Suomenmaan ensimäinen pappi
Muistatteko maamiehet, koskaan kuulleenne Kirkossa teille mainittavan mitään Suomenmaan ensimäisestä Apostolista Henrikistä? Muistanpa minä tarkasti kuin kuuluutettiin, että, oikeen Esivallan luvalla kootaan apua kivi suojan rakentamiseksi sen huoneen ympäri, jossa tämä Piispa Henrikki sanotaan saarnanneen, ja joka nyt vielä on turmelluksista säilynyt Ylistaron Kappelissa Kokemäen Pitäjässä, Turun maalla. Muistanpa, kuinka Kirkonkin kukkarolla tähän tarpeeseen rahoja kerättiin, ja kuin papit lukukinkereillä kulkiissansa kehoittivat teitä tätä apua antamaan, pistitte tuohon kuka kopeikan kuka kaksi, ja panipa moni kahenriunan rahankin, joku hyväsyvämminen vielä enemmänkin. Tästä ajasta on vasta neljättä vuotta kulunut, niin pitäishän nämät asiat vielä monen miehen mielessä olla. Eihän tuo sentähden aivan turhalta näyttäisi jos vähän laviammalta puhuisimme tästä miehestä, joka meidän manterellamme kylvi ensimäiset siemenet sen opin tuntemiseen, josta niin siunatut hedelmät meille ovat kasvaneet, ja josta jo niin monet tuhannet Suomalaiset kuolemansakin kivussa ovat saaneet lohdutuksen ja rauhan.
Tämä Henrikki, joka oli syntynyt Englandissa, oli Piispana Upsalassa Ruottin maalla, ja seuraisi, niinkuin viimmeisessä lehessä mainittiin, Kuningas Erikki yheksättä Suomenmaahan. Kuin Kuningas oli voittanut Turun tienoilla asuvaiset Suomalaiset, meni hän itte kotiinsa takasi, mutta heitti Henrikin tänne Evangeliumia saarnaamaan ja aina enemmän levittämään Kristin oppia. Kiivaasti kivoitti nyt Henrikki Suomalaisia Kristusta tunnustamaan, vaikkei heitä osannut opettaa Kristusta tuntemaan, koska hänen sanotaan olleen aivan suomenkielen taitamattoman. Pakolla ja uhkauksilla sai hän meren rannalla asuvaiset kastetuiksi, vaan eipä tähän tyytynytkän, mutta meni vielä etemmäks maakuntaan kansan kankeita sydämmiä taivuttamaan. Oli muka hänelle ittellensäkin hyötyä tästä työstä, sillä sekä Kuningas että Paavi olivat luvanneet antaa hänen Hippakuntansa lisäksi kaikki ne Suomalaiset, jotka hän saisi Kristillisyyteen taipuneeksi. Alussa näyttivät hänen kokeensa hyvin luonnistuvan, mutta jo viimmen tämä käännyttämisen into jouvutti hänelle kuoleman.
Siihen aikaan asui Saaristen talossa Mynämäen pitäjässä, Turun maalla, voimakas ja pohatta talonisäntä Lalli niminen, joka jo oli Kristin oppiin kääntynyt. Väittivät muinon monikin hänen olleen vapasukuisen herrasmiehen, taikka aateli sukua; vaan tokkopa vielä niinä aikona toki lienee löytynytkän vapasukusia miehiä meidän maassamme. Tämän Lallin Piispa tuomihti kovaa Kirkonrangaistusta kärsimään, jonkun murhatyön tähden, josta Lalli kovasti vihastui. Sattupa sitte Henrikki kerran matkoillansa tulemaan tähän Saaristen taloon, isännän poisollessa, ja pyysi Lallin emännältä ruokaa ja muita tarpeita hänen ja matkatoverinsa ruumiin ravinnoksi; sillä koskei niinä aikoina vielä ollut maanteitä eikä kestikiivari taloja, pidettiin jokaisen velvollisuutena, että ravita matkustavaisia. Kuitenkin Lallin emäntä ei antanut Piispalle ravintoa. Ja emme oikeen osaa arvata, mikähän lienee tällä kertaa muorin päähän pistänyt, koskei nyt seurannut tuota vanhaa ja kaunista Suomen tapaa, että ruokkia vierasta, vai lieneekö hänkin äissään ollut. Eihän tuo toki Piispakan saattanut ruveta näin vahvassa talossa nälkään kuolemaan, vaan käski miehensä avata ruoka aitat ja otti väkise mitä hän tarvihti ravinnoksensa, mutta ei muuta mitään vahinkoa tehnyt, ja matkusti sitte Pohjoseen päin. Kohta hänen talosta lähettyänsä tuli Lalli kotiinsa ja suuttui suuresti, kuin kuuli mitenkä Piispa oli täällä meiskanut. Hän kiiruhti Henrikin jälissä, tapaisi hänen Köyliöjärven jäätä myöten kulkiisa ja murhasi hänen siinä. Ottipa sitte murhatun Piispan lakin, pani sen päähänsä, meni niin ylpeillen kotiinsa ja tupaan tultuansa lausui vaimollensa: Jopa minä nyt karhun tapoin.
Tämän sanotaan tapahtuneen 19. päivänä Tammi Kuuta vuonna 1158 jälkeen Kristuksen syntymisen, ja onkin sen päivän päällä vielä nyt Allakassa Heikin päivä, jota muinon Paavin uskon aikana, juuri tämän Piispan muistoksi, suurena pyhänä pidettiin. Henrikki hauvattiin Nousen Kirkkoon, ja sanottiin sitte monta ihmettä tapahtuneen hänen hauvallansa, vaikkei nyt enää näitä turhia jaarituksia tule uskoa. Vähilleen puolentoista sadan vuoden kuluttua muutettiin hänen luunsa Turun Tuomiokirkkoon, joka myös hänen kunniaksensa rakettiin ja kututtiinkin Pyhän Henrikin kirkoksi. Neljäsataa kaksikymmentä vuotta siitä ajasta kuuluu nämät luut kuljetetun Venäjän maalle, kukaties Pietariin, eikä oikeen tietä, jos ne vielä ovat säilyneet taikka mihin lienee joutuneet, vaikka tuo yhen tehnee josko tämä asia tutaan eli ei.
Ulkomaan asioista ja Kuopion pitäjän miehistä
Nykyiseen aikaan on se kyllä soma asia että usiammasa Europan Valtakunnasa ovat nuoret vaimot perinnön kautta tulleet Valtakunnan Haltioiksi. Niin esimerkiksi.
Englannin maassa hallitteepi Drottninki, Viktoria, joka ei vielä ole 25 vuotta vanha, vaikka jo on puoli seittemättä vuotta hallituksessa ollut. Mutta se onki siinä maakunnassa tapana, että herranpäivissä tumaellaan, kuinka hallitteman pitää, ja Kuningas taikka Drottninki panee sitten päällysmiehiä (Ministeritä), jotka näihin tuumiin tytyyvät, Valtakunnan hallituksesta vaaria pitämään. Mainitun Drottninkin aviomies ei oo Kuninkaana, mutta kututaan Kuninkalliseksi Korkeueksi. Heidän poikansa, Perintö-Ruhtinas, on vasta kahen vuoen ijässä. Kuin syntyi tämä perillinen, niin otettiin yhestä valtakuntaan kuluvan meren saaresta nuori talonpojan emäntä häntä holhomaan ja imettelemään. Sillä siinä saaressa ovat ihmiset hyvin raittiit ja väkevät.
Spanian Drottninki, Isabella, ompi vielä nuorempi, vasta 13 vuoen vanhana. Häntä ovat Herranpäivät aivan nykysin täysiikäiseksi säätäneet. Mutta on kyllä tuskanen näin nuorena niin isossa huolessa olla, varsinki Spanian-maassa, jossa on jo melkeen neljäkymmentä vuotta toinen kapina nostettu toisen perästä, ja alinomaiset ridat ja sodat olleet. Niin tapahtu, on siitä muutamia viikkoja, että korkein ministeri (päällysmies hallituksessa) väkisin pakotti tätä nuorta Drottninkia kirjottamaan nimensä asetuksen alle, joka ei ollut ollenkaan sovelias maakunnalla. Tästä vihastuvat kaikki ihmiset, sekä Spanian maalla että mualla, tälle pahankuriselle ministerille, ja hän pantiinki heti pois viralta.
Portugalissa, Spanian naapurissa, on myös nuori Drottninki Maria nimeltä. Hän on ainoastaan yhtä kuukautta Englannin Drottninkia vanhempi mutta on jo yheksän vuotta ollut hallituksessa. Hänen aviomiehensä kututaan Herttuaksi, ja on tämä velimies sille Englannin Drottninkin aviomiehelle. Sanotaan heidän sukukunnasa, joka ei muuten ruhtinain seassa isoveronen ole, miehet kaikki olevan hyvin pulskat, hyvän näköiset ja hyväntapaiset. Sentähden he lienevät saneetkin semmosia puolisoita.
Englannin Drottningilla esimerkiksi on omiin tarpeesiinsa vuoessa paljo enemmän rahaa, kuin koko Suomenmaassa kruunulle maksetaan. Ei taida siis löytyä toista naitavaa semmosta, kuin oli tämä nejtto aikonaan. Mutta eipä keksineet Kuopionkan pitäjän pohattat mennä Englanniin kosiomaan. Ja ei he vastakaan tule tietämään, mistä löytyy rikkaita tyttäriä, koska ei koko Kuopion pitäjässä usiampi kuin kaksi miestä ole ostaneet tätä Maamiehen Ystävätä. Isot viisaat muka nämät Kuopion pitäjän miehet ovatkin, ettei heille enään ole tarvet oppia mitään.
