Morgonbladet nro 219, 21.9.1876: Sotanäyttämö. IV

Editoitu teksti

Suomi

Taisteluja sekä Serbian että Montenegron rajalla käydään lähinnä seuduilla, joita aiheen viime artikkelissa (nro 191) kuvattiin. Mutta maasto on ollut niille niin ahdas, että sotakertomuksissa mainittuja pieniä kyliä ei löydy kartoilta.1 Siksi toivomme, että muutamat lisäykset aiempiin uutisiin olisivat tervetulleita. Niissä tarkoitetaan tuoreimpia suuria taisteluja, joiden meillä on syytä toivoa myös olleen viimeisiä.

Toponican alue, peninkulma Nišistä, mainittiin aivan ensimmäisen kerran serbien sodassa, joka alkoi rynnistyksellä Aleksinacista sinne. Se sijaitsee samannimisen pienen sivujoen varrella, joka Aleksinacin ja Gremadan välissä virtaa vuorilta länteen Nišavaan, lähelle paikkaa missä se yhtyy Moravaan. Nyt juuri tämän joen ja Aleksinacin välillä käytiin kuuden päivän taistelut elokuun viimeisellä viikolla, kun ensin serbit tungettiin takaisin, mutta 25. ja 26. he taas ajoivat turkkilaiset tiehensä. Sen sai aikaan varsinkin Horvatovic. Ejub-pašša, joka oli vallannut Knjaževacin Timokin laaksossa, kutsuttiin takaisin ja hän marssi Nišin alueelle, mutta ei Gremadan kautta, samaa tietä kuin tullessaan, vaan sivutietä yllä mainittuja vuoria pitkin. Horvatovic, joka oli vartioinut Banjasolaa häntä vastaan, seurasi hänen jälkiään ja kävi idästä taisteluun Toponicajoen lähteiden pohjoispuolella. Tässä maastossa, Toponican ja Aleksinacin välillä, kahden, kolmen peninkulman mittaisella tiellä sijaitsevat taisteluissa mainitut kylät, osa vuorilla serbien vasemmalla sivustalla, osa Moravan rannalla oikealla – tai oikeammin keskellä. Sillä turkkilaiset hyökkäsivät myös Moravan vasemmalle eli läntiselle puolelle, ja serbien vasen sivusta puolusti täällä Aleksinacia.

Paremmilta kartoilta huomaa, että tie johtaa Toponican alueelta Moravan rantaan ja virran länsirannalla jatkaa pitkin virran rantaa. Mutta luultavasti turkkilaisilla oli etelämpänä, Nišavajoen laskupaikasta etelään, useita siltoja Moravan yli. Ensimmäisten päivien voittojen jälkeen he rakensivat myös ainakin kaksi uutta siltaa lähemmäksi Aleksinacia. Viimeksi mainitun tien hyökkäykset olivat serbeille vaarallisimmat. Tjernajev ei voinut riittävillä voimilla puolustaa joen tätä puolta. Se kävi sitäkin vaikeammaksi, kun oikealta rannalta takaisin lyödyt turkkilaiset veivät koko armeijansa vasemmalle. Syyskuun 1. ja 3. päivänä serbit lyötiin täysin tältä rannalta, niin että he säilyttivät vain sillanpään Aleksinacissa. Saarrostusta välttääkseen Tjernajevin täytyi viedä päävoimansa linnoitettuun Deligradiin, vähän yli peninkulman päähän pohjoiseen Aleksinacista. Turkkilaisten tiedetään edenneen vasemmalla rannalla. Mainitusta Toponican joenylityksestä nähdään tien seuraavan vasenta rantaa aina sille seudulle asti, missä läntinen eli serbialainen Moravan haara laskee kyseiseen, itäiseen eli bulgarialaiseen Moravaan. Siellä tie kääntyy länteen Kruševaciin, joka sijaitsee serbialaisen Moravan etelärannalla. Mutta turkkilaiset eivät ole uskaltaneet edetä tällä tiellä pidemmälle, aina Deligradia vastapäätä olevalle alueelle, vaan he ovat pelänneet hyökkäyksiä sivustaan ja selustaan. Jo taisteluissa 26. elokuuta serbit tuhosivat heidän siltansa Toponicasta pohjoiseen. Sitten ilmestyi Horvatovicin joukkoja aina tälle seudulle asti, ne ylittivät myös Moravan ja ottivat turkkilaisilta kulkuvälineitä, uhaten turkkilaisten yhteyksiä Nišiin. On puhuttu myös siitä, että Tjernajev olisi miehittänyt tien Kruševaciin, siten heittäen sivuun vähän joukkoja Moravan vasemmalle rannalle. Mutta mistään taisteluista siellä ei ole kerrottu. On aivan epäselvää, kuinka pitkälle hänen asemansa ulottuvat Deligradista pohjoiseen. Samaan aikaan turkkilaiset ovat 11. ja 13. syyskuuta koettaneet ylittää joen Aleksinacin ja Deligradin välistä, mutta heidät on tappioin lyöty takaisin. Suurella ylivoimallaan he ovat nyt jo lähes kolme viikkoa polkeneet paikallaan. He ovat hävittäneet ja polttaneet kaikki seudun serbikylät. Asukkaat he ovat surmanneet, sotavangeilta he ovat hakanneet kädet ja tappaneet tai puihin köytettyinä paistaneet heitä hiljaisella tulella. Sellaisia ovat heidän voittojensa hedelmät.

Turkin armeijaa Nišillä ei vahvistanut vain Ejub-pašša, vaan kuten nyt kerrotaan, myös 8 000 miestä Sjenican alueelta. Sinne oli rautateitse Salonikista [Thessalonikista] Mitrovicaan koottu vähitellen peräti 30 000 miestä, enimmäkseen Aasiasta. Niissä taisteluissa, joita täällä on mainittu käydyn solassa Serbian lounaisella rajalla, kuuluvat turkkilaiset lähinnä pyrkineen lähettämään vahvistuksia toisaalta Nišiin, toisaalta Bosniaan. Kuten aiemmin on esitetty, varsinkin tämä jälkimmäinen sotatoimi oli serbeille vaarallinen, sen estämiseksi ensin Zach, sitten urhea eversti Tscholak Antić pitivät tätä tietä miehitettynä. Nyt elokuussa turkkilaiset kuuluvat kuitenkin onnistuneen saamaan noin 20 000 miestä Sjenican, Nova Varošin ja Višegradin kautta2 Bosnian pääkaupunkiin Sarajevoon. Sieltä tämä joukko on jaettu Bijeljinaan Serbian rajalle, jonne kenraali Alimpić on koko sodan ajan ollut naulittuna, sekä Hertsegovinan Mostariin, sieltä käsin uhkaamaan Trebinjeen tungettua Mukhtar-paššaa. On tärkeää tietää näistä joukkojen liikkeistä Turkin puolella, jotta ymmärtäisi mitä nyt tapahtuu näissä kyseisissä kahdessa maassa.

 

Olemme aiemmin huomauttaneet, että Montenegron pohjoisrajassa on kolmionmuotoinen uloke, jonka kärjessä sijaitsee Nikšićin linnoitus. Kumma kyllä etelärajassa on vastaava yksittäinen uloke, jonka kärjessä sijaitsee samanlainen turkkilainen linnake, Spuč. Kummankin kärjen välinen matka on vain 3–4 peninkulmaa. Spučista itään virtaa Montenegrosta, koillisesta lounaaseen joki Moraša kulkee vinosti kolmionmuotoisen turkkilaisen raja-alueen halki ja laskee Skutarijärven [Skadarsko Jezeron] pohjoispäähän. Morašan varrella, peninkulman päässä paikasta, jossa se tulee Montenegron puolelta, sijaitsee Podgorican linnoitus. Tällä ahtaalla alueella rajan pinnassa montenegrolaiset ovat saavuttaneet veriset voittonsa. Todella vahvistetaan, että 14. elokuuta he 5 000 miehen voimin hakkasivat maahan yhtä monta turkkilaista ja muutamia päiviä myöhemmin taas 2 000–3 000. He ovat iskostaneet sellaisen kauhun bašši-bozukeihin, että heitä ei millään keinolla voi ajaa taisteluun ja he karkaavat suurina joukkoina. Medurečje (Medoun), se seutu, jonka lähellä nämä taistelut ovat olleet, sijaitsee kuitenkin noin peninkulman päässä Montenegron puolella, aivan Morašan varrella. Mutta siinä puhutaan samannimisestä turkkilaisesta linnakkeesta, joka sijainnee lähellä toisella puolen rajaa, joka kulkee täällä samaan suuntaan kuin joki sen vasemmalla rannalla. Linnakkeen mainitaan suojaavan tietä Podgoricasta Skutariin järven eteläpäässä. Koska järven suunta on luoteesta kaakkoon, tie kulkee melkein pohjoisesta etelään. Montenegron eri osat näyttävät saaneen nimensä vuoritasankojen mukaan. Niitä ovat Kuči, Piperi, Bjelašnica, joiden väliin jäävät laaksot yhtyvät kuvatuilla rajaseuduilla, ja jotka on nähty mainittavan kertomuksissa esitetyistä taisteluista.

Sitten kun Mukhtar-pašša oli teljetty Trebinjeen, ruhtinas Nikita lähti puolet joukoista mukanaan uhatulle etelärajalle. Siitä seurasi, että muutamia yhteen haalittuja turkkilaisia pataljoonia saattoi Mostarista Stolacin kautta tunkeutua vapauttamaan Mukhtaria. Nyt on suurempi joukko tullut Sarajevosta Sjenican kautta saaduista vahvistuksista. Sen avulla Mukhtar-pašša on kyennyt pienemmällä voimalla hyökkäämään Montenegron luoteiskulmaan. Turkkilaiset miehittävät nimittäin Trebinjen eteläpuolella maa-alueen, joka kiilanmuotoisena tunkeutuu Itävallan rannikolle Cattaron [Kotorin] lahden pohjoispuolella. Osa tästä kiilasta rajoittuu idässä Montenegroon, ja tälle rajalle hyökkäys näyttää tapahtuneen. Toistaiseksi saapuneiden tietojen mukaan näyttää olevan kyse vain tavallisesta ryöstöretkestä. Ja kun Danilovgradissa on ruhtinas Nikita, jonka apu etelärajalla saavutettujen voittojen vuoksi tuli tarpeettomaksi, pientä vuorimaata ei vielä näytä mikään suurempi vaara uhkaavan.

 

Kaikesta esitetystä ilmenee, että pienten ruhtinaskuntien sotajoukot ovat yhä rajoilla sotavalmiina. Rauhanmilitäärien, kuten Timesin kirjeenvaihtajan, kertomukset taisteluista Aleksinacin ulkopuolella 3. syyskuuta tuskin ansaitsevat paljon huomiota. Hän itse lähti käpälämäkeen ja uskoo vielä Belgradissa, että Tjernajev on seurannut hänen kintereillään. Jos muistaa, että Serbialla on vain 1 400 000 asukasta, niin tätä kansaa ei voi olla ihailematta, vaikka sen 8 päivää vuodessa harjoitettu miliisi, jossa on maamiehiä ja porvareita upseereina, ei aina ole pitänyt puoliaan turkkilaisten säännöllisiä, yhtäpitävien todistusten mukaan hyvin harjoitettuja ja hyvin aseistettuja sotilaita vastaan. Ja hyvän osan tästä ihailusta täytyy koitua innostuneen ylipäällikön osaksi, joka on jokaisessa vastoinkäymisessä puolustautunut yhtä rohkeasti ja neuvokkaasti ylivoimaa vastaan. Juuri sellainen asema osoittaa oikein sotapäällikön kelpoisuuden.

Montenegrolaisilla taas näyttää olevan oma sodankäyntitapansa. Turhiin yrityksiin he eivät antaudu. He odottavat tilaisuutta, mutta silloin myös heidän kostonsa on hirveä. Kun lukee, että heidän koko tykistönsä on 4, todella neljä, kenttätykkiä, voi ymmärtää, että heille ratkaiseva taistelu voi tulla kyseeseen vain sapelein. Maan väkimäärä ilmoitetaan yhtä nollaa pienemmäksi kuin Serbian, eli vain 140 000. Sillä väkimäärällä ei sovi olla turhankaino jos julistaa sodan Turkille ja yhä uudestaan tuhoaa sen armeijoita.

Olisi onneksi, jos hra Disraeli, joka on hankkinut sodan molempien maiden niskaan, nyt joutuisi Englannin kansan pakottamana hankkimaan niille pikaisen rauhan.

 

 

  • 1. Ainoa täydellinen kartta sotanäyttämöstä lienee Itävallan pääesikunnan. Siihen kuuluvia lehtiä myydään Tukholmassa à 15 kruunua.
  • 2. Kartta näyttää suurempaa, läntisempää tietä Sjenican ja Sarajevon välillä, jota turkkilaiset eivät kuitenkaan ole käyttäneet, koska se kulkee lähempänä Dinaaristen Alppien harjannetta.

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: