Litteraturblad nro 12, joulukuu 1861: Paloviinaverotuksesta

Tietoka dokumentista

Tietoa
1.12.1861
Pvm kommentti: 
Päivämäärä ei ole tarkka
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Tuskin erehdymme arvioidessamme, että keis. senaatin toukokuun 4. päivän pöytäkirjassa 38. kohtana mainittu ehdotus viinanpolton vapauttamisesta ja ankarammasta verottamisesta kuuluu ensimmäisten valtiopäivien ja siis myös [tammikuun] valiokunnan pohdintojen tärkeimpiin kysymyksiin.

Kysymyksen suuri tärkeys ei johdu pelkästään sen ratkaisun vaikutuksesta paloviinan saatavuuteen ja kulutukseen maassa, vaan myös siitä eräässä aiemmassa artikkelissa osoittamastamme ja muutenkin tiedetystä seikasta, etteivät valtion nykyiset varat anna mahdollisuuksia sellaisiin maan henkistä ja aineellista vaurastumista edistäviin toimiin, joiden välttämättömyys on yleisesti opittu ymmärtämään. Puhumme kansakouluista, maan koulujen opettajien palkkojen korottamisesta, rautateistä, järvenlaskuista, koskenperkauksista ja soiden kuivattamisesta. Mutta ehdotettu verotus myös vapauttaisi maaomaisuuden sen perusteella nykyisin maksettavasta paloviinaverosta, eikä ole mahdotonta, että osaa sen tuotosta voitaisiin käyttää maahan kohdistuvan verotaakan keventämiseen muullakin tavalla.

Viittaamme kysymyksen selvittämiseksi tämän lehden vuoden 1859 vuosikerran 9. numerossa julkaistuun artikkeliin; tämä julkaistavaksi ystävällisesti annettu nimimerkillä N–n [H. W. J. Zilliacus] allekirjoitettu artikkeli valaisee aihetta kotimaisessa lehdistössä näkyneistä kirjoituksista varmasti parhaiten. Halutessaan voi hieman pienentää kirjoittajan laskelmaa maan nykyisestä paloviinan kulutuksesta, jonka hän arvioi 11 miljoonaksi kannuksi [kannu = n. 2,6 litraa], mistä määrästä 6 3/10 miljoonaa kannua arvioidaan valmistetuksi Suomessa ja 4 7/10 kannua laittomasti maahan keinotelluksi. Arviota ei kuitenkaan missään tapauksessa voida pienentää kovinkaan paljon; ja jopa miljoonan tai kahden miljoonan kannun vähennyksen merkitys on vähäinen.

Samasta artikkelista nähdään, että Ruotsissa valmistettiin paloviinaa vuosittain alimmankin arvion mukaan 33 miljoonaa kannua ennen vuotta 1855, jolloin uusi paloviinalaki säädettiin. Vuoteen 1857 valmistusmäärän arvioitiin vähentyneen 15 1/4 miljoonaan [kannuun] [1 kannu = 2,6 litraa]. Toisen, vuonna 1860 annetusta verotuksen korotusesityksestä otetun tiedon mukaan valmistettiin

1855/56: 11 445 000 kannua

1856/57: 12 513 000 ”

1857/58: 14 980 000 ”

1856/59: 14 446 000 ”

1859/60: 14 913 558 ”

Nämä tiedot osoittavat valmistusmäärän vähitellen jälleen kasvaneen, vaikka se ei vielä ole puoltakaan uuden lain voimaantuloa edeltäneestä tuotannosta. Mainittujen vuosien keskimääräinen tuotanto oli nimittäin 13 345 000 kannua. Valmistusmäärien kasvusuunta on kuitenkin kiistaton. Samoin myönnetään, että ensimmäisinä vuosina havaittu kulutuksen väheneminen ei valitettavasti enää ole nähtävissä, vaan väkijuomien kohtuuton käyttö on päinvastoin ainakin kaupungeissa tuntuvasti yleistymässä. Viimeksi mainittu tulos saattaa johtua monista syistä; epäilemättä niiden joukossa kuitenkin ovat kapakoiden suuri määrä Ruotsin kaupungeissa sekä anniskeluoikeuksien kunnille tuottamat tulot. Raittiuden voidaan joka tapauksessa odottaa yleistyvän vain sivistystason kohotessa. Jollakin taholla juominen on kuitenkin myös Ruotsissa vähentynyt, sen osoittaa yksinkertaisesti valmistuksen supistuminen vajaaseen puoleen ennen vuotta 1855 vallinneelta tasolta. Eikä voida epäillä sitä, että paloviinan päivittäinen kulutus on vähentynyt rahvaan kotioloissa.

Mainitun artikkelin kirjoittaja suosittelee Suomelle ”kotipolton täydellistä lakkauttamista ja korvaamista teollisella paloviinan valmistuksella, jota valvotaan tiukasti ja keskeytymättömästi ja verotetaan ankarasti”. Oletetaan, että kulutus vähenisi silloin samassa suhteessa kuin Ruotsissa eli täällä viiteen miljoonaan kannuun, missä sentään yhä olisi kolme kannua jokaista maan asukasta kohti, naiset ja lapset mukaan luettuna. Veron määräksi taas ehdotetaan 30 kopeekkaa, jolloin paloviinan hinta ei kuitenkaan kohoaisi korkeammaksi kuin 75 kopeekkaan kannulta. Jos salakuljetus saataisiin lopetetuksi, valtio saisi siis vuosittain bruttotuloa 1 500 000 ruplaa, ja jos tästä vähennetään nykyinen noin 120 000 ruplan viinanpolttovero, tulojen lisäys olisi 1 380 000 ruplaa. Kirjoittaja arvioi valvontaan tarvittavan peräti 400 000 ruplaa. Ruotsissa valtion kaikki tämän asian hoitamisesta koituvat kustannukset eivät ole olleet kuin 4 pros.; saman arvion mukaan siis Suomessa – noin 55 200 hopearuplaa. Tämä summa kuluisi pelkästään valmistuksen valvontaan. Lisäksi tulevat lisäkustannukset salakuljetuksen estämisestä. Saattaisi ajatella, että jo 100 000 ruplan käyttämisellä tähän tarkoitukseen saataisiin jotakin aikaan, etenkin jos tähän summaan lisätään takavarikoidun tavaran hinta. Vaikkapa esim. 124 800 ruplaa vähennettäisiin tämän valvonnan aiheuttamina kustannuksina, jäljelle jäisi valtion vuotuisiksi nettotuloiksi 1 200 000 hopearuplaa.

Salakuljetus ei voi kovinkaan paljon vähentää tuloja, kun tavallinen vero olisi varmaankin maksettava jokaisesta takavarikoidusta kannullisesta.

Jos nyt kokonaistuloista vähennettäisiin vielä 1/6, laskelman mukaan 200 000 ruplaa, käytettäväksi maaomaisuuteen kohdistuvan verotuksen keventämiseen, tämä summa yhdistettynä nykyisen paloviinaveron katoamiseen vastaisi neljäsosaa maaomaisuudesta tavanomaisesti kruunulle suoritettavista maksuista.

Mielestämme ei kuitenkaan olisi oikeanlaista valtiontalouden hoitoa, jos valtio pitäisi nämä 200 000 ruplaa itsellään ja maaveroa alennettaisiin sen sijasta. Välttämättömäksi varmaankin käy tämän maksun alentaminen joltakin maaomaisuuksien osalta eli tasoittamalla verorasitusta; kaikki erivapauksien ulkopuolella oleva maa ei kuitenkaan ole suinkaan ankarasti verotettua. Tämä verotuksen tasoittaminen on kuitenkin asia sinänsä. Toivottavana voidaan myös pitää koko maaveron korvaamista tuloverolla, joka olisi järkevämpi, johtaisi oikeudenmukaisempaan verotukseen. Tämä asia ei kuitenkaan kuulu tähän yhteyteen. Valtiolle tuontapaisissa muutoksissa koituvat menetykset varmaankin korvautuvat tuloverolla, jota maksaisivat ne elinkeinot, jotka ovat tähän mennessä osallistuneet vain vähän tai eivät ole lainkaan osallistuneet valtiontalouden ylläpitoon.

Näin ollen meidän mielestämme olisi oikeudenmukaisinta, että mainittu kuudesosa paloviinaverosta jaettaisiin maalaiskunnille niiden väkilukujen suhteessa käytettäväksi niiden vapaasti valitsemalla tavalla. Niin se joka tapauksessa keventäisi maaomaisuuden verotaakkoja. Tämä saisi kunnat lisäksi kiinnostumaan salakuljetuksen ja salapolton estämisestä. Ehdotus ei ole meidän keksimämme, vaan sen on joitakin vuosia sitten esittänyt muuan Finlands Allmänna Tidningissä julkaistun kirjoituksen lähettäjä, ja silloin mekin kiinnitimme huomiota sen toteuttamisesta koituviin hyötyihin. Mainitun kiinnostuksen lisäämiseksi voitaisiin myös jokin osa takavarikoitujen valmisteiden hinnasta myöntää sille seurakunnalle, jonka alueella takavarikointi on suoritettu. Aina on väistämättä tuloksellisempaa käyttää varat kunnan hyväksi, koska siitä seuraava kunnallisten maksujen keventyminen jakautuu oikeudenmukaisemmin ja koska mahdollisuus saada taksoituksen ohi kunnan kassaan tuolla tavalla lisävaroja saisi talonpojat suhtautumaan suopeammin kotitarvepoltosta luopumiseen. Useimmilla paikkakunnillahan varsinaiset viinanpolttajat ja myyskentelijät ovat myös määräävässä asemassa valtiopäivämiehen vaalissa ja saman tien päätettäessä edustajalle annettavista ohjeista. Mutta kun koko kihlakunta saa kouriintuntuvaa hyötyä heidän voitonhimonsa vastustamisesta, sitä myös vastustetaan.

Jos verokertymä kohoaisi oletettuun summaan, voitaisiin ainakin 500 000 ruplaa käyttää vuosittain ratatöihin, joko suoraan tai ainakin 10 miljoonan ruplan määräisen rautatielainan korkojen ja kuoletusten maksamiseen tai epäilemättä edullisimmin osaksi takaamalla jollekin rautatieyhtiölle tietty prosentuaalinen tuotto perustamispääomalle ja varaamalla varmasti riittävät varat tämän korkotakuun mahdollista laukeamista varten.

Tällöin olisi vielä jäljellä ½ miljoonaa koululaitosta, kansakoulut siihen luettuna, järvenlaskuja, koskenperkauksia ja suoviljelyksiä varten. Ja toistaiseksi 250 000 olisi koululaitokselle enemmän kuin tarpeeksi. Muihin tarkoituksiin käytettäväksi jäävä summa olisi Suomen oloissa embarras de richesse [häkellyttävää rikkautta].

Tällaiset näkymät ovat niin houkuttelevia, että niiden pitäisi nujertaa kaikki kotitarvepolton lakkauttamiseen kohdistuva vastustus. Sen voittamiseen on kuitenkin olemassa vielä lisäkeino, uuden viinanpolttojärjestyksen hyväksyminen vain määräajaksi. Uusi paloviinavero olisi suostuntavero, ja sellaisen luonteeseen kuuluu määräaikaisuus. Kymmentä vuotta lyhempää aikaa ei kuitenkaan voitane ajatella, koska kukaan ei ota kantaakseen riskiä suurehkojen teollisten polttimoiden perustamisesta niin lyhyttä toiminta-aikaa varten.

Tästä kuitenkin seuraisi, että jos osa paloviinaverosta varattaisiin ratatöihin, tätä osaa ei kai voitaisi käyttää muuten kuin niiden kustannusten välittömään kattamiseen eikä siis pitkäaikaisen kuoletuslainan maksamiseen; tulojahan voitaisiin pitää epävarmoina viimeksi mainitun tarkoituksen kannalta, mutta mikään ei kuitenkaan estäisi ryhtymästä heti ratatöihin, jos kyseessä oleva osuus oletettaisiin ½ miljoonaksi, mikä kattaisi viiden miljoonan kokonaiskustannukset, ja työ suoritettaisiin esim. viidessä vuodessa lainalla, jonka maksuaika olisi mainitut kymmenen vuotta. Koululaitoksen määrärahan kattamiseen tavalla tai toisella säädyt sitä vastoin joutuisivat toteamaan sitoutuneensa siinäkin tapauksessa, että paloviinalainsäädäntöä muutettaisiin saatujen kokemusten perusteella noiden kymmenen vuoden jälkeen.

Jos rauha säilyy Euroopassa ja palaa Amerikkaan, valtiontalous voi ehkä valtionmetsien tuoton ja tullitulojen kasvun avulla pystyä huolehtimaan kansakoulujen perustamiseen tarvittavien määrärahojen suorittamisesta, vaikka valtion tuloja ei millään suostuntaverolla lisättäisikään. Ratatyöt sen sijaan ovat toistaiseksi lopussa maalle suureksi vahingoksi, koska pian valmistuvan rautatien hyöty jää verraten vähäiseksi, ellei sitä jatketa, siihen sijoitettu pääoma ei siis tuota mitään; koska tämän lisäksi nyt käytettävissä oleva työvoima, joka suurimmaksi osaksi koostuu jo kokeneista ja kuriin tottuneista työntekijöistä, on hajotettava ja myös työssä tarvittaviin materiaaleihin sidottu pääoma jää hyötyä tuottamattomaksi; koska työnjohdolle on edelleenkin maksettava palkkaa, vaikka käsillä ei ole muita töitä, joiden johtamisessa heille olisi tehtäviä; ja koska lopuksi ja ennen kaikkea ei synny sitä hyvinvointia, jonka karttumista uudet rautatiet olisivat kasvattaneet ja edistäneet.

Pohdittaessa valiokunnan puuttumista tähän asiaan havaitaan helposti, että se väistämättä johtaa ajattelemaan maan raha- ja verotusoloja yleensä. Vaikka paloviinaverotusta on pidettävä luonteeltaan ehdottomasti soveliaimpana suostuntaveron muotona – ellei nimittäin olla sitä mieltä, että paloviinan valmistus pitäisi ja se voitaisiin kokonaan lopettaa – tämäkin vero tietysti kerätään Suomen kansan taskuista, kuten on tapana sanoa, ja lisää yleistä verotaakkaa. Viinanpolttajan ennen saamista tuloista osa kertyy valtiolle, vaikka ei tietenkään koko veromäärän verran, koska teollinen valmistus tuottaa 25 prosenttia suuremman tuoton. Näin ollen saattaa näyttää aiheelliselta, että valiokunta alamaisimmin anoo, että perusteita varsinaisen maaverorasituksen tasoittamiseksi esitettäisiin valtiopäiville, jotta voimassa olevan verotuksen raskaimmat rasitukset voitaisiin poistaa.1 Olisi samoin erittäin välttämätöntä, että säädyt puolestaan päättäisivät, että rasitusten määrääminen savuluvun mukaan lopetettaisiin, koska pienempien tilojen omistajat kärsivät tässä yhteydessä epäoikeudenmukaisuudesta, ja että maaomaisuuksien jakamista vastustettaisiin. Koska tällainen toimenpide kuitenkin koskee tällä tavalla palkattujen oikeuksia, nämä pitäisi tietysti turvata ja muutos toteuttaa sitä mukaa kuin nykyiset oikeudenomistajat poistuvat. Myös tähän tähtäävän ehdotuksen esittämisen säädyille pitäisi siis nähtävästi kuulua valiokunnan toivomuksiin.

Lisäksi maassa otettaisiin varmaan kiitollisin mielin vastaan tieto, että hallitus haluaisi kuulla säätyjä joko tullitaksasta kokonaisuutena tai joistakin sen osista, lähinnä eräiden teollisuustuotteiden suojatulleista. Onhan täysin selvää, että useiden tuotteiden osalta voimassa oleva suojatulli on niin korkea, että se haittaa maassa tapahtuvaa tuotantotoimintaa ja samalla maan kykyä verokuormien kantamiseen. Myös nykyiset rahaolot ja niistä riippuva maalle epäedullinen vaihtokurssi ovat mahtava aineellisen kehityksen este. Maatalouden kannalta tämän hankalimmat seuraukset ovat hypoteekkiyhdistyksen aikaansaamisen mahdottomuus ja nostava vaikutus kaikkien ulkomailta tuotavien välttämättömyyshyödykkeiden hintoihin. Ellei aikaisemmin voida toivoa tätä tärkeää asiaa koskevaa uudistusta, olisi toivottavinta, että valtiopäiviä kuultaisiin tästäkin asiasta, etenkin kun kysymys oikeastaan liittyy Porvoon valtiopäivillä maan rahaoloista tehtyihin päätöksiin.

J. V. S.

 

 

  • 1. Huomautimme nrossa 10 Barometern-lehden esittämästä virheellisestä maaveroa koskevasta tiedosta. Mielestämme mainittu lehti on vastauksessaan käsittänyt asian väärin. Oikaisimme nimittäin lehden esittämän väärän ja harhaanjohtavan tavan verrata mainittua veroa ja Englannissa perittävää tuloveroa. Barometern sanoi, että sen mainitsema maahan sijoitettuun peruspääomaan kohdistuva 34 pros:n vero osoittaa maatalouden tuloverotuksen tason Suomessa; Englannissa sitä vastoin tuloveroa peritään vain 3 3/4 pros. Juuri tämä vertailu johtaa yleisöä harhaan. Peritäänhän kaikkialla maailmassa, Englannissakin, tuloveroa paitsi pääomasta myös työstä. Englannissa mainittu 3 3/4 pros. peritään molemmista yhteensä, ja veron määrä voi siis olla 30, 40, 50 pros. tai enemmän yritykseen sijoitetusta pääomasta. Apua ei ole siitäkään, että Barometernin tavoin vähennetään palkatun työvoiman palkkakulut. Jos työläisen vuositulot nimittäin ovat 150 puntaa tai enemmän, hän maksaa tästä tulostaan veroa samoin kuin työnantaja omastaan.

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: