Lehden lukijat tietävät, että emme ole antaneet pienintäkään syytä karkeaan hyökkäykseen, jolla herra paroni R. Wrede (R. W.) on käynyt kimppuumme Finl. Allm. Tidningissä. Me emme ole lausuneet minkäänlaista arviota metsänhoito-opiston perustamisesta Suomeen. Emme ole myöskään lausuneet epäilystä, etteikö metsänhoitoa samoin kuin kaikkea maanviljelyä pidä rakentaa tieteelliselle pohjalle, ja että tieteellisesti sivistyneiden miesten pitää siksi järjestää ja johtaa sitä. Olisimme sitäkin vähemmän voineet ajatella mitään sellaista, koska se sotisi tervettä järkeä vastaan. Samoin pidämme ajanmukaisena ja hyödyllisenä, että maan metsänhoitoa harjoitetaan kruunun laskuun; allekirjoittanut on jo kymmenen vuotta sitten koettanut hyvin perusteellisessa, tässä lehdessä julkaistussa artikkelissa todistaa sen välttämättömyydestä.
Ohimennen ja sen johdosta, että toimista paljon puhutussa, suuressa metsähallinnossa on tullut houkutteleva tulevaisuudennäköala yliopiston nuorisolle, lausuimme tämän vuoden numerossa 5, että olisi toivottavaa, että tieteellisesti sivistyneitä nuoria miehiä ei ”ylenmäärin” heittäytyisi tälle uralle, sillä vakaumuksemme mukaan Suomen metsänhoito ei voi antaa toimeentuloa kovin suurelle joukolle. Tämä vakaumus voi olla perusteltu tai ei; ei voi olla rikos lausua se julki.
Kuitenkin herra paroni Wrede esiintyi Finl. Allm. Tidningin artikkelissa sitä vastaan. Hän ei tyytynyt panemaan meitä tilille ”yksikertaisuudesta” ja maalamaan allekirjoittanutta joksikin, joka herra paronille käsittämättömiä teitä oli hankkinut itselleen todella ansaitsemattoman arvostuksen, paroni ryhtyi vielä vaikuttavammin keinoin moraaliseen loanheittoon ja julisti lausuntomme ”tunnottomiksi”, toisin sanoen vastoin parempaa tietoa annetuiksi. Ja kun vastasimme siihen saman, minkä olemme yllä toistaneet, että emme ole kiistäneet emmekä kiistä tieteellisen sivistyksen olevan välttämätöntä niille, jotka järjestävät ja johtavat metsänhoitoa, vaikka mielestämme sen toteuttajat voivat hyödyllisimmin olla vain käytännön koulussa tai instituutissa koulutettuja tilanhoitajia, hän julistaa uudessa artikkelissa meidän kiistäneen tai muuttaneen väittämämme, sanalla sanoen hän edelleen maalaa yleisölle meidän epämoraalisuuttamme ja tunnottomuuttamme.
Haluamme otaksua paronin ymmärtäneen lausumamme väärin. Mutta olipa hän käsittänyt sanamme miten tahansa, tämä jatkuva, matala mustauspyrkimys kuitenkin todistaa, minkä hengen lapsia hän on. Tämän lehden lukijoiden on helppo vakuuttua herra paronin verukkeiden perättömyydestä; ja toivomme myös, että lehtemme ei ole koskaan ilmentänyt sen toimituksen epärehellisiä tarkoituksia. Allmänna Tidningin lukijoille mieleen jää kuvaus kaikessa voimassaan, ja herra paroni Wrede voi siis saada siitä koko tavoittelemansa tyydytyksen. Tässä lehdessä voimme vain rekisteröidä herra paronin niiden joukkoon, jotka ovat katsoneet voitokseen riistää meiltä maineen ja kunnian. Hän ei todellakaan ole yksin; mutta seura ei ole kadehdittavaa.
Meidän on lisättävä, että hra R. W. on numerossa 9 oikaissut tietomme Preussin metsähallituksen palkoista. Hänen esityksensä osoittavat noin 3 000 hengen henkilökunnalle keskimäärin 300 taaleria vuodessa. Meidän ei tällä hetkellä ole mahdollista todistaa oikeaksi tietoamme, joka muistaaksemme poimittiin Augsb. Allg. Zeitungista tänä vuonna artikkelista, jossa käsiteltiin palkkoihin ehdotettua korotusta. Hra R. W:n käyttämä lähde huomioon ottaen meidän on kuitenkin pidettävä tietojamme väärinä, joko meidän tai kyseisen lehden virheenä.
Seuraavat sanat osoitamme hra Collanille, joka Hfors Tidningarissa on jatkanut oikaisujaan Helsingin tyttökoulujen opetuksesta:
Jos hra C. olisi yksinkertaisesti sanonut: Helsingin tyttökoulun opettajat ovat koettaneet parantaa tyttökouluissa ja niiden opetusjärjestelmissä ilmeneviä virheitä niin pitkälle kuin oppikirjojen puute sen sallii menettelemällä niin ja niin; jos hän olisi siihen lisännyt tiedon että koulujärjestys määrää raamatunlukua, vaikka Litteraturbladissa ei sitä mainittu; hra C. viittaa vielä yhteen virheeseen, että ”ruotsin kielitunteja” on enemmän kuin olemme ilmoittaneet. Koulujärjestys tietää vain kahdesta 2. luokalla. Silloin meillä ei olisi ollut mitään huomautettavaa hänen esitykseensä.
Hra C. olisi voinut oivaltaa, että opettajan menettely koulussa, esimerkiksi historian ja maantiedon opettajan Helsingin koulussa, ei ole mikään periaate tai järjestelmä – yhtä helposti kuin professori ”Brillenaes” ja hänen ystävänsä ”Brunnsgästen” ovat oivaltaneet, että puhe siitä ei ole taistelu ”käsityksistä”. Tai olettaen, että mainittujen opettajien opetus on non plus ultra [ylittämätön], pitääkö hra C. koulun järjestystä sellaisena, että hänen jokaisen seuraajansa täytyy noudattaa samaa järjestystä?
Hra C. olisi muiden lukijoiden tavoin voinut panna merkille, että me artikkelissamme huolella vältimme kaikkea, mikä olisi voitu tulkita koulujen opettajien ja opettajattarien viaksi. Asiaton on myös hra C:n naiivi vaatimus, että meidän olisi pitänyt selvittää heidän opetustapaansa Helsingin koulussa. Sillä se ei kuulunut asiaan lainkaan. Koulun opetusjärjestelmän pitää sisältyä sen järjestysmuotoon. Jonkun opettajan ”suulliset” hengenvedot, turvautuminen milloin mihinkin kirjaan oman mielensä mukaan on jotain tilapäistä. Hra C. on ottanut sydämenasiakseen saada tunnustetuksi vain tämän tilapäisen.
Mutta kun hra C. on aloittanut valistuksensa julistuksella, että Litteraturbladet ei ole ottanut selvää tyttökoulujen järjestyksestä, ei edes vaarin koulujärjestyksestä vaan kuten tavallista järkeillyt jotain mitä se ei tunne, eikä hänellä ole muuta todistetta kuin oma esittämänsä, niin se on pelkästään: huutia! Sen, mitä hänen menettelynsä kertoo innosta selvittää kysymystä naiskasvatuksesta ja opetuksesta tai todistaa herkästä itserakkaudesta, ratkaiskoon hra C. itse kohtuuden mukaan siitä voitosta, jonka kysymyksen ratkaisu hra C:n artikkelien avulla on korjannut.
J. V. S.
