Litteraturblad nro 2, helmikuu 1863: Ruotsalaista kirjallisuutta

Editoitu teksti

Suomi

Esittelemme tässä juuri edellä julkaistun katkelman yhteydessä paitsi teosta, josta se on lainattu, myös muutamia muita ruotsalaisten kirjapainojen tuotteita, mm. eräitä jo vanhempia maataloutta käsitteleviä julkaisuja, jotka on meille lähetetty, mutta joiden esittely on ajan puutteen takia lykkääntynyt.

Lehden viime vuosikerrassa julkaistiin lainaus teoksesta

 

Lufthavet, en fysisk framställning för bildade läsare, ur E. J. Reimanns efterlemnade manuskripter. Öfvers. från 2:a upplagan af C. [Ilmameri, fysikaalinen selvitys sivistyneille lukijoille E. J. Reimannin jälkeenjääneistä käsikirjoituksista koottuna. C:n ruotsinnos 2. painoksesta]. Tma 1862.

 

Saksan maineikkaimpiin luonnontieteellisten teosten kirjoittajiin kuuluva E. A. Rossmässler on kirjoittanut tähän teokseen suosittelevan esipuheen.

Kirja ei kuulu viihdyttävään kirjallisuuteen – tai siihen, joka on ainakin kirjoitettu lukijoiden viihdyttämiseksi. Se puolestaan kertoo rauhallisesti ja selkeästi, mitä tähän mennessä tiedetään maapallon ilmakehästä, sen painosta, kosteudesta, lämmöstä, siinä esiintyvistä ilmiöistä, ja päättyy selvitykseen mantereiden ja merien, ylänköjen ja alankojen ilmastoista.

Se tarjoaa erityisen runsaasti tietoa, ja huomauttamisen aihetta antaa ainoastaan ruotsinnos, jonka oikeellisuutta ja sujuvuutta ei voi kehua.

 

Husdjursskötsel d. 2 – af Hjalmar Nathorst [H. N., Kotieläinten hoito 2]. Örebro 1861.

 

Vuoden 1859 vuosikerrassa esitelty tämän teoksen ensimmäinen osa sisälsi yleisen selvityksen eläinten jalostuksesta, kotieläinten hoidosta ja ruokinnasta. Tässä toisessa osassa keskitytään yksinomaan nautakarjaan, sen luontaisiin ominaisuuksiin, rotuihin, ruokintaan, hoitamiseen, maidontuotantoon, lihottamiseen jne. Kirja on paksu – mutta tämä ei johdu monisanaisuudesta, vaan tavattoman runsaasta sisällöstä. Ellei tunne alan kirjallisuutta, pakostakin hämmästyy havaitessaan, miten monenlaisia ja tarkkoja tätäkin maatalouden erikoisalaa koskevia tutkimuksia on tehty. Tuskinpa tästä mitään olennaisen tärkeää onkaan jäänyt tekijän huomiota vaille. Etenkin esimerkkien määrä on suuri. Jos joku vielä kaipaa vakuuttavaa selvitystä karjanhoidon kannattavuudesta, tässä se on tarjolla. Esitämme vain yhden hyvin vakuuttavan esimerkin, joka kertoo, miten paljon kannattavampaa hyvä ruokinta on kuin huono.

32 naulalla heinää (tai vastaavalla muun rehun määrällä) vuorokaudessa saatiin tuotetuksi kautta vuoden 1 kannu maitoa 15,7 heinänaulaa kohti. [Naula 425 g, kannu 2,6 l.]

36 naulalla heinää saatiin 1 kannu maitoa 8,3 heinänaulaa kohti. Toisin sanottuna lisäämällä rehun määrään 1/8 saatiin maitoa lisää 1/4.

Tai 1 naula maitoa saatiin ensiksi mainitussa tapauksessa 2,61 ja jälkimmäisessä 1,38 heinänaulaa vastaavalla rehumäärällä.

Tämä johtuu siitä, että eläin tarvitsee ravinnokseen tietyn määrän rehua; maidontuotanto kasvaa runsaammaksi vasta tämän ravintomäärän ylittämisen jälkeen. Jos rehua annetaan niukasti, maidontuotanto toki jatkuu, mutta eläimen ravitsemuksen kustannuksella. Se laihtuu, kunnes se ei voi jättää pienintäkään osaa rehusta käyttämättä elintoimintojensa ylläpitämiseen ja maidontuotanto ehtyy. Tämä on suomalainen ruokintamenetelmä.

 

Om gödningsmedlens beståndsdelar och verkningssätt af C. Joh. Keyser [C. J. K., Lannoitusaineiden ainesosista ja niiden vaikutustavoista]. Örebro 1860.

 

Tämäkin julkaisu on hyvin yksityiskohtainen. Meidän on rajoituttava vain mainitsemaan se. Kirjoittaja on työskennellyt maatalouskemistinä Ultunassa [kartano ja Ruotsin keskeinen maatalouden tutkimuskeskus] ja toimii nykyisin kemian ja tekniikan opettajana Norrköpingin teknisessä oppilaitoksessa. Ruotsin kielessä näyttää näissä asioissa vallitsevan huvittava kielenkäytön kaaos. Herra Nathorst käyttää sanaa ”gödning” tarkoittaessaan nautojen lihotusta, josta muuten käytetään sanaa gödande. Hra Keyserin kirja ei tietenkään käsittele tätä asiaa, vaan peltojen ja niittyjen lannoitteita.

 

Om cirkulations- eller vexelbruk i Sverige af Edvard Nonnen [E. N., Vuoroviljelystä Ruotsissa]. Örebro 1857.

 

Tämä pikku kirjanen on arvokas, koska sen teksti perustuu Ruotsissa vuoroviljelystä saatuihin kokemuksiin. Se on tarkoitettu opiksi myös ”pienten maapalstojen viljelijöille” ja ansaitsisi näin ollen suomentamisen – kunhan vain olisi varmaa, että Ruotsissa ja muualla tähän saakka ilman tuontilannoitteiden apua harjoitettu vuoroviljely on tulevaisuudessa turvallinen viljelytapa. Juuri tämä kuitenkin nykyisin tunnetusti kiistetään. Todisteet tämän kiistämisen puolesta löytyvät seuraavaksi esiteltävästä teoksesta.

 

Naturvetenskapliga bref öfver vår tids landtbruk af Justus von Liebig. Öfvers. af Th. B. [J. v. L., Luonnontieteellisiä kirjeitä aikamme maataloudesta. Ruotsintanut Th. B.]. Örebro 1861.

 

Olemme julkaisseet otteita tästäkin teoksesta (heinäkuun 1862 numerossa) ja liittäneet niihin huomautuksen, jossa Liebigin näissä kirjeissä esittämää oppia on lyhyesti selostettu. Silti muistutamme siitä vielä tässä, sitäkin suuremmalla syyllä, kun kirjoituksen otsikko on jäänyt pois viime vuosikerran sisällysluettelosta. Oppi on aivan liian tärkeä unohdettavaksi. Jo aiemminkin lienee sanottu, että täällä Suomessa syödään pääomaa eli otetaan käyttöön kaikki, mitä pelloilta ja niityiltä, metsistä ja vesistä irti saadaan piittaamatta siitä, mitä tuleville sukupolville jää. Näinhän maailmassa on toki kaikkialla toimittu. Ihminen hankkii toimeentulonsa mahdollisimman vähällä vaivalla ja ottaa häikäilemättä vastaan luonnon antimet niin kauan kuin niitä riittää. Nykyisin näin toimittaessa ei juuri ajatella metsän puiden eikä veden kalojen korvaamista – vaikka edes ns. metsänviljelykään ei korvaa maaperälle sen menetyksiä. Metsämaa huononee kuitenkin hitaasti ja pysyy metsää kasvattaessaan paremmassa kunnossa kuin täysin paljaana. Mutta jos maatalouskorkeakouluissa vuoroviljelyn ja järkevän maatalouden nimikkeillä opetettu, maamieskouluissa päähän päntätty ja maatalousseurojen edistämä peltoviljelyn ja niittyjen hoidon menetelmä on vain keino maaperän entistä nopeampaan köyhdyttämiseen, asiaa sietää miettiä, ennen kuin tämä viljelytapa viedään jokaiseen maalaistaloon. Pitäisi ainakin myöntää, ettei tässä tehdä muuta kuin nopeutetaan lopputulokseen päätymistä, ja jättää tietämättömämmille mahdollisuus valita, haluavatko he pyrkiä siihen nopeammin uudella menetelmällä vai päästä perille hieman hitaammin vanhaa kaksi- ja kolmivuoroviljelyä käyttämällä.

 

Selviytyäksemme laiminlyödyistä velvollisuuksistamme kerralla lisäämme tähän vielä parin kirjan esittelyn, vaikka niillä ei ole mitään yhteyttä edellä käsiteltyyn aihealueeseen.

Hra F. N. Staff on lähinnä Karlbergin kadettikoulun oppilaiden tarpeita varten julkaissut teoksen

 

Urval ur franska litteraturen d. I a II [Ranskalaisen kirjallisuuden lukemisto 1–2]. Tma 1859–1861.

 

Kirjan kumpikin osa jakautuu kahteen kurssiin, jotka on julkaistu eri niteinä. Kyseessä on täysin tieteellisesti pätevä teos, joka sisältää kielihistoriaa, yleiskatsauksen kirjallisuuteen, mielenkiintoisia kielinäytteitä Kaarle Suuren ajasta saakka, jolloin ranska on vielä melkein latinaa, sekä katkelmia proosakirjailijoiden ja runoilijoiden teoksista 1600-luvulta vuoteen 1860 asti.

Epäilemme tosin, onko arvoisan kirjoittajan suorittaman keräystyön huolellisuus ollut täysin tarpeellista. Kirjassa on tekstinäytteitä kirjailijoilta, jotka upseerien lisäksi myös ”professeur” voi hyvin jättää unohduksiin – ja kirjallisuushistorian tutkijan haltuun. Jos tuollainen aines olisi jätetty kokonaan pois, tilaa olisi säästynyt pitemmille lainauksille parhaiden kirjailijoiden teoksista. Onhan tällaisten otteiden liiallinen lyhyyskin ongelmallista. Kirjailijasta ei opi tietämään paljoakaan, jos näytteitä on puolisen tusinaa sivua – nekin eri teoksista. Rousseaulle on tosin annettu peräti 16 sivua, Voltairelle 14 – mikä ei toki ole paljon, mutta esim. Montesquieu ja Mme de Staël ovat saaneet 4 ja Arago 2 jne.

Jos teos pitää lukea kannesta kanteen, se on tappavan ikävää ja hämmentävää luettavaa. Sitä voidaan toki kuitenkin suositella kouluihin, joissa opettaja osaa suorittaa valikoinnin. Siitä voi olla hyötyä yliopisto-opiskelussakin, koska esim. Demogeot'n kirjallisuushistoriaa lukeva ylioppilas on varmasti kiinnostunut näkemään sekä kielinäytteitä että muutamia näytteitä etäisemmän menneisyyden kirjailijoiden kirjoitustavoista. Jokainen, joka kaipaa tietoja ranskalaisen kirjallisuuden historiasta, voi tästä teoksesta saada siitä varsin tyydyttävän yleiskuvan, ja sen tuntijakin selailee joitakin kirjan osia varmasti melko kiinnostuneena.

 

Tron på den heliga skrift och naturforskningens resultater för bildade läsare, af d:r Joh. Henr. Aug. Ebrard. Öfvers. med anmärkningar och tillägg af P. W. Bergstrand [J. H. A. E., Usko pyhiin kirjoituksiin ja luonnontutkimuksen tuloksiin sivistynyttä lukijaa varten; ruotsintanut sekä huomautuksilla ja lisäyksillä varustanut P. W. B.]. Örebro 1862.

 

Kirja jakautuu kolmeen lukuun: planeetta Tellus ja maailman lunastus; geognosia [geologia] ja Raamatun luomiskertomus; diluviaaliset [suurissa tulvissa syntyneiksi oletetut] kerrostumat ja Raamatun vedenpaisumus. Se on kirjoitettu kirjeiden muotoon. Kumpikaan kirjeenvaihdon osapuolista ei kuitenkaan edusta vastustavaa näkökantaa. Toinen esittää todisteet; toinen vain pyytää tietoja ja on valmis vakuuttumaan. Todistelu osoittaa varsin suurta perehtyneisyyttä myös luonnontutkimuksen tähän aihepiiriin liittyviin ns. tuloksiin.

Sanomme ns. tuloksiin, koska suuri osa maailman kokonaisrakennetta ja maapallon muodostumista koskevista tuloksiksi sanotuista selityksistä on pelkästään olettamusten varassa ja ne perustuvat useimmiten siihen, ettei käytettävissä ole muita havaittuja tosiseikkoja, joista johdetuilla analogiapäätelmillä asia voitaisiin selittää, eli nojautuvat vain ilmoitukseen tietojen vähyydestä. Enempää ei tiedetä; tästä syystä muuta selitystä ei voida antaa.

Pyrkimykset havaittujen tosiseikkojen ja Mooseksen luomiskertomuksen yhteensovittamiseen johtavat tunnetusti tuollaisten olettamusten esittämiseen. Jos nämä sattuvat osumaan yksiin geognosian tavanomaisten olettamusten kanssa, tällä ei selvästikään voiteta mitään. Muuttuvathan viimeksi mainitut vuosikymmenessä aivan toisenlaisiksi, ja Raamatun ystävällä on silloin jälleen edessään uusi työ Mooseksen kertomuksen sovittamiseksi uuden teorian ruuvikierteisiin.

Tässä esiteltävänä olevassa teoksessa näille yrityksille antavat kuitenkin kiinnostavuutta asiantuntemus, todistelun lämminhenkisyys, erinomainen esitystapa sekä täydelliseksi hiottu sujuva kielenkäyttö. Erityisen onnistunut on ensimmäinen luku, jossa pyritään osoittamaan maapallomme keskeinen merkitys luomakunnassa; todistelukin on siinä suoritettu pelkästään luonnontutkimuksen omista runsaista varastoista löydettyjen tosiseikkojen avulla. Otamme tilaisuuden tullen vapauden julkaista siitä katkelman, jossa tarkastellaan tavallista väitettä, että tähdet muka ovat planeettajärjestelmien keskuksia. Tämä väitehän opetetaan jokaiselle koulupojalle täysin selvänä totuutena.

J. V. S.