Morgonbladet nro 149, 2. 7.1879: Reaalikouluista ja pohjakouluista

Tietoka dokumentista

Tietoa
2.7.1879
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Neliluokkaisten reaalikoulujen perustaminen on varmasti tarpeellisin niistä uutuuksista, jotka viime koulunuudistus on tuonut esiin. Sillä kukaan ei ole vielä yrittänyt osoittaa minkäänlaista tuntuvaa tarvetta uudistaa oppikouluja muuten kuin yhdistämällä lukioita ja yläalkeiskouluja ja poistamalla useita ylempien luokkien erityiskursseja. Mutta viimeksi mainittu kevytmielinen tempaus olisi voitu poistaa ja vanha järjestys palauttaa ilman uusia vahingollisia tempauksia.

Mutta reaalikoulut ovat maalle todella tarpeellisia. Sillä kaikkien nykyaikaisten valtioiden vahvuuden muodostaa valistunut keskiluokka, eikä se ole täydellinen niin kauan kuin sitä edustavat pääasiassa vain valtion ja kaupunkien virkamiehet sekä papisto. Meidän maamme puutetta todistaa parhaiten porvariston valtiopäiväedustus. Jos pormestareita ei olisi käytettävissä, säädyssä ei olisi paljon kehumista, eikä tällä lausumalla suinkaan haluta loukata mitään porvariluokan päteviä ominaisuuksia. Se tie, jolla kaupunkiemme kauppiaat päätyvät harjoittamaan liiketoimintaa, jättää pois kirjatiedon, jota ilman älyllinen sivistys ei kuitenkaan meidän aikanamme ole mahdollista. Kaupunkien nykyinen laajennettu vaalioikeus ja vaalikelpoisuus uhkaavat jättää ammatilliset intressit ja kokemuksen yhä enemmän taka-alalle.

Reaalikoulujen puolustaminen aikana, jolloin niistä on ehtinyt tulla lähes fiasko, ei lupaa mainittavaa menestystä. Asia kuin asia, olipa se periaatteessa miten oikea tahansa, voidaan kuitenkin turmella toteuttamalla se väärällä tavalla. Ennen muuta olisi tietenkin maan teollisuudenharjoittajien ja kauppiaiden pitänyt ottaa nämä koulut huomaansa ja pyrkiä vaikuttamaan niiden järjestämiseen. Edellä esitetty olkoon sinänsä todisteena siitä, ettei kukaan heistä tiettävästi ole julkisesti lausunut kysymyksestä ainuttakaan sanaa. Sillä tuskinpa he sentään pitävät kaikkea kirjatietoa turhana. Mutta siellä missä se on heikkoa, on kyllä luonnollista, että kukaan ei ole ajatellut asiaa tai koettanut hankkia siitä tietoa, minkä vuoksi asiasta ei liioin ole mitään käsitystä tai halua ja kykyä saattaa sitä vallitsevaksi. Viime valtiopäivillä myös porvarissäädyssä lausuttiin kyllä kaikenlaisia mielipiteitä oppikouluista, mutta tietääkseni ei ainuttakaan sanaa uudesta laitoksesta, porvari- (tai reaali-) kouluista.

Ensimmäinen virhe on se, että on yhtaikaa avattu niin monta neliluokkaista reaalikoulua ennen kuin on saatu mitään kokemusta oppijärjestyksen soveltuvuudesta. Kyseiset kaupungit ovat tietenkin halunneet näitä kouluja. Mutta kaupungit kamppailevat saadakseen majoittaa kaikki mahdolliset koulut, ei suinkaan paikkakunnan valistamisen innosta vaan toivoen saavansa uusia kuluttajia ja lisää liikennettä, niin ja niin monta tuhatta markkaa talonvuokrina, kauppatavaroina, käsityöläistyönä ym.

Toinen virhe on se, että koulun ylemmillekin luokille on katsottu kelpaavan opettajien jotka ovat vähemmän oppineita ja pienempipalkkaisia kuin oppikoulussa. On totta, että opetuksella täytyy olla osittain käytännöllisempi tarkoitus, tulevia liikemiehiä silmällä pitäen. Mutta silti jää tehtäväksi johdattaa oppilaat kirjallisen sivistyksen piiriin. Esim. jo ylempien luokkien äidinkielen opettajan pitää olla paitsi kieliopin myös kotimaisen ja ulkomaisen kirjallisuuden tuntija. Samoin on historian opettajalla oltava vähintään laudatur filosofian kandidaatin tutkinnossa jotta hän jonkinlaisella arvovallalla kykenisi lausumaan arvioita ja antamaan oppilaille osviittaa historiallisesta lukemistosta eli erikoishistorioista, muistelmista ja kulttuurihistoriallisista katsauksista. Voi kysyä, eikö koulun ylimmällä luokalla sekä mainituissa että eräissä muissakin aineissa pitäisi soveltaa luennointia, mutta ei maan yliopiston hyödytöntä menetelmää vaan sellaista, jossa oppilailla on velvollisuus merkitä luennoitu muistiin, vieläpä nidottuun vihkoon. Jos haluaa nähdä miten pitkälle sellaisessa muistiinpanotaidossa päästään, siihen on tilaisuus Helsingin teknologisessa opistossa. Lisäksi sen hyödyksi voidaan esittää, että sama opettaja antaisi kyseisellä luokalla opetusta molemmissa kotimaisissa kielissä.

Mutta vielä pitkään aikaan ei voi odottaa, että reaalikoulun ylemmät luokat olisivat täpötäynnä oppilaita. Siksi ne pakosta pysyvät verrattain kalliina, kuten on myös lyseoiden ylempien luokkien laita. Mutta koko koulun kustannukset suhteessa oppilaiden määrään ovat nyt niin korkeat, mikä johtuu siitä, että niiden alempia luokkia ei samalla muutettu lyseon valmistavaksi kouluksi. Ja se on kolmas oleellinen virhe. Kuitenkin olisi pitänyt olla päivänselvää, että vanhempia ei pidä pakottaa lähettämään lapsensa 15–20 peninkulman päähän lyseoihin lukemaan raamatunhistoriaa, Topeliuksen ”Maamme kirjaa”, Kockströmin suomen oppikirjaa, maantieteen alkeita ja opettelemaan neljää laskutapaa kokonaisluvuilla ja laatuluvuilla. Luetaanko ja opetetaanko sitä sitten lyseoissa? Kyllä, on uskomatonta mutta totta, että sellainen väärä menettely ja sellainen tuhlaus, yleinen ja yksilöllinen, moittimatta jatkuvat. Jokainen tietää, että suurin osa siitä kuuluu kansakouluun, ja siksi sen pitää olla vaatimuksena jo reaalikouluun pääsyyn. Jos se otetaan huomioon eikä koulun molemmilla alemmilla luokilla opeteta mitään vierasta kieltä vaan vain molempia kotimaisia kieliä, niin sekä niissä että uskontotiedossa, maantiedossa ja laskennossa milloin oleellisia osia, milloin lähimain kaikki voidaan jättää lyseosta pois. Siksi tässä esitetty uudistus on oleellinen maan koko koululaitokselle. Jos se toteutuu, reaalikouluissa ei tule pula oppilaista. Säätyläisluokan varakkaammat vanhemmat eivät ehkä panisi lapsiaan kouluun. Huolehtikoot he sitten vastaavasta yksityisopetuksesta. Olisi turhaa järjestää jonkinlaisia julkisia kouluja heidän yksityiseen laskuunsa. Olisi liian kauas vievää puhua tässä reaalikoulun vieraiden kielten opetuksesta. Käsitykseni on, että niiden pitää olla vapaaehtoisia oppiaineita, ja oppilaan on säännönmukaisesti maksettava opetuksesta.

Pohjakoulusta on puhuttu paljon tyhjää. Mutta maassa on vain yksi pohjakoulu – lyseot. Sillä niiden opetus menee hukkaan, jos se ei jatku yliopisto-opetuksena. Mutta kaikissa muissa oppilaitoksissa pitää opetuksen käsittää niin täydellinen oppikurssi, että se ei vaadi täydentämistä missään muussa oppilaitoksessa. Se ei estä esim. kansakoulun käynyttä aloittamasta sen jälkeen reaalikoulun kurssia, tai reaalikoulun käynyttä siirtymästä tekniikan tai maatalouden oppilaitokseen. Mutta kummankaan koulun kurssia ei pidä laskea sellaisen siirtymisen varalta, ts. sen varalta mitä joku oppilas voi valita, vaan ajatellen sen suuren enemmistön parasta, joka lopettaa koulunkäyntinsä kokonaan koulun kurssin myötä. Tyttökouluissa on sama tilanne. Itseopiskelu jatkaa kaikkia näitä koulukursseja, ja niiden oleellinen tehtävä on johtaa oppilaita siihen, että niin tapahtuu. Kuten sanottua, vain lyseo päättyy kurssiin, joka on vielä vajaa.

Voisi varmaan sanoa, että alempi kansakoulu on ylemmän pohjakoulu, kaksiluokkainen reaalikoulu neliluokkaisen pohjakoulu. Silloin puhutaan saman oppikurssin kahdesta asteesta – vaikka luokat ovat eri paikoissa. Mutta puhe koko kansakoulusta pohjakouluna on kilisevä kulkunen. Nimi kansakoulu on riittävän puhuva, kaiken kansan koulu, jonka jokainen tarvitsee ja jonka jokaisen muuta koulua käymättömän on käytävä, joka ei käy. Jos reaalikouluun, tyttökouluun, alempaan maatalous- ym. kouluun pääsyyn vaaditaan ne tiedot, jotka kansakoulussa opetetaan, se ei muuta kansakoulun tehtävää mitenkään. Se tarkoittaa vain, että valtio ei kustanna tarpeettomia kansakouluja, jotka on yhdistetty viimeksi mainittuihin oppilaitoksiin niiden alempina luokkina, ei sitä, että kansakoulu on olemassa niitä varten tai että se tarvitsee niitä oman päämääränsä saavuttamiseksi.

Voidaan kai sanoa että kun tietty määrä valmistavia tietoja on edellytyksenä valtion oppilaitoksiin pääsyyn olisi valtion asia järjestää enemmän tai vähemmän ilmainen mahdollisuus hankkia nämä tiedot, mistä päästään pakolliseen julkiseen pohjakouluun. Niin, jos se on välttämätöntä ja valtion oppilaitokset muuten seisovat tyhjinä. Mutta jos valtion oppilaitosten tarjoamat edut ovat niin suuret ja houkuttelevat, että niihin tungeksii oppilaita, niin valtion on ilmeisen tarpeetonta ja yleensä myös asiatonta siitä huolehtia. Sillä ne oppilaitokset, jotka tässä voivat tulla kysymykseen, tarjoavat kuitenkin opetustaan maan asukkaiden pienelle vähemmistölle, eikä olisi oikein verottaa maata sen hyväksi vastoin mitään valtion tarvetta. Erityisesti oppikouluihin suorastaan tulvii tätä nykyä oppilaita. Voidaan tietysti puhua ”koulutustarpeesta” jos niin halutaan mutta tuskin on kovin väärin olettaa että tuleva valtionvirka siihen kuuluvine palkkaetuineen on vanhempiin tehoava motiivi. Jos reaalikoulun alempien luokkien opetus tehdään nyt myös oppikouluun valmistavaksi, oppilaiden virta siirtyy niihin. Mutta jos reaalikoulun pääsyvaatimukset määrätään, kuten yllä on esitetty, korkeammiksi kuin nykyisin lyseoiden, niin siinä ei hävitä mitään. On sitä vastoin toivottavaa, että kun sama oppikurssi valmistaa myös reaalikoulun ylemmille luokille, monet vanhemmat harkitsisivat pitkän, kalliin lyseo- ja yliopistokurssin ja lyhyen reaalikoulukurssin välillä, joka johtaa nuorison nopeasti yhteiskunnalliseen toimintaan ja leivän hankintaan. Sillä meidän maallemme on ominaista se inhottava tilanne, että nuoret miehemme käyttävät yliopistoissa aikansa läksynlukuun aina 26–30 vuoden ikään asti.

Varsinkin kansallisen, suomalaisen sivistyksen ystävien pitäisi kantaa huolta reaalikouluista, kuten toisaalta myös suomalaisten lyseoiden ruotsista. Maisterit ja papit ja opettajat ovat kai yleensä maan aatteellismielistä kansanosaa. Mielipiteiden ja vastalauseiden esittäminen muuttuu kuitenkin ajan myötä turhaksi. On varmempaa päästä itse ohjaksiin. Ja tyhjätaskun mielipiteet eivät paljon vaakakupissa paina, kun niitä vastassa ovat omistavien aloitteet ja käteisvarat myös aatteellisten pyrintöjen edistämiseen ja vankat taloudelliset edut.

J. V. S.

 

 

Vertailu