Näistä saksasta lainatuista käsitteistä paino tarkoittaa tässä tietyn kolikon painoa, pitoisuus sen kullan tai hopean sisältöä. Mutta kun kolikko valmistetaan kupariseoksesta, niin sen painoon sisältyy myös kuparin paino. Ei ole suinkaan mitään väärää merkitä painoluku painomittoina, esim. hopearuplan painoluku solotnikina ja dolina tai assina, kuten Porvoon valtiopäivillä. Mutta koska tavallisesti myös rahayksikön jako-osat, välistä myös sen kerrannaiset lyödään samalla pitoisuudella, se ilmoitetaan kokonaispainon osina tai prosentteina. Siten ruplan, 50 ja 25 kopeekan kolikot lyödään kaikki nk. 83 1/3 osalla painostaan (bruttopainostaan) hopeaa, 12 2/3 kuparia. Nämä kaikki kolikot ovat siis jalometallipitoisuudeltaan samoja, vaikka kunkin hopean painon täytyy olla erilainen. Ruotsin hopeakolikon pitoisuus ilmoitetaan kolikkometallin puhtauden mukaan, ts. ruotsalaisen koevaa’an mukaan hopealle. Ruotsin hopeariksin pitäisi sisältää 12 luotia 1 graanin hopeaa yhdeltä markalta kolikkometallin koepainoa. Tällainen tapa laskea metallipitoisuus markkoina oli vanhempina aikoina yleinen, mistä kolikonnimet punta, livre ja Saksan markka eri tavoin muistuttavat. Silloin laskettiin todella kolikkomäärän paino hopeamarkkoina. Myös meidän markankolikossamme lukee: ”94,18 kappaletta naulasta selvää hopeata” puhtaalla suomenkielellä – valitettavasti!
Kun nyt kuuluisat tiedemiehemme G. G. Hällström ja Johan Gadolin saivat Porvoon valtiopäivien talousvaliokunnalta tehtäväksi selvittää hopearuplan kolikkoarvon suhteessa hopeariksiin, heidän piti määrätä yhteisellä mitalla arvo molemmille. Se oli tietysti kummankin kolikon hopean paino. He huomasivat sen hopeariksillä 534,80 assiksi, ruplalla 374 assiksi, ja nämä luvut ilmoittavat siten haetun arvosuhteen.
Myös herra F. L. S. [Schauman] (katso eilistä lehteä) näyttää olevan siinä käsityksessä, että Porvoon valtiopäivät olisivat määränneet jonkin kolikon metallipitoisuuden. Lähemmin ajatellen hän tulee varmasti huomaamaan, että niin ei ollut asianlaita. Maa tosin sai ruplasta uuden rahan, jolla oli toinen metallipitoisuus (solotnik ja doli) kuin sen entisellä rahalla, hopeariksillä. Rahan painon valtiopäivät jätti täysin sivuun. Myös sen hopeapitoisuus oli valtiopäivien lainsäädännön ulkopuolella. Mutta valtiopäivät halusi säilyttää rahanarvon muuttumattomana, ainakin kaikkein tärkeimmissä maksusuorituksissa, kruunun veronkannossa ja maksuissa ja sentapaisissa, lain määräämissä käteismaksuissa, ja päätti, että ruplan pitäisi vastata tiettyä hopeariksin osaa, ja sen määräämisen pohjaksi asetettiin molempien rahojen hopeamäärä. Kun siirtyminen hopeariksistä ruplaan tapahtui tältä pohjalta, verot, palkat ym. jäivät ennalleen.
Kun edelleen päätettiin, että monet setelilajit olisivat yksityisissä maksuissa käypiä Pietarin kurssiin, toisin sanoen suhteessa hopearuplaan, niin pyrittiin kai myös sillä pitämään rahanarvo muuttumattomana, mikäli olosuhteet sallivat. Kurssia vastaan ei ollut suojaa. Mutta hopearuplasta tuli myös tässä suhteessa perus- ja pääraha. Kun Rosenborg sanoo, että hopeamarkan käyttöönotto oli vain nimenmuutos, arvio ei meidän mielestämme ole täysin oikea. Uusi rahayksikkö todella otettiin käyttöön. Perustuslaillisuus perustuu siihen, että markka sisältää 43 ½ assia hopeaa ja että kruunun veronkannossa ym. määrättiin neljä markkaa yhden ruplan sijaan, millä säilytettiin Ruotsin hopeariksin arvoa vastaava rahanarvo.
