Morgonbladet nro 154, 6.7.1878: Kultakanta

Tietoka dokumentista

Tietoa
6.7.1878
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Runoilijan sanat maamme köyhyydestä ”jos kultaa kaivannet” uhkaavat menettää totuutensa. Tosin Ivalon kulta näyttää nopeasti loppuvan. Mutta viime maanantaista lähtien Suomen asukkailla on ollut tilaisuus saada Suomen Pankista niin paljon kultaa kuin halutaan. Asia on tärkeä. Tosin myös kulta-arvo suhteessa hopean ja muiden tavaroiden arvoon on vaihtuva suure, eikä ole mikään mahdottomuus, että esim. 10 markkaa hopeaa olisi kerran suurempi omaisuus kuin 10 markan kultakolikko. Silloin saisi hakea apua vaihtorahan kultapitoisuutta alentamalla. Mutta toistaiseksi kultakanta lupaa suurempaa vakautta, ja mikä tässä on pääasia, kultakanta on pian voimassa kaikissa Euroopan maissa, niin että tapahtuipa mitä tahansa, meidän maamme raha ei jää muita huonommaksi.

Siksi uudistus on erittäin kiitettävä, ja sen läpivienti vaikuttaa varmasti kansallisomaisuuden säilymiseen ja karttumiseen. Ilahduttava siinä on myös muuttunut suhde mielipiteisiin Venäjällä, mistä uudistus todistaa. Onneksi enää ei kuule puhuttavan ”separatismista”, mikä puhe vielä kymmenkunta vuotta sitten uhkasi estää myös meidän taloutemme kehittymisen. Siellä on varmaan yleisemmin havaittu, että tämän täytyy hyödyttää myös Venäjää, jolla päinvastoin ei voi olla mitään kuviteltavaa etua meidän taloudellisesta tuhostamme eikä ainakaan rahanarvon epävarmuudesta myös Suomessa. Tosiasia on ilmiselvänä siinä, että Suomen kauppa Venäjälle on viime vuosikymmenenä moninkertaistunut sekä viennissä että tuonnissa, jos tuonnissa, kuten asiaan kuuluu, ei oteta huomioon katovuosien aikaista poikkeustilaa.

Sikäli kaikki on oikein ja hyvin, ja kulta epäilemättä tekee maassa jokaisen rikkaammaksi kuin hopeakannan jatkuessa olisi ollut asia. Olisi vain ollut toivottavaa, että itse uudistus, siitä annettu laki, ei olisi tehnyt ketään rikkaammaksi tai köyhemmäksi. Mutta valitettavasti on käynyt kuten tavallisesti sanassa sanotaan, että sille jolla on, annetaan vielä lisää. Nämä onnelliset eivät kuitenkaan ole saaneet noin 10 prosenttia pankin kultarikkauksista lahjaksi, vaan maan asukkaiden suuren enemmistön kustannuksella jotka kuuluvat luokkaan, jolta viedään sekin, mitä sillä on.

Oli onnetonta, että se komitea, jonka tehtävänä oli laatia asiassa ehdotus, sai päähänsä panna markan Ranskan frangin arvoiseksi. Sillä se oli pelkkä päähänpisto. Siten rahakannan muutos mutkistettiin rahayksikön muutoksella. Suostumus ehdotukseen hankittiin säädyiltä niin sanotusti pistooli rinnalla. Sillä oli odotettavissa, että kieltäytyminen suostumuksesta olisi tehnyt koko uudistuksen mahdottomaksi. Kaikki muutoksen vaatimat kierrokset hädin tuskin ehdittiin käydä läpi ennen valtiopäivien päättymistä, ja olisi ollut vaarallista tuoda kysymykseen liittyvät seikat vielä kerran tutkittaviksi. Lopulta myös useimmille valtiopäivien jäsenille kysymys siitä, mistä oikein oli kysymys, lienee jäänyt enemmän tai vähemmän epäselväksi. Ja silloisissa oloissa lienee ollut mahdotonta sovittaa yhteen neljän säädyn mielipiteet siitä periaatteesta, jonka mukaan muuntokurssi pitäisi määrätä. Sillä myös enemmistö siinä valiokunnassa, jonka tehtävänä oli hoitaa asia, oli päättänyt antaa mennä.

Kummallista oli, että valiokunnassa epäoikeudenmukaisuuden tasoituskeinoiksi saattoi tulla kysymykseen myös korvausmaksun tarjoaminen sovituista velkasuhteista. Ts. että yksi puuttuminen omistusoikeuteen korjattaisiin toisella samanlaisella. Samaan lakisäädöksen luokkaan voidaan myös lukea kultakantaan siirtymisasetuksen määräys, että ”maksettaessa ennen tätä päivää ovat syntyneitä sitoumuksia metalliruplina tai hopeamarkkoina, jokainen rupla lasketaan 4 markaksi ja markka siihen arvoon, johon Suomen Pankki lunastaa sen § 2 mukaan”, vaikka tämä määräys tosin on täysin tyhjän arvoinen.

Se kaikki todistaa kuitenkin valtiomahtien oikeuksien epävarmuudesta suhteessa yksityisen omistusoikeuteen.

Mutta uudistuksen aiheuttama kipu epäoikeudenmukaisuudesta ja tappioista on ehkä jo unohdettu, sillä se on pian vuoden vanha. Kultakannan tarkastelu antakoon itse kullekin toivoa, että rahauudistusten aikakausi on päätetty hamaan tulevaisuuteen.

Pankin hallitus on huolehtivasti hyvänä aikana varustanut pankin kullalla. Mutta myöhempi lainsäädäntö on antanut sille huolen, varmasti pankin hallituksen omalla hyvällä suostumuksella. Komitean ehdotuksen mukaan armolliseen esitykseen sisältyi, että ”pankin metallikassan pitää aina nousta vähintään 20 miljoonaan markkaan”. Säädyt hyväksyivät sen asetukseen muutoksista pankin johtosääntöön 9. elokuuta 1877. Mutta ei kestänyt kuukauttakaan, kun asianomaiset tunsivat levottomuutta tästä kultataakasta. Pankkivaltuusto ehdotti muutosta 15 miljoonaan, mutta pankkivaliokunta hylkäsi sen ja säädyt noudattivat valiokunnan kantaa. Vain se korjaus tapahtui, että kassaa ”ei saa säilyttää” alle 20 miljoonassa. Pankin tila 30. kesäkuuta ei ole vielä julkaistu. Mutta 31. toukokuuta metallikassa nousi 20 299 386 markkaan. Ylijäämä 299 000 olisi mitätön summa kultarahaliikenteeseen. Mutta on luultavaa, että pankki on saanut kesäkuussa vastaanottaa melko sievän summan vientivekseleitä ulkomailta ja siten saanut lisävaroja kasvattamaan kultavarantoa. Lisättäköön, että metallikassaan saa ”toistaiseksi” sisältyä 1/5:aan kassasta hopeaa harkkoina. Hopeavaluutan laskutapa on varmaan vähän humpuukia. Sillä se lasketaan samaksi kuin kulta. Mutta se voi olla paikallaan neutraloimaan tarpeeton vaatimus 20 miljoonan metallikassasta. Varmaan täytyy olla olemassa jokin määräys valuutasta setelinantoa varten. Mutta on todella vaikea ymmärtää, miksi pankin hallituksen täytyy pitää kultaa yli tarpeen. Sitä saadaan nykyään niin vähin kustannuksin ulkomailta, että tätä ei pitäisi edes harkita, varsinkin kun valtavasta metallikassasta koituu vuosittain noin miljoonan korkotappiot. Muuten hyödytön frangiykseys voi siinä koitua hyödyksi. Sillä Ranskan kultavaluuttaa myydään yhtä helposti kuin ostetaan ja sitä voi lisälejeerauksetta panna sulattimeen ja tehdä siitä Suomen kultamarkkoja. Tätä kassaa oli aiottu ylläpitää lainaamalla ulkomailta. Mutta se on vaarallinen keino. Vähintään kymmenen tai 5 miljoonan kultakassalla se olisi luonnollisesti vielä vähemmän tullut kysymykseen, mutta tarvittaessa se olisi ollut yhtä helppoa tai yhtä vaikeaa kuin 20 miljoonan kassalla.

Valtiopäivillä suorastaan satoi pankkivaliokuntamietintöjä. Tehtiin peräperää käskyjä, vastakäskyjä ja – viisaita päätöksiä. Neljätoista päivää ennen kullanjaon alkua päätettiin nyt ottaa ulkomaista lainaa että saadaan asia käyntiin. Valtion ja kulkulaitosrahaston vapaiden valuuttojen käyttö ei näy sopineen kenellekään.

Morgonbladet julkaisi jokin aika sitten Ruotsin valtiovarainministerin lausunnon, jossa vastustettiin yksityisten rautateiden ottamista valtion haltuun. Ohimennen siihen voidaan lisätä, että valtiopäivät päätti silti ostaa yksityisiä rautatieobligaatioita 6 miljoonalla kruunulla, ilman että valtiovarainministeri asettui sitä vastustamaan. Vaikuttavana syynä molempiin ehdotuksiin oli se, että vapautetaan rahaa yleiseen liiketoimintaan. Siitä hra valtiovarainministeri tuli lausuneeksi ajatuksen, että pankkihan voi ottaa ulkomaisen lainan. Se nostatti hetkessä myrskyn. Kaikki puhujat näkyivät olleen yhtä mieltä siitä, että sellainen toimenpide merkitsisi yleistä maksukyvyttömyysjulistusta. Asia tiedetään ratkaistun niin, että valtionvelkakonttori otti lainan (huonommilla ehdoilla) mainittuja 6 miljoonaa varten ja lisäksi tuleville valtionrautatietöille.

Myös se laina Suomen Pankille, josta nyt lienee puhe, otetaan sanamuodon mukaan ”valtion laskuun ja siirretään pankin käytettäväksi”. Tämä muoto varmaan parantaa asiaa hieman. Mutta on toinen asia, eikö valtio olisi käyttänyt omaa luottoaan paremmin hyödyksi siirtämällä käytettävissä olevia valuuttoja. Jos myös sotilasrahasto olisi vielä siirtänyt omansa, olisi vähitellen saatu kokoon kymmenen miljoonaa. Jos pankki pelkäsi tappiota obligaatioiden myynnistä, ei varmaan olisi tuottanut mitään vaikeuksia saada näitä vakuuksia vastaan luotto avatuksi ulkomaisen asiamiehen avustamana. Sellainen luotto otolliseen aikaan on juttu, josta ei pidetä ääntä. Säätyjen takaama laina jäänee obligaatiolainaksi, jolla on tavallinen pörssimaine.

Lienee mahdollista mutta tuskin luultavaa, että pankki tarvitsisi 10 miljoonaa nimenomaan kultana. Mutta valitettavasti puutavaranvientiä näkyy uhkaavan pitkä laskusuhdanne, ja pankkia odottaa niukka vekselintulo, koska sen vekselimonopoli antaa sille tehtäväksi hoitaa käteinen tuontia varten. Mutta sellaisissa oloissa pitää varmaan myös hillitä tuontia, sillä ikuisesti ei voida kuluttaa tuottamatta. Luultavasti verrattain suuri tuonti vuoden ensi puoliskolla on osin viivettä viime vuodelta, eli se on otettu tullivarastosta. Mutta jatko merenkulun avautumisen jälkeen näyttää huolestuttavalta. Sitä vastaan voidaan muistuttaa, että jo toukokuussa on maasta laivattu sahatavaraa esim. vuoden 1875 puolta vientiä vastaavalla summalla. Lienee itsestään selvää, että myynti on tapahtunut tappiolla. Mutta se ei voi jättää vaikuttamatta valuuttatuloon. Jos kesä pitää sen minkä alku on luvannut, runsaampi sato olisi melkein yhtä hyvää kuin kulta.

J. V. S.

 

Vertailu