Morgonbladet nro 239 ja 280, 14.10. ja 1.12.1876: [Tammikuun valiokunnasta]

Editoitu teksti

Suomi

Ministerivaltiosihteeri ym. kreivi Armfeltin muistosanoista jotka V. Lagus esitti, on luettavissa:

Kerrotaan, että kun senaatti oli 1861 suorittanut valtiolle tärkeän tehtävänsä, kreivi Berg, jonka toiminnan vaikuttimiin ei suinkaan kuulunut liian innokas myötämielisyys säätyjen koollekutsumista kohtaan, oli sivulta päin vaikuttaen saanut Pietarin komitean [Suomen asiain k.] ehdottamaan ja puoltamaan 10. huhtikuuta 1861 julkaistua manifestia, joka koko maassa koettiin odotusten vastaisena pettymyksenä ja on valtiollisista toimista varmasti se, johon ministerivaltiosihteeri olisi kaikkein viimeiseksi halunnut nähdä nimensä yhdistettävän, jos hän olisi osannut aavistaa seuraukset. Kuitenkin juuri hänellä ja varmasti ainoastaan hänellä oli tarpeeksi rohkeutta, tarpeeksi luottamusta ja tarpeeksi vaikutusvaltaa tämän asian selvittämiseen maan isän suopeutta tuntevalle Hallitsijalle niin tuloksellisesti, että vain kahden viikon kuluttua manifestin julkaisemisesta saatiin keisarillinen reskripti, joka palautti kaiken oikealle tolalle ja häivytti kaikki väärinkäsitykset ja jonka ensimmäisenä ihanana hedelmänä tammikuun valiokunnan päätettyä väliaikaisen työnsä olivat vuoden 1863 valtiopäivät.

En tiedä, onko kirjoittajan mielessä ollut ajatus tietystä henkilöstä, kun hän mainitsi ”sivulta päin vaikuttamisen”, jonka kautta Pietarin komitea olisi saatu ehdottamaan ja puoltamaan manifestia, jolla kutsuttiin koolle ns. tammikuun valiokunta. Jokainen, joka muistaa manifestin aiheuttaman kiihtyneen mielialan ja tämän ilmaukset, kuitenkin epäilemättä olettaa kirjoittajan sanojen tarkoittavan kaksi vuotta tuon tapahtuman jälkeen ennenaikaisen kuoleman kohdannutta paroni Fabian Langenskiöldiä. Hänhän oli ainoa nimeltä mainittu henkilö, joka sai tämän asian takia kuulla kunniansa, vaikka hän ei kuulunut Pietarin komiteaan. Pidän muistopuheen pitäjän näihin sanoihin puuttumista tämän takia velvollisuutenani tuon isänmaataan rakastavan, hyvin lahjakkaan ja pahoin väärin kohdellun miehen muistoa kohtaan. Ja koko Suomen kansallakin on aihetta muistaa hänen lyhyttä toimikauttaan valtiovarainhoitajana tulliolojemme järjestämisestä siten, että maan valtiontaloudella on tulevaisuutta, rahauudistuksesta, metsiemme suojelusta, aloitteesta viinan kotipolton lopettamiseksi, siitä, miten helposti vuoden 1862 kato kyettiin kestämään. Hra Lagus on aloittanut noiden tietojensa esittämisen sanomalla ”kerrotaan”. Esitetyn tekstin paikkansapitävyyden kiistäessään törmää siis vain tähän huhupuheeseen siellä, missä se hiiviskelee. Lieneehän valistunut mielipide maassa jo kauan sitten tunnustanut, että kehnon maineen saanut ehdotus valiokunnan toimintaa varten oli varmastikin suuri virhe, mutta ei tahallinen yritys rikkoa maan lakeja ja asetuksia.

Minulla on esitettäväni lähinnä tämä: että kenraalikuvernööri kreivi Bergillä ei ollut mitään osuutta ehdotuksen tekemiseen. Tämä tietoni perustuu paroni Langenskiöldin kertomuksiin, joihin olen saanut vahvistuksen toiselta taholta. Mitään kreivi Bergin ohjailemaa sivulta päin tapahtuvaa vaikuttamista ei siis voinut tapahtua. Toinen asia on, ettei päätöstä voitu tehdä maan kenraalikuvernöörin tietämättä.

Paroni Langenskiöld ei ollut sellainen mies, että hän olisi kiistänyt osuutensa ehdotuksen laadintaan. Hän myönsi sen avoimesti kenelle tahansa, myönsipä jopa antaneensa vakuutuksen, että manifesti otettaisiin vastaan iloiten ja alamaista kiitollisuutta osoittaen. Kukaan muu ei tietääkseni ole tähän päivään mennessä antanut vastaavaa selitystä; ja yleisöllä on näin ollen käytettävissään vain epämääräisiä huhuja muista osallisista.1 Hän eli ja kuoli kuitenkin vakaasti uskoen, ettei manifestissa oikein luettuna ollut mitään sellaista, mikä olisi oikeuttanut valiokunnan ottamaan valtiopäivien paikan. Tähän käsitykseen eivät kuitenkaan yhtyneet edes ne hänen lähimmät ystävänsä, joiden arvion asiasta hän pyysi vielä samana päivänä, jona manifesti esiteltiin senaatille, ja Langenskiöld sivuutti sen käytännössä tilanteen vaatimusten tieltä. Todisteena tästä oli jo seuraavana päivänä Allmänna Tidningenissä julkaistu puolivirallinen selitys valiokunnan työn tarkoituksesta. Sen käsikirjoitus oli minulle näytetty, minkä mainitsen osoittaakseni, etteivät tietoni perustu kuulopuheisiin.

Tästä samoin kuin siitä seikasta, että ensimmäinen virallinen selitys sisältyi valiokunnan puheenjohtajaksi valitulle paroni Gripenbergille, myöhemmälle senaattorille ja Langenskiöldin enolle, osoitettuun reskriptiin, pitäisi käydä ilmi, etteivät toimet, jotka saattoivat ”kaiken oikealle tolalle”, tapahtuneet ilman Langenskiöldin myötävaikutusta. Mielestäni on selvää, että kaikki muutkin ehdotuksen tekoon osallistuneet, niin monta kuin heitä lienee ollutkin, vaikuttivat tämän asian järjestämiseen, vaikka virallisesti sen tietysti hoiti kreivi Armfelt. Muistopuheen pitäjän edellä esitetyt tähän asiaan liittyvät olettamukset kuulostavat varmaankin paremmilta, kun ne esitetään ylistyksen yhteydessä. Asiaa rauhallisesti arvioitaessa kreivi Armfeltin ansiot eivät kuitenkaan lainkaan vähene, vaikka hän olisikin osasyyllisenä ehdotuksen tekemiseen esittänyt omasta puolestaan ja onnettomuustovereittensa puolesta alamaisen anomuksen asian korjaamisesta. Takanapäin olivat jo ajat, jolloin tähän olisi tarvittu suurempaa rohkeutta kuin tehdyn erehdyksen nöyrä tunnustaminen vaatii. Ministerihallitusteorian kannalta joku saattaisi sanoa, että asianosaisten olisi pitänyt jättää paikkansa täytettäviksi. Tahdikkuus estää minua sanomasta tästä asiasta muuta kuin sen, että ainakin paroni Langenskiöld noudatti tämän teorian vaatimusta. Ja kun salkkujen järjestelystä ei ollut kyse, korjausesityksen tekeminen oli vain helpompaa.

Manifesti oli päivätty 10. ja reskripti 24. huhtikuuta 1861. Samana vuonna 13. elokuuta julkaistu kuulutus ilmoitti, että keisarillisen senaatin jo 4. toukokuuta lopulliseen muotoon laatima ehdotus valtiopäivillä käsiteltäviksi kysymyksiksi2 annettaisiin valiokunnan käsiteltäväksi lausunnon antamista varten ja sen kopio toimitettaisiin ennakolta edustajille, jotka valiokuntaan valitaan. Näiden määräysten perusteella valiokunnasta tuli valmisteluvaliokunta, joka antoi lausuntonsa valtiopäiville myöhemmin annettavista esityksistä. Sen keskustelut määrättiin julkaistaviksi painettuina. Omasta puolestani en voi tulla muuhun tulokseen kuin siihen, että valiokunnan koollekutsumisen ”seuraukset” olivat siis mitä mainioimmat. Jos ensimmäiset valtiopäivät olisivat saaneet ilman minkäänlaista esivalmistelua käsiinsä nuo 54 esitystä, siellä olisi hyvinkin saatettu käsittää asiat niin, että hyviä päätöksiä tuli tehdyksi ([fatta-sanan] merkityksillä leikitelleen Nervanderin sukkeluutta soveltaakseni) enemmän kuin niitä onneksi tehtiin. Kreivi Armfeltilla ei todellakaan ollut aihetta kantaa huolta näistä seurauksista. Jos hänellä oli ollut osuutta manifestiehdotuksen esittämiseen, tehty virhe varmastikin huolestutti häntä. Kuitenkin jo virheen pikainen korjaaminen näyttää osoittavan, ettei kreivi ollut sen takia menettänyt rahtustakaan Hallitsijan armollisesta luotta­muksesta. Tämä on sitten osoittautunut todeksi vuosien pitkän sarjan kuluessa, vuosina, joiden aikana maan asukkaiden kreivi Armfeltia kohtaan tuntema kunnioitus ja kiintymys on monin tavoin ilmaistu.

Muistopuheen pitäjällä näyttää olevan hieman virheellinen käsitys ministerivaltiosihteerin asemasta. Tämän tehtävänä on esitellä Hänen Majesteetilleen käsiteltäväksi saapuneet asiat sekä laatia kirjalliseen muotoon ja lähettää toimeenpantaviksi Hänen Majesteettinsa ratkaisut ja käskyt. Hänellä ei ole varsinaista neuvonantajan roolia paitsi [Suomen asiain] komitean puheenjohtajana, kun Hallitsija antaa käskyn sen kuulemisesta; näin ollen mitään säädöksiä ei myöskään voi lähteä liikkeelle ministerivaltiosihteerin eikä edes komitean ”alamaisesta esityksestä”. Tuollaisen aseman hankaluus on kuitenkin helposti käsitettävissä. Voidaan varmaankin pitää itsestään selvänä, että virkoja, etenkin luottamusvirkoja täytettäessä ministerivaltiosihteeri on velvollinen ilmaisemaan mielipiteensä. Ja muidenkin asioiden yhteydessä se voi käydä välttämättömäksi. Kreivi Armfeltin mielipiteiden ja luonteen tuntemuksen perusteella voitaneen kuitenkin olettaa, että hän viimeksi mainituissa tapauksissa todennäköisesti mieluummin antoi äänensä komiteassa. Jokainen käsky on tietysti kuitenkin kirjoitettava valmiiseen muotoon ja varmennettava. Jos tätä arvioidaan pää täynnä perustuslaillisuuden teorioita, kuten usein tapahtuu, ajatellaan varmentamisesta kieltäytymistä ja virasta eroamista. Tuomioistuimemme eivät silti varmastikaan katsoisi asiaa tuolta kannalta tapauksissa, joissa virkavelvollisuus on selkeä. Mitä maa olisi voittanut, jos tämän viran haltijoita olisi ollut pari tusinaa niiden kahden sijasta, joiden yhteenlasketut virkakaudet kattavat jopa hämmästyttävästi tämän pitkän 65 vuoden ajanjakson – se on toinen kysymys. Enkä varmastikaan ole yksin sillä kannalla, ettei kyseessä oleva manifesti suinkaan ole ollut se valtioteko, johon kreivi Armfelt olisi ”kaikkein viimeiseksi” halunnut nimensä yhdistettävän.

Olen tahallani viivytellyt manifestin ja tammikuun valiokunnan olemassaolon tärkeimmän seurauksen mainitsemista, siis sen seikan, että täten joudutettiin valtiopäivien koollekutsumista.

Itse manifestissa selitetään, miksi valtiopäiviä ei kutsuttu heti koolle, ja tämä selitys toistetaan valtiopäivien avajaisissa 1863 pidetyssä valtaistuinpuheessa. Mitään varmaa ei voitane sanoa siitä, mitkä ”valtion tärkeämmät edut” ja ”valtiolliset syyt” olivat esteenä huhtikuussa 1861, mutta eivät vaikuttaneet samoin vuonna 1863. Voitaneen uskaltaa olettaa, etteivät ne enemmälti koskeneet meidän maatamme. Keisarikunnassa sen sijaan sangen huolestuneesti odoteltu vuoden 1861 vapauttamisteko [maaorjuuden lakkauttaminen] oli vielä valmisteilla, suurtyö, jonka rauhanomainen toteuttaminen koituu hallitsijalle ja kansalle ikuiseksi kunniaksi. Silloin olivat myös alkaneet Puolan levottomuudet, vaikka tuolle maalle itsenäisempää hallintoa suunnittelemaan asetettu komitea ei virallista perusteellisuutta noudattaessaan vielä ollut saanut ehdotustaan valmiiksi. Meidän täällä pitäisi kai sanoa, että me olisimme kylläkin malttaneet odottaa muutamia vuosia. Kun on kuitenkin saanut nähdä, miten täällä nousi vuoden 1855 jälkeen esiin ääriliberaaleja kuin sieniä sateella, ihmisiä, jotka eivät siihen mennessä olleet uskaltaneet kuiskata sanaa liberaali edes kotinsa seinien sisällä, ei oikein pysty uskomaan tuollaiseen mukautuvaisuuteen. Kuultiinkin joistakin mielenosoituksista, jotka eivät olleet viisaan mukautumisen ilmauksia. Eräät muut peittyvät varmaankin unhon yöhön, kun toimijoista osa on päätynyt meille kaikille yhteiseen rauhan satamaan ja toiset ovat harhautuneet toisiin seikkailuihin. Huvikseen, jos huvitti, saattoi ensimmäisten valtiopäivien jälkeen lukea juhlallisen kuvauksen, miten ainakin kaksi ministerien ja ministeriksi pyrkivien kuppikuntaa oli asettunut edustamaan lievemmin ja jyrkemmin edistyksellistä johtavaa mielipidesuuntaa, muista tuollaisista poliittisista viisauksista puhumatta. Ei ole mahdotonta, että juuri tieto näiden jännittyneiden ja kärsimättömien toiveiden olemassaolosta on osaltaan vaikuttanut asiaan. Manifestissa sanotaan nimenomaan, että valiokunta kutsuttiin koolle ”jotta kuitenkaan” (kunnes säädyt voitiin kutsua kokoon) ”ei pitempään viivytettäisi kaikkea sitä, mitä tällaisissa oloissa voidaan Suomen parhaaksi tehdä”.

Sen seikan, että hallitsija vielä kahden ja puolen vuoden kuluttua, muistamisen arvoisessa vuoden 1863 valtaistuinpuheessa, otti valiokunnan suojelukseensa, olisi kaiketi pitänyt saada muistopuheen pitäjä vakuuttuneeksi siitä, ettei se voinut olla joidenkin juonittelijoiden aikaansaannos. Sanat kannattaa hyvin lukea ja lukea uudelleenkin. Etenkään ei pitäisi olettaa minkään tähän asiaan liittyvän seikan viittaavan kreivi Bergiin, joka oli silloin jo lähes kaksi vuotta ollut erossa Suomen asioista.

Kreivi Bergiltä ei siinä määrin puuttunut ”myötämielisyyttä säätyjen koollekutsumista kohtaan” kuin muistopuheen pitäjä näyttää olettavan. Toukokuun 31. päivänä annetussa armollisessa käskyssä, jossa keisarillinen senaatti velvoitettiin ilmoittamaan valtiopäivillä käsiteltäviksi tarkoitetuista kysymyksistä, sanotaan nimenomaan, että se on saanut alkunsa ”kenraalikuvernöörin alamaisesta esityksestä”. Eikä kukaan ole tietääkseni epäillyt tämän tiedon todenperäisyyttä. Tämä ei tietenkään estä sitä, että kreivi Armfelt on voinut tukea esitystä ja kirjoittaa käskyn valmiiksi ilomielin. Tämän ohella monet myöhemmät toimet, joiden toteuttamisen tietä valtiopäivät muuttuivat todellisuudeksi ja ilahduttavaksi todellisuudeksi, antoivat kreivi Armfeltille epäilemättä täyden oikeuden pitää itse ”säätyedustuslaitoksen henkiinherättämistä” tärkeimpänä hallitustoimena, jota hän on ollut edistämässä, kuten muistopuheessa kerrotaan. Kreivi Berg sanoi asiasta, että tänne saapumisestaan saakka hän oli sekä Helsingissä että matkoillaan maassa kuullut valtiopäivien koollekutsumista pidettävän maan kiireellisimpänä ja tärkeimpänä tarpeena. Kyseessä oleva käsky julkaistiin heti Allmänna Tidningenissä ja muut lehdet saivat painattaa sen sivuilleen. Kaikki asiaa koskevat kommentit ja ehdotukset oli kuitenkin tiukasti kielletty. Kun häneltä kysyttiin selitystä ja muistutettiin, että olisi hyödyllistä saada julkisuuteen maan mielipide siitä, minkä takia tämä tarve oli niin tärkeä, hän sanoi: jos sanomalehdet saavat pitää meteliä siitä, ”so verderben sie mir mein Werk” [niin te tuhoatte työn, jota olen tekemässä]. Ilmauksen tuttavallisuus on saanut sen painumaan mieleeni. Uskon, että hän tarvitsi valtiopäiviä – ja rahaa suurien suunnitelmiensa toteuttamiseen. Hänen teoriansa mukaan kaiken piti kuitenkin meidän itsemme takia sujua hyvin hiljaisesti ja huomaamattomasti kuten tapahtui Liivinmaan maapäivillä, ”joista kukaan ei puhunut mitään”.

Kun kyseessä oli [tammikuun] valiokunta, kreivi pysytteli ehdottoman puolueettomana. Hän vain hieman hymyili kiihotukselle, jonka hän tietysti tarkoin tunsi, ja sanoi: ”Kyllä se siitä asettuu.” Mutta kun kirjoitin valiokunnan tehtävän korjaamisen jälkeen Litteraturbladetia varten artikkelin, jossa hienovaraisesti viitattiin siihen, että valiokunnan täytettyä tehtävänsä valtiopäivien oli väistämättä pian seurattava, mikä lisäksi kävi ilmi elokuun 13. päivänä annetusta kuulutuksesta, kreivi kielsi kirjoituksen painattamisen. Hänen perustelunsa tiivistyivät sanoihin: asia on oikea; niin tapahtuu; ”aber man darf Seine Majestät nicht pressieren” [mutta Hänen Majesteettiaan ei saa painostaa]. Kun lähetin kirjoitelman Pietariin, sain luvan sen painattamiseen, mutta samalla kertaa tuli tieto kreivi Bergin erosta.

Olen kertonut tämän, koska se osaltaan todistaa kreivi Bergin suhtautuneen valiokunnan ongelmaan toisin kuin kreivi Armfelt ja paroni Langenskiöld. Tulevaisuudessa ehkä selviää, oliko tällä osuutta siihen lopulliseen erimielisyyteen, joka johti kreivi Bergin eroon. Innokasta kiihotusta harjoitettiin valiokunnan jäsenten taivuttamiseksi julistamaan, ettei heillä ollut toimivaltaa, ja kieltäytymään lausumasta mitään sille esitetyistä kysymyksistä. Tämän perusteella lienee toisella puolella herätetty ajatus valiokunnan kokoontumisen lykkäämisestä epämääräiseen tulevaisuuteen. Kumpikin menettely olisi ollut mitä onnettominta, koska toimi olisi kohdistunut samalla valtiopäiviin. Vielä valmistelukokouksessa valiokunnan kokoontumista edeltäneenä iltana joku puhui protestin esittämisen puolesta. Ja pari päivää sitä ennen olin ollut kutsusta silloisen kenraalikuvernöörin paroni Rokassovskin puheilla, jolloin hän oli huolissaan siitä, miten kävisi, ja toivoi minun esittävän sanomalehtikirjoituksessa, millaisen vaaran selitys toimivallan puuttumisesta aiheuttaisi. Olin kuitenkin omasta aloitteestani jo ottanut asian uudelleen esiin samaan aikaan ilmestyneessä Litteraturbladetin numerossa. Tunsin sitä paitsi sangen hyvin valiokunnan jäsenten suuren enemmistön ajattelutavan ja saatoin tyynesti vakuuttaa kaiken sujuvan rauhallisesti ja hyvin. Julkaistiin myös, voisi sanoa kaiken kukkuraksi, 20. jouluk. 1861 päivätty ministerivaltiosihteerin kenraalikuvernöörille osoittama kirjelmä, jossa viitattiin aiempaan tiedotukseen valtiopäivien kutsumisesta koolle heti, kun asianomaisia on kuultu valiokunnan lausuntojen johdosta ja valtiopäiville annettavat esitykset ehditty saada valmiiksi Hänen Majesteettinsa asiasta antaman määräyksen mukaisesti. Asiakirja jaettiin valiokunnan jäsenille heidän ensimmäisessä kokouksessaan.

Edellä esitetyn perusteella voidaan päätellä, että ainakin vielä marraskuussa, jolloin kreivi Berg erosi kenraalikuvernöörin virasta, voitiin tulevan valiokunnan asennoitumisesta ajatella ja puhua monenmoista ja että uusi kenraalikuvernööri oli selkeästi kiinnostunut valiokunnan kokoontumisen suotuisasta tuloksesta. Toinen kielsi, toinen kehotti toimimaan tämän tavoitteen hyväksi. Paroni Rokassovski myös kuului Pietarin komiteaan silloin, kun manifesti julkaistiin.

Tästä kirjoitelmasta on tullut pitempi kuin tarkoituksena oli. Minun on kuitenkin lisättävä, että tiedän toki hämärän huhun kuiskutelleen jostakin kreivi Bergillä olleesta erityisestä suunnitelmasta, jonka luonnostelussa häntä olisi avustanut nimeltä mainittu mies, hänkin jo edesmennyt. Jätän tämän huhun omaan arvoonsa. Olen vakaasti ollut ja edelleenkin olen sitä mieltä, että kreivi havaitsi joutuneensa valiokunta-asiassa sivuutetuksi eikä henkilökohtaisesti välittänyt sitä vastaan suunnatusta kiihotustoiminnasta – myös riippumatta paroni Langenskiöldin selkeästä ehdotuksen syntyä koskevista kertomuksista, joista tässä on tämän kirjoituksen tarkoituksen kannalta ollut tarpeellista mainita vain se ainoa seikka, ettei kreivi Bergillä ollut siihen mitään osuutta.

 

[nro 280, 1.12.1876]

Tammikuun valiokuntaa koskeva lisäys

Morgonbladetin nrossa 239 lokakuun 14. päivänä julkaistun asiaa koskevan kirjoitukseni johdosta olen saanut nähdäkseni muutamia paroni Fabian Langenskiöldin kirjoittamia kirjeiden konsepteja, joissa kaikissa käsitellään tammikuun valiokuntaa. Paroni L:n omaiset, joiden hallussa ne ovat, ovat ystävällisesti antaneet minulle luvan käyttää niiden sisältöä.

Lähetetyt kirjeet lienevät tallella. Niitä ei kuitenkaan voida tällä haavaa julkaista in extenso [kokonaisuudessaan] samasta syystä, jonka takia rajoituin mainitussa kirjoituksessa kertomaan asiaa koskevista tiedoistani lähinnä vain sen, ettei silloisella kenraalikuvernöörillä kreivi Bergillä ollut mitään osuutta tammikuun valiokunnan syntyyn.

Voidaan kuitenkin moitittavaan tekoon syyllistymättä mainita, että kyseessä olevat kirjekonseptit täysin vahvistavat tiedot, jotka olin suullisista kertomuksista saanut, ja etenkin sen, mitä tästä asiasta ilmaistiin Morgonbladetin julkaisemassa kirjoituksessa. Tältä osin tässä kerrottakoon, että noiden konseptien joukossa on:

1. Päiväämätön kirje kreivi Armfeltille. – Sisältö osoittaa selvästi, että se on kirjoitettu lähimpinä päivinä manifestin julkaisemisen jälkeen. – Sisältönä on lähinnä ehdotus viralliseksi selitykseksi manifestin tarkoituksesta ja valiokunnan koollekutsumisen oikeutuksesta. L. kirjoittaa:

Keisarillisen manifestin sanamuoto on käsitetty väärin mitä onnettomimmalla tavalla, nimittäin siten, että lait, joiden säätämiseen valtiopäivien myötävaikutusta olisi tarvittu, voitaisiin nyt säätää ilman niitä, vaikkakin olemaan voimassa vain seuraaviin valtiopäiviin saakka. – –Ainoa seikka, joka hiukan vähentää epätoivoani, on koko syyn vierittäminen minun niskoilleni.

Ehdotuksen sisältö on suunnilleen sellainen kuin sitten sisältyi valiokunnan puheenjohtajalle osoitettuun reskriptiin, vaikka kirjeessä oletetaan, että selitys voisi tapahtua keisarilliselle senaatille annettavan valtuutuksen nojalla. Mutta kirje sisältää tämän ohella eronpyynnön, jolle esitetään mitä jaloimmat perustelut. Kirjeen sanat: ”Näiden muutamien päivien aikana kokemani kärsimykset voi ymmärtää vain hän, joka näkee ihmisten sydämeen” eivät tarkoita kirjeen kirjoittajan osakseen saamaa väärinkäsitykseen pohjautuvaa arvostelua, vaan syyllisyyttä, jonka hän oli mielestään saanut kantaakseen oman ymmärtämättömyytensä takia. ”Havaitsen, että minun on poistuttava.” – ”Voimanikin ovat tällä haavaa täysin lopussa.”

2. Konsepti samoin kreivi Armfeltille lähetettävää kirjettä varten. Tähän kirjeeseen 31. lokakuuta 1861 päivätystä lisäyksestä havaitaan, että se on kirjoitettu pari päivää aikaisemmin. Nämä molemmat kirjeet koskettelevat ehdotusta valiokunnan ”tuhoamiseksi”. Asian esittäminen alkaa:

Vaikka manifesti saattaisikin ehkä antaa jonkinmoista aihetta valiokunnan todellista tarkoitusta koskeviin epäilyksiin – mitä en kylläkään käsitä, mutta joudun sen uskomaan, kun koko maailma niin vakuuttaa – ei tuollainen epäileminen ole lainkaan mahdollista enää senaattori Gripenbergille osoitetun reskriptin eikä etenkään nuo 52 kysymystä ilmoittaneen kuulutuksen3 jälkeen. Kun vastalauseita kuitenkin edelleen esiintyy niiden kolmen säädyn edustajien vaaleissa, joiden keskuudessa nämä vastalauseet ovat voineet levitä tiedoksi, vastalauseita, jotka eivät enimmältään sisällä muuta kuin sen, minkä H. M:nsa on reskriptissä yhtä selkeästi sanonut, tätä ei voida tulkita muuten kuin siten, että valtuutettujen todennäköinen toimintatapa halutaan oikeuttaa teeskentelemällä, että pelätään valiokunnan lausuntojen väärinkäyttämisen mahdollisuutta kaikesta siitä huolimatta, mitä on selitykseksi sanottu.

Valiokuntahankkeesta luopumista ”ilmaisematta kovin vakavaa tyytymättömyyttä” perustellaan suppeasti.

Kun nyt liitän yhteen kaiken, mitä minulla on ollut kunnia edellä esittää, sekä otan huomioon toisaalta, että valiokunnan avulla tavoiteltu varsinainen hyöty jää joka tapauksessa saamatta paitsi kysymysten osakseen saamaa julkisuutta sekä niistä sanomalehdissä viriävää keskustelua, ja toisaalta, että on täysin arvaamatonta, mitä ehkä vaarannetaan valtuutettujen esiintyessä ymmärtämättömästi ja arvottomalla tavalla, niin – –

Tässä yhteydessä kiinnitetään huomiota Puolan tapahtumiin ja niiden Venäjällä aiheuttamiin mielialoihin.

Säätyjen koollekutsumisen lykkäämisestä sanotaan: ”mikä tietysti olisi suurin onnettomuus, joka näissä oloissa voisi maatamme kohdata”. Jälkimmäisestäkin kirjeestä löytyy ilmaus: ”Hra Kr. tietää varmasti, ettei kukaan toivo valtiopäivien pikaista kokoontumista enemmän kuin minä.”

Onneksi tämä ehdotus raukesi! Tavallaan merkillistä on, että nämä kirjeet on kirjoitettu lokakuun viimeisinä päivinä, juuri silloin, kun kreivi Berg, jonka ryhtymiseen ehdotuksen puoltajaksi Langenskiöld oli luottanut, kuten ensimmäinen kirje osoittaa, matkusti Pietariin. On nimittäin muistettava, että tällä matkallaan kreivi erosi kenraalikuvernöörin virasta kolme viikkoa myöhemmin. Tämänkin perusteella voitaneen päätellä, ettei kreivi pönkittänyt valiokuntahanketta, joka hänen erostaan riippumatta eli ja kukoisti.

Kirje sisältää täkäläisiä henkilöitä ja asioita koskevia yksityiskohtaisia tietoja, jotka kyllin hyvin osoittavat, että paroni Langenskiöldillä oli paljonkin perusteita valiokunnan käyttäytymistä koskeviin epäilyksiinsä. – Toisaalta on havaittavissa, että pelko hänen omaksi syykseen tunnustamansa erehdyksen seurauksista oli estänyt häntä näkemästä onnekkaampaan tulokseen pääsemisen mahdollisuuksia.

3. Vielä elävälle henkilölle kirjoitetun kirjeen konsepti, jonka pääsisällön ilmaisemiseen minulla ei tästäkään syystä ole mielestäni oikeutta. Siinä mainitaan kuitenkin paroni Langenskiöldiä koskeva erillinen tieto, joka voidaan tällä perusteella kertoa tahdittomuuteen syyllistymättä.

Laajalle levinnyt huhu kertoi, että Pietarin komitean asiakirjoihin olisi kuulunut paroni Langenskiöldin kirjoittama konsepti manifestia koskevaksi ehdotukseksi. Jos tämä huhu perustui tosiasiaan, se oli saattanut lähteä liikkeelle vain siten, että komitean tai valtiosihteerinviraston joku virkamies oli anteeksiantamattomalla tavalla unohtanut velvollisuutensa. Kirjeessä nimetään kaksi nyttemmin edesmennyttä henkilöä, joita huhua levitettäessä on mainittu sen lähteiksi.

Paroni L. kirjoittaa, ettei hänen tietääkseen voi olla olemassa muuta hänen kirjoittamaansa kuin ruotsinkielinen luonnos kahden ensimmäisen pykälän sanamuodoksi, mutta mainitsee samalla kääntäneensä ehdotuksen venäjäksi, jolla kielellä laadittuina tuollaiset asiakirjat tietysti esitellään, vaikka rinnakkaisella palstalla säädös esitetään myös ruotsiksi. – L. kertoo tämän seikan sattuneesta syystä eikä puolustellakseen toimiaan. Päinvastoin hän syyttää itseään siitä, ettei hän vielä käännöstyössäänkään ymmärtänyt asiakirjan sanamuodon muuttamisen tarvetta, vaikka muutokselle ei hänen tunnustuksensa mukaan olisi ollut mitään estettä.

 

Lisään: on mahdollista, että kirjeiden sanamuoto poikkeaa konseptista, kuten helposti käy, kun itse kirjoittaa kirjeensä puhtaaksi. Asian ja etenkin minun tarkoitukseni kannalta tällä tuskin on merkitystä. Konsepteissa ei ole vähäisintäkään viittausta siihen, että kreivi Bergillä olisi ollut osuutta valiokuntaa koskevan ehdotuksen tekemiseen, vaan ne päinvastoin kertovat sen alkuunpanosta, selvittämättä kuitenkaan sen pohjimmaista syytä, jonka havaitsemiseen kirjeiden erityiset tavoitteet eivät myöskään voineet johtaa tämän kirjoittajaa. Valitettavasti mitään kertomusta siitä ei löydy paroni L:n jälkeensä jättämistä papereista. On kuitenkin toivottavaa, että soveliaan ajan tullessa, jolloin kaikki tallella oleva aineisto voidaan ja saadaan julkaista, saadaan käytettäväksi täydellisempiä tietoja, jotka on jättänyt joku toinen asiaan vaikuttaneista henkilöistä.

J. V. S.

  • 1. Herra Lagus mainitsee kuulopuheiden perusteella ”Pietarin komitean”.
  • 2. Laadittu siis manifestin päivämäärän jälkeen päinvastoin kuin muistopuheessa ilmoitetaan.
  • 3. elokuun 13. päivältä

Vertailu