Harkinta ja kokemus ovat opettaneet, että rahasakot ovat sopivin rangaistus painovapausrikoksista. Myös komitea on yhtynyt tähän käsitykseen.

Mutta kokemus opettaa myös, että sanomalehdet ovat se kirjallisuuden muoto, jossa helpoimmin käytetään painovapautta väärin. Niillä on myös levikkinsä vuoksi surin vaikutus. Varsinkin poliittiset lehdet voivat, koska ne kääntyvät verrattain valistuneiden massojen puoleen, saada aikaan pahaa helpommin kuin hyvää. Siksi havaitaan, että lehdistölakeja on kaikkialla säädetty erityisesti tätä kirjallisuuden lajia silmällä pitäen.

Poliittiset lehdet kuuluvat myös kaikissa maissa kaikkein parhaiten voittoa tuottaviin kustannustoiminnan tuotteisiin, joten niistä on tullut erityinen sijoituskohde. Ne eivät nimittäin tarvitse jonkin verran levikkiä saavutettuaan lainkaan kustannuspääomaa, koska myyntihinta saadaan etukäteen tai ainakin heti jokaisen numeron ilmestyttyä. Kun ne lisäksi ovat yhden miehen lehtiä, on niitä sitäkin helpompi kustantaa ja ne tuottavat helpommin voittoa. Jopa Suomessa on sellaisten lehtien toimittaminen ainoa kirjallinen työ, josta voi sada elantonsa. Myös täällä kustantavat liikemiehet jo useita lehtiä, ja vielä varmemmin syntyy lisää sellaisia lehtiä, kun lehdistölaki antaa enemmän takuita niiden pysyvyydestä.

Sellaiselle voiton varaan lasketulle liiketoiminnalle täytyy sakkojen maksamisen olla sitä vähemmän tervetullutta, mitä useammin lehdessä käsiteltävien asioiden luonne voi antaa aihetta törmäyksiin lehdistölain kanssa. Tämä on aiheuttanut sen, että kaikkialla, missä sellainen vain on käynyt päinsä, on poliittisen lehden kustantaja, sen sijaan että hän olisi itse esiintynyt sen julkaisijana, ottanut tilalleen vastuullisen julkaisijan, joka ei omista mitään, van sovittaa vankeudella lehdelle mahdollisesti tuomitut sakot. On helppo löytää subjekti, joka saadessaan vanginruuan lisäksi vähäiset ruokarahat pitää vankilassa oloa onnena. Kaikki lehdistölain poliittisia lehtiä koskevat vastuumääräykset voivat siten käydä näennäisiksi.

Tämä seikka on saanut lainsäätäjän vaatimaan poliittisten lehtien kustantajalta vakuusrahaa niiden sakkojen suorittamiseksi, joihin hänet voidaan painovapausrikoksista tuomita. Ruotsin lehdistölaki on ainoa (huom. Norja ja Tanska) jossa ei ole tällaista säännöstä, mutta Ruotsi onkin surullisen kuuluisa ”skandaalilehdistöstään” ja ”vastuulaisistaan”.

Jos Suomessa sellainen vakuusmaksu jätettäisiin säätämättä, tarkoittaisi se, että julistettaisiin poliittisten lehtien julkaisijoiden voivan mielensä mukaan vetäytyä kaikesta näiden lehtien sisältöä koskevasta vastuusta. Mitä pienempiä ovat tilaajien määrä ja julkaisemisesta saatava tulo, sitä suurempi on varmasti julkaisijan paine välttää mainitulla tavalla sakot.

Komitea olisi toki voinut tuollaisella julistuksella näyttää vapaamielisyytensä. Mutta sellainen vapaamielisyys on mielestäni huonosti harkittua, kun se koskee kysymystä siitä, voidaanko maalle saada painovapaus vai ei, ja vieläkin enemmän siitä, tuleeko lehdistölaista hallituksen asetus vai säätyjen myötävaikutuksella syntynyt pysyvä laki. Nämä tavoitteet voidaan saavuttaa vain siten, että lakiesitys tarjoaa kaikki mahdolliset takuut painovapauden väärinkäyttöä vastaan. Siksi olisi ajattelematonta ehdottaa lakia vain muodon vuoksi. Ja sellainen lehdistölaista tulee poliittisten lehtien osalta, jos vakuusmaksu jätetään pois.

Näillä perusteilla katson omasta puolestani, että komitean tulee ehdottaa vakuusmaksua poliittisille lehdille, sovitettuna maamme varallisuus- ja rahaolojen mukaan.

Yhdyn sitäkin mieluummin myös tähän ehdotukseen painovapauden väärinkäytön vastaisista takuista, kun toivon vakaasti, että lehdistölaki ei synny ilman että kuullaan valtiopäiviä, jolloin myös riippuu säätyjen harkinnasta, voidaanko ehdotetut takuut hyväksyä vai ei.