Kysymys, pitäisikö jostain asevelvollisuuslain määräyksestä tulla perustuslaki, näyttää olevan täysin teoreettinen tehtävä, siinä tapauksessa että säätyjen tarkoituksena ei ole anoa, että Hänen Majesteettinsa antaisi asiasta armollisen esityksen valtiopäiväjärjestyksen §:n 71 mukaan. Itse esitys ”Määräykseksi yleisestä asevelvollisuudesta Suomen Suuriruhtinaskunnassa” ei mainitse perustuslakiehdotuksesta sanaakaan. Jos tämä esitys kuitenkin sisältäisi määräyksen, jonka säädyt katsovat sotivan perustuslakia vastaan, näyttää valittavana olevan vain kaksi ratkaisua: toinen: hylätä määräys, toinen: ilmoittaa, että säädyt eivät ole voineet hyväksyä sitä, ennen kuin perustuslain muutos tapahtuu valtiopäiväjärjestyksen määräämässä muodossa. Esityksen § 2 on tavallaan siitä esimerkki. Se kuuluu: ”Suomen yleisen asevelvollisuuden toteuttamisen seurauksena maa vapautetaan velvollisuudesta asettaa sotaväkeä ruotujakolaitoksen perusteella” jne. Sananmukaisesti sen voi käsittää niin, että tässä ehdotetaan ruotujakolaitoksen täydellistä lakkauttamista, jonka seurauksena hallitusmuodon § 18 pääosin lakkaisi olemasta voimassa. Mutta voi olettaa, että se ei ole ollut tarkoitus, koska esityksen johdannossa nimenomaan sanotaan: että ”ruotujakolaitoksen täydellistä lakkauttamista – ei ole pidetty mahdollisena”. Se sanamuoto, jonka valiokunta on antanut määräykselle: ”Niin kauan kuin maan sotaväki on järjestetty yleisen asevelvollisuuden pohjalle” jne. on poistanut ristiriidan hallitusmuodon §:n 18 kanssa. Jos tämä sanamuoto tulee säätyjen päätökseksi, ne valitsevat siten yllä mainituista ratkaisuista edellisen. Olisi varmasti ollut mahdotonta hyväksyä esityksen sanamuoto ja siten muitta mutkitta kumota sanottu perustuslainpykälä. Ainoa vaihtoehto olisi silloin ollut toinen ratkaisu, pyytää siitä nimenomaan esitys. Kuriositeetteihin kuuluu muuten, että valiokunta ei perusteluissaan mainitse koko perustuslainvastaisuutta eikä mainittua ristiriitaa johdannon lausuman ja pykälän määräyksen sanamuodon välillä.
Voihan hyvinkin sattua, että esitykseen sisältyy myös jokin muu määräys, jonka voisi katsoa sisältävän samanlaisen ristiriidan perustuslain kanssa. Tässä ei ole tarpeen tutkia asiaa. Mutta jos niin on, ei varmaan ole muuta keinoa korjata asia kuin jo esitetty.
Säätyetuoikeuksia koskeva menettely on tietyssä määrin toinen. Myös asevelvollisuuslakiehdotus sisältää siitä esimerkin. Pappissääty on pykälässä 60 muistuttanut 8:nnesta kohdasta säädyn privilegioissa vuodelta 1723, mutta asevelvollisuusvaliokunnan pyynnöstä se on myöntänyt niistä poikkeuksen ottamalla tehtäväkseen antaa luettelo seurakunnan asevelvollisuusikäisistä jäsenistä. Tämä suurpiirteinen menettely saanee tukea siitä, että perustuslaissa ei ole mitään siitä järjestyksestä, jolla tehdään esitys etuoikeuksien muutoksista. Koska odotettu aloiteoikeus vielä puuttuu säädyiltä, on yhtä kaikki tehty anomuksia armollisesta esityksestä, kun on herännyt kysymys jonkin etuoikeuden kumoamisesta. Mutta kun nyt on käsiteltävänä mainittu esitys, joka edellyttää tilapäistä poikkeusta, vaikka kukaan korkea-arvoisen säädyn ulkopuolella ei näy tulleen sitä ajatelleeksi, voinevat lähinnä sääty sekä muut säädyt ilman erityistä muutosesitystä päättää kysymyksestä – tietenkin varaten Hänen Majesteetilleen mahdollisuus hyväksyä päätös.
On oma kysymyksensä onko toivottavaa, että asevelvollisuuslain moni tai harva pykälä saisi perustuslain pyhyyden, eikä siihen vastaaminen muuta mitään siinä ainoassa järjestyksessä, jossa perustuslain määräys voi syntyä. Asevelvollisuusarmeijasta tulee ehdotuksen mukaan laitos, joka on voimassa vain toistaiseksi. Ruotujakolaitos sen sijaan pysyy maan perustuslaillisesti voimassa olevana sotalaitoksena. On vaikea ymmärtää, miten molemmilla voi yhtaikaa olla perustuslain pyhyys. Mitään inhimillistä logiikkaa ei sellaisessa sekasotkussa voisi olla.
Lakivaliokunta on varmaan eriuskolaislain johdosta katsonut voivansa ehdottaa perustuslainmääräystä, joka on voimassa vain toistaiseksi ja vedonnut siinä ennakkotapauksena hallitusmuodon §:ään 18. Sen mainitseminen vaikuttaa kuitenkin vähemmän asianmukaiselta. Sillä se, mitä mainitussa §:ssä säädetään ei ole sen väliaikaisempaa kuin koko hallitusmuoto. Mutta kun ruotujakolaitos on järjestetty monilla erityisillä laeilla, pykälässä toistetaan se, mikä koskee koko perustuslakia, nimittäin että niitä ei voi muuttaa ilman hallitsijan ja säätyjen yhteistä päätöstä. Sillä on kiistatonta, että tämä määräys muodostaa pykälän ytimen. Ohimennen sanoen, valiokunta olisi ehkä voinut ottaa paremman esimerkin sekä tästä pykälästä että muista hallitusmuodon pykälistä, nimittäin että ehdotetussa perustuslain määräyksessä vain viitataan siihen kuuluviin pykäliin eriuskolaislaissa, sen sijaan että kuten nyt kuuluu tapahtuvan perustuslakiin saadaan kosolti pikkuruisia yksityiskohtaisia määräyksiä – joilla ei muuten ole mitään käytännön merkitystä. Missään tapauksessa ei ole syytä menetellä valiokunnan tapaan myös asevelvollisuuslain määräyksissä.
Vain porvarissääty näyttää epäröimättä viimeksi mainitusta laista muodostaneen hyvän joukon uusia perustuslain määräyksiä. Kolme muuta säätyä ovat epäröineet ja nyttemmin pyytäneet asevelvollisuusvaliokunnalta perusteluja perustuslain säätämiseen. Sanotaanhan valtiopäiväjärjestyksen §:ssä 34, että lakivaliokunta antaa lausuntoja perustuslakiehdotuksista. Mutta sen aika tulee ehkä vastaisuudessa.
Nykyisissä valtiomiehissämme ei yleensä näytä vallitsevan mitään erityistä sallimusta perustuslakien järkyttämiseen. Päätetty anomus antaa odottaa täysin uutta painosta hallitusmuodosta ja vakuuskirjasta, upouutta vuoden 1882 perustuslakia sen sata vuotta vanhan sijaan, jonka Porvoon valtiopäivät pelastivat Suomelle, jonka Aleksanteri I on monta kertaa tunnustanut ja hänen seuraajansa valtaistuimella ovat vahvistaneet. Vajaat kolme vuotta vanha valtiopäiväjärjestys on jo murrettu – hyvin vähän pakottavasta syystä – ja uusia sellaisia anotaan. Suomen Pankin ohjesääntö ei näytä jäävän ainoaksi, jota mullistetaan joka toinen viikko niin kauan kuin valtiopäivät jatkuvat. Yksinkertainen ajatukseni on, että ajan ja pitkän käytön pyhyys korvaa monta epäkohtaa, vaikka kirjain ei sitä tee.
J. V. S.
