Maamiehen Ystävä nro 14, 6.4.1844

Tietoka dokumentista

Tietoa
6.4.1844
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Pääsiäisjuhlasta

Kyllähän useampi Kristitty toki tietänee, että me vietämme Pääsiäis juhlaa, muistaaksemme Jesuksen meidän Vapahtajamme voitollista ylösnousemista kuolleista. Aina Apostolein ajasta asti on tätä juhlaa pidetty sangen suuressa arvossa koko Kristikunnassa, ja pidätään viellä nytkin suurimmien juhlien luvussa.

Raamatusta näemme, jo Vanhan Testamentin aikaan saman nimisen juhlan olleen tavallisen Juudalaisten tykönä, ja että Jesuskin, näkyväisellä muodolla vaeltain maan päällä, sitä vietti, ja viimmen ylösnousemisellansa pyhitti. Mutta ei Juudalaisilla ollut sama aine Pääsiäistä pitämään, kuin meillä Kristityillä on. Heille oli muka tämä juhla määrätty pidettäväksi heidän pelastuksensa muistoksi Egyptin orjuudesta ja vietettäväksi seuraavaisella tavalla: Juhlan aattona joka, puhdistus päiväksi mainittiin, piti perheen isännän visusti puhdistaman talonsa kaikista kuin vaan oli hapannutta, sillä semmoista ei saanut Pääsiäisnä talossa löytyä. Ensi päivänä tapettiin ja paistettuna syötiin karitsa, joka Pääsiäis lampaaksi sanottiin, ja leivottiin happamatointa leipää. Ei yksikän Juudalainen saanut syödä hapannutta leipää tänä juhlana, jos hän tahtoi välttää, että seurakunnasta joutua hyljätyksi. Tämä happamattoman leivän syöminen piti muka muistuttaa heille Israelin kansan kiiruullista poislähtöä Egyptistä, joka oli niin äkillinen, ettei leipääkän ennätetty hapattaa, vaan piti taikinana evääksi ottaa. Seihtemän päivää peräsilleen pitivät Juudalaiset Pääsiäistänsä, jota he kutsuivat happamattoman leivän juhlaksi, koska koko juhlana tämmöistä leipää syötiin.

Niinkuin Allakastakin näkyy, pidetään Kristityin Pääsiäinen silloin kuin ensi kerran täysi kuu tulee kevät päiväntasauksen jälkeen. Tämä Pääsiäinen on Kristityillä niin suuressa arvossa, että koko vuoden liikkuvaiset juhlat ja pyhä päivät asetellaan paikoillensa sen jälkeen. Sitä myöten kuin Pääsiäinen on aikasemmin eli myöhempänä, joutuvat myös usiammat meidän pyhä- ja juhla-päivämme. Liikkuvaiset pyhät, joita näin muutellaan Pääsiäisen mukaan ovat, kaikki muut, paitsi nämät seuraavaiset: Uuden vuoden päivä, joka pidetään aina 1 päivänä Tammi kuuta, Loppiainen, 6 päivänä samassa kuussa, Kynttilän päivä, 2 päivä Helmikuussa, jos sattuu Sunnuntai olemaan silloin, mutta muutoin vietetään sitä ensimäisenä Sunnuntaina sen päivän jälkeen, Johannuspäivä 24 päivä Heinäkuussa [p.o. kesäkuussa], Mikkelinpäivä 29 päivä Lokakuuta, jos Sunnuntain päälle sattuu, jos ei, niin pidetään ensi sunnuntaina siitä eteenpäin, Pyhäin Miesten päivä, 1 päivä Marraskuuta, samalla välipuheella kuin Mikkelikin, ja Joulupäivä, jota aina vietetään 25 päivänä Joulukuussa. Nämät kaikki kutsutaan liikkumattomiksi, koska heitä ei muutella Pääsiäisen mukaan. Vaan vieläpä meillä on siittekin yksi juhla päivä, jolla on oma määrätty päivänsä, ja tämä on Marian Etsikko, joka on pidettävä 25 päivänä Maaliskuussa. Mutta jonkun kerran tämä juhla kuitenkin muuttaa paikkansa Pääsiäisen tähden. Jos muka Marian Etsikon päivä sattusi samalle viikolle kuin Pitkä perjantai, taika Pääsiäisen eillus viikolle, niin se muutetaan takaperin likimäiseksi lauantaiksi, joka on Palmu- sunnuntain aatto. Jos taas niin käypi, että Pääsiäinen tulee vietettäväksi 25 päivänä Maaliskuuta, taikka sitä ennen, niin että Marian Etsikko joutuis vasta Pääsiäisen jälkeen, pidetään Marian päivä kolmantena Pääsiäis päivänä. Se valmistus aika, joka Kristityin Pääsiäisen edellä käypi, kutsutaan Paaston ajaksi. Tätä paastoa pidetään, Vapahtajamme korvessa paastomisen muistoksi, neljäkymmentä vuorokautta, lukein likimäisestä keskiviikko päivästä jälkeen Laskiais Sunnuntaita Pääsiäis päivään asti, joka aika tekee sanotun vuorokausi määrän, kuin kaikki sillä välillä olevaiset Sunnuntai päivät poisluetaan; sillä ensimäiset Kristityt eivät Sunnuntai päivinä ruumiillista paastoa pitäneet.

Muutamat Kristin opin tunnustajat eivät paaston aikana saa syödä kaikkia ruokia. Niin Paavilaiset ja Grekan uskolaiset, taikka Venäläiset paastossansa eivät syö lihaa, eikä voita, vaan elävät parahittain ainoastaan leivästä ja kalasta. Mutta siihen siaan he elävät herkullisesti sekä paaston eillus- että jälkiviikolla, jokainen varansa jälkeen. Paavilaiset valmistavat itsiänsä paastoon monenkaltaisilla pidoilla ja iloisilla käytöksillä. He kulkevat silloin, erinomattain kaupungeissa, niinkuin muut kummitukset, puetettuina erilaatuisissa vaatteissa, panevat maalatut paperit (vara-naamat) kasvoinsa eteen, estääksensä toinen toistansa tuntemasta ja pitävät niin monenmutkaisia ilveitä, ihteänsä ja muita ilahuttaaksensa. Pääsiäisen tultua, paaston yli päästyänsä, iloitsevat he monilla pidoilla ja herkullisella elämällä, näyttääksensä näin ulkonaisestikkin juhla iloansa.

Meidän uskomme tunnustajat eivät pidä mitään ruumiillista paastoa Pääsiäiseksi heitänsä valmistaissa. Paaston aika eroitaksen muista vuosi ajoista ainoastaan siinä, että silloin ei meidän kirkoissamme urkuja soiteta, jos semmosilla kaunistuksilla olisikin kirkot varustetut. Neljänä paasto sunnuntaina saarnataan erittäin Akti saarnat Kristuksen piinan historian yli, ja Pitkänä perjantaina selitetään viides ja kuudes Akti eli kappale samasta historiasta. Pääsiäis päivänä saarnataan myös kaksi saarnaa, nimittäin Epistola- ja Evangeliumi-saarna.

Kyllähän sen maamiehet hyvin tiedätte, että Pääsiäisemme pidämme sangen suurena juhlana, ja onhan se niin pidettäväkin. Sillä mihin olis syntiset ihmisparat joutuneet, jos ei Jesus olis nosnut ylös kuolleista, ja tällä voitollisella ylösnousemisellansa tuonut meille toivon, että mekin kerran saamme kuoltuamme tulla parempaan, autuaallisempaan elämään? Mikä vakuutus meillä olis uskollemme Jesuksen autuaksitekeväisen opin päälle, jos Hän ei olis voitollansa kuoleman ylitse vahvistanut oppinsa totuuden, ja niin näyttänyt, että tämä oppi on Jumalasta? Kauhistuksella olisimme katselleet kuolemaa, tilintekoa ja tuomiota, jos emme tietäisi, että Jesus elää, ja että meidänkin sentähden pitää elämän.

Ja mikä tämäkin elämä olis, jos ei meillä tätä toivoa olis? Tuskain ja vaivain alaisina elämme tässä viheljäisessä maailmassa kätkyestä aina hautaan asti, emmekä löydä mitään pysyväistä elantoa ja iloa täällä, sillä kuin se paras on ollut, on se tuska ja työ ollut. Ainoa totinen ilo, jota me saatamme täällä nautita on se, jonka rauhoitettu sydän tuntee sovitetun taivaallisen isän yhteydessä ja suosiossa. Ja ei tätäkän iloa saattaisi löytyä maan päällä, jos ei Jesus olis voittanut kuolemaa, täyttänyt lunastuksensa työn, ja vielä nyt sydäntämme lohduttais. Eikö meidän siis pitäis hartaudelta liikutetuilla sydämmillä viettämän tämän meille niin iloisen tapauksen muistoa? – Niin käykäämme Herran huoneeseen, etsimään kehoitusta tähän hartauteen, mutta älkäämme sieltä kotiimme tulko tyhjillä sydämillä, sillä niin ei tule Pääsiäinen oikeen pidetyksi.

 

Kylmänneista potatista

Tämän vuotinen kova talvi on varmaan kylmänyt potatit monen miehen kellarissa ja vahingoitanut niitä, jotka ei ole ymmärtäneet heitä oikein käyttää; minkätähden M. Y. rientää ilmoittamaan, ettei potatit sitä vasten ole pilalla, että he ovat kylmänneet, ja myös neuvomaan, miten heitä käytetään, että he vielä kelpaisi elatukseksi.

Potatien kotimaassa, Amerikassa, jossa heitä ittestään kasvaa, antaavat asukkaat potatinsa kylmätä, polkevat niitä hienoksi jaloillaan kuorta pois saaksensa, panevat ne säkkiin taikka vasuun, joka 2 eli 3 päivä pidetään juoksevassa veessä, josta ne siitten pois nostetaan, pannaan kuivamaan päivän paisteseen ja jauhetaan jauhoksi. Niistä he valmistavat ruokaa ja leipää; ja senkaltainen jauho pysyy monta vuotta pilaamata.

Amerikasta Potatit tuotiin Europaan, siitten on jo kolmatta sataa vuotta, vaikkei niitä Ruottiin saatu ennenkuin 1726 ja sieltä vasta meidän maahamme. Ei mikään vilja ole niin kiireesti levinnyt, eikä mikään niin hyödylliseksi nähty. Siitä on jo opittu valmistamaan viinaa, leipää ja monenlaista servintä, ja kuin ne nyt vielä kyllmättyänsäkin kelpaavat, niin ei kyllin saata kiittää sitä Jumalan vilja.

Ruotissa tehään seuraavalla tavalla jauhoja kylmänneistä potatista. Potatit pannaan sammioon, kaksi kolmatosaa sisällepidostaan. Sitten se täytetään kyllmällä vedellä, joka ensipäivänä kaksi kertaa muutetaan. Sen jälkeen ei tarvitte vettä muuttaa kuin kerran päivässä, jos ei vahtoa näy veden päällä eli hapan hajua tunnu potatissa, jossa tapauksessa vettä muutetaan kaksi kertaa vuorokauessa. Sillä tavalla ne liotetaan. 6–10 päivää, sen jälkeen kuinka lämpymässä paikassa heitä pidetään, ja kuinka useen vesi muutetaan. Potatit hajovat sitten ja muuttuvat puuroksi, mutta pitää vielä liotettaman 2–3 päivää ja vesi silloin neljä kertaa päivässä muutettaman.

Veden muuttaminen tapahtuu paraiten sillä tavalla, että tuuman verta sammion pohjasta tehään tapin reikä, josta vesi pois lasketaan. Reiän eteen pannaan olkia, ettei vesi mennessään veisi potatin jauhoja, jotka laskeentuvat sammion pohjalle.

Kuin nyt potatit ovat hajonneet ja lionneet, niin se puuro pannaan karkeisiin säkkiin, jotka puserretaan hyvin, että vesi lähtee pois. Sitten se levitetään vatteen taikka lakanoiten päälle ja pannaan kuivamaan päivän paisteseen eli uuniin, jossa leipää on paistettu, taikka, mikä on kaikkein paras, senkaltaiseen huoneseen, jossa tuuli sopii sitä kuivamaan. Sillä jota pikemmin se kuivaa, sitä kauniimpi jauho siitä lähtee.

Jos taas kovin kuumassa paikassa kuivatetaan, niin tapahtuu että se puuro muutuu sarvennäköisiksi paloiksi, jossa tapauksessa niitä pitää myllyssä jauhaa jauhoiksi eli muutoin survoa hienoksi.

 

Vale-kuolleista

Valitettavasti kyllä meidänkin maassamme yhteisellä kansalla tahtoo tapana olla, että kylmään huoneeseen kuljettaa kuolleitansa kohta, kuin vaan henki heistä näyttää sammuneen, ja vieläpä kokevat jouduttaa heitä hautaankin niin pian kuin mahollinen on. Tämän kokonaan hyljättävän tavan kautta saattaa kauhistavaisia kummia tapahtua, vaikkei sitä moni ota uskoaksensa, jos tuota selittäisikin. Kuinka helposti eikö muka heikkoin ihmisten silmä ja järki saata ehtyä ja luulla sitä kuolleeksi, joka ei kuollut olekan, ja kuin tämmönen vale-kuollut viedään kylmään huoneeseen, niin pitäähän siitä väkisekin henki lähtemän, vaikka olis saattanut virkua, jos lämpymässä olis saanut olla jonkun vuorokauenkan.

Tämän vahvistaa seuraavainenkin totinen tapaus, joka kerrotan Porkoon sanomissa. Uukuniemen pitäjässä Kummun kylässä asuvan talon miehen Olli Suutarisen 13 vuoden vanha tyttö Eva, joka jonkun ajan oli sairastanut, kuoli, niinkuin hänen vanhempansa ja muut läsnäolevaiset luulit, 10 päivänä viimmeisessä Helmikuussa murkinan aikaan. Vanhan tavan jälkeen pestiin ja ummistettiin ruumis ja vietiin kohta riiheen. Mutta tulevana aamuna, kuin perhe oli askareitansa alkanut toimittaa, astui tyttö, jonka luultiin kuolleen, omin voiminsa tupaan. Kukapa tätä nyt ei olis säikähtänyt? Moni tuvassa oleva kiipeisi uunille ja mikä mihinkin pääsi. Yksin tytön isäkin, joka verkkoa kutoi, lymyisi pöydän päähän hätäytyneenä. Vaan kuin tämä kuolleista herännyt rupesi puhumaan ja kieltämään läsnä olevaisia häntä pelkäämästä, asettuivat he vähitellen tuosta ensimäisestä hämmästyksestänsä, koska ymmärsivät tytön totisesti elävän. Nyt kertoi tyttö, kuinka hän vale-kuolleena ollessansa oli tuntenut ja kuullut kaikki, mitä hänen ympärillänsä tapahtui ja miten häntä valmistettiin uloskannettavaksi, niinkuin ainakin kuollutta; vaan ettei hän millään tavalla voinut ilmoittaa hengissä olevansa. Kuin hän tässä surkiassa tilassa ollessansa pelkäisi joutuansa pakkaisen käsiin kuolemaan, niin on aivan arvattava, miten hänen mielensä tuli keviäksi tajutessansa, että häntä aivottiin kuljettaa riiheen, jossa tiesi toki jonkun lämpymän olevan. Täällä puoli yön aikaan asti oltuansa, virkui hän niin paljo, että hän pääsi liikkeeseen ja jaksoi mataa saunaan, joka oli iltaisella kylpyä vasten lämmitetty. Hän odotti sitte saunassa, kunne perheen arvasi unestansa heränneen, ajatellen että, jos hän makuun aikana olis tupaan tullut, joku peljästyksissänsä olis saattanut häntä vahingoittaa ja kukaties kuoliaksi lyödä. Näin pääsi tämä tyttö parka sillä kerralla pakenemaan surkiata kuolemaa ja on aivan terve tänäkin päivänä.

Kyllä on aine uskoa, että moni ihminen, joka muutoin olis saattanut vielä kauan ehkä elää, on kuoleman uneen nukkunut vasta sitte kuin on viluun viety, ehkäpä vielä hautaankin upotettaissa muutamassa henki on ollut, vaikka kyllä kauhialta tuntuu. Toivottava oli sentähden, että Maamiehet peljästyksellä kokisivat, niin paljon kuin mahollinen on, välttää tämmöistä surkiata murha-työtä; sillä murhaksi se kuitenkin on mainittava, josko hyvinkin tapahtunee tietämättömyyden taikka huolimattomuuden kautta. Tosin monessakin talossa, jossa kuolema käypi, on ainoastaan yksi tupa, ja vaikialta tuo taitaisi tuntua, että vuorokausi määriä pitää kuollutta samassa huoneessa, jossa elävät ihmiset asuvat. Mutta onhan toki tavallisesti huonommissakin taloissa ja mökinpaikoissa riihi taikka ainakin sauna, joita saattaa lämpimänä pitää; ja mikä estää tämmöiseen huoneeseen kuolleita panemasta, kuin vaan kerran tavaksi maassamme tulis.

Vertailu