Litteraturblad nro 7, heinäkuu 1860: Toimituksen huomautus edellisen johdosta

Editoitu teksti

Suomi

Olemme kiitoksen velkaa kirjoituksen lähettäjälle vuoden 1843 lukio- ja koulujärjestyksen päiväystä koskevasta tarpeellisesta korjauksesta. Erehdys johtui siitä, että Porvoon hiippakunnassa vanhan järjestyksen noudattaminen päättyi lukuvuonna 1842–43 ja uusi otettiin osittain käyttöön lukuvuonna 1843–44.

Koulunsa päättävien oppilaiden nykykielten taidosta aiemmin ja viime aikoina esitämme seuraavat tosiasiat:

Oulun koulusta vuonna 1822 yliopistoon saapuneet ylioppilaat olivat lukeneet:

saksan kielessä Stridsbergin ja Heinrichin lukukirjat (tavallisilla oppitunneilla)

ranskan kielessä Gediken lukukirjan ja suurimman osan [Fénelonin kasvatusromaanista] Télémaque [Telemakhos] (vapaatuntien aikana).

Samaan aikaan tuli Vaasan koulusta oppilaita, jotka antoivat Turussa yksityisopetusta ranskan kielessä – luultavasti käyttäen tuon ajan tavallista maisterisääntämystä.

Käytettävissämme on ”Hämeenlinnan lukion opetusohjelma 1857–1860”. Siinä ilmoitetaan kolmella luokalla läpikäydyksi:

saksan kielessä muoto- ja lauseoppi Lythin oppikirjan mukaan; Svedbomin lukukirja 2. osan sivulle 117 asti.

ranskan kielessä Robertsonin menetelmän mukaisia käytännön harjoituksia 142 oppituntia – ilmeisestikin Thunebergin tuolla nimellä julkaiseman lyhyen tiivistelmän perusteella.

Saksan kielen opetuksessa eroa voidaan olettaa olevan tuskin lainkaan. Ero riippuu siitä, millaisen tietämyksen lauseopista lukio antaa; koulussa ei nimittäin luettu saksan lauseoppia lainkaan. Lythin kielioppia sekavampaa opasta ei muuten juuri voi valita. Edellä esitetyn opetuksen lisäksi suoritetaan puhe- ja kirjoitusharjoituksia, joka ovat lukio-opetuksen lisäansiona. Yliopistossa saadun kokemuksen mukaan ylioppilas ei pysty ilman kieliopintojen jatkamista lukemaan opiskelemansa tieteen saksankielistä oppikirjaa etenkään humanistissa tieteissä.

Ranskan kielessä sellainen oppikurssi, joka Hämeenlinnassa on läpikäyty, ei kelpaa tieteellisen eikä yleensä minkäänlaisen sivistyksen pohjaksi. Se on riittämätön käytännöllisen valmiuden saavuttamiseen ja voi olla oppilaalle hyödyksi vain siinä tapauksessa, että hän joutuu jotenkuten mongertaen pyrkimään yhteisymmärrykseen jonkun kauppamatkustajan kanssa tämän omalla kielellä. Aivan hullua kuitenkin on, ettei hän ole oppinut tuntemaan yhtään ranskalaisen kirjailijan teosta. Vieraiden kielten opiskelussa pääasiana on kehittyä kykeneväksi ja halukkaaksi seurustelemaan ei suinkaan joidenkin kyseessä olevaan kansallisuuteen lukeutuvien kiertolaiselämää viettävien yksilöiden, vaan kansakunnan jaloimpien ja etevimpien miesten kanssa – heidän teostensa välityksellä. Hyvistä lukukirjoista, jollainen Heinrichin ja uskoaksemme Svedbominkin kirja on, oppilas tutustuu ainakin valikoituihin tuollaisten teosten opetuksellisesti arvokkaisiin ja kauniisiin kohtiin.

Edellä esitetyt tiedot ovat peräisin siviililukiosta, jossa luetaan vain nykykieliä. Kun vertailu sen oppikurssiin tuottaa näin kehnon tuloksen, vertailun tulos olisi oppilaiden kannalta varmaan vielä surkeampi muissa lukioissa, joissa mainittujen kielten oppikurssit ovat vielä lyhyempiä.

Logiikan osalta Kiesewetterin oppikirja on mestarityö lajissaan, mitä ei voida sanoa Afzeliuksen kirjasta; todettakoon vain, että ensiksi mainittua on opetuksessa käytettävä järkevästi eli se on luettava läpi opettajan johdolla – jollaiseen käyttöön viimeksi mainittu ei kovin hyvin sovi.

Nykyisessä maantiedon opetuksessa on yleisesti se vika, etteivät oppilaat osaa maantietoa – neljän viikon kuluttua edellisestä kertauksesta. Tämä nyt ei tarkoita sitä, ettei se entisinäkin aikoina ollut enemmänkin kirjan ulkolukua kuin karttojen tarkastelua.

 

 

Vertailu