Lukijan palvelemiseksi luetellaan seuraavassa muutamien mainittuna aikana ilmestyneiden Ruotsin kirjankustannustoiminnan parhaiden tuotteiden nimet. Eräiden mainittujen teosten sisältöä selostetaan tuonnempana lyhyesti.
Ensi sijassa on mainittava kaksi aikakausjulkaisua, joille on annettu mitä tarpeellisin, mutta tähän mennessä tuollaisten julkaisujen piirissä Ruotsissa tuntematon tehtävä. Toinen niistä on:
”Öfversigt af Kongl. Vetenskapsakademins förhandlingar för år 1846”, jota on julkaistu kymmenen numeroa ja jonka tilaushinta on 1 riikintaalari 16 killinkiä bankorahaa. Lehti on ilmaus yhdestä uusimman ajan tunnustamasta tosiasiasta, siitä, että tiede ei ole olemassa Akatemiaa ja kouluja, vaan kansoja varten. Toinen on:
”Salongen. Tidning för Fruntimmer”; vuosikerta sisältää 52 numeroa, tilaushinta on 3 riikintaalaria 16 killinkiä. Naishenkilöt kuuluvat myös hoitavan jonkin osan lehden toimitustehtävistä.
Tieteellisiä julkaisuja
Rätts- och Statsphilosophiens Historia, kirj. Fredr. Georg Afzelius. 1. osa. (2 riikintaal. 16 kill.).
Svensk och Norsk Exkursions Flora. Phanerogamer och Ormbunkar, kirj. C.J. Hartman (1 riikintaal.).
S:t Mathei Evangelium, Revisionsförsök öfver gamla Bibelöfversättningen med upplysande noter och anmärkningar, julk. B., S. ja B. (Bergman, Save ja Backlund). (28 kill.).
Chemien tillämpad på Jordbruk och Fysiologi, kirj. tri Justus Liebig. Käännös alkuteoksen viidennestä painoksesta. (3 riikintaal.).
Den Kristliga Tron efter den Evangeliska kyrkans grundsatser, framställd i sitt sammanhang, kirj. Friedrich Schleiermacher. (Vihkot 5 ja 6. 2 riikintaal.).
Synonymiskt Handlexikon öfver Latinska Språket, laatinut L. Ramshorn, kääntänyt Johan Olof Leffler (jälkimmäinen osa, 2 riikintaal. 8 kill.).
Årsberättelse om Framstegen i Kemi och mineralogi, julkaissut 31. maaliskuuta 1846 Jac. Berzelius. (3 riikintaal.).
Oisians Sånger efter Gaeliska Originalet, ruotsintanut sekä historiallis-kriittisellä johdannolla ja selityksillä varustanut Nils Arfvidsson. (2. osa, 3 riikintaal.).
Elinkeinoja koskevaa kirjallisuutta
Jernkonstens Annaler (Ny Serie), en Tidskrift för Svenska Bergshanteringen. Ensimmäinen vuosikerta, 1846. (6 vihkoa, kappalehinta 3 riikintaal. 2 kill.).
Albrecht Thaërin Grundsatser i den rationela Landthushållningen, alkuteoksen toisen painoksen mukaan ruotsiksi toimittanut Theodor Bergelin. (6 riikintaal. 32 kill.).
Lärobok i Pharmaceutisk Technologie, eller systematisk beskrifning öfver de pharmaceutiska operationerna jne., kirj. Claes Gudmund Nyblaeus. (3 riikintaal. 16 kill.).
Åsigter i fråga om fri Kolhandel och Skogshushållning i Sverige, kirj. Sefström. (40 kill.).
Kaunokirjallisuutta
Verdandi. Poetisk Sommarkalender från Upsala (24 kill.).
Syskonbarnen, eller Hofgunst och Folkgunst. Kertomus, kirj. Karl Kullberg. (13 kill. 4 runst.).
Grefven af Monte-Christo, kirj. A. Dumas (3 riikintaal. 16 kill.).
De begge Amiralerna, meriromaani, kirj. J. F. Cooper (1 riikintaal. 40 kill.).
Svenska Historiska Noveller, kirj. G. H. Mellin, vihkot 1–6.
Emelie Carlén: Enslingen på Johannisskäret, rannikkoseudun romaani (2 riikintaal. 40 kill.) ja Ett år, novelli (2 riikintaal. 12 kill.).
Skaldeförsök af Anna Maria Lenngrén, neljäs painos. (1 riikintaal. 12 kill.).
Bror, Poëtisk Kalender, julk. Vilhelm von Braun (1 riikintaal. 36 kill.).
Romanser af Svenska Folklifvet, kirj. Joh. Gabr. Carlén. (1 riikintaal. 16 kill.).
Paralleler, kirj. Onkel Adam. (1 riikintaal.).
Koska tilanpuute tässä numerossa estää meitä kiinnittämästä erityistä huomiota moniin mainituista teoksista, rajoitamme tämän arvostelun koskemaan Liebigin mainittua teosta ”Kemin, tillämpad på jordbruk och Fysiologi”. Sitä voidaan myös pitää tärkeimpänä otsikon Tieteellisiä julkaisuja alla mainituista, kuuluupa se yleensä koko uusimman luonnontieteellisen kirjallisuuden tärkeimpään osaan.
Maanviljelyä ei voida harjoittaa juuri järjestelmällisemmin kuin silloin, kun viljelijä tietää sekä sen, mistä aineista hänen maapalansa koostuu, että sen, mitä aineita kukin kasvi pyrkii maasta saamaan. Jos viljelijä osaa lisäksi huolehtia siitä, että maassa on juuri kussakin tapauksessa tarpeellisia aineita, hänen tarvitsee lisäksi vain hoitaa kastelu, jotta hän olisi tehnyt kaiken, mihin ihmisen vallassa oleva huolenpito tässä suhteessa pystyy.
Ollaan ehkä sitä mieltä, että maanviljelyä on kaikkina aikoina hoidettu tällä tavalla. On tunnettu se seikka, että karummilla seuduilla maata on lannoitettava, on jopa oltu selvillä siitä, että tietynlaiseen maaperään on sekoitettava savea, johonkin toiseen hiekkaa, kalkkia jne. Tämä menettely saattaa todellakin vastata kemian antamia ohjeita; silloin vastaavuus kuitenkin perustuu onnekkaaseen sattumaan tai pitkäaikaisiin kokeiluihin, joiden tulos pätee vain tietyllä maapalalla. Tämän alueen ulkopuolella on taas tehtävä uusia kokeita tai saatava onnekkaan sattuman avulla selvyys käsiteltävällä uudella alueella oikeasta menettelystä. Liebig on halunnut poistaa juuri tämän aikaa ja kustannuksia vaativan maatalousyritysten epävarmuuden. Hän vaatii helppotöistä multakerroksen koostumuksen kemiallista analyysiä ja pyrkii selvittämään, millä nimenomaisella tavalla tätä koostumusta voidaan muuttaa. Tutkimalla kasvin ainesosia hän taas selvittelee, millaista maaperää mikin kasvi tarvitsee viihtyäkseen. Tavallisesta epätieteellisestä menettelytavasta hän sanoo:
Kuinka paljon pääomia ja voimia lieneekään tuhlattu näihin kokeiluihin? Miten erilainen, miten paljon varmempi onkaan tieteen noudattama tie! Jos me seuraamme sitä, se ei saata meitä epäonnistumisen vaaraan, vaan takaa meille varman voiton.
Jos epäonnistumisen syy, syy siihen, että maaperässä ei kasva hyvin jokin kasvi, ei toinen eikä kolmaskaan, on selvitetty, keinot sen poistamiseksi selviävät itsestään.
Mitä luotettavimmat selvitykset osoittavat, että viljelymenetelmien on poikettava toisistaan maaperän geognostisten ominaisuuksien mukaisesti. Jos otamme huomioon, että basaltti, porfyyri, hiekkakivi, kalkki jne. sisältävät tietyn määrän kemiallisia yhdisteitä, jotka ovat kasvien menestymiselle välttämättömiä ja joita hedelmällisen maaperän on niille tarjottava, selittyy viljelymenetelmien erilaisuus mitä yksinkertaisimmin; onhan selvää, että näiden peltomaan sangen tärkeiden ainesosien määrä vaihtelee pakostakin samassa määrin kuin niiden kivilajien kokoomus, joiden rapautumisesta maaperä on syntynyt.
Vehnä ja apila tarvitsevat tiettyjä ainesosia maasta, ne eivät viihdy maaperässä, josta niitä puuttuu. Tiede opettaa meille, että tutkimalla tuhkaa saadaan selville nämä ainesosat, ja jos maaperäanalyysi osoittaa, että niitä puuttuu maasta, viljelyn tuloksettomuuden syy on selvitetty.
Tämän tuloksettomuuden poistaminen on kuitenkin samalla saanut ratkaisunsa.
Kirjoittaja selittää lisäksi, miten maan kyntäminen ja viljely saattavat maahiukkaset kosketukseen ilman ja sadeveden kanssa ja vaikuttavat näin maa-aineksen kemialliseen hajoamiseen, koska maa ottaa ilmasta ja sateesta hiilihappoa [hiilidioksidia] ja happea; ja tässä hajoamisessa vapautuvat sen ainesosat, niin että kasvit kykenevät käyttämään niitä hyväkseen. Sitten hän osoittaa seuraavan esimerkin avulla, miten tätä prosessia voidaan helpottaa käsittelemällä maata kemiallisin keinoin:
Voidaan kysyä, eikö mekaanisten keinojen lisäksi ole vielä muita menetelmiä, joita voidaan käyttää maan avaamiseen ja sen ainesosien saattamiseen kasvien elintoiminnoille käyttökelpoisiksi? Tällaisia keinoja epäilemättä on, ja niihin kuuluu Englannissa jo vuosisadan verran harjoitettu lähinnä sammuttamattoman kalkin käyttö suurina määrinä; yksinkertaisemman ja tarkoituksenmukaisemman keinon keksiminen olisi vaikeaa.
Oikean käsityksen saamiseksi kalkin vaikutuksesta peltomaahan on kuitenkin tarpeen palauttaa mieleen ne menetelmät, joita kemisti käyttää avukseen saattaakseen jonkin mineraalin ainesosat lyhyessä ajassa liukenevaan muotoon.
Esim. erittäin hienoksi jauhettua maasälpää on käsiteltävä hapolla viikko- tai kuukausimääriä, ennen kuin se hajoaa; mutta jos sekoitamme siihen kalkkia ja kuumennamme sitä kohtalaisen voimakkaasti, kalkki sitoutuu kemiallisesti maasälvän ainesosiin. Osa sitoutuneesta emäksestä vapautuu, ja pelkkä kylmä happohuuhtelu riittää sekä kalkin että myös maasälvän muiden ainesosien liuottamiseen happoon. Piimaata liukenee happoon niin paljon, että tämä jähmettyy läpikuultavaksi hyytelöksi.
Sammutettu kalkki vaikuttaa useimpiin savimaan silikaatteihin samalla tavoin kuin kalkki maasälpään, jos ne vain ovat kosteina kosketuksessa toisiinsa pitkähkön ajan. Jos tavallista savenvalajien savea sekoitetaan veteen ja tähän seokseen lisätään kalkkimaitoa, seos muuttuu silmänräpäyksessä sakeammaksi. Jos nämä aineet jätetään muutamaksi kuukaudeksi muhimaan itsekseen, kalkkivelliin sekoitettu savi muuttuu hyytelömäiseksi, kun seokseen lisätään happoa; tämä ominaisuus puuttui melkein täysin ennen kosketusta kalkkiin. Savi muuttuu kasveille käyttökelpoiseksi, kun kalkki yhdistyy sen ainesosiin, ja vielä merkillisempää on, että suurin osa sen sisältämistä emäksistä vapautuu. Nämä oivalliset havainnot teki ensiksi Fuchs Münchenissä, eivätkä ne ole vain edistäneet veden kanssa reagoivan kalkin luonteen ja ominaisuuksien ymmärtämistä, vaan ne ovat, mikä on vieläkin tärkeämpää, selittäneet syövyttävän sammutetun kalkin vaikutuksen peltomaahan ja antaneet maanviljelylle suunnattoman arvokkaan välineen maan saattamiseksi liukenevaan muotoon ja kasveille välttämättömien emästen vapauttamiseksi.
Jo tämän esimerkin perusteella saa käsityksen kirjoittajan maanviljelyä uudistavista teorioista. Ne eivät suinkaan ole tyhjiä teorioita, minkä osoittaa parhaiten se seikka, että tämä oppi on mennyt parhaiten perille englantilaisten keskuudessa, hehän ovat Euroopan käytännöllisin kansakunta. Englannista ja Skotlannista saapuvien oppilaiden suuri määrä on antanut Liebigille aiheen laajentaa laboratorioitaan Giessenissä, ja Lontooseen on niiden mallin mukaan jo perustettu normaalilaboratorio Englantia varten. Siellä sovelletaan nykyisin hyvin innokkaasti Liebigin oppeja suurtiloilla, vaikka niiden maatalous on jo ennestäänkin ollut korkeammalla tasolla kuin maatalous missään muualla Euroopassa. Mutta parhaat kemistit ovat myös Ranskassa, Hollannissa ja Saksassa siirtäneet tutkimuksiaan tälle tieteen sovellutusalalle. Liebigin nyt puheena olevaa teosta on siis mitä aiheellisinta pitää parhaana kaikesta nykyisin tarjolla olevasta maatalouskirjallisuudesta.
Ruotsalainen arvostelija, jonka kirjoituksesta olemme lainanneet edellä kerrotut tiedot, sanoo kirjan arvosta käytännön maanviljelyn kannalta:
Tuskin mikään käytännön aiheesta kirjoitettu teoreettinen teos on saavuttanut nopeampaa ja täydellisempää menestystä kuin tässä esiteltävä teos Englannissa; ja on syytä erityisesti huomata juuri tämä, että se on saavuttanut menestyksensä siellä, peltoviljelynsä mainiolle tasolle kohottaneessa maassa ja tyhjänpäiväisiä spekulaatioita tiukasti karttavan kansan keskuudessa; tätä seikkaahan täytyy enemmän kuin monia muita pitää todisteena teoksen merkityksestä ja käytännön arvosta, kun sitä katsotaan kokonaisuutena; esitettäköönpä sitten millaisia tahansa poikkeustapauksia tai vastaväitteitä joitakin yksityiskohtia vastaan.
Niissä kokeissa, joihin tämä teos on antanut aiheen Ranskassa, Hollannissa, Saksassa ja Englannissa ja joita ovat panneet toimeen Boussingault, Payen, Bouchard, Mulder, Kuhlman, Schatterman, Schultz, Pepys, Draper ym., on Liebigin esittämät käsitykset osaksi vahvistettu oikeiksi, osaksi niitä on korjailtu ja muutettu; näiden tarkistusten jälkeenkin ovat kuitenkin säilyneet muuttumattomina kirjoittajan selkeä yleisnäkemys maanviljelyn kemiallisesta perustasta sekä vakaumus, jonka mukaan maanviljelyn on rakennuttava tälle perustalle, mikäli maatalouden harjoittamisen halutaan koskaan pääsevän rationaalisen ja yleisesti soveltamiskelpoisen taidon asteelle. Vain siten tämä ihmisen tietovaraston tärkeä osa voi ajan mittaan lähestyä sellaista tieteellisen selkeää ja käytännössä sovelluskelpoista kehitystä, johon kemiassa on päästy Lavoisier'n ajasta lähtien. Vaikka ei toki voida odottaa, että Liebig ennättäisi itse viedä loppuun aloittamansa työn, hän on kuitenkin avannut uraa, minkä jälkeen hänen seuraajansa voivat lähestyä päämäärää, johon hän pyrki.
J. V. S.
