Herra Snellman: Huomaan kyllä valiokunnan littera G:n alla esittämistä valiokunnan ehdottaman muutoksen perusteista, että merenkulkuelinkeino oikeastaan katsoo, että laivurin on niin pian kuin mahdollista vahvistettava lausuntonsa tapahtuneen onnettomuuden luonteesta ja syistä jne. tuomioistuimen edessä, jotta hän ei voisi enää tehdä muutoksia laivapäiväkirjaan tai myöhempiin asiaa koskeviin selityksiin, ja että siksi ei olisi tarpeen, mikäli siitä aiheutuisi jotain viivästystä, siis voisi olla tarpeellista, mutta ei ehdottoman välttämätöntä, että muut laivan asiakirjat esitettäisiin tai miehistöä kuultaisiin. En uskalla esittää kovin varmoja väitteitä, mutta minulla on asiasta kuitenkin riittävästi kokemusta, niin että tiedän, että protesti on laivurin toimista se, jossa ei tarvita kenenkään läsnäoloa ja jossa hänellä on tilaisuus antaa ensimmäinen kertomuksensa onnettomuuden luonteesta. Kun annetaan meriselitys, ei sitä tarvitse antaa ensimmäisessä satamassa, johon laivuri saapuu, vaan hän jättää ainoastaan protestin, mikäli hän ei viivy satamassa pitkään. Siitä voidaan sanoa, että hän ei tarvitse mitään todistusta lausumansa totuudenmukaisuudesta, mutta annettaessa meriselitystä siinä satamassa, jossa laiva viipyy pitempään, usein kotiin saavuttaessa, on sekä aikaa että tilaisuus myös esittää todisteita, samalla kun laivuri antaa selityksensä. Ainakin on laivurilla aina tilaisuus ottaa mukaansa kaksi tai useampia miehistön jäseniä tilaisuudessa kuultaviksi. Tämä on mielestäni varsin tärkeää, koska laivaa, joka on pitkään poissa kotipaikkakunnaltaan, voi sen aikana kohdata uusi onnettomuus. Laivurin dokumentit voivat tuhoutua, miehistö hajaantua, niin kuin valitettavasti tiedän usein tapahtuvan karkaamalla tai muuten, ja mahdollisuus selvittää, onko meriselitys tosi, voi olla aika pieni. Minulla on ollut tilaisuus olla läsnä meriselitystä tuomioistuimelle annettaessa ja nähdä, miten vaikea on esittää sellaisia todistuksia, varsinkin kun laiva on palannut pitkähköltä matkalta. Siksi katsoisin nöyrimmin, että jos päiväkirjan ja muiden asiakirjojen esittäminen tehdään välttämättömäksi ehdoksi, niin oikein silti olisi, että myös miehistön kuuleminen tehtäisiin yhtä välttämättömäksi ehdoksi meriselityksiä annettaessa, eikä ainakaan sen tekemättä jättämistä sallittaisi ilman täysin päteviä syitä.
– –
Herra Snellman: Pyydän saada yhtyä niihin puhujiin, jotka ovat vastustaneet valiokunnan ehdotusta. Yleiseen mielipiteeseen on tässä niin kuin monessa muussakin asiassa pesiytynyt paljon hyssyttelyä. On katsottu paremmaksi, että nuorukainen ajetaan koulusta pois yhdeksi tai useammaksi lukukaudeksi, ja näin estetään häntä jatkamasta opintojaan ja häpäistään hänet yleisön silmissä, sen sijaan että annettaisiin hänelle kohtuullinen kuritus, kun hän on sen ansainnut. Tämä on yksi monista esimerkeistä. Niille, jotka haluavat ottaa käyttöön samanlaisen hyssyttelyn laivan miehistön kurin suhteen, pyydän saada toistaa sen, mitä minulla on ollut tilaisuus kuulla varsin luotettavilta miehiltä, ja varsinkin eräältä, jonka sanaan luotan suuresti. Heidän lausuntonsa on suunnilleen tällainen: kukaan ei aseta henkeään alttiiksi menemällä pimeänä yönä ilmojen armoille myrskyyn, ehkä lumen ja jääsumun keskelle, aseta sitä joka hetki alttiiksi estääkseen purjetta repeytymästä rikki tai edes pelastaakseen porvarin tervan tai laudat, jos hän tietää, että miehistö ei ole välittömässä vaarassa. Niin tekee vain se, joka tietää, että hänen on näin tehtävä, niin kuin sotilaan. Suurin osa sotilaista kulkee tykkejä kohti siksi, että he tietävät, että heidän on niin tehtävä. Tätä tietoisuutta, tätä pakkoa, ei teroiteta mieleen vaaran hetkellä, vaan pitkäaikaisella kurilla. Jos ei ole mitään mahdollisuutta tukahduttaa välitöntä tottelemattomuutta päällystön käskyä kohtaan, niin ettei päällystö voi hetkessä pakottaa järjestykseen niitä, jotka kieltäytyvät tottelemasta, niin ei myöskään voi olla mitään kuria huonona aikana, kun sitä ei ole voitu juurruttaa hyvänä aikana. Myöskään armollisen esityksen pykälän 62 säännös ei ole toivottavan kaltainen, mutta silti monin verroin parempi kuin valiokunnan esitys, ja kun tunnetaan varauksen tekijä, joka ei hyväksy tätä esitystä, ja tiedetään, miten erinomainen inhimillisen päällikön esimerkki hän on, niin hänen lausuntoonsa voidaan suuresti luottaa siinä ettei hän ole vaatinut liikoja.
– –
Herra Snellman: Pyydän nöyrimmin saada lisätä siihen, mitä minulla on aiemmin ollut kunnia sanoa, että ruumiillista kuritusta koskevan määräyksen paikka olisi vakaumukseni mukaan oikeastaan pykälässä 64, jossa sanotaan: ”jos merimies on uppiniskainen” jne. Juuri tämä on käsitykseni mukaan heti torjuttava, nämä hetkelliset tottelemattomuudet ja niskuroinnit, joissa alainen kieltäytyy ehdottomasti tottelemasta, jollaisissa tapauksissa myös lasten ruumiillinen kuritus voi olla välttämätön, ja vielä suuremmalla syyllä se on välttämätön laivan kannella merimiehille. Olen myös vakuuttunut siitä, että niin kuin nuorukainen koulusta vuodeksi karkottamisen sijasta olisi mieluummin ottanut vastaan isällistä kuritusta, samoin, niin sanon, merimieskin, jos hän tulee kotiin ja hänet tuomitaan 6 kuukauden vankeuteen, toivoisi meidän Herraltamme, että hän olisi saanut hoitaa asian kahdessa tai kolmessa minuutissa laivan kannella ja päässyt istumasta vankilassa kuutta kuukautta.
– –
Herra Snellman seuraavalla tavalla: Valiokunnan esitykseen on 69. §:ään päässyt sana, joka riistää merimieheltä yhden hänen oikeuksistaan, sellaisena kuin se on hänelle taattu armollisessa esityksessä. Ylipäätänsä on minun omasta puolestani katsottava, että niin tässä kuin muutamissa muissakin pykälissä ei suinkaan ole samalla lailla osoitettu huolenpitoa merimiehistä kuin on luultu osoitettavan 62. §:ssä. Juuri tässä on nimittäin kysymyksessä varustajan oikeus merimiestä vastaan, kuten myös 75. ja 78. §:ssä, joissa on kysymys varustajan rahakukkarosta, varustajan rahoista merimiehen kuuliaisuutta vastaan, siellä on oltu erityisen hellävaraisia merimiehiä kohtaan. Tässä on nimittäin valiokunnan mietinnössä armollisen ehdotuksen sanamuotoon ”älköön jatkettako” lisätty ”älköön yleensä jatkettako”. Ihmettelen tässä, mitä merkitystä tällä säännöksellä voi olla, kuka ratkaisee, milloin on jatkettava ja milloin ei. Mitä tarkoitetaan sillä, että velvoitetta ei yleensä tule jatkaa? Kuka päättää poikkeuksista? Omasta puolestani saanen kunnioittavimmin ehdottaa, että kunnianarvoisa ritaristo ja aateli päättäisi antaa sanan ”yleensä” jäädä mietinnöstä pois.
– –
Herra Snellman: Juuri 75. §:ssä on tuo määräys merimiehen hoidosta hänen sairautensa aikana. Siellä katsotaan, että inhimillisyyden velvollisuus on täytetty, kunhan vain varustamo ottaa hoitaakseen häntä kuukauden ajan, vaikka hän olisi saanut sairautensa varustamon palveluksessa. Omasta nöyrästä puolestani katson, että varustamon ehdoton velvollisuus on hoitaa häntä niin kauan kuin hän on sairas, tai jos hänen sairautensa kestää kovin kauan, huolehtia siitä, että hänet palautetaan kotipaikkakunnalleen, ja että laivurin on asetettava vieraassa satamassa vakuus hänen hoitonsa toimeenpanosta, ei vain yhdeksi tai kuukaudeksi, vaan niin suuri vakuus kuin katsotaan olevan tarpeen hänen saamisekseen terveeksi tai palauttamisekseen kotipaikkakunnalleen. Merimiehemme ovat alttiina suurelle kurjuudelle sen hoidon vähäisyydestä johtuen, jota varustamot ovat tähän mennessä tarjonneet, ja sen seurauksena, että lainsäädäntö ei ole niitä siihen ankarasti velvoittanut. Tämä asia tunnetaan hyvin keisarillisessa senaatissa, jossa valtiovaraintoimituskunnalle tulee jatkuvasti vaatimuksia korvauksista merimiesten kotiin lähettämisestä, heidän hoidostaan lasareteissa, joidenkin ryysyjen hankkimisesta heille heidän alastomuudessaan. Sellaisia esityksiä on hyvin paljon, ja kuitenkin on vain vähäinen niiden merimiesten lukumäärä, joista konsulit uskaltavat huolehtia, koska he ovat epävarmoja, hyväksytäänkö heidän vaatimuksensa vai ei. Monelta taholta, sieltä missä konsulin virkoja on, kuten Tukholmasta ja Kristianiasta, on tullut mitä sydäntä särkevimpiä kuvauksia merimiestemme kurjuudesta, ja valituksia täällä olevalle pääkonsulille siitä, että konsulaatilla ei ole laillista valtuutusta tukea heitä auttaakseen heidät suurimmasta hädästä. Omasta puolestani saanen siis kunnioittavimmin puoltaa, että kunnianarvoisa ritaristo ja aateli jättäisi hyväksymättä tämän pykälän sen nykyisessä muodossa ja sellaisena kuin se on armollisessa esityksessä, koska valiokunta on hyväksynyt sen muutoksitta. Minulla ei ole mahdollisuutta esittää mitään tiettyä sanamuotoa; olen vain esittänyt nöyrän mielipiteeni siitä, mitä katson kuuluvan varustamojen velvollisuuksiin.
