Pankkilaina kuuluu jääneen kreditiiviksi maamme tunnetulle kustannusyhtiölle, Frankfurtin Rothschildin kauppahuoneeseen. Se on kaksin verroin ilahduttavaa. Sillä sellainen kreditiivi voidaan käyttää tai olla käyttämättä, suuremmalta tai pienemmältä summaltaan, ja maksaa takaisin lyhyemmällä määräajalla.
Mainittu yhtiö vaihdettiin 1868 Erlangerin kauppahuoneeseen, jonka valvova emissaari oli täällä itse paikalla ja teki paremman tarjouksen. Mutta kuten oli odotettavissa, hänen kanssaan sovitusta lainasta tuli fiasko, jollaista ratkaisua esimerkiksi Rothschildin firma ei koskaan suvaitse. Sen sijaan otettiin sitten perin kunniakas ns. ”vakuutusmaksulaina”, joka ei ole mikään vakuutusmaksulaina vaan aivan yksinkertaista pitkän ajan arpapeliä. Sitä vastoin esimerkiksi Rothschildin kauppahuoneesta saa rahaa kahdessa viikossa, menipä laina hyvin tai huonosti. Sillä jälkimmäisessä tapauksessa firma vetää obligaatiot heti pois markkinoilta. Käy sen kunnialle, että sen suojeluksessa liikkeelle laskettua arvopaperia hyljeksitään pörsseissä. Harva ihminen sitä vastoin on tai hänellä on kanttia olla niin herkkä.
Kreditiivin sanotaan voivan nousta viiteen miljoonaan ja se lienee saatu suotuisin ehdoin, ei kuitenkaan pidä luulla, että pankki voisi jälleenlainauksella kattaa kustannukset. Se olisi siten vain kullanoston reservi. Tämä kulta tulisi kiistatta kalliiksi. Jos olisi voitu käyttää kulkulaitosrahaston ulkomaansaatavia, jo pelkkä 4 prosentin korko olisi tuottanut rahastolle voittoa. Näkyy olevan salaisuus, mikä oli esteenä.
Pankin hallitus näyttää sittenkin ottavan kunnia-asiakseen, että niin suurella kohulla käyttöön otettuun kultakantaan siirrytään ilman efektiivistä lainaa. Pankin kaikkein uusin johtosääntö on laadittu 27. kesäkuuta. Se ei varmaan ole kauttaaltaan uusi. Mutta se sisältää joukon uutuuksia, ja uuden suunnan aikana on haluttu välttää lisämääräysten kokoelman kasvattamista.
Sen uutuuksia on §:n 6 määräys, että pankin metallivaluuttaan ”ei lasketa vain pankin metallikassa ynnä hopea sen maailmanmarkkinoilla käypään hintaan, vaan myös” jne. Se tarkoittaa, että pankki saa laskea liikkeelle seteleitä hopeaa vastaan myös yli sen harkkohopean, joka 1/5:ksi saa sisältyä metallikassaan. Nyt pankilla on vapaata hopearahaa 5–6 miljoonaan asti. Siitä tulee siis huomattava lisä pankin kykyyn auttaa vaikeuksiin joutuvaa teollisuutta. Onneksi ulkomaan optimismi nousee vauhdikkaammin kuin Venäjän seteli, niin että jotain lievennystä ahtauteen on odotettavissa. Pankilla olisi siis setelinantoa varten äkkiä kasvaneen valuutan seurauksena pitänyt olla suurempi vapaus käyttää osa ulkomaanvaluutoistaan kullanostoon.
Ellen erehdy, myös äsken mainittu määräys tuli korjauksena valtiopäiville. Ilahduttavaa on sentään, että se ehti vielä ajoissa. Periaatteessa olisi varmaan hyvä tehdä vaihtorahasta valuuttaa setelinantoa varten. Mutta näissä oloissa, kun pankin käsiin on jäänyt miljoonia muuten hyödytöntä ja korotonta hopearahaa, määräystä on pidettävä täysin oikeutettuna, kun juuri vapaa hopea voidaan muuttaa markkinahintaan kullaksi – kuten myös metalliraha vähin erin ja tappiolla, joka sen valuutta-arvon asettamisessa pitäisi ottaa lukuun.
Kaiken kaikkiaan: kultakanta on nyt noussut vakaasti seisomaan, huolimatta niistä taakoista, jotka valiokunta ja säädyt ovat kuormanneet sen nuorille jaloille. Tuskin koskaan on ollut pelkoakaan siitä, että se ei oppisi kävelemään. Mutta alku aina hankalaa.
J. V. S.
