Litteraturbladin viime vuosikerroista lukija löytää harvoin mainintaa mistään maan sanomalehdistä tai muista aikakausjulkaisuista. Vain muutamaa lukijan kirjettä, jossa on tätä lehteä vastaan suunnattuja väitteitä tai sen toimitusta vastaan heitettyjä halveksivia syytöksiä emme ole katsoneet voivamme sivuuttaa. Papperslyktanin suhteen tekemämme poikkeuksen syynä on niiden käsitysten tärkeys, joiden oikeellisuutta mainittu sanomalehti on epäillyt julistaessaan saksalaisten filosofien mielettömäksi päähänpistoksi, että kielen yhtenäisyys kuuluu välttämättä yhtenäiseen kansallisuuteen.

Juuri sen suhteen katsomme tarpeelliseksi valistaa myös pelkästään ruotsia lukevaa yleisöä että Papperslyktanin väite on väärä, kun se ilmoittaa hatarin esityksin vastanneensa etukäteen sille tämän kysymyksen vaiheilta tehtyihin huomautuksiin, jotka ovat luettavissa Mehiläisen numerossa 4 ”Sakari Tepon” [G. Z. Forsman, myöh. Yrjö-Koskinen] allekirjoittamassa kirjoituksessa. Päinvastoin, paljon Papperslyktania paremmin, erinomaisen hyvin ja historiallisesti taidokkaasti kirjoitettu artikkeli huomautti osaksi tietämättömyydestä, osaksi huolimattomuudesta johtuneista virheistä Papperslyktanin esityksissä, ilman että Papperslyktan olisi esittänyt ainuttakaan sanaa vastaukseksi huomautuksiin. Yhtä vähän on Papperslyktan vastannut niihin oivaltaviin päätelmiin, joita Sakari Teppo tekee ruotsin kielen asemasta Suomessa. Vielä vähemmän on Papperslyktan lausunut käsitystään siitä osuvasta esimerkistä, jonka Sakari Teppo esittää Englannin historiasta todistaakseen, kuinka kauan hallinnut sivistyksen kieli joutuu jättämään vuosisatoja nauttimansa aseman siellä missä se ei ole kansakunnan kieli, ja kuinka se karkotetaan takaisin sille maalle ja sille kansalle, jolle se oikeastaan kuuluu.

S. T. huomauttaa hieman ilkeästi Papperslyktanin halunneen varmistaa, että ainakaan latinan menetettyä herruutta ei käytetä sitä vastaan ja pyytänyt siksi esimerkkiä siitä, että ”yhä elävä” kieli olisi koskaan voitu karkottaa anastamastaan vallasta vieraan kansakunnan parissa. Sitten S. T. todistaa yhdellä Englannista lainatulla esimerkillä, miten heikosti mainittu lisäys pystyy pelastamaan Papperslyktanin historiallisen tietämyksen.

Normannien valloitettua Englannin 1066 ranskan kielestä tuli paitsi maan hovin ja korkeamman sivistyksen myös hallinnon ja lainsäädännön kieli – oppineiden opetuskielenä oli latina. Vasta kolmesataa vuotta myöhemmin suotiin anglosaksiselle väestölle ”alemmissa instansseissa” lupa oikeudenkäyntiin sen omalla kielellä; ja vasta neljänsadan vuoden kuluttua Englannin alahuone sai keskusteluissaan käyttää muuta kieltä kuin ranskaa. Tämä vieras kieli oli neljä ja puoli vuosisataa Englannin kirjallisuuden ja Englannin sivistyneiden keskustelukielenä. S. T. muistuttaa, miten vielä tänään hallitsijan suostumus tai epäys parlamentin päätöksiin ilmaistaan vanhan ranskan käsittein.1 Mutta hän muistuttaa myös siitä, että nykyajan englantilainen ei ilman kielioppia ja sanakirjaa ymmärrä edes näitä termejä.

S. T. on aiemmin muistuttanut siitä, miten Papperslyktan äärimmäisen röyhkeästi antaa korvatällejä historialle väittäessään, että ruotsin kielellä on seitsemänsataa vuotta ollut nykyinen asemansa Suomessa; koska on jokaisen tiedossa, että ruotsalaisten valloitus saatettiin päätökseen vasta lähes kaksisataa vuotta Eerik Pyhän ajan jälkeen, että latina oli vielä yli neljäsataa vuotta myöhemmin opillisen sivistyksen ja opetuksen kielenä, sekä että suomi oli vielä kauemmin maan useimpien sivistyneiden keskustelukielenä, jopa että suomi vielä kaksisataa vuotta sitten oli välttämätön opetuskieli koulussa. Siksi ei tarkkaan ottaen voi väittää, että ruotsilla olisi edes kahta vuosisataa ollut nykyinen asemansa Suomessa.

Jo siteerattu antaa lukijan arvioida, miten ja millä tavalla Papperslyktan on vastannut Sakari Tepon osuviin vastaväitteisiin. Kieltämättä Papperslyktan on esittämäämme esimerkkiin ruotsin kohtalosta Viipurin läänissä esittänyt, että se on johtunut kirjapulasta, ja katsonee tällä sekä nerokkaalla että taitavalla selvityksellä sanoneensa tarpeeksi myös ranskan kohtalosta Englannissa. Mutta kukaan muu ei kuulu olevankaan lehden kanssa samaa mieltä. Ottaen kuitenkin huomioon Mehiläisen vähäisen levikin ja kummankin lehden eri kielen ei ole lainkaan kohtuutonta pitää Papperslyktanin menettelyä Sakari Teppoa vastaan huonosti harkittuna keinona johtaa harhaan yleistä mielipidettä.

J. V. S.

• 1. Myös Englannin vaakuna kantaa yhä tunnetussa tunnuslauseessaan muistoa vieraan kielen herruudesta.