Napoleon oli joutunut laivastojensa tappioiden ja Pittin kokoaman uuden Ranskan-vastaisen koalition vuoksi jättämään Boulognen leirin, jossa hän oli kauan valmistellut maihinnousua Englantiin. Silloin ja kauan jälkeenpäin uskottiin aivan yleisesti, että maihinnousu oli alusta asti harhaan osunut suunnitelma, jonka turhuuden Napoleon itse pian oivalsi mutta josta hän kuitenkin näön vuoksi piti kiinni, pitääkseen tyhjällä demonstraatiolla englantilaiset levottomina ja sitoakseen heidän sotavoimansa. Mutta Thiers on tunnetussa ”Konsulaatin ja keisarikunnan historiassa” mitä selvimmin osoittanut sekä sen miten vakavasti otettava suunnitelma oli että kuinka viisaisiin ja pelottaviin varusteluihin Napoleon oli ryhtynyt sen toteuttamiseksi. Hän oli onnistunut kokoamaan Kanaalin satamiin suunnattoman laivaston pieniä aseistettuja aluksia, jotka muutamassa tunnissa voisivat kuljettaa Englannin rannikolle 30 000 miehen armeijan tykistöineen ja ratsuväkineen. Jos salmi vain olisi suotuisissa tuulissa yhden ainoan yön puhdistettuna englantilaisista risteilijöistä tai sattuisi 24 tunnin tyven, joka pitäisi ne toimettomina, kun ranskalaiset pienalukset airoin ylittäisivät Kanaalin, seisoisi tämä valittu sotajoukko Englannin maaperällä. Se voisi neljässä tunnissa olla laivassa, se oli niin hyvin järjestynyt ja harjoitettu, kaikki valmistelut tarkoin harkittuja sen rohkeaa tehtävää varten.
Mutta syksy 1805 lähestyi jo, kun se oli täysin valmis lähtemään. Täydellinen tyven on tähän vuodenaikaan yleensä näillä vesillä harvinainen. Kaikki riippui siten ranskalaisen sotalaivaston äkillisestä ilmestymisestä Kanaaliin. Sitä varten Napoleon oli ennakolta tehnyt nerokkaimpia yhdistelmiään. Nyt oli suuri osa tätä laivastoa Brestissä englantilaisten loukussa. Pienempi osasto Rochefortissa oli samassa tilanteessa, ja Välimerenlaivastoa piti Toulonissa Englannin merisankari Nelson, kuuluisa varsinkin Abukirin taistelun jälkeen, jossa hän oli tuhonnut ranskalaisen laivaston ja samalla ranskalaisten hankkeet Egyptissä. Samoin oli asianlaita Ranskan nykyisen liittolaisen Espanjan eri laivasto-osastoilla, joista osa oli ranskalaisten laivojen kanssa Ferrolissa, osa Cadizissa. Napoleonin uusimpien suunnitelmien mukaan onnistui kuitenkin amiraali Villeneuven huomaamatta livahtaa Toulonista 11 laivalla ja liittyä Cadizissa muutamiin espanjalaisiin laivoihin ja mennä sieltä Länsi-Intiaan samaan aikaan kun Nelson etsi häntä Välimereltä olettaen, että hän halusi mennä Ranskan avuksi Egyptiin. Kun Nelson viimein kuuli Villeneuven reitistä ja ehti Länsi-Intian vesille, lähti jälkimmäinen sieltä, tuli käytyään ratkaisemattoman taistelun toisen englantilaisen eskaaderin kanssa Vigoon ja lopulta Ferroliin, missä yhdistyneessä laivastossa oli 29 laivaa. Sieltä hänen piti nyt Napoleonin suunnitelman mukaan, minkä mukaan Länsi-Intian matkan piti vain hämätä englantilaisia, lähteä Brestin ulkopuolelle ja taistelun avulla vapauttaa sinne saarrettu laivasto. Tämän laivaston piti sitten yhtyä siihen, mikä Villeneuvellä oli vielä toimintakunnossa, mennä Kanaaliin josta maihinnousu Englantiin toteutettaisiin sen suojaamana. Kaikki lupasi suurenmoiselle suunnitelmalle menestystä. Jos Englannin saartolaivasto voittaisikin Brestissä, oli toki luultavaa, että voitto maksaisi sille niin suuret tuhot, ettei se enää kykenisi jatkamaan piiritystä. Siksi Napoleon halusikin vain, että hänen amiraalinsa menettäisi kunnialla eskaaderinsa. Mutta siihen Villeneuvellä ei ollut rohkeutta. Nelson oli palannut Gibraltariin ja jättänyt osan laivastosta amiraali Collingwoodille Cadizin ulkopuolelle. Siellä oli vielä joukko esnpajalaisia ja pari ranskalaista alusta. Lukua lisäsi Rochefortin ranskalainen flottilja, joka oli päässyt pakenemaan kun englantilaiset tämän sataman ja Ferrolin ulkopuolella olevat laivat yhdistettiin ottamaan vastaan Länsi-Intiasta palaava Villeneuve ja jotka amiraali Calderin johtamana järjestivätkin hänelle tuon jo mainitun, ratkaisemattoman kohtauksen Cap Finisterren lähellä.
Kun Napoleon sai tiedon Villeneuven pelkurimaisesta päätöksestä ja omituisesta paosta Cadiziin, hän hylkäsi suunnitelmat Englantia vastaan ja ryntäsi äkkiä Boulognen armeijan mukana Saksan rajalle; avaamalla sodan Itävaltaa vastaan hän ehätti liittokunnan hyökkäyksen edelle. Katkerana hän antoi Villeneuvelle käskyn lähteä Cadizista ja hyökätä englantilaisten kimppuun. Mutta heidän siellä oleva laivastonsa oli jo saanut vahvistusta nyttemmin Kanaalin puolustukselle tarpeettomista eskaadereista, ja Nelson oli palannut ottamaan sen komentoonsa, innokkaana korvaamaan voitolla suuttumusta turhista harhamatkoistaan Euroopan ja Amerikan välillä. Kun Villeneuve vielä viipyi, oli hänen seuraajansa johdossa jo matkalla Ranskasta, ja vasta tieto siitä sai Villeneuven edes kaatumaan nyt tarkoituksettomassa taistelussa, jonka tuloksen hän ennakoi, todistaen ettei hän pelännyt kuolemaa vaan oli vain sortunut liian suureen vastuuseen Ranskan laivaston suurimman osan tuhosta, jota vastuuta mikään tuhon tarkoitus ei hänen mielessään voinut lievittää.
Niin olivat asiat sinä hetkenä, kun otamme esiin ranskalaisen kirjoittajan kertomuksen. On vain toistettava, että nyt 16 purjeen vahvuisesta yhdistyneestä laivastosta oli usea ranskalainen ja melkein kaikki espanjalaiset alukset huonossa kunnossa, niissä oli kokemattomat upseerit ja kouluttamaton miehistö, kun taas Nelsonin alaisista 40 englantilaisesta aluksesta kaikki olivat merikokeneita, osa oli ollut monta vuotta lähes keskeytymättä merellä.
–––––
Tässä lienee sopivaa esittää molempien amiraalien käskyt alaisilleen. Nelson laati ”memorandumin”, joka seuraavin sanoin välittää pääasiat hänen taistelusuunnitelmastaan:
Pidän melkein mahdottomana määrätä 40 aluksen laivastoa linjaan. Näiden vesien muuttuvat tuulet, melkein aina sumuinen ilma, tuhat ennakoimatonta seikkaa voisivat, jos koettaisimme tätä manööveriä, aiheuttaa ajanmenetyksen, joka saattaisi viedä meiltä tilaisuuden ratkaisevaan taisteluun. Sen sijaan että vihollisen silmien edessä siirtyisimme taistelujärjestyksestä toiseen, toivon, että purjehdusjärjestys voisi olla myös taistelujärjestyksemme. Laivaston on siis yleensä kuljettava kahdessa saattueessa. Jos meillä on 40 alusta, pitää kummassakin kolonnassa olla 16 alusta, kun 8 parasta purjehtijaa kaksikantisten joukosta muodostavat kolmannen eskaaderin. Tämän eskaaderin pitää minun merkistäni pystyä liittymään jompaankumpaan saattueeseen ja sen kanssa muodostaa 24 purjeen linja.
Hänen tarkoituksensa oli nyt käydä tällä linjalla puolustukseen, kun toinen saattue hyökkäisi ja tuhoaisi pienemmän osan vihollisen laivastosta. Saattueen johtajan pitäisi muuten toimia itsenäisesti. Nyt tämä rooli lankeaisi vara-amiraali Collingwoodille, hänen lähimmälle miehelleen.
Hänen kuuluu”, sanoo hän edelleen, ”parhaan käsityksensä mukaan tehdä nyökkäys, voittoon asti, kunnes hän on tuhonnut ne alukset, joiden kimppuun on hyökännyt; minä pidän huolta siitä, että loput eivät voi keskeyttää häntä. Mitä laivanpäälliköihin tulee, he voivat olla rauhassa vaikka he eivät taistelun aikana näkisikään merkkejä: he eivät voi toimia väärin jos he asettuvat kylki kylkeen vihollisen aluksen kanssa.
Amiraali Villeneuvella oli aluksi ollut tarkoituksena samalla tavoin erottaa linjastaan amiraali Gravina ja 12 alusta, jotka pysyttelisivät tuulen yläpuolella voidakseen auttaa linjaa siinä kohdassa, missä sitä ankarimmin koeteltiin. Mutta suunnitelma hylättiin, koska reservieskaaderista nyt itse asiassa olisi tullut etujoukko ja se olisi voinut joutua pois taistelusta heti aluksi tai muuten joutua pääjoukon tulen ja vihollisen väliin. Thiers kertoo kuitenkin, että tämä manööveri satamasta lähdön jälkeen todella toteutettiin mutta peruttiin. Meidän kertojamme puhuu siitä vain aiottuna asiana. Yksi ainoa linja oli siten valittu taistelujärjestys. Amiraalin käskyissä sanotaan:
Kaikki meidän alustemme ponnistelut on suunnattava tukemaan toisiaan ja lähestymään amiraalinlaivaa, joka kulkee niiden edellä esimerkkinä. Laivanpäällikön on luotettava enemmän omaan rohkeuteensa ja kunnianrakkauteensa kuin amiraalin merkkeihin, joka itse joutuneena taisteluun ja ruutisavun ympäröimänä ei ehkä ole enää kykenevä antamaan niitä. Jokainen päällikkö, joka ei ole tulessa, ei ole paikallaan – ja yksi merkki, jolla häntä sellaiseksi kutsutaan, tietää hänelle kunniatonta merkintää.
Suunnitelmissa ja sanoissa näkyy tässä ero kahden taistelijan välillä, kun toinen ajattelee hyökkäystä ja vihollisen tuhoamista, toinen vain puolustusta ja pelastumista. Kirjoittaja huomauttaa, että amiraali Villeneuve lainatuissa käskyissä tuomitsee oman käytöksensä Abukirissa, missä hän jätti rientämättä hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden avuksi. Nelsonilla oli sitä vastoin aikaisemmassa elämässään vain rohkeita tekoja ja voittoja. Myös kuvataan ihastusta, jolla englantilaiset upseerit ottivat vastaan hänen taistelusuunnitelmansa; mutta mistään sellaisesta Villeneuven itse asiassa kauniiden sanojen aiheuttamasta kirjoittaja ei mainitse.
–––––
Englannin laivastoon kuului 2 148 kanuunaa, yhdistyneeseen Ranskan ja Espanjan laivastoon 2 626 kanuunaa, suunnilleen puolet kuuluen kummallekin kansakunnalle. Tekstissä kerrotaan, että englantilaisilla oli 13 fregattia ja pienempää alusta, yhdistyneellä laivastolla yhtä monta samanlaista.
–––––
Parlamentti ei toteuttanut tätä toivetta, koska suuttumus oli yleinen tätä ladya vastaan, jonka olemassaolo ja kyky johtaa harhaan tahrasi kansakunnan silmissä sen sankarin kunnian. Sen sijaan Nelsonin leski ja veli sekä heidän jälkeläisensä saivat runsaat lahjat ja vuokrat, yhteensä 6 miljoonan frangin pääoman.
–––––
Tuntuu kummalliselta, että tekijä ei pane merkille erilaisuutta Victoryn ja Royal Sovereignin manöövereissä. Ne molemmat murtautuivat ranskalaisten linjaan ja kiersivät takaa laivansa. Mutta kun Royal Sovereign kääntyy paapuuriin ja asettuu saman laivan vierelle, Victory kääntyy tyyrpuuriin ja hyökkää ranskalaisten linjassa seuraavana tulevan laivan kimppuun. On selvää, että Royal Sovereign joutui siihen vaaraan että seuraava laiva sivuuttaisi sen takaa ja pääsisi sitten alahangan puolelle. Mutta jos Victory voisikin saada vielä yhden vihollislaivan alahangan puolelle, piti tämän kuitenkin ohittaa sen keula, ja se oli varma kohde sellaiselle iskulle, jonka se itse oli antanut Bucentaurelle.
–––––
Sellainen oli tämä kauhea meritaistelu, kauhea varsinkin sen ratkaisevan ylivoiman takia, jolla toinen osapuoli teki toisen rohkeuden tyhjäksi. Yhdistyneestä laivastosta yritti 11 laivaa tulla Cadiziin, mutta jopa 3 niistä ajoi karille ja tuhoutui; 4 laivaa seurasi Dumanoiria ja joutui englantilaisen eskaaderin kaappaamaksi urhean puolustuksen jälkeen 5. marraskuuta Kap Ortagelin alla; yksi laiva oli räjähtänyt ilmaan. Lopuista 17:stä, jotka olivat joutuneet englantilaisten käsiin, he voivat pelastaa vain 4. Voimakas myrsky nimittäin puhkesi yötä vasten ja monta sotasaalislaivaa joutui karille, niiden joukossa myös Bucentaure, jonka miehistö oli vapauttanut sen vihollisen vallasta. Algesiras, jonka miehistö toimi yhtä rohkeasti, pääsi onnellisesti satamaan. Seuraavana päivänä lähti neljä laivaa kapteeni Cosmaon alaisena taas pois Cadizista ja otti kaksi kaapattua laivaa. Kaksi täytyi englantilaisten silloin polttaa, kaksi muuta he upottivat. Mutta myös ne harvat ranskalaiset laivat, jotka pääsivät Cadiziin, tuhoutuivat 1808 espanjalaisten käsissä. Yksikään laiva koko laivastosta ei nähnyt uudelleen ranskalaista satamaa.
