Ei hyödytä mitään jatkaa rahakysymyksen polemiikkia hra H. Borgströmin Helsingfors Tidningar -lehdessä julkaistuja kirjeitä vastaan. Hra H. B. huolehtii edelleen siitä, että hänen yleisönsä ei saa tietää, mitä me olemme tästä kysymyksestä tuoneet julki, kun taas hän on nähnyt vaivaa opettaakseen samaiselle yleisölle, että olemme väittäneet koko joukon sellaista mitä emme ole väittäneet. Kysymyksen selvittämisessä ei voiteta mitään senkaltaisella polemiikilla. Onhan selvää, että H. B. ei kykene näkemään niin menetelmänsä kelvottomuutta kuin myöskään lausumiensa mielipiteittensä virheellisyyttä. Muutenhan hän ei pitäisi kiinni kummastakaan, niin kuin nyt tapahtuu.
Myöskään viimeisimmässä artikkelissaan (H. T. nro 29) hra H. B. ei edes yritä puolustaa väitettään, että hopean vienti tapahtuu vain tavarasta saatavan voiton takia. Hän menettelee tavalliseen tapaansa: yhdessä kohden lyötynä pureskelee uudestaan yleiset lauseensa ja vakuuttaa lukijoille meidän esitystemme olevan kelvottomia ym., vaikka samainen yleisö ei saa tietää sanaakaan niiden sisällöstä. Mitään ei kylläkään ole tehtävissä sille, että hra B. ei kykene erottamaan toisistaan menetystä, jonka tuonnin harjoittaja kärsii kaikkien muiden arvoansa menettäneiden setelirahojen haltijoiden tavoin, ja ulkomaanvelasta johtuvaa tehollista kurssieroa.
Toisaalta lienee kyllä se osa lukevaa yleisöä, jolla itsellään on käsitys asiasta, vakuuttunut siitä mikä on oikein. Olisi taitamatonta ja halventavaa edellyttää, että maan julkisista raha-asioista huolehtimisen tehtäväkseen saaneet miehet kannattaisivat niin nurinkurista rahatilannetta koskevaa mielipidettä kuin se, jonka puolestapuhujaksi hra B. on ryhtynyt. Olemme myös vakuuttuneet, että maan liikemiehetkin ovat jo kauan sitten ymmärtäneet, että tuottamattomalla tavalla käytetyistä valtionlainoista koituva rasitus väistämättä lankeaa heidän niin kuin muittenkin maan asukkaiden harteille. Vieläkin vähemmän miellyttävää voi olla, jos valtio, antamalla perustamispääomaa ilman korkoa tai alennettuun korkoon, hankkii heille tusinoittain kilpailijoita, joiden lyhytaikaiseksi jäävä toiminta päättyy perikatoon ja aiheuttaa myös vakaalle liiketoiminnalle suurta vahinkoa. Nykyinen tila osoittaa myös riittävän selvästi, mikä vaikutus otetuilla valtionlainoilla on ollut, ja kuinka kykenemättömiä ne ovat olleet muuttamaan tilannetta. Se keino, jonka olisi pitänyt olla ensimmäinen, tuleekin nyt viimeisenä – nimittäin että maamme kauppa auttaa itse itseään; tämä keino olisi ollut helpompi ja nopeampi vuonna 1857 kuin mitä se on nyt vuonna 1860.
Nyt julkaisemamme artikkeli toistaa osittain sen, mitä aikaisemmin on tässä esitetty. Selitykseksi mainittakoon, että se on kirjoitettu aikaisemmin, ja kirjoittaja on lähettänyt sen päivää ennen kuin lehden tammikuun vihko meni jakeluun täällä Helsingissä. Mutta myös tältä osin on esitys niin selkeä ja todistelu niin sitova, että se varmasti koituu lukijalle hyödyksi ja huviksi. Useilta osin käsittää kunnioitettu kirjoittaja asian kuitenkin uusista näkökulmista. Kiinnitämme lukijan huomiota erittäinkin siihen, mitä artikkelissa sanotaan mahdollisuuksista harjoittaa tällä hetkellä hopean vientiä niin että se tuottaa voittoa. Onhan se, mitä kirjoittaja tästä sanoo, niin silmiinpistävällä tavalla totta, ettei edes hra H. B. voi olla sille sokea. Muistutamme kuitenkin, että hopeaa on kyllä voitu viedä tästä maasta voitolla Venäjälle, koska täällä ei vielä ole ollut siihen agiota, joten viejä on saanut hopeaa paperia vastaan al pari [nimellisarvon mukaan] ja hän on vastaavasti voinut al pari antaa pois siitä saamansa venäläisen setelirahan. Siispä on viejä saanut siitä voittoa; mutta kun saadut setelit on taas käytetty Venäjältä hankitun tavaran maksuna tai vekselien ostamiseen, on niillä luonnollisesti ollut vain todellinen alempi arvonsa, ja remissikustannukset sekä hopean vakuutus jäävät maan puhtaaksi tappioksi – jolloin ei lasketa hopean puutteesta johtuvaa yleisen luoton menetystä. Niin ikään ansaitsee erityistä huomiota se muistutus artikkelin lopussa, että jos vienti tuo maahan vekseleitä enemmän kuin tarpeeksi ja ne myydään Venäjällä, tulee tällöin venäläistä setelirahaa maahan oikeassa arvossaan – joskin luonnollisesti maalle koituu tappiota, mikäli tuon setelin arvo mahdollisesti vieläkin putoaa. Jos kuitenkin näitä (hra H. B:n niin perusteellisesti halveksumia) ”rahoja” olisi ollut tarpeeksi, ei kukaan tässä maassa varmasti olisi puhunut rahan puutteesta. Ja valitettavasti kestänee vielä kauan, ennen kuin niitä tulee tänne sellainen määrä, että niistä tulee turhaa tavaraa, joka yritetään vaihtaa mihin tahansa muuhun. Kukaan ei kuitenkaan ole kiistänyt, etteikö tilanne olisi vaikea laillisen maksuvälineen ollessa niin epävarma.
Toim. huom.
