Eräässä myöhemmässä Åbo Underrättelserin numerossa, jota meillä ei tällä hetkellä ole käsillä, on eräässä lukijan kirjeessä koetettu muutamin riuskoin ottein murskata lehtemme numerossa 4 esitetty ehdotus vuoroviljelyn yleisestä käyttöönotosta Suomessa.
Olennaisin kyseisen kirjoituksen vastaväite on, ettei meidän artikkelissamme ole otettu huomioon laajentuneen tilan, uuden navetan ja uusien heinälatojen kustannuksia.
Mitä ensimmäiseen kohtaan tulee, on kylläkin virhe, ettemme vähentäneet heinäsadosta mitään vasikoiden ja hiehojen ruokintaan menevää osuutta. Mutta kirjoittaja laskee aivan ilmeisesti väärin katsoessaan, että kun timoteisato 1861 oletetaan 2 200 leiviskäksi, edellyttää laskelmamme taloon 11 lehmää yli vuoden 1855 lukumäärän. Tavanmukainen heinäruokinta on näet niin niukkaa, että lehmää kohti voidaan laskea lisärehuksi vähintäänkin 75 leiviskää timoteita. Jos oletamme, että lehmiä 1855 oli seitsemän, on vuoden 1858 ylijäämä siis 275 leiviskää, 1859 taas 675, 1860 1 075 ja 1861 1 475 leiviskää eli vielä seitsemän lisälehmän rehu. Jos omistajan on täytynyt ostaa näistä lehmistä jopa neljä ja siis tehdä 7 vuodessa velkaa 60–70 hopearuplaa, ja jos arvioidusta vointuotosta vähennetään summa, joka vastaa kolmen lehmän ruokkimiseen menevää heinämäärää, niin tämä vaillinki tuskin koituu miksikään vuoroviljelyyn siirtymisen ylivoimaiseksi esteeksi.
Kirjoittaja arvioi uuden navetan maksavan 600 hopearuplaa. – Niin pienen talon kohdalla kuin mistä ehdotuksessa on kyse voidaan navetta varmaan rakentaa yhtä vähin kustannuksin ja veloin kuin millä talonpoika muutenkin uudistaa rakennuksiaan. Kirvesmiestyöt voidaan tehdä ja ne tehdäänkin tavallisesti niinä vuodenaikoina, jolloin kelirikko estää kaikki ajot, eikä tukinkuljetuksista ym. tule 3–4 vuoden ajalle jakautuneena mitään suurta taakkaa. Sama pätee latojen kustannuksiin. Kirjoittaja olisi voinut lisätä 8–9 vuoden jälkeen tapahtuvan hevosen oston, ajan myötä nousevat työvälinekustannukset ym. Mutta uskomme, että jokainen talonpoika, jolla on näin huomattavasti kohonneen tuoton näköala, löytää keinon kyseisten kustannusten kattamiseksi.
Jos ei viljelysmaata lainkaan ole ja niittyä täytyy heti kyntää, tulee vuoroviljelyyn siirtymisestä tietenkin hitaampi. Kirjoittajan esittämät muut epäilyt jätämme sikseen, kunnes hän tai joku toinen esittää kouriintuntuvia tietoja, jotka voivat valaista asiaa.
Kirjoittaja on epäilemättä oikeassa loppuväitteessään, että korkeampi sivistys on kaiken uudistustyön pääedellytys. Mutta uskoisimme, että yhteisen kansan parissa on jo sen verran sivistyneitä miehiä, että he opin ja esimerkin kautta voivat edistää muidenkin sivistymistä. Ja ehdotuksemme on laadittu juuri sellaisia miehiä silmällä pitäen.
J. V. S.
