Litteraturblad nro 8, elokuu 1859: Karl Gutzkow

Tietoka dokumentista

Tietoa
1.8.1859
Pvm kommentti: 
Päivämäärä ei ole tarkka
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

1Tämä artikkeli on tehdyistä lyhennyksistä huolimatta vähän pitkäpiimäinen; arviot eivät ole täysin tyydyttäviä eikä esitystapa myöskään ole millään lailla mallikelpoinen. Mutta kun tekijä Gutzkowin kirjallista toimintaa tarkastelemalla kuitenkin antaa tavallaan kuvan Saksan uusimmassa kirjallisuudessa vallitsevasta hengestä, on toimitus uskonut, että artikkeli ei olisi vastenmielinen lukijoille, jotka toivovat ymmärtävänsä myös meidän aikamme kirjallisia ilmiöitä. Jotain uutta ja luotaantyöntävää lienee monelle se miten vapaasti saksalaisessa kirjallisuudessa käsitellään uskonnollisia ajankohtaiskysymyksiä. On myös varmaa, että siinä saksalaiset ovat ohittaneet Euroopan skeptisimpänä kansana pidetyt ranskalaiset. Ero on siinä, että kun ranskalaisten keskuudessa esiintyy monta radikaalia epäilijää, kirjailijoiden suuri enemmistö osoittautuu välinpitämättömäksi ja jättää uskonnon papeille ja suurelle yleisölle. Englannissa taas kuuluu hyvään tapaan, että myös kirjallisuudessa pidetään sapattia ja kaikella ankaruudella noudatetaan määrättyä järjestystä, vaikka on ollut myös vastustajia ja uskonnollisella epäilyllä on ollut varhaisimmat edustajansa englantilaisten parissa. Saksalaisille jokainen uskonnollinen murros on vakava tieteen ja kirjallisuuden kysymys, jota käsitellään innokkaasti ja vapaata ratkaisua vaatien, mikä Euroopan muissa maissa on tuntematonta. Siksi ei ole tavatonta nähdä ranskalaisten ja englantilaisten kirjoittajien hämmästelevän sitä vapaamielisyyttä ja rohkeutta, jolla saksalaiset käsittelevät uskonnollisia kysymyksiä kirjoissa. Siihen voisi huomauttaa saman, minkä kerran huomasimme lausutun Journal des Débats -lehdessä sen johdosta, että Ranskassa oli kielletty Raamattujen jakaminen, ja hallitus oli kieltänyt levittämästä protestanttisuutta. Mainitussa lehdessä lausuttiin nimittäin jalon vapaamielisesti suunnilleen seuraavasti: kun tiedetään, että maassamme elää miljoonia ihmisiä ilman mitään uskontoa eikä maata ikimuistoisista ajoista hallinnut katolinen kirkko ole kyennyt torjumaan tätä tulosta, sallittakoon näiden miljoonien omaksua jokin muu kristillinen oppi älköönkä kiellettäkö ponnisteluja johtamasta heitä siihen. Valtio ja ihmiskunta ei mitenkään voi siinä menettää. Ei voi kiistää, että kaikkien maiden sivistyneimpien parissa ja myös Suomessa vallitsee suuri uskonnollinen välinpitämättömyys. Ja ainakin siinä suhteessa on parempi, että Saksan kirjallisen sivistyksen asianajajilla näyttää uskonnollinen harrastus olevan niin vilkasta – olkoonpa sitten ne vakaumukset, joihin tämä harrastus johtaa, aiemmin vallinneesta miten poikkeavia tahansa.

Se, joka haluaa oppia tuntemaan toisen arvion Gutzkowista ja koko nuoremmasta saksalaisesta kirjallisuuskoulusta, löytää sellaisen suosituksi tulleesta kirjallisuushistoriasta ”Geschichte der Deutschen Litteratur”, kirjoittanut Julian Schmidt – josta teoksesta on ilmestynyt jo kolme painosta. Tälle kirjallisuushistorioitsijalle on koko nuorempi saksalainen runoilijasukupolvi joukko nälkäisiä kynäilijöitä, jotka koettavat ansaita leipänsä kaikenlaisella tunnottomalla uutistehtailulla. Tekijämme, Schmidt-Weissenfelsin arvioita voi kaiken kaikkiaan pitää vastalauseena mainitun kirjallisuushistorioitsijan materialistista vandalismia kohtaan. Se ei kiistä, etteikö jälkimmäinen hyvin perustein olisi asettunut vastustamaan viime vuosikymmenien Saksan väärää ja teennäistä ”Schöngeistigkeitia” [estetisointia], samoin kuin myös on kiistatonta, että näiden vuosikymmenien kaunokirjallisuuden tarkoitushakuisuus on tehnyt siitä ajan myötä häviävän ilmiön.

Toim.

 

  • 1. Teoksesta ”Charaktere der deutschen Litteratur, von Schmidt-Weissenfels”, – toimituksen yhteenveto.

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: