Tämän kansanomaisen otsikon alla lukija löytää silloin tällöin kaikenlaista palstantäytettä. Nimi ja sisältö eivät johdu jonkin paremman puutteesta; mutta vaikeus sovittaa hyvä tasaisesti 64 palstalle joka numerossa, vaikeus, jota tuskin kukaan lukija voi kuvitella, voi välillä pakottaa meidät omistamaan viimeiset palstat ”kaikenlaiselle”.
Athenaeum Français -lehdestä löydämme lyhyen historiikin paperinvalmistuksesta Ranskassa samoin kuin summittaisen tiedon sen määrästä nykyisin.
Vuonna 1852 nousi valmistus 45 miljoonaan kilogrammaan, mikä vastaa suunnilleen 105 miljoonaa naulaa. Vuonna 1855 se oli noussut 120 miljoonaan naulaan. Puolet siitä eli 60 miljoonaa naulaa kulutetaan osaksi Pariisissa, osaksi lähetetään sieltä edelleen. Siitä menee päivälehdille yli 5 miljoonaa, hallituksen painolle yhtä paljon, muille painoille yli 10 miljoonaa, kirjoitus- ja kirjepaperiksi lähes 6 miljoonaa, jne.
Pariisin 75 kirjapainoa työllistävät kukin keskimäärin kolme käsipainoa ja kaksi painokonetta. Ne käyttävät paperia 2 riisiä käsipainoa kohti, 8 riisiä painokonetta kohti, eli päivässä 22 riisiä paperia, joten kaikki 75 painoa käyttävät yhteensä 1 650 riisiä päivässä. Kun se kerrotaan 300 päivän summalla, saadaan 495 000 riisiä, ja kun kukin riisi lasketaan 9 kilogrammaksi, 4 445 000 kilogrammaa vuodessa.
Tässä eivät siis näytä sanomalehdet olevan mukana. Samasta artikkelista saamme tietää, että Presseä painetaan 40 000, Siècleä 35 000, Constitutionelia 25 000, Moniteuriä 24 000, Patrie’ta 18 000, Pay’tä 14 000, ja Débats’ta vain 9 000 kappaletta.
Pariisissa painetuista kirjoista menee paikkakunnalle vain kymmenesosa; loput lähetetään edelleen departementteihin ja ulkomaille. Osa painoksesta jää kuitenkin varastoon Pariisiin kymmeneksi, kahdeksikymmeneksi tai kolmeksikymmeneksi vuodeksi ja lopulta menee vain myyntiin makulatuuriksi huomattavasti alhaisempaan hintaan kuin paperin alkuperäinen arvo.
Jos painamalla ja kirjoittajanpalkkion kautta paperin arvo nelinkertaistuu kirjaksi muutettaessa, edellyttäen nimittäin että maku ja muoti sallii realisoida tämän ihannearvon, niin se menettää sitä vastoin kolme neljäsosaa alkuperäisestä arvosta, jos se joudutaan myymään makulatuurina.
Siitä huomaamme, että Pariisin painokustannusten täytyy olla huomattavasti alhaisemmat kuin meillä, missä ne nousevat kolme, väliin neljä kertaa paperin hintaiseksi. Jos siksi täällä kirja myydään neljä kertaa paperin hinnalla, niin kirjoittaja ei voi odottaa korkeampaa palkkiota kuin paperin yksikertainen hinta eli 2–3 ruplaa arkilta 500 kappaleen painoksesta. Mutta asian laita on nyt niin, että kirjamme maksavat 4–5 kopeekkaa arkilta eli 20–25 hopearuplaa riisiltä, eli kahdeksan, kymmenen kertaa paperin arvo. Voisi luulla, että kustantajamme todella tuhlaavat kirjoittajapalkkioihin. Mutta kirjoittajat eivät tiedä semmoisesta puhua. Se mikä tiedetään on että kirjapainoilla on privilegionsa.
Kirjallinen kuolemattomuus. Edellä mainittu voi jo viedä ajatukset kirjalliseen kuolemattomuuteen, jonka voisi saavuttaa 500 000 riisin vuosipainoksella. Blätter für literarische Unterhaltung -lehdessä siitä luetaan pieni kirjoitus, joka luotuaan katsauksen väärin laskettuihin kuolemattomiin Englannissa ja Ranskassa puhuu Saksan kuolemattomista seuraavin sanoin:
Ah, jospa vain luomme katseen viimeksi kuluneisiin sataan vuoteen Saksan kirjallisuudessa, mikä valitettava näky avautuukaan silmiimme! Näemme todellisen ‘Campo Santon’ joka on tupaten täynnä hautakiviä. Kuinka monta runoilijaa, kuinka monta pidettyä kirjailijaa, joita luettiin, joita ihailtiin, joita juhlittiin heidän elinaikanaan, onkaan nyt haudattuna syvimpään unohdukseen, niin että heidän nimensä elävät vain hautakivissä, jotka kirjallisuudenhistoria on heille pystyttänyt! Kuka nykyään lukee jonkun Denisin, Mastalierin, von Kretschmannin, Nicolayn, Alxingerin runoja? Missä ovat niiden romaanien ja draamojen lukijat ja ihailijat, teosten, joilla Hermes, Sophir de la Roche, Iselin, Jerusalem, Gotter, Jünger, Stephani, Krüger, Abbt ja Garve valaisivat ja tekivät onnellisiksi niin monta ajattelevaa ja tuntevaa sielua? Ja kuinka usein avataan Wielandin kuuluisimmat romaanit tai Klopstockin Messias, joka kuitenkin merkitsi käännettä Saksan kirjallisuudessa? Tai kenen mieleen juolahtaa lukea uudelleen Gessnerin Idyllejä, jotka vielä kirjailijan elinaikana käännettiin kaikille eläville kielille? Kuka iloitseekaan Rabenerin Satiireista, jotka aikanaan asetettiin niin korkealle? Nykyisin vallalla oleva maku Saksassa hylkää kokonaisia kirjallisuudenlajeja, joita muinoin etevimmät kirjalliset kyvyt viljelivät, kuten oodin, hymnin, faabelin ja epigrammin. Ja romaanit! Kuinka moni niistä tämän vuosisadan aikana ilmestyneistä, jotka vahvoja sielunliikkeitä tarvitseva yleisö ahmi ja jotka aikalaiskritiikki kohotti mestariteoksiksi, onkin jo kadonnut jopa kiittämättömän yleisönsä muistista! De la Motte Fouqué, Undinen ja Der Zauberringin kirjoittaja ei varmasti ollut nykyajan parhaita romaanikirjailijoita huonompi, ja kuitenkin tuskin kuulee hänen nimeään mainittavan. Oli aika jolloin oli pakko pitää Grabbea nerokkaana kirjailijana ellei halunnut käydä ihmisestä, jolla ei ole makua. Ja kuka lukee häntä nyt? Katso siitä, mitä kirjallinen kuolemattomuus on, tämä uni, joka vielä kaikkina päivinä piinaa niin monia eteenpäin pyrkiviä runoilijoita ja romaanikirjailijoita! Memento mori! [muista kuolevaisuutesi] on tunnuslause, jota jokaisen uuden kirjallisen tuotteen pitäisi kantaa otsallaan.
Helsingfors Tidningistä ja Kuopio Tidningistä on osaksemme tullut sekalaista kiistakirjoittelua; mikä täten kuitataan.
Jos Hfors Tidningar ei vaivaudu hankkimaan mitään tietoa jostain inhimillisen tietämyksen aiheesta, emme voi auttaa asiaa. Lehteä luultavasti luettaisiin yhtä paljon, vaikka siitä ei voisi mitään oppia, toisin sanoen, vaikka se olisi ”vain huvin vuoksi”. Mutta siihen ymmärtääksemme ei kuulu, että hupaisa lehti käyttäisi meidän palstojamme, pyytäen meiltä liikuttavasti lähetettyjä kirjoituksia, jotka se itse väheksyy vastaanottaa.
Omasta eikä lukijoidemmekaan puolesta meillä ei ole tilaisuutta selvittää, mitä Kuopio Tidning oikeastaan on tarkoittanut artikkeleillaan siveellisestä turmeluksesta kouluissa. Se ei liioin ole mitään erityistä. Olemme lausuneet käsityksemme asiasta, ja K. T:n ei tarvitse ottaa kontolleen muuta kuin sen, minkä nimenomaan olemme sille osoittaneet. Lehdelle olisi ollut maailman helpointa ilmoittaa meille ja yleisölle, että tusina paheellisia lukiolaisia olivat sellaisia, jotka eivät olleet käyneet lukiota. Ei liene tarpeen todistaa, että oppikoulut, joissa luetaan kuutta vierasta kieltä, eivät ole kansakouluja. On itsestään selvää, että ne eivät liioin voi olla sitä ja on melko yleinen käsitys, että niitä molempia ei sovi yhdistää. Toimituksen suuri huoli allekirjoittaneen sen mielestä vähäisistä tiedoista asiassa todistaa henkilökohtaista osanottoa, jota minä itse en rohkene pitää ansaittuna. Mitä tulee lehden kaipaamaan uuteen koulujärjestykseen, on ajatuksemme ennallaan, että ei uudistus vaan sen laatu määrää sen arvon. Ja uskallamme ottaa vapauden uskoa, että myös Kuopio Tidning tekisi parhaiten jos se tarkastelisi asiaa siltä puolelta, jos se muuten niin näkee hyväksi.
J. V. S
.
