Hyvät Herrat, ”On ainoastaan yksi tapa opiskella filosofiaa, mikä myös pätee kaikkeen todelliseen tutkimukseen, nimittäin seuraava: annettu tiedon sisältö, muistitieto, muutetaan järjelliseksi tiedoksi.” Tämä tarkoittaa, että todella annetaan tietoisuudelle uusi, järjellinen sisältö ajatuksettoman massan, muistitiedon sijaan. Ei nimittäin ole lainkaan vaikeaa käsittää, että ”tietoisuuden sisällön tekee siksi, mikä se on, ainoastaan se tapa, muoto, jona se tiedetään. Tieto on aina määrittynyttä ajattelua, määrittyneillä sanoilla ilmaistavaa tietoa, ja jokainen sana sisältää ainoastaan sen, mitä muilla määrittyneillä sanoilla siitä ilmaistaan.” ”Tieto on siten jokaisen subjektin sisäinen loputon yhteys ja itse subjekti on sen kyseinen oma tieto.” Näin ollen jopa mainittu muistitiedon ja järjellisen tiedon välinen ero on ainoastaan seuraava: ”edellinen on sinänsä yhtenäistä tietoa ulkoisena perinteenä, annettuna opetuksena, jälkimmäinen tietoa, jossa ajattelija tietää olevansa vapaa henki, tietää itse olevansa oma vapaa tuotteensa.”

Siksi filosofian opiskelussa sinänsä on samantekevää, mistä sen osasta aloitetaan, jos otetaan huomioon ainoastaan mitä hyötyä siitä voi olla sivistykselle. Meidän ainoa sääntömme aloittamisen määrittämisessä ovat ulkoiset olosuhteet – ikä, sivistys jne. ”Jokainen lähtökohta on edellytys ja ainoastaan tämän edellytyksen kehityksen kulku voi selvittää, että se on välttämätön momentti, että se kuuluu tähän kulkuun olettamalla tämän puolestaan.” Toisin sanoen ”ihminen ei ole ajatteleva pelkkänä ajattelukykynä, ajatusten mahdollisuutena; ihminen ei voi abstrahoida kaikkea määrittynyttä ajattelua, koska myös tämä abstraktio on määritys. Jokainen hänen ajattelunsa momentti, jonka hän ottaa ajattelunsa lähtökohdaksi, on määrittynyttä tietoa, ja sellaisena mielivaltaista.” Näin ollen kuitenkin tarjoaa Hegelin Logiikassaan valitsema lähtökohta vapaimman kannan, koska se ”on abstraktio kaikista määrityksistä, vaikka se sellaisena sulkee pois ja siten edellyttää määrityksen, sisäisen merkityksensä vuoksi se ei kuitenkaan edellytä yhtä tai toista vaan kaikki määritykset, itsestään, sen itsensä määräämässä järjestyksessä, toisin sanoen johdattaa kaikki määritykset.” Tämä abstraktio on itse abstraktio-sana, abstraktio yleisesti, ja määritys tämän edellytyksenä on sana määritys – määritys yleisesti. Abstraktio yleisesti on abstrakti minä, identtinen minä on minä, ei kyvyksi käsitettynä, mahdollisuudeksi käsitettynä (sillä mahdollisuus-sana ilmaisee jo suhteen, sen mikä voi todellistua), vaan määritysten poissaoloksi, niiden puuttumiseksi. Minä, ”ajatus annettuna, välittömänä ja välittömimpänä todellisuutena”. ”Jo tämä alku sisältää vaatimuksen, että sen pitää olla tieto olematta määrittynyt tieto, määrittynyt ajatus, määrittynyt sana.” ”Siten se on pelkkä huudahdus, ja jokainen sana on sen ilmaisu. Sanoilla minä tai ajatus alkua merkitsemässä ei näin ollen ole mitään merkitystä, kun niitä ei nyt käsitetä määrittyneiksi sanoiksi muiden sanojen ohella, kun ne viittaavat ainoastaan omaan määrittymättömään itseensä, ilmaisevat ainoastaan olemisen.”

Sen sovellutuksena, mitä olen sanonut filosofian opiskelusta, sallittakoon minun selventää, että herrat eivät voi odottaa minun luettelevan uteliaisuudelle enemmän tai vähemmän houkuttelevia niin kutsuttuja tuloksia, sillä jokainen askel vaelluksessamme on tulos, jokainen väline päämäärä. Sen paremmin ei voida vaatia, että yhteiset ponnistelumme rajoittuisivat tietyn, annetun tutkinto-oppimäärän läpikäymiseen ja selvitykseen, sillä tällainen etukäteen määrätty tutkimuksen alue riistäisi täysin tutkimukselta vapauden, tutkimisen luonteen ja todellisen opiskelun. Samoin kuin jokainen askel eteenpäin on tulos, niin jokaisen askeleen tyydytys on siinä itsessään. Loppupiste on kaikkialla samoin kuin alkukin, erona on ainoastaan se, että edellinen on käsitetty ja välittynyt, sekä subjektin itselleen taistelema, sen omaa tekoa, kun sitä vastoin jälkimmäinen on välittömästi oletettu ja edellytetty.

Rohkenen tarjota herroille avuksi julkaisemaani Hegelin ”Logiikan” esittelyä, ja samalla ilmoitan, että herrojen suostumuksella en aio kiinnittää erityistä huomiota sen sisältämään johdantoon vaan ainoastaan sikäli kuin varsinainen ”Logiikka” siihen antaa aihetta yritän johdannossa sanotun avulla sitä valaista ja selventää.

2. luento

Viimeksi minulla oli kunnia mainita, että pidemmittä johdannoitta aion aloittaa kurssimme varsinaisesta logiikan lähtökohdasta. Sallin itseni kiinnittää herrojen huomion ja suosittaa viime kerralla sanotun pääkohtia.

1. Tieto on ainoastaan määrittynyttä tietoa, ilmaistu määrittyneillä sanoilla.

2. Tieto on järjellistä ainoastaan, kun todella käsitetään määritysten sisäinen yhteys.

3. Siksi mitä tahansa määritystä voidaan pitää lähtökohtana, koska se johtaa kaikkiin muihin määrityksiin, ja sen selvitys on ainoastaan näissä muissa määrityksissä.

(Huom.) Jokainen yksilön saama tieto vaikuttaa hänen koko tietovarastoonsa, uudistaa sitä, ja siten itse asiassa ei ainoastaan salli meidän uudella tavalla käsittää vanhaa vaan myös annetun uuden tiedon.

4. Jokainen lähtökohta on näin ollen edellytys ja ainoastaan sen kehitys voi oikeuttaa sen, jos itse kehitys osoittautuu alusta alkaen välttämättömäksi edellytykseksi.

Huom. Kaikki kehittynyt ei määrittynyttä muuttumatonta jotakin vaan siirtyy johonkin, itse kehitys muodostaa sen, esim. käsite (Kantin mukaan) ja sen määritelmä.

5. Kun Hegelin logiikka alkaa abstraktiosta, on tällä lähtökohdalla kaikkiin muihin verrattuna se etu, ettei se itse edellytä mitään tiettyä määritystä.

Esim. Henki = vapaus, oikea = objektiivinen henki – jne.

6. Voimme kyllä etukäteen ymmärtää, että myös abstraktio on määritys. Sen merkitykseen (sen käsitteeseen) kuitenkin sisältyy, ettei sillä ole lainkaan predikaattia, sitä ei voida ilmaista määrityksen avulla. Se on abstraktio actuksena, määrityksettömänä puhtaana minänä, kaiken määrittyneen tiedon negaationa, täysin vailla määrittynyttä predikaattia, kohdistunut ainoastaan itseensä. Se on siten yleinen ajatus, minä itselleen käsitettynä, täysin vailla muuta tiedon sisältöä kuin se itse. (Ks. Logiikan johdanto, §§ 2, 3, 4 & 5.)

3. luento

Ainoa ajatus on ajatus itselleen käsitettynä, vailla suhdetta subjektiin ja objektiin, so. ajatus ei ajattelevan tuotteena eikä annetun kohteen käsittämisen muotona. Sellaisena on ”jokainen ajatuksen eteneminen sen omaa sisäistä kehitystä”. Se, että se samalla on meidän ajattelumme kehitystä, ei riistä siltä vapautta ja riippuvuutta siitä itsestään. Sillä meidän ajattelumme on sikäli ainoastaan harkintaa. Nimittäin ”ollakseen tosi ajattelua, totuus, pitää ajattelun olla kokonaan riippumatonta subjektiivisuudesta, mielivaltaisuudesta ja omavaltaisuudesta”. Sellaisena sen ”pitää ainoastaan kehittää sitä, mitä jokainen määrittynyt ajatus sinänsä sisältää”, ja siten pitää ”sen tekojen olla sopusoinnussa (olla sama prosessi) puhtaan ajattelun sisäisen kehityksen kanssa.” (Ks.)

4. luento

Ks. §§ 12, 13 – 18, Johdanto.

5. luento

Oleminen, yleisyydessään sivuutetaan. – Seuraa välitön oleminen. (Huomautus muistiinpanoineen.)

Kun nyt palaamme logiikan alkuun, sivuutamme selvitykset siitä, mitä logiikka on, samoin sen metodin selvittämisen. Palautamme mieliimme ainoastaan sen, miten järjellinen tieto on tullut luonnehdituksi tiedoksi, jossa ajatteleva subjekti itselleen on vapaa henki, so. jossa tiedon sisältö on kohotettu annetusta subjektin vapaaksi ymmärtämiseksi. Johdannon § 18 avulla voimme ennakoiden käsittää, mistä tämä ajattelun vapaus koostuu. On kuitenkin selvää, ettei tämän käsityksen totuutta voida tieteellisesti selvittää ennen kuin mainittu vapaa ymmärtäminen on saavutettu. Logiikka sisältää tämän selvityksen ja sitä voidaan pitää ajattelun, tiedon luonnetta käsittelevänä tieteenä, mutta ei ainoastaan muodollisesti, vaan se selvittää myös tietoa sisältönä, tuo esiin ymmärretyn järjellisen tiedon.

Olemisen merkityksen kategorioiden totaalisuutena jätämme toistaiseksi sivuun – koska tämä samoin kuin logiikan määritelmä tulevat esiin vasta kehityksessä.

Olemisen merkitys lähtökohtana on jo edellä sanotussa. Jokainen lähtökohta nimittäin on määrittynyt ajatus, määrittynyt tieto. Jokainen määrittynyt tieto on kuitenkin ensimmäisenä määrityksenä ainoastaan se itse, ja siten jokainen määritys lähtökohtana on sama – ainoastaan se itse – so. määreet eivät eroa toisistaan, ne eivät siksi ole määrityksiä, ne ainoastaan ovat, olematta jokin määrittynyt. Tämä on olemisen välttämättömyys kaiken ajattelun alkuna, so. välittömänä (ja ensimmäisenä) ajatuksena ja sen määritelmä on siksi § 1. (ks. jäljessä merkintä 2)

6. luento

Sanoimme olemisen ja ei-olemisen olevan kaiken tiedon lähtökohdan muodostavat kaksi momenttia. ”Edellinen on määritys, ensimmäisenä, alkuperäisenä tietona, ainoastaan itseensä kohdistuneena ja siten määrityksetön oleminen. Mutta sen määrityksettömyys on määrityksen negaatiota, ei ainoastaan siten, että oleminen sulkisi pois yhden tämän olemisen ulkopuolisen määreen, vaan se itse on kumottu määritys, määritys, joka ei ole määrittynyt, se on oma ei-olemisensa.” Ks. Logiikka)

7. luento

Olemassaololle, määrittyneelle olemiselle, ei puhdas oleminen ole ulkopuolinen, siten että se olisi osoittautunut vääräksi käsitykseksi, jonka sijaan me olisimme tarttuneet määritykseen toisena todempana alkuna. Päin vastoin itse puhdas oleminen on siirtynyt määrityksiin, ja se voinut kiinnittyä ajatteluumme on ainoastaan määrityksenä. Sen luonne määrityksenä on sen määrityksetön laatu, koska se siten kieltää määrityksen ja itse negaationa on määrittynyttä olemista. Tuleminen ilmaisee tämän siirtymisen, määrityksettömän etenemisen määrityksiin. Olemassaolo on siksi määrityksetön määrityksenä ja sisältää sen kaksi momenttia, itseensä kohdistuneena realiteettina olemisen ja samoin negaationa olemisen. Negaationa olemassaolo on määritys, määrityksettömän negaatio, sillä määrityksessä se on kieltänyt itsensä, siirtynyt negaatioonsa. Oleminen ei-olemisena on määritysten negaatiota (meille), mutta juuri täten itse määritys, oma negaationsa.

8. luento

Kertaus

1|R {(an) – B2 {(an)| – (C{(a) = A{(a))

Jos jätämme useita kurssimme kohtia hieman Herrojen toiveita nopeammin, niin saakoon tämä oikeutuksensa osittain minun luontaisesta haluttomuudestani selitellen jankuttaa omia sanojani, osittain mielettömyydestä esittää jo esitettyä, ja toistaa sitä loputtomiin. Opettavan ei silloin tarvitsisi nähdä paljon vaivaa, mutta hänen voittonsakin olisi silloin hyvin vähäinen, koska näin hänen omaa ajatteluaan yhä enemmän halveksitaan ja tukahdutetaan. Selitystä voidaan jatkaa vain siihen asti, kunnes kuulija tajuaa ymmärtämisen mahdollisuuden ja siten tieteen mielenkiinnon. Kaikki lisä kumoaa ymmärtämisen, koska se tappaa tietämisen vapauden. En saata siksi antaa itseni viivytellä asioissa, joista minulla ei ole muuta sanottavaa kuin minkä Herrat ovat jo omaksuneet Vaseniukselta & co.

9. luento

(Katso sivun kääntöpuolelta.)

Kun kuitenkin siirtyminen seuraavaan momenttiin, itselleen-olemiseen, ei ole helpoimpia, ja on välttämätöntä, että mahdollisimman tarkkaan pidämme yhdessä kohdat, joihin tutkimuksemme tähän mennessä on ulottunut, ja että yritämme ymmärtää niiden vastavuoroisen suhteen toisiinsa, yritämme saada siitä yhdistävän yleiskatsauksen. Kokoamme yhteen seuraavat teesit.

1. Määrityksetön oleminen on määritysten negaatiota ja siten itse määrittynyt ja määrityksettömyytenä ainoastaan jätetty kanta, siirtyminen, tuleminen.

2. Määrittynyt oleminen on määrittynyt poissulkevana. Olemassaoleva. Sen negatiivisuus on sama kuin määrityksettömyyden negaatio, minkä takia se myös on yksi ja määrityksetön itse määrittynyt jokin toinen.

3. Nyt yksi ja toinen ovat kumpikin ainoastaan negaatioina. A on ei-B – siten B on ennalta määritetty, se on kuitenkin ainoastaan se itse, se = A ennen negaatiota; siten A B:n negaationa kieltää ainoastaan itsensä, sinänsä-olemisensa. A on edelleen kaikkien määritysten negaatio, ja siten negaatioiden jatkuva prosessi.

Tai: A = ei-B, B= ei-C, C = ei-D jne. ei-X - Mutta X = ei-A (= B, C, D,) = ei-B (= A, C, D) jne. So. A, B, C, D edellytetään kaikki X:ssä ja kieltävät siinä itsensä, oman olemisensa.

4. Tämä merkitsee, että jokainen määritys on kaikki määritykset, määrittynyt sinänsä kaiken ajattelun prosessina; siten määritys tulee määrittyneeksi kumoamalla itsensä, siirtymällä toiseen määritykseen – Määritys kaikkena määrityksenä on itselleen-oleva, ja tämä on olemisen totuus itseensä kohdistuneena määrityksettömänä. (Katso nootti. § 9.) (Huom. s. 36 & 37.)

10. luento

§ 16 Muistiinpanot § 17 Muistiinpanot.

Hylkimisvoima ja vetovoima ovat itselleen-olevan aktina ilmauksia. Sinänsä epäilyttävässä kohdassa ja vaikutuksiltaan vähäinen. Ne sisältävät mainitun, että ykseys, yhtenä, on moninaisuus, mutta moninaisuudessa sama ykseys, ja että tämä on sama akti. Itselleen-oleminen edellyttää eri määrityksiä, minkä negaatio itselleen-oleminen erillisenä on. Nämä ovat määrityksiä olemalla itselleen-olevia, totaalisesti määrittyneitä, edellyttävät kumoamisaktin.

11. luento

§ 17 Esimerkkinä puhdas oleminen. Olemassaoleva, itselleen-oleva. Tässä meille lisätietoa, se on enemmän puhtaan olemisen totuus, oleminen, siten se itse asiassa sisältyy tähän. Tieto on molemmissa kvalitatiivisesti sama. Tai: Kaikki tieto, kaikki ajatuksen määritykset ovat elävinä ajatuksina kaikki kaikissa; toinen on kuitenkin kehitysasteeltaan korkeampi kuin toinen, ja edelleen korkeampi sisältyy alempaan, alemman merkitys edellyttää sen ja korkeampi kehittyy siitä, ja alempi on korkeammassa mukana, koska tämä on sen totuus.

Siksi pelkästään kvantitatiivinen = kvalitatiivinen määrityksettömyys, mutta määrityksettömyys kumottujen määritysten moninaisuutena. Moninaisuuden täyttämä määrityksettömyys.

Metodi on sisällön kehitystä ja sisältö ei pysy samana, vaan kehittyy, etenee.

Huom. puhtaaseen olemiseen – huom. olemassaolemiseen.

(Lauantain collegium – Ensi viikon.)

12. luento

Määrittyneen kvantiteetin, määrän oppi on ongelmaton. Ei myöskään ole vaikea ymmärtää, että kvantiteetti on aina määrittynyt. Siirtymisessä kvantiteetista määrään on vaikeinta käsittää määrän eroaminen kvantiteetista epäjatkuvana. Voisimme sanoa kvantiteetin olevan jatkuva, sillä on vähintäänkin ulottuvuus, suuruus, koko, se on jaettavissa, sillä on pituus, leveys, korkeus. Jaettavana se koostuu osista, se on epäjatkuva, rajoittunut, atomi. Se on kuitenkin äärettömästi epäjatkuva, atomi on ääretön, jokaisessa pienimmässä pisteessä on atomeja, siten atomit ovat jatkuvia, jaettavissa. Tänä ykseytenä kvantiteetti on määrittynyt. Sillä puhdas kvantiteetti on määrityksetön, määrityksen kannalta samantekevä itsensä kaltainen oleminen: sillä on määrityksenä olla jatkuvuuden ja epäjatkuvuuden ykseys, ts. olla rajoittunut, mutta kumota rajansa, ja siten olla itse samantekevä määritys. Huom. Kun määrä käsitetään epäjatkuvaksi kvantiteetiksi, atomiksi, tämä käsite kumoaa itsensä. Siten se on jatkuvuus epäjatkuvana tai päin vastoin. Määrittynyt luku viisi on kaikki mahdolliset luvut, loputon moninaisuus, koossa pidettynä luvussa viisi.

13. luento

Katso huom. § 25 in fine [lopussa] – äärettömyys § 27 in fine. Mittaan voidaan siirtyä jo asteen tarkastelussa, kun tämä äärettömänä on kvalitatiivinen. Sillä mitä kvaliteetti on? Kvaliteetti on välittömästi määritys = yhtä määritetyn kanssa, ja edelleen negaatiota. Siten myös jokainen toisen määrän negaatio on tämä toinen negaatio jne. = loputon prosessi. Nämä edellytetyt määritykset ovat kuitenkin luvussa kumottu lukumäärä. Esim. viides. 6 x 5/6 jne. käy itse luvun kanssa yhteen ja tämä on itsessään perättäisesti kaikki luvut = itselleen-oleva, siis määritys kaikkina määrityksinä. Kuitenkin kvantitatiivisesti ilmaistuna tämä on suhde. Potenssisuhteessa kvalitatiivinen momentti on, että potenssi, jonka juuri määrittää, itse määrittää juurensa – kaikilla luvuilla on siten määrittynyt ykseys, jonka lukumääriä ne ovat – siten punainen kaikissa nyansseissaan punainen, kuitenkin sitä olemalla (nämä nyanssit) kvantiteettina rajoittunut – muuten valkoinen tai musta.

14. luento

Mitan käsite on jo siirtymistä olioissa olennaisen käsittämiseen. Se on siksi siirtymä, olemuksen käsitteen momentti. Näin ollen mitta on välitön käsite, olemisen määritys, koska se ilmaisee yhden olemisen määrityksen, se on yksi erityinen määritys. Mitta on kvaliteetin ja kvantiteetin molemminpuolisen toistensa edellyttämisen käsite. Siirtymisessä kvantiteettiin tämä merkitsee sitä, että kaikki määritykset ovat samantekeviä, kvantitatiivisia. Sen selvitys, mikä määrä on, johtaa siihen, että kaikki määritykset ovat olemassa tämän yhdentekevyyden ansiosta, sen vuoksi, että yksi yhdentekevä määritys määrittää toisen ja on tämän toisen määrittämä. Huomattavimmat kohdat tässä siirtymisessä ovat seuraavat: Kvantiteetti on jokaisessa määrässä jatkumo, jokaisessa osassa lukumäärä siten määrittynyt määrä. Tämä ei ole määrittynyt siksi että se on lukumäärä, lukumäärä on samantekevä, samantekevien moninaisuus, siksi ulkoisia määriä. Näistä vapautuu kuitenkin yksi. Määrä on intensiivinen, loputtomassa kehityksessä, – so. samantekevyys on kumottu. Loputtomat määrät kuitenkin edellyttävät tämän yhden, kaikki edellyttävät, määrittyvät muista = tosi äärettömyys = kaikkien suhde kaikkiin. Välittömästi tämä on määrien välinen suhde, vaikka meille sen kvalitatiivinen luonne on näkyvissä. Potenssissa arvo on sama kvantitatiivisesti ilmaistu kvalitatiivinen suhde. Se sisältää toisaalta sen, että kaikki kvantiteetti on totuudessaan potenssi, toisaalta että potenssi on kvalitatiivinen määritys. Huom. Mitan kehitys – oppi indifferenssistä.