Venäjän valtiovarainministeri Reuternin ero on saanut lehdistössä aikaan yleensä tunnustavia arvioita hänen neljätoistavuotisesta virkatoimestaan. Eilispäivän Morgonbladet sisälsi otteen Venäjän Pörssilehden vastakkaisesta käsityksestä.
Mainittu ei kovin arvostettu lehti osoittaa myös tässä lyhyessä otteessa olevansa protektionismin äänenkannattaja. Samaa näkökantaa ei ole suosinut ministeri, jonka aikana kohtuuttoman korkea tullitaksa alennettiin. Venäjän tullitulot ovat aina olleet verrattain mitättömät siitä yksinkertaisesta syystä, että ulkomaista tuotantoa olevia finanssitavaroita kuten tupakkaa, kahvia, sokeria, väkijuomia siellä kulutetaan tuskin lainkaan. Juurikassokeri ja tupakka ovat päinvastoin vientiartikkeleita. Ja silti tullitulot ovat alennuksen jälkeen kasvaneet.
Budjetin tasapainottaminen ei ole mikään mitätön juttu. Veroja korottamalla sitä ei voi saada aikaan. Lienee tarkoitushakuista sepitystä, että jotain suoraa veroa olisi korotettu. Maaorjien vapauttamisen jälkeiset maanlunastuksen osamaksut voivat olla rasitus mutta ne eivät ole mikään vero. Paloviinan valmistevero ei ole suora vero, ja sitä on oikeastaan korotettu niin, että se mikä ennen jäi vuokraajien ja muiden taskuun, menee nyt valtion kassaan. Tavaran hinta on yhä äärimmäisen alhainen. Mutta melkein kaikkien veromuotojen tulot ovat kasvaneet kohonneen hyvinvoinnin seurauksena. Pääasia kuitenkin on, että ministeri on ohjaillut valtion menoja kovalla kädellä, niin että mikään käsky ei ole saanut horjuttaa tehtyä vuosibudjettia. Sen sanotaan olleen salkun vastaanottamisen sine qua non [välttämätön edellytys], ja ehto on pidetty kunniaksi sekä sille, jonka tehtävänä on ollut käskeä, että ministerille.
Kun hän tuli virkaan, Venäjällä oli 2 000 virstaa rautatietä. Nyt maalla on 20 000 virstaa. Silloin oli pari yksityispankkia, nyt niitä on varmasti pari sataa, kunnallispankit, eräänlaiset säästöpankit mukaan lukien. Kiinteää omaisuutta varten ei ollut olemassa yhtään hypoteekkipankkia. Nyt niitä on suuri määrä sekä maaomaisuutta että kaupunkitaloja varten.
Tämä kaikki ei ole pikkujuttu. Mutta sitä vastoin teollisuuden luominen korkeilla tulleilla ja valtiontuella olisi ollut hyvin arkaluontoista. On tehty pari yritystä eli luotu mekaanisia konepajoja laivaston ja rautateiden tarpeisiin. Mutta kummallakin lienee ollut heiveröinen menestys. Ilmeisesti ministerin suunnitelmana oli paremmilla liikenneyhteyksillä lisätä maan vientiä ja saada sillä valtionpankille metallivaluuttaa. Mutta se on hidas keino setelirahan pelastamiseksi. Viennin mukana kasvaa tuonti, ja kauppakriisi, kato tai sota voivat yhdessä vuodessa hävittää sen, minkä vuosikymmen on rakentanut ja enemmänkin. Kun myös rahat rautateihin on otettu ulkomailta, vuosikustannusten maksaminen toimii pakosta suunnitelman menestystä vastaan.
Jokainen voi havaita, että rahalaitoksen saattaminen lujalle kannalle olisi ollut varma pohja jolle rakentaa. Mutta Pörssilehti yhtä vähän kuin kukaan muu on kyennyt selittämään, miten se olisi voinut tapahtua ilman realisaatiota. Eikä asia olisi suinkaan käynyt helposti edes sillä, joka sentään kuuluu olleen kauhistus ministeri Reuternille. Hallituksen pankista riippuva uudistus ei voi olla kovin vankka. Yhtenä ehtona olisi varmasti ollut se, että valtionpankki muutetaan osakepankiksi ulkomaisen mallin mukaan. Mutta nykyisissä oloissa se kaikki on sekava vyyhti selvitettäväksi.
Vuonna 1863 yritettiin ilman riittävää metallirahastoa ryhtyä setelien lunastamiseen al pari. On kiistatonta, että se oli yhtä epäonnistunut operaatio kuin yritys ohjata hopean hinnan laskun horjuttamaa kurssia vuonna 1876. Molemmat kertovat periaatteiden häilyvyydestä. Mutta interdum dormitat [torkahtaa välillä].
Arviointi on vaikeaa. Mutta omasta puolestani ajattelen, että Venäjä voi pitää itseään onnellisena, jos se saa monta sellaista valtiovarainhoitajaa kuin ministeri Reutern. Suomi saa nykyisestä rahastaan kiittää erityisesti hänen valistunutta oikeudenmukaisuuden tajuaan.
J. V. S.
