Maamiehen Ystävä nro 9, 2.3.1844

Tietoka dokumentista

Tietoa
2.3.1844
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Kristin opin puhistamisesta paavin erhetyksistä

Niinkuin jo kuuennessa lehessä puhuimme, joutui totinen Kristillisyys aivan surkiaan tilaisuuteen Paavien pahoin juonien kautta, niin että selväjärkiset ihmiset alkoivat ikäänkuin epäillä, tokko tämä oppi oikeeseen vieneekään, vaikk'eivät tohtineet julkisesti ruveta Paavia ja hänen kelvottomia käskyläisiänsä vastustamaan. Oli kuitenkin muutamia urhoollisia miehiä, jotka jo ennen Lutheruksen aikoja, korottivat äänensä kasvavaa pahennusta vastaan, eivätkä peljänneet niitä kauhioita kipuja, joilla kaikkia totuuden tunnustajoita kiusattiin. Niin eli Frankrikissa 1180 vuoden paikoilla jälkeen Kristuksen syntymisen yksi Kauppamies, Petrus Waldus niminen, joka oli sattunut saamaan Raamatun käsiinsä ja sitä lukenut. Tästä hän tuli selvästi tuntemaan, että Jesuksen oppi oli kokonansa turmeltu Paavien villityksiltä. Hän jakoi köyhille kaiken tavaransa, alkoi julistaa totista Kristillisyyttä maamiehillensä, ja opetti Raamatun olevan ainoan perustuksen uskollemme, peräti hyljäten Paavien pahentavaisia neuvoja. Vaikka nyt Paavilaiset häntä kiivaasti vastustivat, taipui kuitenkin pian suuri joukko ihmisiä hänen tuumiinsa, erinomattain sentähden, että hän ja hänen seuransa harjoittivat nuhtettomuutta ja siveyttä elämässänsä, joita hyviä tapoja siihen aikaan aivan harvassa näkyi. Mutta vaikka näitä jumalisia ihmisiä vastaan ei osattu mitään pahaa totistaa, niin heitä kutenkin hirmuisesti vainottiin ja ahistettiin, niinkuin pahanilkisiä, paatuneita syntisiä, suljettiin pois seurakunnan yhteydestä, ja kuin ei muut keinot auttaneet lähettiin, Paavin käskyllä, heitä yksimielisesti sodalla kukistamaan, vaikk'ei toki voitu heitä kokonansa hävittää.

Vuonna 1360. Johan Wiklef niminen Professori Englandissa samalla tavalla alkoi kiivaudella pelkäämätä vastaansanoa Paavin villityksiä, kuin hän Romissa käyvessänsä oli tullut tuntemaan, kuinka surkialla jälellä Kristikunnan asiat olivat. Hän käänsi Raamatun Englandin kieleen, ja kirjoittipa vielä paljo muitakin jumalisia kirjoja, joissa peräti paljasti Paavilaisiin pahat juonet ja ilkiän käytöksen. Samoten kuin Petrus Waldus, näytti hän, että autuuden oppi on etsittävä ainoastaan Raamatusta ja semmosista kirjoista, jotka sen kansa yhteensopivat. Hän kielsi Kuningaat ja muut Ruhtinat Paaville veroa maksamasta ja sanoi, ettei Paavilla ollut mitään valtaa Ruhtinoihen yli ei maallisissa eikä hengellisissä asioissa. Tuostapa taas ankara vaino nousi Wiklefiä vastaan, niin että hän niinkuin vääräoppinen ja jumalatoin mies ulossuljettiin seurakunnasta. Kuitenkin vaikuttivat hänen kirjansa vielä hänen kuoltuansakin, että sangen suuri luku ihmisiä mielistyi hänen opetuksiinsa, ja valmistui sillä tavalla vähitellen täydellisempi puhdistus Paavien erhetyksistä.

Juuri näihen Wiklefin kirjain lukeminen saattoi vielä ennen Lutheruksen aikaa sangen urhoollisen ja oppineen miehen kilvoittelemaan totisen Kristillisyyden puolesta ja kiistämään monta villitystä, joilla Paavit olit Jesuksen opin turmelleet. Tämä mies oli Johan Huss, Professori ja Pappi Pragin kaupungissa Böhmin maalla. Saarnoissansa ja kirjoissansa opetti hän, paitsi muuta, että Herran Ehtoollisessa sekä leipä että viina piti jaettaman jokaiselle Ehtollisvieraalle; sillä jo kauvan oli tapana ollut, että niille, jotka eivät olleet hengellistä säätyä, annettiin ainoastaan leipä, jonka Paavilaiset sanovat kokonansa muuttuvan Kristuksen ruumiiksi. Koska nyt näitä Hussin opetuksia pidettiin jumalattomina erhetyksinä, vaadittiin häntä niistä tiliä tekemään pappien kokouksessa, joka pidettiin Kostnitsin kaupungissa. Niinkuin ainakin syytöin ihminen, meni hän sinne pelkäämätä ja sai vielä Keisari Sigismundilta vakuutus-kirjan, jossa kovasti kiellettiin jokainen häntä vahingoittamasta matkalla taikka matkan perillä. Mutta hänen Kostnitsissa kokoontuneet vihamiehensä panettelivat häntä Keisarin edessä, ja saivatkin viimmen sen viekotuksillansa matkaan, että Sigismundi rikkoi lupauksensa ja panetti Hussin vankeuteen. Nyt häntä kovasti kivoitettiin poisluopumaan opetuksistansa. Mutta kuin ei mitkään uhkaukset, ei mitkään kivut voineet pakottaa häntä palauttamaan sanaakaan sanotuistansa uskon asioissa, poltettiin hän elävänä vuonna 1415. Hän kuoli urhoollisuudella niinkuin kelpo sankari, rukoili vielä tulessakin ollessansa, ja sanotaan samalla myös sanoneen: ”Tänä päivänä te paistatte hanhen, mutta siitä tuhkasta, johon minä nyt muutun, pitää syntymän jouhten, jonka te heitätte polttamata. Sata vuotta tästä lukien, pitää teidän tekemän tili Jumalan ja minun edessäni,” joilla sanoilla hän näyttää ennustaneen Lutheruksen tuloa ja niitä asioita, jotka sitten määrätyn ajan kuluttua tapahtuivatkin.

Samalla hirmuisella tavalla surmattiin Hussin ystävä ja apumies, Hieronymus niminen Pappi Pragista, joka oli yhtä miehullinen sekä totuuden tunnustamissa että kuolemassa kuin Hussikin. Vaan eivät Paavilaiset sillä päässeet rauhaan, että surmaisivat nämät kaksi miestä. Paljo ihmisiä oli muka mielistynyt näihen miesten opetuksiin niin, että nousi Paavia vastaan kauhia sota, joka kesti 17 vuotta, vaikk'ei siitä tullut mitään hyvää Kristikunnalle. Sillä nämät totuuden tunnustajat tuhansittain kuolivat sodassa uskonsa tähden, ja ne harvat jälille jääneet olivat aina vainon alaisina ja pakenivat sentähden maasta maahan henkeä säilyttääksensä.

Näin olivat nyt asiat vähitellen valmistuneet Kristin opin puhistamiseksi Paavien erhetyksistä, kuin Lutherus vuonna 1517 alkoi tätä tarpeellista ja hyödyllistä parannusta matkaansaattaa. Tämä Martinus Lutherus, jonka elämän vaiheista aivotaan toiste laviammalta puhua, oli Professori ja Pappi Wittenbergin kaupungissa Saksan maalla, siihen aikaan kuin tähän maakuntaan tuli Johan Tetsel niminen Munkki, Paavin luvalla ja käskyllä myömään syntiä anteeksi. Häpiämätä vaelsi Tetsel kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään, tarjoillen rahan edestä syntein anteeksi antamus-kirjoja, jotka olivat monenlaatuset ja sitä myöten kalliimmat eli halvempihintaset, kuin synnit olivat suuremmat taikka pienemmät, ja vieläpä hyvää maksoa vastaan antoi vapaus kirjan semmosistakin synneistä, joita ostaja aikoi vasta tehdä. Aivan arvattava on asia, että tällä jumalattomalla kaupalla mainiot raha summat kokoontuivat Paavin ja hänen käksyläisiensä kukkaroon; sillä yksinkertainen kansa ehätti joukottain Tetselin tavaraa ostamaan ja luuli, ettei mikään saattanut estää sitä taivaaseen tulemasta, jolla vaan oli tämmönen vapaus eli anteeksi antamus-kirja Paavilta. Mutta kyllähän senkin helposti ymmärtää, ettei tämä kaupanteko suinkaan ihmisien tapoja parantanut. Joka vaan jaksoi lunastaa semmosen kirjan, eli sitte huolimattomana synneissä ja jumalattomuudessa koko elinaikansa ja menetti niin sielunsa autuuden Paavin petoksen tähden.

Niin sanotaan Tetselin ihtensä'kin saaneen koetella, mitä hänen vapaus kirjansa vaikuttivat. Hän oli muka muutamassa Saksanmaan kaupungissa kauvan oleskellut kauppaansa tehden ja läksi sieltä pois matkustamaan täyvellä raha-arkulla muassansa. Tämän tiesi eräs irvihammas, joka myös ymmärsi, että rahat olit vääryyellä kootut, kiiruhti miehinensä Tetselin jälissä, ja tapasi hänen mehtäsellä paikalla ja pyysi ostaaksensa anteeksi antamus-kirjan synnin päälle, jonka hän aikoi tehdä. Kuin hän oli tämmösen kirjan saanut, ryösti hän Tetseliltä raha arkun täysinensä, ja sanoi irvistellen: tämä olikin se synti, jonka aivoin tehdä ja jota varten kirjan ostin, kääntyi sitte kerskaten kotikaupunkiinsa, jossa vielä tänäkin päivänä sanotaan saman arkun säilyneen, niinkuin ainakin kummituksen.

Kyllähän nyt jo löytyi paljokin ihmisiä, jotka ymmärsivät, kuinka vahingollinen ja jumalatoin tämä Tetselin kaupanteko oli; vaan eivätpä rohenneet julkisesti ruveta ponnistelemaan peljättävää Paavia vastaan. Lutherus yksinänsä ei peljännyt, mutta alkoi saarnata, että synnin anteeksi saaminen on etsittävä aivan toisella tavalla kuin nyt neuvottiin. Hän kirjoitti likiasuvaisille Pispoille, pyytäin heitä estämään tämänkaltaista kauhiata petosta; mutta kuin eivät pitäneet hänen varoituksiansa ja rukouksiansa minäkään, niin hän 31 päivänä Lokakuuta vuonna 1517, kirjoitti kirkon ovelle Wittenbergissä 95 opinkappaletta, joissa hän Raamatun toistuksilla voimallisesti näytti tämän syntein anteeksi antamus kaupan petollisuuen, ja vaati kaikkia ymmärtäväisiä miehiä sanoilla taistelemaan kanssansa tässä asiassa. Nopiasti lensivät nyt nämät Lutheruksen opinkappaleet miehestä mieheen yli koko Saksan maan, ja vieläpä niitä käännettiin muillekin kielille. Moni totuuen ystävä iloisella mielellä ihmetteli sitä urhollista miestä, joka rohkesi julistaa tämmösiä totuuksia, vaikk'eivät julkisesti tohtineet mitään hiiskahtaa parahimmat oppineetkaan. Hänen ystävänsä varoittivat häntä vaikkenemaan, sillä he pelkäisivät pahoin hänelle käyvän, kuin Paavin kansa riitaan rupeisi.

 

[nro 10, 9.3.1844]

Mutta Lutherus, joka vielä silloin piti Paavin sangen suuressa arvossa, ei ensinkään osannut peljätä, tieten että hän kilvoitteli totisen ja Jumalalle otollisen asian puolesta, ja luulipa vielä saavansa Paavinkin taipuneeksi estämään sitä pahennusta, jota nyt Kristikunnassa opetettiin. Sentähden kirjoitti hän Paaville hyvin nöyrän kirjan, jossa hän suurimmalla alamaisuuella selittää asiansa ja ajatuksensa, pyytää rohkeuttansa anteeksi, rukoilee hartaasti, että se häpiällinen kaupanteko syntein anteeksi antamisen kansa lopetettaisiin ja heittää sitte henkensäkin luottamuksella Paavin huostaan. Eipä Paavi ylpeyessänsä ottanut näitä rukouksia korviinsakkaan, vaan käsketti Lutherusta Romiin ennen kahen kuukauen kuluttua, tiliä tekemään opetuksistansa. Kyllähän nyt Lutherus arvasi, ettei hän voisi välttää kuolemata, jos vaan pistäisi nenänsä Romiin, jonka vuoksi hän ei noudattanutkaan Paavin käskyä, mutta sai Ruhtinansa Fredrikin puollustajaksensa ja hänen avullansa Paavin myöyttämään, että asiata piti tutkittaman Saksan maalla. Monta Paavin käskyläistä tuli sitte Lutheruksen kansa taistelemaan, mutta aina hän sai voiton. Jo näytti että Paavi oli saannut valtansa ihmisiin vaan ei Jumalan säännön kautta. Kuin nähtiin, ettei tätä urhoollista miestä näin saatu vaikkenemaan, sulki Paavi hänen pois Seurakunnan yhteyestä ja julisti hänen olevan kirotun ijankaikkisesti, jos ei hän ennen kuuenkymmenen päivän kuluttua, palajaisi pois väärästä opistansa. Jopa tästä Lutheruskin viimen suuttui niin, että hän julkisesti poltti sen kirjan, jossa Paavin kiroustuomio oli kirjoitettu, näin muka näyttääksensä, ettei hän enää tahtonut ensinkän Paaville kuuliainen olla.

Tulevaksi vuoeksi 1521 olivat herrainpäivät kuulutetut Wormsin kaupunkiin. Tänne manattiin myös Lutherus asiatansa vastaamaan ja Keisari Karl antoi hänelle samanlaisen varjeluskirjan, kuin Hussikin sai Kostnitsiin lähtiissänsä. Vaikka olikin aivan uskottava asia, että samalla julmalla tavalla menetettäisiin Lutheruksen kansa, kuin ennen oli tehty Hussille, meni hän kuitenkin pelkäämätä Wormsiin ja tunnusti julkisesti, ettei hän saattanut ensinkään palauttaa opetuksiansa, jos ei hänelle Raamatun toistuksilla näytetty, että hän oli väärällä tiellä, sillä ei ole hyvä, sanoi hän, mitään tehdä omaa tuntoa vastaan. Tässä minä olen: en voi muuta tehdä. Jumala auttakoon minua.

Vaikka Paavin käskyläiset kaikella tavalla kokivat kiellotella Keisaria tappamaan Lutherusta, niin ei kuitenkaan rikkonut tehtyä lupaustansa, vaan käski Lutheruksen kohta mennä kotiinsa, luvaten ettei mitään väkivaltaa pitänyt hänelle matkalla tapahtua. Ruhtinansa Fredrikin avulla nyt rauhaan päästyänsä, kirjoitteli Lutherus monta jumalista kirjaa, joita haluisesti luettiin, ja vieläpä siitte Raamatunkin käänsi Saksan kieleen, että jokainen siitä omin silminsä sai nähdä hänen oppinsa totuuen. Sangen paljo ihmisiä saattoi hän näin Paavin erhetyksistä poisluopumaan ja perusti Paavista kokonansa eroitetun Seurakunnan, jota nimitetään Evangeliumilliseksi-Lutheruksen Seurakunnaksi ja jonka seurakunnan uskoa Suomalaiset nyt tunnustavat.

Mutta kyllähän sen hyvin arvaa, etteivät näin suuret muutokset uskon asioissa saattaneet tapahtua aivan ilman riiata ja kapinata, eivätkä Paavilaisetkaan olleet liikkumata kuin näin heidän oppiansa alettiin ahistaa. Tyhmä kansa, joka luuli uskon vapauen kansa seuraavan vapauuen ulosteoistakin, nosti monessa Saksanmaan paikassa kauhian kapinan esivaltaansa ja herrojansa vastaan, että viimmen täytyi oikeen sotajoukolla ruveta näitä uppiniskaisia kukistamaan. Paavi ja hänen käskyläisensä taas puoleltansa päättivät kaiken tämän pahennuksen tulevan Lutheruksen uuesta opista, jota sanoivat vääräksi ja jumalattomaksi uskoksi, hyväksi aina lausuen omaansa. Eipä toki auttaneet paljo heidän juonensa; sillä monta ruhtinata ja kuulusata herraa olivat jo taipuneet tähän puhistettuun oppiin ja ruvenneet sitä oikeen miehullisesti puollustamaan ja alamaisiansa siihen taivuttamaan. Niin nämät Lutheruksen holhojat herrain päivillä, jotka pidettiin Nyrnbergissä vuonna 1522, estivät, ettei häntä saatu tuomita Paavin mielen jälkeen, vaan vaativat että jokaiselle pitäis annettaman valta uutta eli vanhaa oppia tunnustamaan pakottamata ja estämätä. Samanlaisen vaatimuksen tekivät he vielä seihtemän vuotta sen jälkeen, herrain päivillä Spejerissä, vaikk'eivät voineet estää sitä päätöstä, jonka Paavilaiset tässä kokouksessa saivat aikaan. Siinä kiellettiin muka kokonansa pois tämän Evangeliumillisen opin levittäminen. Mutta eivätpä tähän päätökseen ensinkään tytyneet puhistetun opin tunnustajat, vaan asettivat ihtensä miehullisesti sitä vastaan ja vieläpä Keisarillekin lähättivät valituksen tässä asiassa, jonka vastustamisen tähden heitä on sitte nimitetty Protestanteiksi.

Tulevana vuonna 1530. kokoon tuli taas sangen paljo Ruhtinoita ja muitakin ihmisiä herrain päiville Augsburgiin, keskustelemaan uskon asioita. Täällä nyt puhistetun opin tunnustajat panettivat oppinsa ja uskonsa tunnustuksen kirjaan, joka kokoudessa luettiin ja heitettiin sitte Keisarin tutkittavaksi. Tämän kirjan, joka nimitetään Augsburgin tunnustukseksi, kirjotti Filippus Melancton niminen Professori, joka oli Lutheruksen kiivain apumies uskon puhistamisessa. Siinä aivan selvillä sanoilla sanotaan missä kappaleissa Lutheruksen oppi eroitaksen Paavin uskosta, paljastetaan Paavin erhetykset ja näytetään, että autuuen oppi on perustettava ainoastaan Raamatun lausetten eikä ihmisiin jaarituksein päälle. Mutta eipä tämä tunnustus ollutkan Keisarin mieleinen, sillä hän tahtoi puolustaa Paavin uskoa. Sentähden antoi hän kirjoittaa tätä vastaan kirjan, jossa koitettiin selittää, että tämä uusi usko kokonansa viepi väärälle tielle ja on sen vuoksi peräti vaarallinen ja hyljättävä. Eivätpä kuitenkan Lutheruksen seuraajat muuttaneet mieltänsä, vaan toimittivat taas puoleltansa oppinsa puolustus kirjan, jonka myös Melancthon kirjoitti, vaikei tämäkän paljo heitä auttanut. Sillä ennenkuin herrain päiviltä Augsburgista erottiin, julistettiin semmoinen tuomio, että kaikki muutokset, jota uskon asioissa oli viimmeisinä vuosina tehty, piti kokonansa seurakunnasta hyljättämän, ja että jokainen, kuin ei mielisuosiolla tahtonut jällen antautua Paavin vallan alle, tulis kovasti rangastettavaksi.

 

[nro 12, 23.3.1844]

Joko nyt miehet luulitte loppuneen Maamiehen Ystävän kertomuksen Kristin opin puhistamisesta Paavin erhetyksistä, kosk'ei viimmeisessä lehessä enää luvannutkan lisää? Eipähän toki loppunutkan, vaikk'ei tuosta lisästä mitään mainittu. Vielä olisi paljokin sanottavaa tässä asiassa, kuinka tämä puhistettu Evangeliumillinen oppi levisi moneen maakuntaan, vaikka sitä kovasti vastustettiin, kuinka moni uskon sankari meni urhollisesti kuolemaankin tämän uskon tähden, ja muita senkaltaisia tapauksia. Mutta ei tahtoisi M. Y. kovin pitkäksi venyttää tätä kertomusta, peljäten että sitä lukiissa jo väsytte. Kuitenkin näyttää hänestä uskottavalta, että vielä tahtoisitte tuta, kuinka oppi puhistettiin Ruottissa, kuinka Suomenmaassa, ja aikoo sentähden nyt lyhykäisesti siitä puhua.

Ensimäiset puhistetun opin julistajat Ruottin maassa olivat veljekset Olaus ja Laurentius Pietarinpojat. Heidän isänsä oli Seppä, Pietari Olovinpoika, ja äitinsä Kersti Laurintytär. Nämät veljekset olivat muka käyneet Wittenbergin opistossa, lukemassa ihtensä oikeen pää Magistereiksi, siellä kuulleet Lutheruksen opetuksia Kristin opin kappaleista ja ankaralla halulla mielistyneet hänen tuumiinsa. Kotimaahansa Ruottiin tultuansa, alkoivat he kiivaasti saarnata Paavin erhetyksiä vastaan ja joutuivat sentähden varsin pian kovaan riitaan munkein ja muihen Paavin ystävien kansa.

Olipa kerran erinäinenkin aine, joka aivan ankaraan vihaan nosti Paavilaiset näitä veljeksiä vastaan. Heidän isänsä oli muka luvannut jonkun maa-sipaleen palkinnoksi muutamille munkeille, jotka olivat luvanneet hänen kuoltuansa veisata messuja hänen sielunsa pelastuksen tähden. Sillä tämmösiä messuja piettiin tarpeellisina Paavin vallan aikana. Kuin nyt isä kuoli, niin eivät pojat tahtoneetkaan antaa munkeille sitä luvattua maa-tilkkua. Surullisella mielellä nuhteli tosin heitä äitinsä, että he näin tahtoivat menettää isä vainajansa ijankaikkisen autuuen vähäisen maallisen omaisuuen säästämisellä; mutta he kokivat lempeyellä rauhoittaa äitin mieltä, sanoen, ettei nämät Paavilaisten messut saata pelastaa yhenkään ihmisen sielua. Ja kuin äitiltänsä kysyivät, jos hän ymmärtäisi näitä latinan kielisiä messuja, vastaisi hän hartaasti: en minä heitä ensinkään ymmärrä, vaan kuin kuulen niitä veisattavan, rukoilen minä Jumalata, että hän tahtoisi hyväksi ottaa heidän rukouksensa, enkä epäile Herran niin tekevän. Kyllähän nyt helpommasti saivat rauhoitetuksi, kuin munkit vaikkenemaan; sillä nämät eivät millään tavalla tahtoneet luopua luvatusta maa-kappaleesta, vaikka se kuitenkin viimmen taisi jääda poikain huostaan.

Vahvan puollustajan saivat nämät veljekset, kuin Gustaf ensimäinen pääsi Ruottin Kuninkaaksi; sillä hän holhoisi kaikella tavalla tätä puhistettua oppia ja niitä, jotka sitä saarnaisivat. Niin teki hän vanhemman veljen Olauksen Kirkkoherraksi Stockholmissa ja rakennutti hänelle kirkkoon erinäisen, sangen korkian ja komian saarnastuolin, josta hänen piti opettaa kansaa. Tämän vuoksi sanotaan kansan antaneen Olaukselle liikanimen: Olaus vakassa, vaikk'ei tuota outo ymmärrä, miksi saarnastuolia rupesivat vakaksi sanomaan, kosk'ei tuo tavallisesti ole vakan näköinenkän. Paremmin sopivaiselta tuntuu kaiketi Maamiehen Ystävästä Savonmaassa tavallinen saarnastuolin nimi: Pytty.

Tästä pytystänsä nyt Olaus väsymätä saarnaisi Evangeliumia Lutheruksen opetuksen mukaan, eikä helpottanut sittekään, vaikka Paavilaisilta yllytetty kansa usiasti nakkeli häntä kivillä ja kartuilla, niin että hänen monasti oikeen hengen vaaralla täytyi pyrkiä pakoon. Vieläpä sittekin kiukkuisemmiksi tulivat Paavin käskyläiset, kuin Olaus meni naimiseen. Sillä niinkuin M. Y. joskus ennen on maininnut, täytyi pappien siihen aikaan elää naimata, että Paavi saisi heidän tavaransa periä. Kyllähän tästä Olauksen naimisesta tuli valituksia Kuninkaankin eteen, vaan ei hän puuttunut ensinkään tähän asiaan, koska hän oli tullut tuntemaan, ettei naimiset ole Jumalan sanassa kielletyt.

Jos Olaus paljo toimitti saarnoillansa ja kirjoillansa, niin eipä nuorempikaan veli Laurentius vähemmin vaikuttanut puhistetun opin levittämistä Ruottissa. Tämä Laurentius pääsikin aivan pian varsin yläiseksi virkamieheksi, että hän kykeni suuria asioita tekemään. Sillä Kuningas määräisi hänen ensin Professoriksi Upsalan opistoon ja sitte Ruottin valtakunnan Arkipiispaksi, jota viimmeistä virkaa hän aivan oivallisesti toimitti 42 vuotta. Vaikka hän tähän virkaan päästessänsä oli ainoastaan 32 vuoen vanha, niin ei suinkaan nuoruus haitannut häntä toimituksissansa. Hänen ensimäinen huolenpitonsa oli, että saaha Raamatun käännetyksi kotimaansa kielelle, ja saikin tämän kokeensa toimeen veljensä Olauksen ja muutaman toisen oppineen miehen avulla. Tämä Laurentiuksen toimittama ensimäinen Ruottin kielinen Raamattu, jota Kuningas Gustafin Pipliäksi kutsutaan, annettiin sitte jokaiseen kirkkoon koko valtakunnassa. Kyllä nyt nopiasti levisi Evangeliumillinen oppi maakuntaan, kuin vielä Jumalan palvelustakin ruvettiin Ruottiksi pitämään, että kansa ymmärsi mitä kirkossa sanottiin. Sillä eihän vähä oppiset saattaneet tajuta tuota latinan kielistä kirkon menoa, joka tähän asti oli tavallinen ollut.

Vaan eipä kuitenkan näin suuria muutoksia uskon asioissa saatu toimeen kilvoitukseta ja vastuksita. Sekä uhkauksilla että kielottelemisilla, kavaluuella ja monenkaltaisilla juonilla kokivat Paavilaiset tässäkin maassa estää tätä uutta oppia leviämästä. Niin he herrain päivillä Vesteråsissa, joissa uskonkin asioista keskusteltiin, rupeisivat vastustelemaan Kuninkaan tuumia, saahaksensa häntä näin pakoitetuksi poisluopumaan puhistetun opin holhoomisesta. Mutta ei nyt auttaneet enää heidän ponnistelemisensa, sillä enin osa täällä kokoontuneista miehistä taipuivat kuitenkin rakastetun Kuninkaansa mielen mukaan, että kaikki hänen vaatimuksensa myötettiin. Nyt annettiin Kuninkaalle korkein valta hengellisissäkin asioissa ja päätettiin, että hänen eikä Paavin tulis tästälähin määrätä kaikki Piispat valtakunnassansa ja ratkasta heidän riitansa. Peljästyneinä pakenivat pois maasta Paavin kiivaimmat puolustajat, ja pääsi puhistettu seurakunta sitte vahvistumaan ja juurtumaan Ruottin maalla.

Puhistetun Evangelliummisen opin ensimäisen saarnaajan Suomenmaassa sanotaan olleen erään Pietari Särkilaks nimisen Magisterin, jonka mainitaan syntyneen Turussa sangen kuuluisasta suvusta, vaikk'ei oikeen tietä hänen syntymä vuottansa. Samoiten kuin ennen nimitetyt Olaus ja Laurentius Pietarinpojat, oli hän käynyt avarampaa viisautta hankkimassa Wittebergissä ja siellä mielistynyt Lutheruksen oppiin. Suomenmaahan takasin tultuansa, alkoi hän sentähden ankarasti ja urhoollisesti julistaa tätä oppia sekä koulussa että Turun seurakunnassa, jossa hän oli Kappalaisena ja holhottiin tässä kokeessansa aina Kuninkaalta Gustaf ensimäiseltä. Aivan vähän tunnetaan tämän Pietari Särkilahen elämän vaiheista, vaan sen me tiedämme, ettei hän ainoastaan aikanansa levittänyt puhistettua oppia isänmaassamme, mutta istutti vielä monen miehen mieleen neuvoja, joilla he hänen kuoltuansa varsin paljo hyvää toimittivat Kristin seurakunnalle Suomessa. Näitä häneltä opetettuita miehiä oli Mikael Agrikola, joka ensin oli koulun opettajana Turussa ja sitte tehtiin Piispaksi. Tämä mies on meidän maassamme sangen suurilla kiitoksilla lausuttava, koska hän oli ensimäinen, joka alkoi ahkerasti suomen kielelle sovitella jumalisia kirjoja. Niin hän toimitti Uuen Testamentin suomennettuna maamiestensä käsiin ja vieläpä sitte Saltarin Raamatun, messu kirjan ja monta muuta pienempää jumalista kirjaa. Hän suomenti myös muutamia Vanhan Testamentin kappaleita, jotka sitte kaikki präntättiin, vaik'ei heitä moni näinä köyhinä aikoina jaksanut osta. Taisipa tämä köyhyys paljon viivyttää koko suomalaisen Raamatun ulosantamista, joka joutui vasta lähes yheksänkymmenen vuoen kuluttua siitä ajasta kuin Uusi Testamenti präntättiin. Se häneltä toimitettu Saltarin Raamattu kuuluu sillä tavalla tulleen suomennetuksi, että Paulus Juusten niminen Viipurin Piispa, koulun opettajana Turussa ollessansa, antoi koulupoikain suomeksi kirjoittaa näitä Kuningas Davidin Salmeja, tällä tavalla poikia kirjoittamaan totuttain. Näin tehtyjä käännöksiänsä hän sitte paranteli ja antoipa vielä Agrikolankin niitä virhistä puhistella.

Kyllähän nyt Evangelliumillinen valo vähitellen levisi Suomenmaassakin, kuin kansa omin silminsä sai lukea Raamattua ja siitä tutkia tämän opin totuutta, eikä varsin paljo vastuksia täällä ollut tätä oppia vastaan.

Jonkun ajan kuluttua kuitenkin Ruottin Kuningas Johan kolmas tahtoi jälleen suostua Paavin uskoon ja alamaisiansakin siihen taivuttaa. Mutta eivät nyt enää mitkän juonet auttaneet. Herroin päivillä Upsalassa, jotka pidettiin vuonna 1593., päätettiin, että Evangeliumillista Lutheruksen oppia piti tunnustettaman sekä Ruottissa että Suomessa, ja on siitä ajasta lähtein tätä oppia estämätä meidän maassamme saarnattu.

 

Jos aurinko seisoo, kyllä kuu juoksee

Vieläpä sinulla Matti on suu auki ihmetellessäsi sitä kummaa, minkä Maamiehen Ystävä viimmen auringosta puhu. Hyvä on toki, että on talvi, niin ettei kärpäset suuhus lennä.

Tässä nyt näet lankakeräs kuvattuna, niinkuin Maamiehen Ystävä lupas asian kuvauksella paremmin selittää. Kuvan keskipaikassa näet auringon. Vasemmalla käellä on maanpiiri kevätaikana. P. puustavi, joka sen ylitte seisoo, merkittee maanpiirin pohjapuolen, ja keskipaikan osottaa se piiru, joka häntä poikkipuolten on piiritty. Auringosta myös on M. Y. tähän piirun vetänyt, ettäs ymmärtäisit auringon tällä aikaa olevan maanpiirin keskipaikalla asuvaisten pään ylitte. Vielä tästä kuvauksesta näkee, että silloin on puolessa maanpiirissä, suoraan leikattu pohjasta etelään, päivä ja toisessa puolessa yö. Tästä se tulee, että silloin ovat yöt ja päivät yhtä pitkät.

Auringon alapuolella on maanpiiri kuvattu meidän kesäaikana. Silloin on pohjapuolella ausuvaisilla aurinko suoraan pään ylitte. Mutta niinkuin kuvauksestakin näkee, niin tämä tapahtuu ainoastaan niille ihmisille, jotka asuvat liki kolmasosa tietä keskipaikasta pohjaan päin. Me asumme liki kaksi kolmasosaa pois keskipaikasta. Sentähden aurinko ej ikään tulee meidän vaivaisten pään kohalle, ja me näemme hänen ainakin olevan etelässä päin meidän asuntopaikastamme. Mutta koska aurinko on kolmasosa tietä pohjempana keskipaikkaa, niin on myös kolmasosa maanpiirin eteläpuolta silloin aivan pimiässä; mutta kolmasosa pohjapuolta, pohjanmerkistä lukien, on taas yötä päivää auringolta ylösvalaistu. Sentähden Lapinmaassa nähään kesällä aurinko monta viikkoa, ja korkeilta vuorilta Kuopion ja Oulun Läänissä nähään samoten aurinko Johannusyönä. Sentähden myös ovat meillä kesäyöt niin lyhykäiset ja valosat.

Jos teet sinä Matti ittelles ison kerän tuohesta ja pidät sen pöydällä kynttilän eteläpuolella, niin kallellaan kuin viimmeisessä lehessä sinulle opetettiin, niin havaittet sinä tämän toeksi. Sillä kerää puikon ympäri pyörittäissä, saat sinä nähä, että yksi osa kerän pohjapuolesta ej milloinkan tule pimiään.

Oikialla puolella aurinkoa on maanpiiri kuvattu niinkuin meidän syksyaikana, jona se aurinko taas ompi maanpiirin keskipaikan ylitte, ja yöt ja päivät ovat yhtä pitkät.

Auringon ylipuolella näkyy maanpiirin kuva talvissa aikana. Silloin näkevät auringon päänsä ylitte ne, jotka asuvat kolmasosa tietä eteläänpäin maanpiirin keskipaikalta. Silloin meillä ovat pitkät yöt, ja Lappalaisilla on yö monta viikkoa perätysten. Sentähden on kolmasosakin maanpiirin pohjapuolesta tehty mustaksi. Mutta silloin eteläpuolessa maanpiiriä ovat yöt lyhyet ja valosat, niin että sielläkin kolmasosa maanpiiriä on yötä päivää auringolta ylösvalaistu.

Jos olis maanpiiri slantin muotoinen, niinkuin se kuvassa näyttää olevan, niin olisivat kyllä yöt ja päivät joka paikassa yhtä pitkät. Ej pidä siis unhottaman, että se on ymmyrkäinen kuin lankakerä; josta se tulee, että pohjanpuolella asuvaisilla on aurinko niinkuin vuoren takana, silloin kuin eteläpuolella asuvaiset näkevät hänen päänsä ylitte. Ja sama seikka se on eteläpuolella asuvaisilla, silloin kuin aurinko pohjapuolelle maanpiiriä tulee.

Mutta muista sinä Matti, ettei aurinko itte liiku, vaikka hän näkyy muuttavan paikansa maanpiirin käydessä hänen ympäri. Ja jos sinä Maamiehen Ystävän jutuista olet ruvennut pelkäämään, että Kuu myös ej pääse paikaltaan, niin heitä sinä pois ne tuumat. Sillä vaikka aurinko seisoo, kyllä kuu juoksee.

Niinkuin maanpiiri yhdessä vuodessa kulkee auringon ympäri, niin myös juoksee kuu neljässä viikossa ympäri maanpiirin. Ja tästä tulevat ne kaksitoista kuukautta vuoessa. Aurinko ej liiku mihenkään; sentähden kulkee maanpiiri vuoesta vuoteen yhessä jäljessä, mutta kuun täytyy seurata maanpiiriä, ja sentähden se joka kuukauessa tekee uuden jäljen. Kuvauksessa näet tämän jäljen piirityn läpi kolmen kuukauen, meidän syksystä keski talveen asti. Kuu on oikialla puolella aurinkoa merkitty puustavilla K. Siitä lähtien hänen tiensä näkyy menevän, niinkuin kääris nauhan ymmyrkäisen kartun ympäri.

Sen tiedätte, ettei maanpiiri ittestään valosa olis, jos ei häntä aurinko valaisisi. Mutta ette taida uskoa, että myöskin kuu pimiä olis, jos ei auringon säteet siinä näkyis niinkuin peilissä eli tyyneessä veessä. Ja kuitenki omin silmin näemme asian niin olevan. Sillä mustapa se kuu onki, kuin kerta kuukauessa emme näe sitä auringolta valaistettua puolta. Niin myös sen pian havaittee, että aurinko aina löyetään sillä puolen, jolla puolella kuu kirkkaana on. Siitä se myös tulee, ettei kuun säteet ollenkaan lämmitä.

Puhuttiin viimmeisessä lehessä kymmenestä maanpiiristä, jotka niinkuin meidänkin maanpiiri auringon ympäri vaeltavat. Näillä on muutamilla heidänki kuunsa, jotka heidän ympäri kiertävät. Yksi heistä kututaan Saturnus, ja sillä on kuuta seittemän kappaletta omalla varallansa. Ei siellä mahda kuunvaloa puuttua.

Ja nyt Matti ajattelet Maamiehen Ystävän olevan ison valehtelian. Mutta käyppäs pappilaan kysymään, niin saat kuulla, että nämät ovat kaikki totilliset jutut.

 

 

Vertailu