Pienellä Montenegrolla, niin lähellä merta kuin sen länsiraja kulkeekin, ei ole yhtään sen rantaa. Perin vaivalloisesti koossa pysyvä Itävalta on pitänyt välttämättömänä lisätä hajanaisuuttaan äärimmäisen kapealla maakaistaleella pitkin Dalmatian rannikkoa. Cattaro [Kotor] polveilevan merenlahden pohjukassa on lähin satama montenegrolaisille, joiden raja on puolen tunnin matkan päässä siitä.
Vain täällä on maalla kunnollinen tie, osittain valmis pääkaupunki Cetinjeen asti, muuten vain polkuja ja ratsastusuria, joita asukkaat itse kuitenkin osaavat käyttää myös ajoneuvoteinä. Samanlaisia lienee suurin osa Hertsegovinan teistä, jotka kartalla näyttävät erinomaisilta. Mutta sekä montenegrolaiset että turkkilaiset kuljettavat niitä pitkin kenttätykkejään.
Myös pienemmiltä kartoilta näkyy, että Montenegron pohjoisen rajan Hertsegovinaa vastaan jakaa syvä polveke, jonka pohjukassa on Nikšičin linnake. Tavallisesti myös Gačko on siitä neljä peninkulmaa suoraan pohjoiseen. Tie niiden kahden välillä kulkee usein mainitun, pari peninkulmaa pitkän Dugasolan läpi. Gačko on oikeastaan vuoritasanko, 2 500 jalkaa meren yläpuolella, ja Gačkon linnakkeen nimi on Metokia. Polvekkeesta länteen työntyvän Montenegron osan kattaa toinen ylänkö, Grahova. Sieltä johtaa nyt toinen tie suoraan itään Bilekiin eli Biletšiin [Bilečaan] (kaksi peninkulmaa rajalta) Gačkotasangolle. Se laskee täällä kauemmas luoteeseen kuin edellinen. Nevesinje on vähän pohjoiseen tasangon luoteispäästä ja Mostar lännempänä Narentan [Neretvan] varrella, kuten kaikki kartat osoittavat.
Kun montenegrolaiset nyt ajettiin takaisin Mostarin seudulta Gačkotasangon yli, päävoimien kerrottiin tulleen Krstaćiin, pienemmän osan Koritaan. Edellinen seutu on tasangolta Nikšićiin kulkevan tien alussa, jälkimmäinen mainitulla tiellä Grahovasta – molemmat 4–5 peninkulman päässä rajalta – kaikki linnuntietä; sillä varsinkin Grahovan tiessä näyttää myös kartalla olevan paljon mutkia, ja todellisuudessa varmasti vielä lukemattomia nousuja ja laskuja tässä vaikeakulkuisessa vuorimaassa.
Kartalta ei löydy Verbizan seutua, mistä ruhtinas Nikitan ensimmäinen voitonsähke oli lähetetty. Mutta kaikki viittaa siihen, että sitä täytyy etsiä läheltä Bilećaa, eli vain pari peninkulmaa rajalta; mistä näkyy, että montenegrolaisten piti jatkaa perääntymistään sinne asti. Mutta Vučji Don kylä, missä Selim-paššan kerrotaan tulleen ”hajalle hakatuksi”, löytyy vuorilta 4 peninkulmaa Bilećasta itään. Sieltä kulkee poikkitie, joka johtaa Krstaćista Bilećaan, ja joka myös sivutietä pitkin on suorassa yhteydessä Koritaan. Voi vain arvata, ovatko montenegrolaiset näitä teitä pitkin onnistuneet ajamaan Mukhtar-paššan kahden tulen väliin. Miten osa hänen joukoistaan on päässyt pakoon tai murtautumaan läpi Bilećaan, on yhtä epäselvää kuin edelleen montenegrolaisten liikkeet.
Muuten jo kartta osoittaa, että montenegrolaiset liikkuivat vain vuorilla marssiessaan Mostariin, kuten myös Konstantinopolista ilmoitettiin. Juuri muuta kulkuväylää sieltä ei löydykään. Mutta enemmän tai vähemmän linnoitetut paikkakunnat harvoissa jokilaaksoissa ja muilla viljellyillä seuduilla: Mostar, Stolac, Glinbinje, Trebinje, Nikšić, Metokia ym. ovat turkkilaisten hallussa. Narenta [Neretva]-joki, jonka varrella Mostar sijaitsee, laskee länteen mereen, ja peninkulma etelään sen suusta sijaitsee kuuluisa Klekin satama. Siellä nimittäin itävaltalaisten maakaistaleen katkaisee turkkilaisille kuuluva alle puoli peninkulmaa pitkä ranta. Trebinje sijaitsee toisessa jokilaaksossa Grahovasta länteen aivan lähellä rajaa. Kummassakin kaupungissa on 12 000–15 000 asukasta. Trebinjeen vie tie Bilećasta, ja Mostar on yhteydessä samaan kaupunkiin Stolacin ja Glinbinjen kautta. Viimeksi esitetty taipale on sen varsinaisesti viljellyn ja asutetun osan Hertsegovinaa, jota montenegrolaiset eivät ole vielä lainkaan miehittäneet.
