Litteraturblad nro 4, huhtikuu 1862: Tiedotus

Tietoka dokumentista

Tietoa
1.4.1862
Pvm kommentti: 
Päivämäärä ei ole tarkka
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Finl. Allm. Tidningin nro:ssa 112 on julkaistu tähän lehteen kohdistettu hyökkäys otsikolla ”Aiheellinen kysymys”. Kyseessä on lehtemme viime numerossa esitetty käsitys venäjän kielen opetuksesta maan kouluissa: ”Tästä saadaan osaksi kiittää vuonna 1855 asetettua koulukomissiota, joka koostui maan piispoista ja muista teologeista.”

Myös vastattaessa epäoikeudenmukaisena pidettyyn syytökseen on pysyttävä totuudessa. Näin ei kysymyksen esittäjä, Entinen komission jäsen, ole menetellyt.

Hän sanoo: ”Koulujärjestyksessä, joka on annettu 6. marrask.1843, osoitetaan yläalkeiskoulun neljälle luokalle yhteensä 23 oppituntia [viikossa] venäjän ja 2 oppituntia suomen kielen opetukseen” – kun nykyinen taas antaa venäjän kielelle 8 ja suomen kielelle samoin 8 oppituntia.

Hän ei kuitenkaan kerro, että vuoden 1843 koulujärjestyksen mukaan kaikki oppilaat opiskelivat venäjää ainoastaan yläalkeiskoulun kahdella alimmalla luokalla – ja että koulun kolmannelta luokalta alkaen venäjän opiskelu ei ollut pakollista yläalkeiskoulussa eikä lukiossa, vaan se oli jätetty oppilaiden ja heidän holhoojiensa vapaan valinnan varaan.

Ainoastaan niiden oppilaiden, jotka valitsivat ns. siviililinjan, oli nimittäin opiskeltava venäjää. Edes viidesosakaan koululaisista ei ollut tällä linjalla venäjää lukemassa.

Vuoden 1855 koulukomissio sen sijaan määräsi venäjän kielen pakolliseksi aineeksi kaikille yläalkeiskoulun 3. ja 4. luokan sekä lukion 1. ja 2. luokan oppilaille ja vapautti 3. luokalla vain teologisen ja matemaattisen linjan oppilaat sen opiskelusta, joten nykyisin myös kaikki yliopiston historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan tulevat oppilaat joutuvat käymään läpi venäjän kielen täysimääräisen kurssin.

Tämä on aivan eri asia. Vuoden 1856 koulujärjestys teki venäjästä pakollisen oppiaineen. Siihen saakka tätä kieltä oli opiskeltu vain koulun kahdella alimmalla luokalla. Kuten sanottu, yhdenkään oppilaan ei ollut 3. luokalta lähtien pakko lukea sanaakaan venäjää.

Sanontamme, että tätä muutosta ehdottanut komissio koostui piispoista ja teologeista, ei tosiaankaan ollut täsmällinen. Seitsemästä jäsenestä muistaaksemme kaksi ei kuulunut teologeihin. Mutta hengelliset herrat olivat kuitenkin enemmistönä, eikä käsittääksemme kukaan tässä maassa voinut silloin eikä voi nyt sanoa totuuden sanaa hallitsijalle helpommin kuin maan piispat. Heidän tehtävänään ei ainakaan ollut intoilu myös tulevien pappien ja opettajien venäjän kielen taidon puolesta.

Komissio olisi voinut ja sen olisi pitänyt ehdottaa venäjän kielen poistamista koulun kahden alimman luokan opetusohjelmasta, mitä oli myös julkisesti vaadittu, ja valinnanvapauden säilyttämistä tämän lisäksi.

Tiedämme myös, että tuolloinen kirkollisasiaintoimituskunnan päällikkö, joka piti venäjän kielen opiskelun pakollisuutta vääränä ratkaisuna ja käsitti myös sen hyödyttömyyden tuleville tuomareille, katsoi olevansa sidottu koulukomission ehdotukseen.

J. V. S.

 

 

Vertailu