Deutsche Mythologie von Jacob Grimm. 3:e Auflage. [Saksalainen mytologia, kirjoittanut Jacob Grimm. Kolmas painos.] Göttingen 1854.
Toim. saa tähän lausua tarkoituksesta, ettei missään olisi toivottavampaa kuin täällä Suomessa, jos joku haluaisi omistaa ponnistelunsa tutkimuksille J. Grimmin hengessä. Siinä suhteessa olemme onnellisempia kuin saksalaiset että meillä on kansanlauluissa kylliksi aarteita suomalaiselle mytologialle, niin ettei meidän ensiksi tarvitse ottaa selvää jumalien nimistä ja ominaisuuksista nykyisistä ja menneiden aikojen traditioista ja tavoista; ja Castrén on tässä suhteessa koonnut kaiken oleellisen, niin että tulevalla ajalla ei voi olla kovin paljon lisättävää. Mutta sille niin sanotulle synteettiselle puolelle Grimmin metodista on vielä vähän tai ei mitään tehty. Jää nähtäväksi, miten suomalainen myytti aikojen kuluessa on muuttunut ja mitä siitä vielä on jäljellä nyt elävän sukupolven uskomuksissa, sen taikauskossa ja harhaopeissa, sen kielessä, tavoissa ja käytännöissä. Sellaisen tutkimuksen tieteellisen mielenkiinnon lisäksi ei varmasti ole vaikuttavampaa keinoa hävittää taikauskoa juurineen kuin että suomalaisen kansaviisauden oma henki löytää alkuperänsä, lausuu sen alkusanat.
Henry Wadsworth Longfellow: Hyperion – englannista kääntänyt I. U. Grönlund. Tukholma 1855.
Meillä ei ole ruotsalaisessa asussa kovin paljon amerikkalaista kirjallisuutta, vaikka se vähä mitä on, on melko arvokasta. Washington Irwing ja Cooper ovat ruotsalaisina käännöksinä meidän maassamme vanhoja tuttuja; ja myös pari Sealsfieldin mainioita romaaneja lienee ruotsiksi käännetty.
Myös nimi Longfellow lienee monelle lukijalle tuttu, koska tämä kirjoittaja on mainittu sellaisena, joka käännöksillä englantiin on tehnyt Saksan ja jossain määrin myös Ruotsin kaunokirjallisuutta tunnetuksi Yhdysvaltain väestölle. Tässä voi syystä todella sanoa ”väestö”, koska kirjallinen sivistys Yhdysvalloissa usein ulottuu aina työläisen asuntoon asti.
Mutta Longfellow, nyt Harward Collegen espanjalaisen ja ranskalaisen kirjallisuuden professori, on myös runoilija ja kirjailija. Hänen maineikkaimpiin teoksiinsa kuuluvat Voices of the Night, Hyperion ja Kavanagh.
Vähän teennäistä nimeä Hyperion ei pidä ottaa sanatarkasti, vaan se selittyy sillä, että kirjan sisältö on niin vaihteleva ja häilyvä, ja kuitenkin sillä täytyy olla jokin nimi. Lähinnä se on matkakuvaus. Mutta turistilla, joka nimellä Flemming käy Reininseudulla, Sveitsissä ja Tyrolissa, on lisäksi koettavanaan surullisesti päättyvä rakkausromaani, ja osaksi kuvauksessa hänen näkemyksistään ja ajatuksistaan, osaksi keskustelumuodossa hänen rakkaansa ja ystäviensä kanssa esiintyvät mietteet elämän vakavimmista tarkoituksista ja useimmin kirjallisuudesta ja taiteesta. Kaikki tämä on suurella keveydellä ja lahjakkuudella yhteen kudottu tauluksi, täynnä elämää ja mielenkiintoa; ja vaikka tätä kaikkea ei ehkä pidäkään erinomaisen nerokkaana, voi ajatteleva lukija tässä kuitenkin löytää paljon herättävää ja opettavaa, sillä esityksen muoto tekee lukemisen miellyttäväksi.
Proosatyylin käännös näyttää olevan moitteeton; mutta useiden esiintyvien runollisten kappaleiden käännös on, vaikkakaan ei ole lahjatta tehty, ainakin merkillistä katkonaisessa lyhyydessään ja riimeissään.
