Sen joka haluaa tietoa päivän ilmiöistä, on vaikea saada niistä luotettavia ja täydellisiä uutisia. Niin runsas kuin päivälehtikirjallisuus Euroopassa onkin, voidaan kuitenkin väittää, ettei löydy ainoatakaan sanomalehteä, joka puoluettomasti esittäisi edes tapahtumien ulkoisen hahmon. Tämä ensi silmäyksellä perin omituinen tilanne on kuitenkin lähemmin tarkasteltuna erittäin luonnollinen seuraus siitä yleisestä, yllä esitetystä asemasta, jossa puolueet joka hetki ovat. Sen selittämiseksi ei tarvitse turvautua siihen aivan tavalliseen väitteeseen, että totuuden tahallinen vääristely olisi puolueiden tapa. Tosin voi myös tämä soimaus koetella useaa sanomalehdistön jäsentä molemmilta sivuilta, mutta yleinen mielipide leimaa pian nämä tuotteet niiden oikeilla nimillä; ja jos ne etuoikeutettuina tai tavan vuoksi luotettuina ilmoituslehtinä pitävät pintansa, tietää toki jokainen lukija, mitä hänen pitää ajatella niiden tiedoista päivän tapahtumista. Yleistä sitä vastoin on, että täydellisen tarkkaa katsausta päivän tapahtumiin ei voi saada, vaan jonkin aikaa täytyy kulua, ennen kuin yksimielisyys ja itse silminnäkijätodistajien tietojen ristiriitaisuus on ehditty selvittää ja että sanomalehtikirjoittajat eivät niitä sitten esitä vain toiveinaan, intohimoinaan, vaan väärin käsitettyä ja puolueinnon vääristämää välitetään myös heidän tietoonsa. Lukija vaatii mahdotonta, kun hän vaatii täyttä puolueettomuutta päivän asioita käsiteltäessä, tietystä näkökulmasta hän vaatii suorastaan vääryyttä, vaikka vain veltto, ihmiskunnan asioissa välinpitämätön ei hyväksy totuuden etua vaan näennäisen puolueettomuuden, joka juuri siksi myös menettää arvonsa.
Saadakseen varmemman tiedon päivän tapahtumista ei siis ole muuta keinoa kuin hankkia se eri esityksistä. Lukija voi sitten näkökantansa mukaan niitä verrata ja tulkita; täydellisen puolueettomuuden edellyttäminen lukijan tulkinnassa lähtisi olettamuksesta, että häneltä puuttuu mielenkiintoa, koska hän varmaan ei myöskään vaivaudu sellaiseen vertailuun ja tulkintaan. Tuskin on monikaan sanomalehti tai muu aikakausjulkaisu koettanut tarjota lukijalle aineistoa monipuolisemman käsityksen muodostamiseksi tapahtumista ja olosuhteista valitsemalla kirjoituksia useammalta taholta. Ulkomaisesta sanomalehdistöstä tunnemme vain yhden lehden, joka enemmälti on ottanut sellaisen monipuolisen esityksen tehtäväkseen. Tämä lehti on saksalainen:
Allgemeine Zeitung, nimittäin Augsburgische A. Z. Lehti kuuluu Saksan kustantajaruhtinaista toiselle (Brockhaus on toinen), Cottalle, jolla tämän ylipappeuden lisäksi on myös vapaaherran arvo. Julkaisijan suurenmoinen kustannusliike ja kirjapainot Stuttgartissa, Tübingenissä ja Augsburgissa sekä Saksan kirjailijoiden ja sanomalehtikirjoittajien runsaus, unohtamatta mainita suurta joukkoa saksalaisia kirjailija-maanpakolaisia viimeisten 25 vuoden ajalta, ovat tehneet tämän lehden yhdeksi suurenmoisimmista yrityksistä päivälehtikirjallisuudessa. Joka päivä julkaistaan kaksi arkkia kvartokokoa, toinen tavallisessa numerojärjestyksessä, toinen liitteenä. Ensin mainittu sisältää vain poliittisia uutisia, jälkimmäinen yleisempiä katsauksia eri maiden poliittiseen ja sosiaaliseen tilaan, kuvauksia ja arvioita erilaisista julkisista instituutioista, kertomuksia kunnostautuneista yksityisistä tai julkisista teollisuusyrityksistä, kirjallisista ilmiöistä, joilla on yleisempi merkitys, matkakuvauksia maista ja kansoista, lopuksi perusteellisempia kannanottoja yleisistä kysymyksistä, varsinkin Saksaa ja saksalaisia valtioita koskevia. On toki helposti selitettävissä, että uusimmassa vuosikerrassa poliittiset kysymykset ovat melkein syrjäyttäneet kirjoitukset muista mainituista aiheista. Kaikkiaan kaksiarkkisella lehdellä ei olekaan samaa kokoa kuin esim. englantilaisella The Timesillä ja muutamilla muilla englantilaisilla ja pohjoisamerikkalaisilla lehdillä. Mutta sen sijaan se sisältää vähän mainoksia, jotka jälkimmäisissä tavallisesti vievät yli puolet tilasta. Pörssikertomuksia ja kurssinoteerauksia sen sijaan ilmoitetaan säännöllisesti lehden uutisosastossa.
Tälle lehdelle on ominaista se, että myös sen uutisia, jotka tavallisimmin ovat kirjeenvaihtajan artikkeleita ja vähemmässsä määrin muista kotimaisista tai ulkomaisista lehdistä lainattuja, välittää kaksi tai useampia, jopa viisi, kuusi kirjeenvaihtajaa joka seudulta. Euroopan kaikkiin pääkaupunkeihin on yhtiö palkannut yhden tai kaksi kirjeenvaihtajaa, jotka säännöllisesti joka postissa kertovat, mitä on tapahtunut tai mitä odotetaan. Toiset kirjeenvaihtajat samalta seudulta ja muista vähemmän merkittävistä kaupungeista lähettävät erityisistä syistä avustuksiaan uutiskokoelmaan ja niitä seuraavat asianmukaiset arviot tapahtumista tai niissä vain lausutaan se mitä kirjoittajat kussakin tapauksessa pitävät yleisen mielipiteen ilmauksena. Jokainen tärkeä tapahtuma kerrotaan siis useana vaihtelevan yksimielisenä muunnelmana, ja arviot ja toiveet ovat usein täysin vastakkaiset. Pääasia on, että kirjeenvaihtajat kuuluvat eri puolueisiin ja eri puolueryhmiin. Kun jokainen kirjeenvaihtaja käyttää artikkelin alussa tunnusmerkkiään, ympyrää, kolmiota jne., niin lukija oppii pian tuntemaan joukon yksilöitä, joilla on erilaiset käsitykset, pyrkimykset, luonteet ja kirjoittajanlahjat, ja hänen jokaista epistolaansa leimaavasta sävystä lukija voi päätellä, mihin suuntaan hän tapahtumien vaa’assa missäkin tapauksessa taipuu.
Luulisi sellaisen lehden vasta olevankin puolueeton, jonka varsinainen toimitus kieltäytyy melkein kokonaan omasta ajatuksesta asiassa. Niin ei asianlaita kuitenkaan kaikilta osin ole. Lehdellä on esim. ollut merkittävä velallinen Itävallassa. Ennen maaliskuun vallankumousta valitettiin siten yleisesti A.Z:n kirjoittelua Sveitsin ja Italian asioissa. Ei ole yllättävää, että nykyisin vallitsevat samanlaiset epäilyt. Ja yleensä voi katsoa lehden merkittävästi kallistuvan konservatiiviselle puolelle, suunnilleen ”oikeistokeskustaan”. Erittäin merkittävää se on ollut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Muiden syiden ohella siihen lienee vaikuttanut, että lehden entiset liberaalit kirjeenvaihtajat tapahtumien kulun vuoksi ovat siirtyneet konservatiivien puolelle. Poliittisten pakolaisten paluu lienee myös aiheuttanut sen, että lehden ulkomaankirjeenvaihtajat ovat tulleet vähemmän kirjaviksi ja vilkkaiksi kuin ennen.
Ulkomaalaiselle on haitta, että lehti luonnollisesti askaroi Saksan asioissa enemmän kuin muiden maiden. Sen saksalaisuudesta seuraa myös, että se useassa tapauksessa, esim. Schleswigin kysymyksessä, jakaa saksalaisten yleiset intohimot.
Siitä huolimatta voi tätä lehteä pitää poliittisena uutislehtenä ensimmäisten joukossa, kiistatta ensimmäisenä jokaiselle lukijalle, jolla ei ole käsillä useampia politiikan eri värejä edustavia lehtiä. Poliittisen puntaroinnin ja arvioinnin sitä vastoin täytyy olla yhtä monipuolista kuin lehden avustajien luku on. Tietyillä ranskalaisilla ja englantilaisilla suuremmilla lehdillä on puolueäänenkannattajina helpompi pääsy poliittisiin salaisuuksiin, ja vakituisella toimituksella on tavallisesti vakaampi käsitys tapahtumien kehityksestä. Mutta myös Allgemeine Zeitungin monella hyvin asioista perillä olevalla tietolähteellä saattaa olla sellaista poliittista kokemusta, jollaisesta yleensä Saksassa voi odottaa jotain julkista todistetta. Lehden kirjeenvaihtajiin kuuluu jäseniä eri saksalaisista edustajakokouksista, ja viime aikoina siinä on esiintynyt yhä useampia selvityksiä, jotka alkavat: ”Voimme luotettavasta lähteestä kertoa” tai ”Meillä on tehtävänä ilmoittaa”, toisin sanoen selityksiä asianomaisista hoveista ja ministeriöistä. Tämä kaikki antaa sille kasvavan merkityksen tämän päivän tapahtumissa. Sävy on myös muuten kauttaaltaan järkevä ja arvokas. Lehden tyyli on luonnollisesti yhtä kirjava kuin sen kritiikki; ja jos lukijaa usein johtavat vanha saksalainen pitkäpiimäisyys ja fraasitehtailu, niin näkyy kuitenkin myös tässä suhteessa yhä enemmän uuden ajan vaikutus. Esitystapa ja tyyli ovat kuitenkin ylipäänsä ehkä lehden heikoin puoli.
Kun vielä lisätään, että lehden uutiset eivät ole vain niin tuoreita kuin tavallinen postinkulku, vaan että se tärkeämmistä tapahtumista saa tietonsa omien kuriirien välityksellä, ja milloin numero on jo painettu tai ladottu painoon, julkaisee ne erikoisliitteinä, niin arvelevat varmaan useimmat lukijamme, että sellainen lehti täyttäisi heidän kaikki vaatimuksensa.
Yksi aihe on jäljellä: lehden korkea hinta. Se maksaa täällä Suomessa 27 26/100 hopearuplaa. Se on melkein kaksinkertainen tilaushintaan nähden paikan päällä, mutta ei ole kuitenkaan enemmän kuin 4 2/7 hopeakopeekkaa painoarkilta tai lähes saman hintainen kuin kotimaisten lehtien, joilla puolet kuormasta on kotitalousmainoksia; sitä vastoin A. Z:n vähät mainokset, (1/8 lehden tilasta) ovat suurimmaksi osaksi kirjailmoituksia. Yhden yksityisen miehen käyttöön on lehti todella liian kallis, mutta lehtiyhtiölle hinta tulee siedettäväksi. Seitsemänsataa arkkia luettavaa hintaan 3–5 hopearuplaa ei ole halveksittava, varsinkin kun luettuaan voi sanoa, että päivän tapahtumista tietää yhtä paljon kuin jokainen sivistynyt mies ja nainen Euroopassa.
Leipzigissa julkaistu Illustrirte Zeitung on viikkolehti, josta viime aikoina joitain kappaleita on levinnyt myös Suomeen. Poliittisena lehtenä sillä ei ole juuri mitään merkitystä. Jonkinmoinen kirkollisuus ja saksilainen intoilu Preussia vastaan ovat siinä suhteessa sen merkittävimmät piirteet. Siinä ei kuitenkaan kerrota epäkiinnostavia kuvauksia vaikuttavammista tapauksista. Lehden ansiokkain sisältö koostuu suuresta määrästä puupiirroksia, 12–14 suurempaa tai 20–30 pienempää jokaisessa numerossa, jossa on 16 foliosivua. Siitä tulee siis yhteensä 500–600 puupiirrosta vuodessa. Maisemia, kaupunkinäkymiä lintuperspektiivistä, uusien julkisten rakennusten esittelyjä, koneita, uusia viljely- ja työmenetelmiä, teollisuutta ja taideteoksia, musikaaleja, muotokuvia ja karikatyyrejä, mielikuvituskuvia omituisista tapauksista, kokouksia, juhlia ym, muotikuvia, teollisuus- ja taidemalleja, kuva-arvoituksia – kaikkea tätä esiintyy siellä enemmän tai vähemmän kirjavassa järjestyksessä. Myös maisema- ja kaupunkikuvat ovat tavallisesti päivän tapahtumista. Levottomina viime vuosina on myös tässä lehdessä julkaistu kuvia kansalliskokouksista, barrikadeista, sotanäkymiä ja teloituksia rauhallisten taulujen asemesta. Muotokuvat ajan suurista miehistä eivät liioin ole olleet harvinaisia. Viime mainittuja on aina mielenkiintoista katsella, vaikka näköisyys alkuperäisten kanssa ei olisi huomattava. Myös edelliset antavat elävämmän käsityksen tapahtumista, joita kukaan ei mielellään näkisi alkuperäisenä. On kuitenkin helppo arvata, että näillä kuvituksilla ei voi olla samaa taidearvoa kuin rauhallisemmilla, joiden tekemiseen on voitu käyttää enemmän aikaa ja huolta. Jälkimmäisten joukossa nähdään monta erinomaisen hyvin sekä harkittua että toteutettua kuvaa. Tekstin sisältö noudattaa kuvitusta ja on usein sekä opettava että viihdyttävä. Mitään erityistä kiitossanaa emme kuitenkaan katso sen ansaitsevan. Verrattain halpa hinta 10 8/10 hopearuplaa postin kautta tilattuna tekee kuitenkin tämän kuvalehden suosittelemisen arvoiseksi sille, jolla on tilaisuus käyttää jonkin verran rahaa immateriaalisiin huveihin.
Ruotsalaiset lehdet hoitavat ylipäänsä huonosti ulkomaanuutisten osaston. Emme puhu siitä, että esim. Post och Inrikes Tidningen, entinen Statstidningen, avoimesti tunnustaa halunsa esittää vain liberaalien liikkeiden nurjan puolen ja pysyy sanassaan, niin että jokainen siihen sopiva huhu, epätodennäköinenkin, ahkerasti kaivetaan esiin. Mutta kukaan ei voi olla huomaamatta, että nämä tiedot usein paljastavat karkeaa tietämättömyyttä asioista ja olosuhteista, niin että jopa kieli, jolla ne julistetaan, useinkin on kokonaan vailla yhteyttä kuvattaviin asioihin. Aftonbladet, mikäli tämän kirjoittaja sitä lainkaan tuntee, osoittaa ainoastaan Englannin olojen esittämisessä vähän enemmän taitoa, kun taas muiden maiden päiväntapahtumat käsitellään kovin huolimattomasti ja pinnallisesti. Vaikka uusi lehti, Aftonposten, joka myös on saatavilla Suomessa, onkin kaukana edellä entistä Statstidningeniä, se ylistää kuitenkin kirjoituksissaan jonkinlaista eksklusiivia liberalismia, joka kuuluu siihen niin sanottuun surulliseen lajiin, ja näkee vähemmän vaivaa antaakseen täydellisiä ja luotettavia tietoja kuin tuodakseen esiin aiheita riepottavalle, kaikkeen tyytymättömälle kritiikille. Ensi näkemältä tällainen tapa yrittää päivästä päivään tehdä historia hivenen todellista kelvollisemmaksi, tuntuu naurettavalta, mutta pitemmän päälle siitä tulee todella piinallista. Herra Teorell, lehden toimittajista etevin, on mies, joka on poikkeuksellisen älykäs ja lahjakas, mutta jos lehden ulkomaanosasto hoidetaan hänen kynällään, näyttäisi kuin herra T. olisi tympääntynyt lehtimieskutsumukseen ja harmissaan näkee maailman kulkevan teillä, joita hän ei ole sille viitoittanut. Lehden pääkirjoitukset ja esitykset kotimaan asioista kärsivät myös samantapaisesta yksipuolisuudesta. Mutta kun näiden aiheiden käsittelijällä on täydellinen olojen tuntemus, on lehden siihen kuuluva sisältö kaikin puolin merkittävä lisä tietoon Ruotsin nykyisestä sisäisestä asemasta. Yllä sanotulla ei liioin kiistetä, että ulkomaanuutiset kertovat monesta asiasta. Joka tapauksessa on Aftonposten ylivoimaisesti kelvollisin Suomeen tulevista ruotsalaisista päivälehdistä.
On tunnettua että myös herra Dalman on mukana Aftonpostenin toimituksessa ja että tämä lehti siten on uusi painos vanhaa Dagligt Allehandaa. Viimeksi mainittu lehti, joka huomattavasta summasta oli siirtynyt uudelle omistajalle, on tämän käsissä mennyt nurin. Syynä lienee ollut, että se yleisö, joka piti pystyssä Dagligt Allehandaa ja joka oli Aftonbladetin aivan liian demokraattisiin tendensseihin tyytymätön ryhmäkunta liberaaleista, on siirtynyt uuden Aftonpost-yhtiön alaiseen vanhaan yhtiöön; sillä seurauksella että Dagligt Allehandan uusi julkaisija ei löytänyt radikaaleimmille opeilleen lukijoita, jotka eivät myöskään pitäneet kiinni Aftonbladetista.
On helppo arvata, että erikoisesti niiden julkaisujen lukumäärä, sekä kertovien että kantaa ottavien jotka koskevat Euroopan uusimpia mullistuksia, on melko suuri. Poimimme tähän vain muutamia niistä, joiden nimet ovat tulleet tietoomme, korjaten valikoimaa ulkomaisten arvostelujen mukaan ja sen suosituksen mukaan, jonka kirjoittajan nimi sisältää.
Teos, jonka kelvollisuudesta jo julkaisijan nimi ja yrityksen laji tarjoaa takeen, ja jonka molempia ensimmäisiä vihkoja Magazin für d. Litt. d. Auslandes erityisesti kiittää, on Brockhausin julkaisema:
Die Gegenwart. Leipzig. 1848. – Teoksella on ensyklopedian muoto ja se tulee olemaan jatko saman kustantajan maailmankuululle Konversations-Lexikonille. Sen sisältö tulee siis käsittämään inhimillisen toiminnan kaikki piirit, valtion, kirkon, tieteen, taiteen, teollisuuden ym. ja ohjelmana näyttää olevan eri tutkimuksissa laatia yhteenveto kunkin piirin merkittävimmästä, päivänkohtaisesta tapahtumasta. Kaksi ensimmäistä vihkoa sisältää viisi esitystä: ”Die Französische Revolution vom Februar 1848”; ”Das Deutsche Volk in seiner Verbreitung über die Erde”; ”Die sozialen Bewegungen der Gegenwart”; ”Das Planetensystem der Sonne nach den neuesten Entdeckungen”; ”Die Preussischen Ostprovinzen in ihrer Weltstellung”. Tällaisella teoksella ei tietenkään ole mitään määrättyä rajaa loppumiselleen. Mutta kun ostaja voi hankkia vihkon kerrallaan ilman sitoumusta seuraavista, näyttää hän myös ilman huolen häivää voivan jättää työn loppumisesta huolehtimisen julkaisijalle. Jokainen neliarkkinen vihko maksaa 5 groschenia, noin 16 hopeakopeekkaa. Teoksen julkaisu alkoi heinäkuussa 1848, ja kahdesta kolmeen vihkoa ilmestyy joka kuukausi. Lisäämme, että vaikka eri artikkeleiden kirjoittajat, kuten tapa on, tässä esiintyvät anonyymeinä, voi lukija toki olla vakuuttunut, että he kuuluvat saksalaisista kirjoittajista arvostetuimpiin.
Portfolio. Aktenstücke zur Geschichte und Charakteristik unserer Zeit. L:pzig 1848. – on toinen teos, jonka julkaisee sama kustantaja vihkoina kukin 50 hopekopeekan hintaan. Kuten nimikin osoittaa, se omistautuu enemmän diplomaattisille ja tieteellisille kirjankerääjille. Se voi kuitenkin olla kiinnostava kenelle tahansa, jolla siihen on varaa ja tilaisuus käydä läpi viime vuoden usein kovin ristiriitaiset viralliset asiakirjat.
Ruotsissa julkaistaan myös yleinen, kuvituksin varustettu kuvaus nykyajan poliittisista liikkeistä nimeltään:
Krigen och Statshväfningarne i våra dagar, jossa on valaisevia karttoja, pohjapiirroksia ja näkymiä kaiverruksina. Tekstin toimittanut G. H. Mellin.
Nimen mukaisesti ulkomaiset, luultavasti saksalaiset kuvaukset ovat pohjana, ja herra Mellinin monipuolinen kirjoittajanlahjakkuus antaa syyn otaksua, että sovelluksesta tulee ansiokas. 16-sivuinen vihko suuressa oktaavokoossa ilmestyy joka neljäs viikko ja sen mukana seuraa karttalehti.
Esitettyihin kirjanotsikoihin lisäämme vielä tiedon parista kirjasta, jotka koskettavat päivän pääkysymyksiä, nimittäin sosiaalista reformia, työläisten aseman kohottamista ja proletaarien vähentämistä. Sosialismi ja kommunismi ovat esiintyneet uhkaavina, vähemmän kuitenkin ulkoisessa toiminnassa kuin poliittisessa kirjallisuudessa. Vain Ranskassa ovat molempien kannattajat pystyneet edes jotenkin vaikuttamaan tapahtumien kulkuun. Muissa maissa on itse asiassa näkynyt vähän tai ei lainkaan jälkiä näiden lahkojen olemassaolosta. Kommunismi on äskettäin kärsinyt uuden takaiskun, kun kommunisti Cabet’n johtamat tutkimusmatkat Teksasiin Ikarienia perustamaan epäonnistuivat. Petetyt osanottajat kohtasivat vain kurjuutta, moni kuolemansairauden, puutteen ja huonon hoidon. Sosialismi tuskin kuitenkaan häviää jäljettömiin; mutta oppina omaisuuden yhteisyydestä on myös se jäävä päivän hupsutukseksi. Kukaan ihminen, joka on oman ahkeruutensa ansiosta päässyt nauttimaan omasta kodista, jonka talo ”on hänen linnansa”, ei ikinä halua yhteiseen kasarmielämään ja järjestykseen, jossa hänen työnsä hedelmät eivät ole hänen omiaan. Ja sellaiset ihmiset ovat vielä enemmistönä myös kansanjoukoissa kaikissa maissa. Varsinkin maanviljelijän täytyy protestoida sellaista asiaintilaa vastaan, kuten tämä yhteiskuntaluokka jo on tehnyt Ranskassa. Myös käsityöläinen ja tehtaantyöläinen kääntyy pois siitä mitä enemmän hänen kodistaan todella tulee hänen linnansa, mitä enemmän lainsäädäntö pyrkii työläisen parhaaseen ja yhteiskunta huolehtii hänen sivistyksestään. Näiden yhteiskuntaetujen saavuttamisessa sosialismi luultavasti jatkaa työtä yhteenliittymien kautta muodossa tai toisessa, ja vain niiden laiminlyönti valtaapitävien yhteiskuntaluokkien taholta viivyttää sosialististen teorioiden kukistumista. Selvitys näistä yhdistyksistä on nimeltään:
Der Socialismus und Kommunismus im heutigen Frankreich, kirj. Prof. L. Stein. Leipzig 1848. Kirjoitus on ainoa täydellinen historia sosialismin kehityksestä ja sitä pidetään parhaana lajissaan. Ellemme muista väärin, siitä on julkaistu otteita Morgonbladetissa vuonna 1848.
Jatkoa ei seuraa.
