Täyttääksemme palstan, joka täytyy täyttää, puhumme asiasta, jossa tuskin on siihen aihetta. Hra T*** [C. W. Törnegren] valistaa ja sivistää yleisöä muutamilla vuodatuksilla jotka koskevat Litteraturbladia vuodelta 1857. Se ei ole kritiikkiä lehden ohjelmasta – mitään sellaista monitähtinen T. ei tunne – eikä mistään erityisestä artikkelista. Jos se olisikin kritiikkiä, meillä ei olisi mitään kirjoitettavaa sitä vastaan. Sitä vastoin tekijä pitää sopivana poimia muutaman ankaramman lausuntomme, jotka eivät ole moraalisesti halventavia vaan korkeintaan kiistävät ymmärryksen ja arvostelukyvyn, ei henkilöiltä vaan heidän esittämiltään väitteiltä ja kirjoituksilta. Hän katsoo, että ne eivät vastaa niitä vaatimuksia, jotka täytyy asettaa ”kansalaissivistykselle”. Se on tietenkin hänen vapautensa. Muutamalla vuosikerrasta haetulla rivillä, ilmoittamatta mitä ne koskevat ja mikä on ollut niiden aiheena, voi luoda melkoisen näyn. Se myös tulee suurimmaksi osaksi yleisölle, joka ei tiedä mitään Litteraturbladista. Hyvästä tahdosta ei juuri voi erehtyä.

Mutta kun sellainen sivistyksen asianajaja samaan hengenvetoon kasaa syytökset pahoista moraalisista vammoista ”itserakkaus” ja ”kopeus”, ynnä ”kärjekkyys” ja ”advokatyyri”, ts. vilpillinen viekkaus todistelussa, niin ei liene vastoin kansalaissivistystä viitata siihen, mitä tämä T*** katsoo olevan itselleen luvallista.

Tähän voisin lisätä paljon – mutta haluan lisätä vain, että tämä T***:n menettely ei ole ainoa näkemäni mallikappale sellaisesta johdonmukaisuudesta. En pidä sitä todisteena hänen huonosta luonteestaan, en liioin todisteena tavanomaisesta yksinkertaisuudesta. Mutta pidän tapaa huonona ja yksinkertaisena, sitä en voi vakaumustani vastaan kieltää.

J. V. S.