Tieto maansurusta ei ollut yllätys, mutta siitä huolimatta se koskettaa yhtä tuskallisesti kaikkia Suomen asukkaita kuten keisarikunnankin. Jos suru Pietarin hovissa on suuri, tieto sattuneesta kuolemantapauksesta tekee yhtä murheellisen vaikutelman kauas sen ulkopuolelle – aina niiden maiden rajoja myöten, joita edesmenneen korkea puoliso hallitsee, ja vielä kauas niidenkin yli, sillä keisarinna Maria Aleksandrovnan nimi oli kunnioitettu ja rakastettu koko sivistyneessä maailmassa. Jalon ja suuren hallitsijan lempeänä ja jalona puolisona edesmennyt keisarinna on täysin mitoin nauttinut aikalaistensa rakkautta ja kunnioitusta ja jälkimaailma säilyttää hänen nimensä Aleksanteri I:n rinnalla, joka on varannut itselleen historian kauneimman sivun.
Meidän ei tarvitse tällä hetkellä lähemmin esittää, mitä keisarinna Maria on ollut Venäjän valtakunnalle, ei liioin sitä, mitä hän on ollut erityisesti korkealle puolisolleen ja mikä osa hänellä on ollut tämän suurissa teoissa. Yleinen, aikalaisten yksimielisen mielipiteen antama todistus, että hänen hyveensä ja jalo mielensä ovat tuottaneet hyvää kaikkialla, minne hänen toimintansa on ulottunut, puhuu enemmän kuin tarpeeksi, ja on varmaa, että hän on antaumuksella ja uskollisesti, lohduttaen ja naisen sydämen osaaottavaa kieltä puhuen seisonut korkean puolisonsa rinnalla hyvyyden ja rakkauden toivoa antavana enkelinä.
Uskonnon totuuden läpitunkemana ja valtakunnan kansalaisille, miehille ja naisille, koruttoman olemuksen ja yksinkertaisten elintapojen hyvänä esikuvana keisarinna Maria saa aiheellisesti vaatia yleistä kiitollisuutta ja kauneimmassa muistossa säilytettyä nimeä. Varsinkin hänen harjoittamansa hyväntekeväisyys on niin merkittävää, että hän olisi pelkästään sen takia ansainnut kaikkien aikojen tunnustuksen. Se on myös huomattavassa määrin tehnyt hänen nimensä rakkaaksi kaikissa yhteiskuntakerroksissa.
Keisarinna Maria kävi Suomessa neljä vuotta sitten. Ilo oli suuri, kun hänen tulostaan ilmoitettiin, ja täällä pääkaupungissa hän sai osakseen erittäin suurta sympatiaa ja rakkautta yksinkertaisella esiintymisellään, joka kantoi kaikessa hyvän tahdon ja avarakatseisuuden kauneinta leimaa.
Jos meidän suuriruhtinaamme perheen suuri suru voi jostain saada lievitystä ja lohtua, niin varmaankin tietoisuudessa siitä, että sen jakavat vilpittömästi kiitolliset, syvästi murheelliset kansalaiset, joilla ei ole suurempaa toivoa kuin että nyt tulleen surun taakka ei tuntuisi aivan liian raskaalta jalosta hallitsijasta, jonka mieltä tällä hetkellä painavat niin monet muut surun ja huolen aiheet.
