Herra Snellman: Valtiovarainvaliokunta ei mielestäni ole perustellut esitystään täysin oikein. Väitän, että tämän toisen miljoonan tarjoamista olisi pitänyt perustella niin, että se on vain todistus siitä, että me tunnustamme velvollisuutemme. Sodan on julistanut Suomen suuriruhtinas. Suomi olisi velvollinen, jos Hänen Majesteettinsa niin olisi määrännyt, antamaan sodankäyntiin miehistöä ja rahaa. Hänen Majesteettinsa ei ole pitänyt tätä tarpeellisena, vaan säästänyt maamme tältä taakalta. Kun Hänen Majesteettinsa on ehdottanut asevelvollisuuslakia, niin voimme myös olettaa, että Hänen Majesteettinsa ei aio sodan kuluessa esittää maallemme sellaista vaatimusta. Jos Hänen Majesteettinsa olisi katsonut hyväksi tehdä niin, olisi Hänen Majesteettinsa voinut samanaikaisesti Venäjän armeijan liikekannallepanon kanssa määrätä ruotuarmeijan kokoamisesta, kutsua koolle säädyt ja pyytää säädyiltä varoja sen kokoamiseen ja ylläpitoon; ja tämä armeija olisi nyt marssimassa Bessarabiaan. Kaiken tämän olemme välttäneet. Jos sodan aikana maamme omat rannikot joutuisivat hyökkäyksen kohteeksi, niin meille tulisi kyllä hyvin kalliiksi se, ettei meillä ole enempää kuin muutama sata miestä asettaa omaa maatamme puolustamaan. Tällä maalla ei silloin ole muuta turvaa, kuin että Hänen Majesteettinsa antaa venäläisten joukkojen tulla tänne puolustamaan meitä, meidän omaisuuttamme ja henkeämme. Kuten sanottu, voi käydä kalliiksi velvollisuudentunnollemme ja maamme kunnialle, että meillä on asettaa käyttöön niin vähän sotilaita. Mutta meidän on toki tunnustettava, että maamme ei ole taloudellisesti kärsinyt tästä Hänen Majesteettinsa hyväntahtoisuudesta. Jos antaisimme osuutemme sotakustannuksiin, kun emme voi antaa miehistöä, niin meiltä vaadittaisiin kymmenkertaisesti se, mitä nyt ehdotetaan; jos sodasta tulisi pitkäaikainen, varmasti kaksikymmenkertaisesti. Asevelvollisuuden vaatimilla kustannuksilla emme voi tehdä sellaisia tarjouksia. Se olisi myös tarpeetonta, koska Hänen Majesteettinsa ei mitään sellaista vaadi. Jokainen panos, jonka me nyt voisimme antaa sotakustannusten kattamiseen, olisi häviävän pieni. Suunnilleen näin olisi valtiovarainvaliokunta mielestäni voinut sanoa: Tarjoamme alamaisesti tätä miljoonaa tunnustaaksemme velvollisuutemme ja tarjotaksemme sitä käytettäväksi tavalla, jolla se vähäisyydestään huolimatta voi olla jossain määrin hyödyksi. Kannatan siksi valiokunnan esityksen ensimmäisen kohdan hyväksymistä; kannatan sitä siksi, että katson velvollisuuteni Suomen kansalaisena vaativan sitä.
Mitä tulee esityksen toiseen kohtaan, niin valiokunnan esityksen mukaan kyseinen summa kyllä maksettaisiin ennakkona säästössä olevista suostuntavaroista. Mutta mitä suurimmassa määrin sopimatonta on mielestäni se, että valiokunta on päättänyt ehdottaa erillistä veroa, ja tämä siksi, että valiokunta on suvainnut päättää kaikkien suostuntavarojen käytöstä niin, ettei niitä olisi käytettävissä enempää. Valiokunnan olisi pitänyt tuoda esiin, mihin varoja käytetään. Niinpä vaadin, että suostuntarahastolle maksettavan korvauksen suhteen ei päätettäisi mitään, vaan tätä koskevan ratkaisun annettaisiin odottaa, kunnes säädyt ovat päättäneet, mihin säästöön jääneitä varoja käytetään. On moniakin syitä tehdä sellainen varaus. En halua tulkita kenenkään tarkoitusperiä esitystä tehtäessä, mutta olen kuullut, että sitä tehtäessä äänestettiin. Sanotaan, että tulossa olisi ollut vielä toinen, radikaalimpi ehdotus, nimittäin että otettaisiin käyttöön uusi suostunta, johon maa osallistuisi manttaalien mukaan. Pidän hyvin kummallisena, että ehdotetaan uutta veroa, kun tiedetään, että säädyillä on käytettävissä yli 900 000 markkaa paloviinaverosta säästössä olevia varoja, joita ei vielä ole siirretty kulkulaitosrahastoon, ja että tuossa rahastossa on säästössä useita miljoonia. Niinikään pidän kummallisena, että sellainen ehdotus tehdään nyt, kun käytössä olisi yksinkertainen keino varojen osoittautuessa riittämättömiksi esittää vastaisuudessa veroa asevelvollisuusarmeijan perustamiseksi, mikä olisi ollut oikea menettely. Suostuntarahastoon on viety vankiloitten ja hullujenhoidon kustannukset. Vuoden 1863 valtiopäivillä päätettiin, että vankiloitten kustannukset menisivät paloviinaverosta. Mutta vuoden 1867 valtiopäivillä osoittautui, että tämä vero oli antanut tuottoa niin vähän, ettei se edes kattanut valvontakustannuksia, kun vähäinen tuotto oli mennyt valtiolle korvauksina. Koska tältä rahastolta puuttuivat kaikki tulot, päätettiin vuonna 1867 antaa vankilarakennusten rakentamiseen määräraha suostuntarahastosta. Olisi siis täysin oikeudenmukaista, että vankilalaitoksille pyydetyt määrärahat siirrettäisiin paloviinaverosta maksettaviksi, ja että lisäksi otettaisiin siitä kaikki, mitä säädyt ovat tarkoitusta varten aikaisemmin antaneet suostuntarahastosta. Sanalla sanoen käytettävissä on useita keinoja. Valtiovarainvaliokunnalla on riittävästi keinoja antaa käyttöön yksi miljoona, ehdottamatta mitään uutta veroa.
Mitä tulee herrojen varauksentekijöitten vaatimukseen, katson sen olevan periaatteessa täysin väärin. Punainen Risti, mikäli tämä seura haluaa olla nimensä arvoinen, on velvollinen harjoittamaan hyväntekeväisyyttään kaikissa maissa, kaikissa sodissa, aina sen mukaan kuin se kykenee. Niinpä jos Turkki tällä hetkellä kävisi sotaa jotain muuta valtakuntaa vastaan, niin olisi seuran velvollisuus lähettää varoja ja sairaanhoitoapua Turkkiin. Se on kansainvälistä hyväntekeväisyyttä varten tarkoitettu yhdistys. Mutta Suomen valtion varoja ei ole tarkoitettu sellaiseen hyväntekeväisyyteen, ja katson, ettei säädyillä ole oikeutta käyttää niitä tähän tarkoitukseen. Olkoon niin, että seuralle lainataan pieni 50 000 markan ennakko, jota seura on pyytänyt ja jonka se aikoo pian korvata. Mutta miljoonan tai puolen miljoonan antaminen seuralle hyväntekeväisyyden harjoittamiseksi ympäri maailmaa, se on täysin väärin.
Minulla on ollut kunnia mainita, että mielestäni tuota miljoonaa, josta nyt on kysymys, vaikka esityksessä sanotaankin, että se pitää käyttää Venäjän armeijan haavoittuneitten ja sairaitten hyväksi, ei silti tule pitää minään hyväntekeväisyysmäärärahana, vaan määrärahana, jolla Suomen säädyt haluavat vakuuttaa Suomen kansan velvollisuutta auttaa jollain tapaa sodassa, jota Suomen suurruhtinas käy, mutta koska tuo sen panos on niin vähäinen, niin anotaan sen käyttämistä tällä tavoin ja tähän tarkoitukseen. Ja koska Venäjän keisarikunnan soturit käyvät sotaa puolestamme, niin on toki tarpeen, että me ainakin autamme parantamaan heidän haavojaan. Ehdotan siksi kunnioittavimmin, että hyväksyttäisiin ensimmäinen momentti ja toisesta momentista ainoastaan johdanto, että ”kyseinen summa maksettakoon ennakkona säästössä olevista suostuntavaroista”, mutta päätös siitä, miten ne korvataan suostuntarahastolle, jätettäisiin avoimeksi, kunnes säädyt voivat päättää, miten suostuntavaroja käytetään.
– –
Herra Snellman: En mielelläni halua pitkittää keskustelua, mutta katson velvollisuuteni olevan vastata niille herroille, joiden mielestä se, mitä olen sanonut valtiovarainvaliokunnan esitykselleen esittämistä perusteluista ja samoin siitä valtiovarainvaliokunnan ehdotuksesta, että varat heti hankittaisiin veroina ylimääräisellä suostunnalla, on loukannut valtiovarainvaliokuntaa. – Minun nähdäkseni ei ole mitenkään epätavallista, että valtiopäivien valiokunnalla on yhtä ja toista lisättävää sekä keisarillisten esitysten että erilaisten aloitteiden ym. perusteluihin. Mikään valiokunta ei koskaan ole pitänyt sitä omantunnon asiana. Jos siis valtiovarainvaliokunta on liittänyt aloitteeseen omat perustelunsa, niin ei valiokunta minun tietääkseni ole tehnyt siinä väärin. Sitä paitsi antaa aloite etsimättä siihen aiheen. Siinä näet sanotaan: ”mutta jos me emme voi tai meidän ei tarvitse osallistua sodan kärsimyksiin, niin me emme voi eikä meidän pidä vetäytyä omalta vähäiseltä osaltamme vaikuttamasta sen aiheuttamien kärsimysten lievittämiseen”. Se sisältää toisin sanoen suunnilleen samat perustelut kuin mitä olisin mielelläni nähnyt sisältyvän valiokunnan perusteluihin. Mitä taas tulee ehdotukseen hankkia kyseiset varat, yksi miljoona, heti veroina, niin on täällä sanottu, että sen tarkoitus on saada asia näyttämään paljon kauniimmalta kuin valtiovarainvaliokunta on esittänyt, saada määräraha näyttämään maamme tekemältä uhraukselta. Mielestäni on niin, että koska edessä on uusia, asevelvollisuuslain toimeenpanosta koituvia menoja, niin tästä määrärahasta on joka tapauksessa tulossa uhraus. Mutta vaikka olisikin ehdotettu käytettävän säästöön jääneitä ylimääräisiä varoja, niin luullakseni Hänen Majesteettiaan ilahduttaisi sitäkin enemmän, jos voitaisiin sanoa: Suomi on niin onnellinen, että sillä on säästöön jääneitä varoja, joita ei tällä hetkellä tarvita, ja maamme tarjoaa ilomielin näitä varoja. Asia ei olisi tästä kärsinyt yhtään mitään.
Mutta edellä mainittu veronkannon ehdottamisen syyhän merkitsee sen tunnustamista, että varoja on ollut käytettävissä, vaikkakin asian näennäiseksi kaunistelemiseksi ehdotetaan tuon miljoonan hankkimista veronkannolla.
