En halua lausua mitään, mikä heikentäisi sitä vaikutelmaa, johon kunnioitetut ystävät ovat yllä esitetyllä pyrkineet.

Mutta minun täytyy kiinnittää lukijan huomio siihen, että olen puhunut toiminnasta, en motiiveista, vielä vähemmän tunteista, en J. J. Nordströmin enkä omistani. Olen vain yksinkertaisesti sanonut että se, joka vapaasta tahdostaan jättää isänmaansa, osoittaa tulevansa toimeen ilman (menettämättä) sitä. Ja että kansakunnan ei tarvitse surra menetystä – olkoonpa yksilö kuinka erinomainen tahansa. En olisi pitänyt itseäni soveliaana puhumaan N:n tunteista, ajatuksista, yksittäisistä sanoista ja käyttäytymisistä. Sellaisen esityksen summa olisi ollut anteeksipyyntö. En ole edes edellyttänyt, että mitään pitäisi antaa anteeksi, vaan olettanut voivan olla oikeuttavia oloja, vaikka oikeutusta ei tarvita, kun mitään tuomiota ei ole langetettu eikä voida langettaa. En ole arvioinut saati tuominnut N:n toimintatapaa.

En silti ole koskaan halunnut kieltää omaa tuskaani menetysten johdosta. Lisään, että vaikka minun olisi sopinut puhua J. J. Nordströmin motiiveista, minulla ei ole niistä tietoa, jota kunnioitetut vastaanväittäjät olettavat. Jo kauan ennen hänen muuttoaan elin loitolla yliopistosta.

Ymmärrän myös solidaarisen vastuun niin, että olen velvollinen puolustamaan samoin ajattelevien ystävien toimia myös niitä vastaan, jotka sepitetyin motiivein koettavat halventaa heitä. Mielestäni motiiveihin voi verukkeina vedota vasta sitten, kun toimia sinänsä ei voi puolustaa. Ja myös tämä vetoaminen jätettäköön parhaiten niille, jotka jälkeen jääneinä lieventävät ystävän tuomiota hänen hautakumpunsa äärellä.

J. V. S.