1Järvimalmien valtaaminen.

Tutustuessani maan sulattoihin vuosina 1873 ja 1875 sain tilaisuuden oppia, miten järvimalmien valtausoikeudet nykylaajuudessaan pikemmin ehkäisevät kuin edistävät kotimaisen takoraudanvalmistuksen kehitystä ja ovat aiheuttaneet monia ja vaikeita epäkohtia.

Siten esimerkiksi jo vuonna 1858 hävitetyn sulaton omistajilla on mainitusta vuodesta lähtien yhä yli 30 peninkulmaa vallattua järvialuetta, ja he kiertävät määrätyn vuosittaisen työvelvollisuuden vaihtamalla valtauskirjat joka toinen vuosi. Nk. valtauskeinottelijat valtaavat vuosittain suuria järvialueita, eivät nostaakseen ja myydäkseen malmia sulattoihin vaan myydäkseen valtauskirjat sopivassa tilaisuudessa ruukinomistajille ja ruukinperustajille. Valtauskirjat kiertävät kädestä käteen kuin arvopaperit eivätkä vuorihallitus tai maanomistajat voi tietää, kuka tai ketkä varsinaisesti omistavat oikeudet malmiesiintymän käyttöön. Eräs sellainen malmikeinottelija myi äskettäin eräälle ruukinomistajalle valtausoikeuden melko suureen järveen 3 000 markalla, toisin sanoen voitolla, joka monta sataa kertaa ylittää valtauskirjan lunastusmaksun (5 markkaa 20 penniä). Lunastamalla valtauskirjan joka toinen vuosi 5 markan 20 pennin maksua vastaan ja muutamalla markalla pinta-alatodistuksesta voidaan pitää hallussa kuinka suurta järvialuetta tahansa nostamatta lainkaan malmia tai maksamatta muita maksuja.

Maan suurimmista rautatehtaista se, joka vuodesta 1858 vuoteen 1874 on sulattanut 5 200 000 sentneriä [sentneri = 42,5 kg] järvimalmia on samana aikana omistanut vain 6,5 neliöpeninkulmaa järvialuetta. Toinen tehdas, joka on samana aikana kuluttanut vain 1 800 000 sentneriä eli 3 400 000 sentneriä vähemmän, on samana jaksona vallannut järvialuetta yhteensä 1 261 neliöpeninkulmaa eli lähes 56 prosenttia maan kaikesta vuosina 1858–1874 vallatusta järvialueesta (noin 2 260 neliöpeninkulmaa) sekä tiettyinä vuosina vallannut yli 200 neliöpeninkulmaa järvialuetta.

Toinen rautatehdas, joka on vuosittain kuluttanut vain 12 000 sentneriä järvimalmia, on vähitellen vallannut 40 neliöpeninkulmaa järvialuetta, joka sijaitsee osaksi niin kaukana ruukista, että mikään malminkuljetus ei voi tulla kysymykseen.

Rohkenen uskoa, että valtausoikeuden rajoittaminen ei vahingoittaisi raudanvalmistuksen kehitystä vaan olisi päinvastoin hyödyksi.

Jos järvimalmien valtausoikeus rajoitetaan henkilöihin, jotka voivat vahvistaa todella tavalla tai toisella käyttävänsä malmin hyväksi, niin silloinhan saavutetaan kruunun yksityisille antaman regaalioikeuden varsinainen tavoite, joka järvimalmien osalta ei voi tarkoittaa samanlaista kehotusta ja helpotusta malminetsintään kuin vuorimalmien tapauksessa vaan vain mahdollisuutta ilman maanomistajan lupaakin nostaa ja hyödyntää malmilajeja. Jos valtausoikeutta edelleen voidaan käyttää sivutarkoituksiin, joilla ei ole mitään tekemistä ruukkielinkeinon kanssa vaan jotka palvelevat ainoastaan voitonhimoa tulisi voiton silloin oikeastaan koitua maanomistajalle ja hänelle tulisi tunnustaa oikeus käydä kauppaa valtauskirjoilla. Muuten valtauskirjoissa ilmoitettu järvialue on useimmissa tapauksissa huomattavasti suurempi kuin koko maassa todellisuudessa on olemassa. Niinpä esim. vuonna 1867 ilmoitetaan järvialuetta vallatun noin 400 neliöpeninkulmaa eli 30 prosenttia enemmän kuin maan järvien koko pinta-ala (ilman Laatokan osuutta).

Vuonna 1869 ilmoitetaan järvimalmivaltaukset 230 neliöpeninkulmaksi järvialuetta, josta yksi ainoa yhtiö on vallannut 200 neliöpeninkulmaa eli 90 prosenttia, pääasiassa Mikkelin ja Kuopion läänistä, vaikka näiden läänien yhteenlaskettu järviala ei ylittäne 123 neliöpeninkulmaa eli on lähes 80 prosenttia pienempi kuin yhtiön valtaama ala. Ja vaikka tingittäisiin heti pois jopa puolet, niin mainittu yhtiö olisi vallannut yli 80 prosenttia kahden runsasvetisimmän läänimme järvialasta! – Niin suuret erot vallatun ja todellisen järvialueen välillä ovat epäilemättä osaltaan vaikuttaneet vääriin käsityksiin järviemme malmivaroista.

Järvien malmipitoisuus. Vaikka ei tiedetä järvien malmipitoisuutta eikä aikaa, joka vaaditaan järvimalmin syntymiseen, voi silti muodostaa itselleen summittaisen arvion malmimassasta tietyllä minimipaksuudella ja -määrällä, joka malmikerrostumilla täytyy olla, että niitä voidaan pitää työstämisen arvoisina. Sillä jos järven pinta-ala on esim. 100 neliöjalkaa ja vain 1 prosentti tästä pinta-alasta tuottaa malmia, niin malmia tuottava alue esim. muodostaisi järven rannoille vain 0,3 kymmenystuuman levyisen renkaan. Jos edelleen oletetaan malmikerroksen paksuus tältä pienemmältä alalta vain 1 kymmenystuumaksi ja 1 neliöjalka järvimalmia painaa 0,8 sentneriä, niin koko tässä järvessä oleva malmimäärä olisi 0,08 sentneriä. – Neliöpeninkulma järvialuetta sisältäisi silloin 1 036 800 sentneriä malmia ja yllä mainittu 200 neliöpeninkulman vallattu järvialue yli 200 miljoonaa sentneriä malmia, tai jos malmia tuottavaksi pinta-alaksi ei laskisi edes 1 prosenttia vaan vain 0,1 prosenttia, niin malmia olisi joka tapauksessa yli 20 miljoonaa sentneriä, toisin sanoen kaksisataa kertaa enemmän kuin yllä mainittu yhtiö on 20 vuoden aikana vuosittain tuottanut!

Yllä olevista laskelmista käy ilmi, että valtaukset ovat joko liioitellun suuria tai että ne ovat suurimmaksi osaksi olleet laittomia, toisin sanoen, että järviä, jotka eivät ole malmia tuottavia ja siten eivät ole valtauksen kohteita, on silti vallattu. Edellinen vaihtoehto on todennäköisempi.

J. V. S.

• 1. Herra Vuorimestari Furuhjelm on ystävällisesti vuosittain lähettänyt minulle kappaleen ”Ylimasuunimestarin kertomusta”, viimeksi vuodelta 1875. Minulla on ollut tilaisuus ilmaista siitä kiitollisuuteni yksityisesti ja käytän nyt tilaisuuden hyväkseni tehdä se julkisesti. Jo kertomuksissa julkaistut tiedot ruukkielinkeinosta ovat jokaiselle maan taloudellisesta edistymisestä kiinnostuneelle tervetullutta opetusta. Mutta kirjoittaja lisää sen arvoa siihen liittämällään opettavaisella arvostelulla. En tiedä, onko ryhdytty mihinkään toimenpiteisiin, että kertomus saataisiin herrojen ruukinomistajien tietoon. Mutta sikäli kuin pystyn arvioimaan, olisi vahinko, jos sulatuksen ja takomisen ym. menettelyn arvostelu olisi jäänyt heille tuntemattomaksi. Kun aiemmissa vuosikerroissa on erittäin avoimesti arvioitu useimpien ruukkien toimintaa, kunkin erikseen, nykyinen sisältää vain yleisempiä katsauksia otsikolla ”hajanaisia tietoja”. Perusteellisimmin käsitellään puhallusprosessia, joksi kutsutaan alkupe-räistä raudantuotantoamme ns. harkkohyteissä, mitä maassa yhä vielä harjoitetaan vanhalla rautaa tuhlaavalla tavalla. Julkaistaan ilahduttava uutinen, että Porsaskosken ruukin omistaja, herra Husgafvel, on tehnyt onnistuneita kokeita parantaakseen menetelmää. Kirjoittaja itse on kirjeenvaihdossa Ranskan huomattavien ammattimiesten kanssa hakenut tietoa sikäläisestä vastaavasta menettelystä, jolla malmista saadaan suoraan takorautaa. Kiintoisia ovat myös uutiset mahdollisuudesta käyttää hyväksi rautateidemme loppuun käytettyjä kiskoja. Sekä nämä että monet muut kertomuksen esittämät tiedot näyttävät hyvin ansaitsevan hallituksen huomion. Vaikuttava esimerkki on tekstissä mainittu kertomus. Vaikuttaa melkein uskomattomalta, että sellaista valtausjärjestelmää on voitu harjoittaa ilman että kukaan asianomainen näyttää ottaneen siitä selvää. Valtauskirjathan laatii vuorimestari (huom. kirjoittaja on ylimasuunimestari), joka näyttää tarkoin noudattaneen lain muotoa mutta jolla ei näytä olleen tilaisuutta laskea, ovatko maan tuhat järveä riittäneet vai ei. On vaikea sanoa, onko asian vakava vai koominen puoli painavampi. Molemmissa suhteissa se ansaitsee tulla yleisemmin tunnetuksi – ja kuten sopii toivoa, saada pikaisen ja voimakkaan korjauksen.