Morgonbladet nro 79, 7.4.1880: Puhe Vilhelmin-päivänä 1880

Tietoka dokumentista

Tietoa
7.4.1880
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Kiitän herroja nöyrimmästi siitä, että herrat ovat jälleen tänä päivänä muistaneet minua. – Pyydän, että saan tällä kerralla muistuttaa herroja tapahtumasta, joka on tuottanut minulle suurta iloa ja antaa rauhoittavan opetuksen. Maamme on äskettäin viettänyt juhlapäivää [Aleksanteri II:n hallituskauden 25-vuotisjuhlaa] tavalla, jolla – sikäli kuin tiedän – tässä maassa on tuskin koskaan juhlapäivää vietetty. Olemme nähneet kertomuksia, joiden mukaan kansaa virtasi Herran huoneisiin useimmilla paikkakunnilla niin runsaasti, etteivät kaikki mahtuneet sisään, ja kaikkialla, missä on kansakouluja, tuona päivänä pidettiin vielä iltapäivällä erityisiä juhlia ja vastaavia juhlia järjestettiin yksityisasunnoissakin ja noissa tilaisuuksissa selitettiin päivän merkitystä ja laulettiin isänmaallisia lauluja. Erityisen merkittävää on, että noissa juhlissa esiintyi rahvaan riveistä nousseita puhujia päivän merkityksen selittäjinä, ja merkittävää on sekin, että rahvas ja rahvaan lapset osasivat monilla paikkakunnilla laulaa moniäänisesti ja järjestyneinä kuoroina. Erityisen suuren merkityksen tälle juhlalle antaa se, että mukana olleet kykenivät luomaan itselleen yhtenäisen kuvan neljännesvuosisadasta isänmaan historiaa, iloitsemaan sen vaiheista ja antautumaan lämpimien tunteiden vallassa ilmaisemaan tätä iloa. On ilahduttavaa, että kansamme on päässyt näin pitkälle. Yleensäkin voidaan sanoa yksilön sivistyksen ilmenevän siten, että hän pystyy kohottamaan katseensa pienistä yksityisistä asioistaan yleisiin asioihin, että hän tuntee kiinnostusta yleisiä asioita kohtaan ja kykenee vaikuttamaan yhteisön asioiden edistämiseen. Ilahduttava osoitus kansansivistyksen tasosta siis on, että syrjäisimpienkin seutujen väki kykenee kiinnostuneena kohdistamaan ajatuksensa maan yleisiin asioihin ja tarkastelemaan elettyä aikaa, tapahtumia, jotka ovat tänä aikana olleet maan tulevaisuudelle tärkeitä.

On kiistelty siitä, onko Suomella ollut oma historiansa vai ei. Tämä on turhaa sanailua, jos sana ”historia” jätetään tarkemmin määrittelemättä. Eihän maailmassa kerta kaikkiaan ole mitään, millä ei ole historiaansa. Puhumme myös luonnonhistoriasta, ja luonnon kehityksellä onkin historiansa ja sitäkin selvemmin jokaisella kansalla omansa. Kehittyneempää asioiden ymmärtämistä on kuitenkin edellytettävä, ennen kuin voidaan sanoa, että kansalla on oma historia siinä merkityksessä, että sillä on historiansa henkisessä hallinnassaan, tämän kansan on nimittäin oltava tietoinen siitä, että käynnissä olevat tapahtumat ovat sen omaa historiaa. Ellei kertomukseen kansan kokemista vaiheista voida lisätä, että kansa on myös ollut tietoinen siitä, että nämä vaiheet ovat olleet sen oman toiminnan aikaansaannoksia, tuollainen kertomus ei vielä täysin ansaitse kansakunnan tai kansan historian nimeä. Vasta sitten, kun kansalla itsellään on tämä tietoisuus siitä, että mitä se kohtaakin kertomuksessa omista vaiheistaan, tämä todella on sen omaa kansana kokemaa historiaa, vasta silloin voidaan sanoa, että sillä on historia, jonka se henkisesti hallitsee.

Niinpä voisinkin ilmaista ilon, jota olen kokenut lukiessani kertomukset tästä juhlasta ja sen viettämisestä, sanomalla, että olen iloinnut havaitessani Suomen kansan syrjäisimmilläkin seuduilla ja kaikissa väestöpiireissä tulleen tietoiseksi siitä, että sillä on historia henkisessä hallinnassaan.

Minun ei tarvitse mainita, kenen ansiota tämä on. Tämä aikaansaannos on ensisijaisesti Jumalan työtä niissä yleisen historian käänteissä, jotka ovat eristäneet Suomen kansan sellaiseen asemaan, että sen on itse pidettävä huolta nykyisyydestään ja tulevaisuudestaan. Monet tapahtumat ovat edistäneet kansan asiaa, emmekä saa unohtaa tuon juhlan aihetta emmekä juhlinnan kohdetta, sitä onnea, että jalojen hallitsijoiden tälle Suomen asemalle suoma suojelus on ollut merkittävimpänä lisätekijänä vaikuttamassa Suomen kansan kehitykseen. Tietoisuus tästä olemassaolosta kansana ei lopulta kuitenkaan saavuta kansaa suullisesti välitettyinä kuulopuheina; painettu sana on sen vähitellen herättänyt. Niinpä erityinen ansio kuuluu niille henkilöille, jotka ovat uhrautuvasti työskennelleet tehdäkseen kansan oman kielen kelpaavaksi herättämään sen keskuudessa tietoisuuden sen omasta olemassaolosta ja sen omasta historiasta. Näemme tämän työn hedelmän myös siinä ilmiössä, johon minulla on ollut kunnia kiinnittää herrojen huomiota, ja heille kuuluu melkoinen osa tämän saavutuksen tuottamasta kunniasta. Kunpa tämä suuri, hyvin suuri menestys rohkaisisi heitä työskentelemään edelleenkin herkeämättä, hiljaisesti mikäli mahdollista, ilman suurta melua. Tästä hiljaisesta tapahtumisesta maailmassa juontuvat suuret maailmantapahtumat sekä myös kansojen kehitys ja kansojen kohtalot.

Herroista kaikki ovat vielä nuoria ja näkevät aikoja, joita minun silmäni eivät enää näe. Toivotan herroille onnea tuohon tulevaisuuteen, sillä olen lujasti vakuuttunut siitä, että jokainen tuleva päivä lisää suomalaisen isänmaanystävän onnea. Kunpa näin kävisi ja kunpa herroillakin olisi ajan tullen onni jättää tämä elämä lujasti luottaen siihen, että aikojen tulevat vaiheet turvaavat yhä vahvemmin Suomen kansan säilymisen ja tuottavat isänmaalliselle työlle yhä runsaampia satoja.

Kiitän herroja!

 

 

Vertailu