Maamiehen Ystävä nro 2, 13.1.1844

Tietoka dokumentista

Tietoa
13.1.1844
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Eiköhän Suomenmaassa ihmisiä ollut ennen kuin

suomalaiset tänne tulit?

Ihmeteltävä asia se kyllä on, kuinka ihmisen lapset ovat joutuneet joka maan paikkaan. Ei siitä vielä ole neljä sataa vuotta, kuin toinen puoli maanpiiriä ei tiennyt toisesta yhtäkän sanaa. Silloin vasta lähettiin meidän puolesta laivoilla tätä toista puolta hakemaan. Ja sieltä löyettiin ihmisiä, joiden kieltä ei kukaan ymmärtänyt. Ei se ollut Suomen, eikä Ruottin, eikä Saxan eikä Venäjän kieltä. Niin myös sitten on pienissä saarissa, monta sataa peninkulmaa muista maista, löyetty ihmisiä, jotka heidän pienillä veneillään eivät ole saattaneet saaristansa mihinkään mennä, ja joista ei kukaan ihminen mahda arvata, kuinka he lienevät sinne tulleet.

Saattaa sen jo siitä keksiä, että Suomenmaassakin asukkaita lienee ollut aina vanhoista ajoista, ennen Kristuksen syntymää, vaikka nykyiset Suomalaiset vasta viisi sataa vuotta tämän jälkeen ovat tänne tulleet. Ja koska meidän vanhoissa runoissa puhutaan Hiiestä ja Hiienväestä, ja vielä nytkin monta paikkaa kututaan tälla nimellä, niinkuin Hiienvuori, Hiienkangas ja niin edespäin, ja niin se kyllä on uskottava, että tämä Hiienväki ennen muinen on asunut näissä maissa. – Ruottalaiset myös puhuvat entisistä Pohjanmaan asukkaista, joita he kuttuvat Jotar, se on Juuttaat. Ja kylläpä Hiienväki tämänkin nimen tuntee, niinkuin heitä myös Vuorenväeksi sanotaan.

Suomalaisten tänne tullessa hiihtelivät heidän köyhemmät veljensä, Lappalaiset, aina edeltäpäin ja tulivat ensimmäiseksi Hiienväen asuntopaikkoin. Mutta kuin Hämäläiset ja Karjalaiset painovat päälle, kirves kädessä ja atrat hevosen selässä, niin täyty Lappalaisten paeta poroineensa aina etemmäksi pohjaan päin. Jo olisivat kukatiesi Hämäläiset tunkiinneet Tornioon saakka, mutta ennättivät Pohjalaiset ennen, jotka tulivat idästä päin Olonetsista ja Kajanin sivutte. Lienee tämä kaupunki saanut nimensä siitä, että pohjalaiset, vaikka Karjalaisten sukua ovat, ittiään kuttuvat Kainulaisiksi. – Luultaan tämän nimen merkittevän Matalanmaan asukkaat.

Mutta Lappalaisten asunnosta näillä mailla vielä muistuttavat monet nimet, niinkuin Lappeenranta, Lappajärvi, Lapinsalmi, Lapinkankaat, Lapinlinnat ja Lapinrauniot, joita löyetään Hämeenlinnasta saakka, pohjaan päin. Mutta sen etelempänä ei ole näitä linnoja ja raunioita.

 

Ei aina keksi käräjän käviä

Näin oli asia: Talonpojan emäntä Brita kuoli. Hänellä oli ensimmäisestä miehestään kaksi lasta, Martti ja Anna, toisen miehen Adamin kansa yksi poika. Niin piti hänen irtanainen omasuuensa tulla kolmeen osaan jaetuksi. Siitä jaosta ensinalkain hyvin sovittiin, vaikka ei aivan lain mukaan, ja Adami piti vielä kaksi vuotta tavarasta huolen. Mutta sitten Martin päämies vaati jakoa paikalla, ja kuin riita nousi, niin tavara jaettiin lain jälkeen. Tähän jakoon Adami ei tytynyt. Hän meni oikeuteen, ja koska hän kuoli ennenkuin asia oli selitetty, niin hänen poikansa päämies kävi Lakmannit ja Hovi-Räätit, jotka päättivät, että pitäis jaettamaan sen ensimmäisen sovinnon jälkeen, ei lakia mukaan. Mitäs tästä seuras – Uusi jako tuli. Mutta tämä jako loppu niin, että Adamin poika vielä tuli Martille maksamaan viisitoista Ruplaa hopiassa. Viisi vuotta oli asia oikeuessa ollut. Mitäs luuletta sen maksaneen? Ja sillä Adamin poika parka vielä voitti – ne 15 ruplaa pois taskustaan. Ja tämä tapahtu, on siitä kymmenkunta vuotta, Kuopion pitäjäsä. Eipä aina keksi käräjän käviät! Mutta Sihtereille siitä aina jotakin rasvaa tippuu!

 

Suomalaisesta Kirjallisuuden Seurasta

Oli Helsingissä vuonna 1831 muutamia isänmaata rakastavia miehiä. Nämät kokountuvat yhteen ja mielistyvät yhteisesti kirjain kautta sekä oppineille että oppimattomille osottaa tietoa Suomenmaasta, harjottain sillä tavalla Suomen kieltä, ja kuttuvat seuransa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraksi. He ottivat seuraansa paljon ihmisiä ympäri koko maakunnan, niin että heidän Seurassansa nyt jo on monta sataa jäsentä. Myös talonpoikaisia miehiä on kututtu jäseniksi tähän seuraan.

Kuin nämät kaikki olisivat kirjottaneet ja pränttiin panneet jotaan Suomalaista kirjaa, niin kylläpä sitten olisi kirjoja. Mutta ej sitä olekkaan Seura tarkoittanut, sillä ei se ole joka miehen asia että kirjoja kirjottaa. Tarvitaan myös rahaa, jolla präntti maksetaan. Sentähden joka Seuran jäsen maksaa tähän yhellä kerralla 25 paperi ruplaa taikka vuosittain, ensi vuoesta 5 ruplaa ja sitten joka vuosi 3 ruplaa paperissa. Näistä rahoista myös antaa Seura jotaan niille miehille, jotka kirjoja kirjottavat, sillä näidenkin täytyy työstään elämän. Sen rahan, joka präntistä maxetaan, saapi Seura takaisin, kuin näitä kirjoja maakunnasa ostetaan, ja tällä rahalla sitten taas präntäytetään uusia kirjoja.

Kyllä sen näistä jokainen ymmärtää, että tämän Seuran päälletarkoitukset mahtavat meidän Isänmaalle hyödylliset olla, kuin vaan hyviä kirjoja löytyy präntättäväksi. Ja tästä kyllä Seuran paraat jäsenet huolta pitävät, ettei huonoja kirjoja vastaan oteta. He ovat ahkerat ja oppineet miehet, Akatemian Professoreista ja niin edespäin.

Jos siis tahtosi joku talonpoikanen mies tähän Seuraan myös ruveta, niin hän kirjapräntissä Kuopiossa ja kyllä pappeinkin luona saapi neuvon, mitenkä siihen pääsee. Olispa se kyllä kunniaxi talonpojan säädylle, jos heistä moni mies, jolle Jumala on tavaraa antanut, pienen osan tästa maamiehensä ylösvalistukseen kääntäisi.

Niistä kirjoista, joita Suomalaisen Kirjallisuuden Seura jo on pränttäyttänyt, taitaa kyllä yksi, Kultala, löytyä usiamman talonpojan majassa. Tämän kirjan on Ruottista Suomeen kääntänyt yksi korkiasti oppinut mies, Kekkmanni vainaja, joka oli Akatemiassa Suomen kielen opettajana. Sillä on Keisari armollisesti Akatemiaan säätänyt semmosen opettajan, että oppisivat kaikki papit ja muut virkamiehet Suomen kieltä hyvästi tuntemaan. Mainittu Kekkmanni oli myös Suomenkieltä hyvin taitava mies, ettei luulta kenenkään millonkaan kirjottaneen Suomen kieltä paremmin, niinkuin sen myös ”Kultalasta” näkee.

Toinen mainittava mies on Lönnrothi, Tohtori Kajanissa. Kyllä hänen usiammat Savon- Karjalan- ja Pohjanmaan-miehet mahtaa tuta. Sillä hän on jo monena kesänä vaeltanut jalkasin ympäri maakuntaa, kokoillen ja ylöskirjottain Suomen kansan runoja, lauluja, sanalaskuja ja arvotuksia. Vaikka ei häntä moni luuliskaan Tohtoriksi ja niin korkiasti oppineeksi mieheksi, kuin hän tulee kylään avojalon tallustellen, laukku selässä ja saappaat kädessä. Mutta tuntee sen hyvin siitä, ettei ole toista niin puheliasta ja talonpojalle nöyrää herras-miestä.

Tämä Lönnrothi on ensinnäkin, Vuokkiniemessä ja muissa pitäjissä Venäjän rajoilla Kansakunnan suusta koonnut koko joukon vanhoja runoja Väinämöisestä, Ilmarisesta ja Lemminkäisestä, joita on hyvin huvittelevainen lukia, ja joista myös saadan tietoa esivanhempaimme ajatuksista ja tavoista aina siitä asti, kuin ei vielä ollut Kristinoppikaan meidän maassamme. Nämät runot on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura pränttäyttänyt kirjassa nimeltä Kalevala. Vielä on Lönnrothi koonnut ja Seura kolmessa kirjassa ulosantanut pienempiä ja enemmittäin nykysempiä runoja ja huvilauluja. Ja kututaan nämät kirjat Kanteletar. Ei näitä runoja lukemassa väsy, niin usiammat heistä ovat soveliasti kokoonpantu, ja niin he syäntä toisinansa liikuttavat toisinansa ilahuttavat. Viies kirja Lönnrothin kokooma ompi Suomen kansan Sanalaskuja, jonka myös on mainittu Seura präntistä ulosantanut.

Luulisitte hyvät miehet tälle Tohtorille ja muille Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran päämiehille olevan tästä hyödytystä, että he niin ahkerasti toimittavat lukemista Suomen kielellä ja kokevat vanhan ajan viisautta ja runotaitoa tehä tutuksi kansakunnalle ja säilyttää tulevaisille ajoille. Mutta ei näille isänmaata ja isäin kieltä rakastaville miehille ole tästä mitään muuta palkkaa kuin hyvä omantunnon voitto ja se kiitollisuus, jonka hyvin ansaittevat kaikilta Suomenmaan asukkailta. Papit kyllä toisinansa toimittavat jonkun hengellisen kirjan pränttiin, mutta tämä olis heidän virkaansa kuuluva asia, koska heitä on pantu kansakuntaa hengellisissä asioissa opettamaan. Semmoisista kirjoista, kuin heitä hyvin ostetaan, on myös ulosantajalle hyvä voitto, ja tavallisesti nämät kirjat ovat Suomeksi käännetyitä muukalaisten tekemiä. Mutta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjat, niinkuin Kalevala, Kanteletar ja Sanalaskut ovat, Suomalaisen talonpojan tekemiä, heidän ulosantamisesta ei ole mitään voittoa, sillä kuin niillä rahaa tulee, niin sillä taas uusia kirjoja pränttäytetään, ja ulosantajilla on siinä sivussa erinäiset ankarat virat tomitettavat, eivätkä ollenkaan tarvittisi Suomenkielestä ja maakunnan ylösvalistamisesta huolta pitää.

Kuinka hän nyt talonpoika saattais näillen osottaa kiitollisuudensa? Ei millään muulla lailla kuin näiden kirjain lukemisella. Maamiehen Ystävä lupaa vasta siitä tuuman pitää, kuinka heitä kaikkiin halvimmalla saattaisi talonpoika saada.

 

Uusilaatunen navetan rakennus

Varsin hyväksi on se neuvo keksitty, ettei lehmä-navetassa ollenkaan parsia (pilttuja) eikä karsinoita pietä, mutta pannaan eläimet kiini seuraavalla tavalla:

Lattia navetassa tehään, niinkuin tavallinen on, viertävä seinästä keskilattialle päin, jossa rännyä pietään. Sitten pitkin tätä seinää, kaksi kyynärätä seinästä, pannaan lattiaan kiini yksi yheksän tuumaa korkia ja 6 tuumaa leviä hirsi. Tämän ylipuolelta pitää veistää ymmyrkäisesti, ettei lehmät teräviä kulmia vasten ittiänsä vahingoita. Kaksi kyynärää tämän hirren päästä navetan oven puoleen, jos niin sopii, pannaan luja patsas lattiasta kattoon. Hirren kohalle, yhen kyynärän ja 20 tuumaa ylempänä, rakennetaan orsi, niin että toinen pää peräseinään, toinen patsaseen kiini pannaan. Jos vielä aina kahen kyynärän perästä panee orren alle ymmyrkäisiä pylväitä, jotka alahirteen sisälle lasketaan, ja keskipaikalta yhen pölkyn seinään kiini, niin koko rakennus on niin luja kuin se olla tarvitteeki.

Hirren ja seinän väliin nyt lattialle tehään pienet kolme korttelia leviät ruuhet, joista eläimet syövät. Näitten takana on sitten vielä viisi korttelia leviä tie hoitajalle, joka oven puolesta patsaan sivutte sinne sisälle käypi. Mutta on vielä kysymys, kuinka eläimet tähän kiini pannaan.

Se käypi aivan helposti. Kytkyeksi joka lehmälle rakennetaan kaksi neljä tuumaa leviää ja yhen tuuman paksua tankoa hirren ja orren välille. Näistä pannan vasemmainen molemmasta päästä kiini, mutta oikiapuolinen, joka myös lasketaan sisälle hirteen, pannaan tähän puunaulalla kiini, niin väliälle, että se niinkuin saranoilla pääse liikkumaan oikialle puolelle. Mutta orteen tehään kolo taikka ränny, johonka sysätään ylimmäinen pää tästä tangosta. Kuin nyt tangon ylipuolta siirretään oikialle kädelle, niin saattaa lehmä pistää päänsä molempain tankoin väliin, ja kuin se siitten pannaan paikalleen ja myös yli pää nappulalla kiini, niin ovat kytkyet valmiit. Lehmälle pitää olla molempain tankoin väli kuusi tuumaa, härälle taikka sonnille kaheksan, ja vasikalle neljä tuumaa. Toisesta kytkyestä toiseen ei tarvitte lehmälle enemmän väliä kuin yksi kyynärä kolme korttelia, härjälle kaksi kyynärätä.

Mitä hyvää semmosesta rakennuksesta on?

Ensimmäiseksi: se on aivan halpa ja kestää paremmin kuin parret. Toisexi: eläimet eivät saata ollenkaan vetää heiniä allensa; ja se on tänä vuonna tiatenkin iso voitto. Kolmannexi: he ei pääse ittiään likaamaan eikä sarvilla kylkiänsä repimään, josta he saavat syyhyä ja pudottavat karvansa. Neljänneksi: myös hoitaja taitaa pitää parret puhtaampana. Viiennexi: sopivat usiammat lehmät yhteen navettaan, ja seinät eivät pian tule lahoneeksi.

Luulis sen outo, että eläimillä olis tukala olla semmosissa kytkyissä. Mutta ei nämät siitä mitään huoli, koska heillä on tapana myös maatessaan pitää päänsä suoraan eteenpäin. Kuopiossa tätä rakennusta on jo koitettu, ja on se löyetty aivan hyödylliseksi. Jos siis jonku maamiehen taas täytyy parret navetassaan paljon korjata taikka uudesta tehä, niin hän ottakoon Maamiehen Ystävän neuvon hyväxi.

 

–––––––––––––––

Sortavalasta kuuluu hirmusia sanomia. Sieltä kirjotetaan: ”Joulu aamuna, ennen Isämeidän ja Evangeliumin lukemista, veisattavan virren alku värsyä veisattaissa, putoisi kynttilä akkunalta höylälastuihin jotka olit seinän ja lautaläjän välillä. (Tätä kirkkoa ei ennätetty valmiiksi korjata kesän aikana, ja sentähden on lautoja ja lautaläjiä seinän vierissä penkkein asemesta istuttavana). Kuin siis kynttilä putosi höylälastuihin, ja siitä rupeisi vähän savu nousemaan ja kukatiesi tulikin näkyi, jota ei saatettu jalalla polkemalla sammuttaa, kuin oli ahdas sia seinän ja lautaläjän välillä, vaan täytyi siihen hakea lunta ulkoa, josta nousi huuto: ”Kirkko on tulessa”, joka siitten saatti kansan senkaltaiseen vimmaan eli raivossa kaikista ovista ulos pakkauntumaan. Ja kuin yhdestä porstuasta on jyrkät traput ulos, niin siihen kaatui sadottain ihmisiä jalkoin, joista sitten osittain särkymisen ja osittain eli enimmästi tukehtumisen kautta kuoli 53 henkeä, jotka kaikkityyni olit siinä määrässä riskit ja vahvat, niin ettei ollut varsin huonoja kuolleitten seassa muita, kuin yksi kerjäläis ukko; sillä suurin osa oli heistä 15 ja 45 vuoden välillä, ijän puolesta, ja ainoastaan harvoja sitä nuorempia eli vanhempia, niin että kaikkein vahvimmassa ijässä olevat kaaduit. Ei yhtäkään ainoata kuolleitten seassa ollut 11 vuotta nuorempata eikä 67 vanhempata.

Vertailu