Meidän on pakko vaivata lukijaa esittämällä asiakirjat Suometarta vastaan käydystä sanasodasta.

Suomi-lehden vuosikerrassa 1857 olleen kirjoituksen johdosta, josta kerrottiin tämän lehden kesäkuun numerossa, huomautimme viitteessä sanomalehti Suometarta vastaan, että se ”suhtautuu kovin ylimielisesti niiden tietämättömyyteen, jotka ovat sitä mieltä, että käännytystä Suomessa toteutettiin tulella ja miekalla. Suometar päättelee aivan yksinkertaisesti, että se ei ole totta, ja että käännytys on tapahtunut vain opettamalla ja saarnaamalla”. Nämä olivat meidän sanamme.

Asia on aivan yksinkertaisesti niin, että meillä ei niitä kirjoittaessamme ollut siihen kuuluvaa Suomettaren artikkelia silmien edessä. Olimme nähneet että lehti oli kopeasti kiistänyt käännyttämisen ”tulella ja miekalla”. Varmana, että muisti ei tässä petä, saattoi allekirjoittanut yhtä vähän kuin kukaan muukaan järkevä ihminen ymmärtää muuta kuin että Suometar kiistää kaiken pakkokäännyttämisen. Ilmaus ”tulella ja miekalla” on näet, kuten jokainen tietää, vakiintunut historiallinen ilmaus uskonnon väkivaltaisesta levittämisestä ja koko kansan käännyttämisestä asevoimin.

Vastauksessa kyseiseen viitteeseen valaisi Suometar (nro:ssa 38), että sen sanat olivat olleet: ”Vanhimmista kertomuksista ei liioin löydy mitään tukea nykyajan miesten jaarituksille, että Eerik Pyhä tapatti ne suomalaiset, jotka eivät vapaaehtoisesti suostuneet kristinuskoon”, ja edelleen: ”että ei löydy mitään historiallista perustaa nykyajan miesten kertomuksille, että ruotsalaiset olisivat halunneet käännyttää meidän esi-isämme kristinuskoon tulella ja miekalla.”

Mutta Suometar valisti lisäksi lehden myös lisänneen, että ”suomalaiset muuten antoivat kastaa itsensä pelon ja hädän pakosta”. Siksi Suometar julisti itseään vastaan kohdistetuksi syytökseksi lausumamme, että Suometar oli päätellyt, ”että käännytys oli tapahtunut vain opettamalla ja saarnaamalla”.

Pohdiskelevia artikkeleita ei Suomettaresta juuri lueta, emmekä olleet toki lukeneet läpi sitä artikkelia, josta Suometar itse lainaa esitetyt sanat. Mutta jos lukee nuo molemmat esitykset on moisen yksinkertaisuuden ymmärtäminen kerta kaikkiaan inhimillisen käsityskyvyn yläpuolella. Sillä jos ei Eerik tapattanut niitä suomalaisia, jotka eivät vapaaehtoisesti ottaneet kristinuskoa eivätkä ruotsalaiset edes ”olisi halunneet” käännyttää suomalaisia tulella ja miekalla, niin ei yksikään järkevä ihminen voi ymmärtää muuta kuin että suomalaisia käännytettiin vain opettamalla ja saarnaamalla.

Suometar ryhtyi nyt (samassa nro:ssa 38) vielä todistamaan väitteitään, ja todisti lainauksin, kuinka Eerik Pyhä tarjosi suomalaisille kristinuskoa, mutta kun he eivät sitä omaksuneet, hyökkäsi heidän kimppuunsa ja löi heidät1.

Tämä on nyt todiste siitä, miten on jaaritusta, ”että Eerik P. tapatti ne suomalaiset, jotka eivät vapaaehtoisesti suostuneet kristinuskoon”! Suometar ei kylläkään alleviivaa esitettyä osaa lainauksesta, vaan sen jatkon, sen osan vanhaa kertomusta, jossa sanotaan, että Eerik sen jälkeen antoi hengissä selvinneille2 rauhan, antoi saarnata heille ja kastaa heidät. Mutta tämä on melko yhdentekevää; varmaa näet on, että käännytys toteutettiin sotavoimin, vaikka Suometar kiistää sen, mutta olettaa kuitenkin sen vaikutukset, voitettujen pelon ja hädän pakon edessä. Sivistynyt lukija näkee tällaisessa järkeilyssä vain kykenemättömyyttä ajatteluun. Suomettaren yleisön mielissä tämä tosiasian kiistäminen pysyy varmaankin täysin pätevänä asiana.

Vastauksessamme Suomettaren jälkimmäiseen esitykseen (Litteraturbladet nro 8) emme kyllä mitenkään korostaneet asian kieltämistä, kun oli osoittautunut, että Suomettaren järkeily sen suhteen oli pelkkää yksinkertaisuutta, vaikka meidän täytyy pitää sitä yhtä naurettavana kuin yksinkertaisenakin. Lehti oli nimittäin vielä esittänyt teesin käännytyksestä ”pelon ja hädän pakottamana” ja perusteellisesti todistanut, että käännytys tapahtui ”pelon kautta ja tappion täyttymyksestä”. Kun nyt mainitsimme lukijoillemme myös Suomettaren lainauksen Eerikin saarnasta hengissä selvinneille ja Suomettaren sanat, että käännytys oli tapahtunut ”pelon ja tappion pakottamana”, katsoimme tehneemme kaiken tarpeellisen peruaksemme sen päätelmämme kesäkuun numerosta, että Suometar olisi esittänyt käännytyksen tapahtuneen vain opettamalla ja saarnaamalla. Mehän nimenomaan selvitimme lukijoille Suomettaren käsityksen, että pelko oli vaikuttanut käännyttämiseen. Totta kuitenkin on että pidimme tätä käsitystä naurettavana; sillä verrattaessa sitä sen kieltämiseen, että käännytys tapahtui tulella ja miekalla, sen sisältönä on vain se, ettei surmatuista vaan hengissä selvinneistä ja pelkääjistä tuli kristittyjä. Tällä hetkelläkään emme näe, että Suomettaren sanoilla voisi olla mikään muu tarkoitus. On meidän oikeutemme pitää tätä nokkeluutta yksinkertaisena ja naurettavana.

Vain matalamielinen voi väittää että tahallisesti päättelimme vastauksessamme (nro:ssa 8) Suomettaren nimenomaan väittäneen, että käännytys oli tapahtunut vain saarnaamalla ja opettamalla.

Siellä sanoja: ”me käytimme ilmaisua tulella ja miekalla” ei kukaan lukija voi käsittää toisin kuin lojaalina myönnytyksenä, että emme sanoneet vain ”pakotettuina” (katso nro 8, sivut 256-II rivi ennen) vaan ”tulella ja miekalla”.

Kun toisessa kysymyksessä lainaten Suomettaren sanoja painatimme osan kursiivilla korostaaksemme sitä, lisäsimme viitteen (s. 256-III) ”Toimituksen alleviivaama.” Jokainen tietää, että aikakauslehdessä toimituksella tarkoitetaan lehden omaa toimitusta, ja että me siten ilmoitimme, että me olimme alleviivanneet sanat.3 Suometar katsoo, että olemme toimituksella tarkoittaneet Suomettaren toimitusta. Maalaisjärkeä tavallisten asioiden suhteen pitäisi voida vaatia myös siltä toimitukselta.

Meidän ei tarvitse vakuuttaa, että Suometarta vastaan suunnattujen huomautusten syynä ei ole ollut pikkumainen huomauttelunhalu, vielä vähemmän ne ovat suunnatut lehteä vastaan. Olemme kaivanneet myös siltä lehdeltä kansallisen itsetunnon arvokasta ilmaisemista. Epäröimme edes ruotsintaa sen sanoja. Vain Suomettaren oma menettely, joka antoi huomautuksellemme väärän värin ja siten sai myös Svenska Tidningenin liikkeelle, johti meidät siihen.

Niihin vimmastuneisiin ja matalamielisiin purkauksiin, joihin Suometar4 on ryhtynyt, katsomme olevamme oikeutetut vastaamaan – hiljaisuudella.

J. V. S.

• 1. Suometar lainaa teoksesta Scriptt. rer. Suec. medii Aevi seuraavaa ruotsalaista tekstiä: ”tå bad Sanchte Erich ty folkena annamma Christna troo, och binda fridh medh honom, och när the intet thera annamma ville, tå stride han ofta opå them och efvervan medh svärd” jne. [Silloin pyysi Pyhä Eerik kansaa ottamaan kristinuskon ja solmimaan rauhan hänen kanssaan, ja kun he eivät halunneet sitä ottaa, niin ryhtyi hän pian sotaan heitä vastaan ja voitti heidät miekalla.]
• 2. ”Sedan stempde Sanchte Erich för sigh thet folk som oslagett blef i Landet” jne. [Sitten Pyhä Eerik teki rauhan sen kansan kanssa, joka oli jäänyt maahan.]
• 3. Meillä oli syytä alleviivata siellä vielä pari sanaa, sanat ”ikuinen hyväntekijä”, jotka kansalliselta näkökannalta ovat yhtä vähän arvokkaita kuin muun henkilökohtaisen ajattelutavan kannalta.
• 4. Suometar nro 44.