Murhemielin toteamme, että herra professori L. on pitänyt tarpeellisena muun todistelunsa lisäksi vakuuttaa, että me olemme kysymystä koskevassa keskustelussa omaksuneet ”suvereenin” ja ”diktatorisen” asenteen.
Hra L:kin lienee havainnut, että olemme melko laveasti perustelleet käsitystämme matematiikan ja laskutaidon merkityksestä hengenelämän asioissa. ”Filosofian” merkityksestä emme sen sijaan ole sanoneet sanaakaan. Kun hra L. ei nyt esitä meidän käsityksemme torjumiseksi mitään muita vastaperusteluja kuin juuri lainaamamme nimittelyt, kukaan ei erehtyne siitä, kumpi osapuoli menettelee diktatorisesti ja omaksuu suvereenin asenteen, allekirjoittanutko, joka esittää todistelunsa vähäisen ymmärryksensä mukaisesti, vai hra L., joka vastaa todisteluun haukkumasanoilla.
Emme todellakaan tienneet, että hra L. tunsi tarvetta ”voitonriemun” kokemiseen. Uskoimme, että hän on luullut huomanneensa suuren virheen varsin tärkeässä yhteiskunnallisessa toiminnassa ja halusi saada uudistuksen asiassa aikaan. Koska meidän mielestämme hänen ehdottamansa uudistus olisi vahingollinen, vastustimme hänen ehdotustaan – eikä tarkoituksenamme ollut suinkaan riistää hra L:ltä hänen tavoittelemiaan laakereita.
Kun ”voitonriemu” kuitenkin osoittautuu hra L:lle perin tärkeäksi asiaksi, olemme todella pahoillamme romahduttaessamme hra L:n ylvään tietoisuuden ”triumfistaan” huomauttamalla, että hän todistaa yleisölle ”triumfinsa” suuruuden antamalla vääriä tietoja.
Emmehän ole missään väittäneet lain edellyttävän, että ehdollepanoissa on äänestettävä jokaisesta ehdokassijasta erikseen. Kun hra L. esittää tällaisen tiedon, tämä on siis tosiasioiden vastaista uskottelua.
Olemme vain vedonneet lain säädökseen, että viranhakijat on asetettava ehdollepanossa selvään järjestykseen: 1., 2. ja 3. ehdokassijalle. Tämä lienee kiistatonta. Ja olemme huomauttaneet, että hra L. lisää lain säädökseen, että äänestäjien on arvioitava ehdolle asetettavien ansiot luvuilla 3, 2, 1 – tai muilla luvuilla aritmeettisessa järjestyksessä. Olemme hylänneet tämän lakiin ehdotetun lisäyksen, emme siitä syystä, että se olisi lainuudistus, vaan koska se pakottaisi äänestäjät lyömään kiinteän leiman hakijoiden kelpoisuuteen, vaikka kyseessä on asia, jota ei voida mitata kyynäränmitalla ja jonka tuollainen määrittely vain harvoin jos koskaan vastaisi äänestäjien todellista käsitystä.
Oikea tieto toisaalta on, että olemme ilmoittaneet mielestämme käytännössä äänestettävän jokaisesta ehdokassijasta erikseen, vaikka itse toimitus on supistettu yhdeksi äänestyskerraksi, joka tuottaa saman tuloksen kuin kaksi tai kolme erillistä äänestyskertaa. Emme tietenkään ole selvillä siitä, kuinka yleinen tämä käytäntö on; tiesimme kuitenkin, että sitä on noudatettu tuomiokapituleissa ja yliopiston konsistorissa, ja uskomme yhä, ettei sen käyttö rajoitu vain näiden viranomaisten piiriin.
Luottaen asianomaisten viranomaisten arvostelukykyyn emme nimittäin ennen luotettavien todisteiden julkaisemista usko ääniä mitenkään yleisesti laskettavan niin kohtuuttomalla tavalla kuin muuan Finlands Allmänna Tidningin nrossa 213 julkaistun kirjoituksen lähettäjä kertoo.
Mutta vaikka tuollainen käytäntö olisi yleisempääkin, hra L. on selvästikin pystyttänyt ”riemuvoittonsa” horjuvalle jalustalle, nimittäin meidän esittämiemme näkökantojen väärinkäsittämisen ja virheellisen kuvaamisen varaan, ja muutenkin pettävälle perustalle.
Mainitun kirjoituksen lähettäjä nimittäin vaatii, että ensimmäinen ehdokassija on annettava sille hakijalle, joka on saanut ”enimmät äänet” riippumatta siitä, mille ehdokassijalle äänestäjät ovat hänet asettaneet. Jos siis hakijat ovat A, B, C ja D ja äänestäjiä on 10 ja jos äänet jakautuvat seuraavasti:
I. II. III.
A 9 – –
B – 9 –
C – – 10
D 1 1 –
pitäisi C:n, jonka kaikki äänestäjät ovat asettaneet 3. ehdokassijalle, mainitun kirjoittajan mielestä saada ensimmäinen ehdokassija. Näin nurinkurista käsitystä saa kannattaa jos haluaa. Se ei selvästikään vastaa hra L:n vaatimusta. Tässä tapauksessa sen mukainen tulos olisi nimittäin ollut järkevä, olisihan
A saanut 9 x 3 = 27 pistettä,
B ” 9 x 2 = 18 ”
C ” 10 x 1 = 10 ”
Kun hra L. ”riemuvoittonsa” perustelemiseksi vetoaa siihen, että tietyssä tapauksessa hänen laskentatapansa ja kyseessä olevan kirjoittajan laskutapa tuottavat saman tuloksen, tämä viittaus on sangen selvästi miekkailijan sivallus vain riemuvoiton varmistamiseksi. Heidän laskentamenetelmänsä ovat nimittäin äärettömän kaukana toisistaan ja johtavat väistämättä erilaisiin tuloksiin, kuten juuri tuli osoitetuksi. Tulos voi olla vain sattumalta sama. Tuollaista sattumaa hra L. käyttää hyväkseen päästäkseen ”riemuvoittoonsa”.
Kuten jo edellä on sanottu: koska hra L. on niin kovasti toivonut ”riemuvoittoa”, valitamme hänen itsensä takia sen jalustan sortumista, jolle hän on asettunut. Hra L. suvainnee kuitenkin sallia, että asian kannalta pidämme hra L:n ”riemuvoittoja” yhdentekevinä. Emme todellakaan edes tiedä, antaako lukeva yleisö niille mitään merkitystä.
Erityisesti hra L:n laskentamenetelmän osalta olemme aiemmin osoittaneet riittävästi jokaiselle, joka asiaa ajattelee, tuon menetelmän epäasiallisuuden, koska se tulkitsee mielivaltaisesti äänestäjien käsityksiä; koska se antaa virkaan nimittävälle auktoriteetille väärän lähtökohdan hakijoiden kyvykkyyden vertailevaan arviointiin; koska sitä voidaan käyttää ainoastaan silloin, kun hakijoita on kolme tai useampia, ja koska se siinäkin tapauksessa antaa äänestäjien äänille toisen merkityksen kuin niillä äänestäjien kannalta on. Otamme vapauden seuraavassa vielä kerran teroittaa hra L:n mieleen ja muistiin vain viimeksi mainittua menetelmän hylkäämisen perustetta.
Ennen sitä pyydämme kuitenkin saada samoin vielä kerran muistuttaa hra L:lle asiasta, jonka aiempien puheenvuorojemme perusteella pitäisi toki olla selvästi osoitettu.
Hra L:n laskentamenetelmän tuottama tulos ei ilmaise enemmistön mielipidettä, kuten hän väittää.
Hra L. kuitenkin painottaa nimenomaisesti vain sitä, että hän saisi enemmistön tahdon esiin.
Esimerkit valaisevat asiaa ja todistavat sen lyhimmin. Olettakaamme siis, että esim. 21 äänestäjän äänet ovat jakautuneet seuraavasti:
I. II. III.
7 ääntä A B C
4 ” A C B
7 ” B C A
3 ” C B A
Tällöin 11 äänestäjää 21:stä eli ehdoton enemmistö on sijoittanut A:n ensimmäiselle ehdokassijalle. Kukaan ehkä hra L:ää lukuun ottamatta tuskin haluaa kiistää sitä, että enemmistön mielipiteen mukaan A siis on hakijoista virkaan pätevin. Emme tiedä, mitä hra L. tästä sanoo, tulkitseeko hän enemmistön tarkoittavan jotakin muuta kuin sitä, että 11 on enemmän kuin 10. Hänen laskentatapansa tuottaisi kuitenkin seuraavan tuloksen:
B on saanut 7 x 3 + 10 x 2 + 4 x 1 = 45 pistettä.
A – ” – 11 x 3 + 10 x 1 = 43 ”
C – ” – 3 x 3 + 11 x 2 + 7 x 1 = 38 ”
ja tämän perusteella on siis B asetettava ensimmäiselle ehdokassijalle ennen A:ta, joka on saanut enemmistön äänet.
Toivomme, että tämä esimerkki, jota ei voida mitätöidä millään selittelyillä, saa hra L:n kerta kaikkiaan lopettamaan puheet yleisölle siitä laskentamenetelmänsä ansiosta, että se johtaa enemmistön tahtomaan tulokseen. Näinhän ei selvästikään käy.
Jotta kukaan ei kuitenkaan luulisi edellä olevaa esimerkkiä vain irralliseksi erikoistapaukseksi, haluamme esittää esimerkin, jossa äänestäjiä on 24, jota lukua hra L. esimerkeissään mieluimmin käyttää. Ja esimerkin todistusvoiman lisävahvistukseksi olettakaamme, että 14 äänestäjää 24:stä äänestää A:ta ensimmäiselle sijalle. Hra L:n laskentamenetelmää käytettäessä tämäkään ei auta. Esim.
I II. III.
13 ääntä A B C
1 ” A C B
9 ” B C A
1 ” C B A
Kuten sanottu tässä esimerkissä oletetaan neljäntoista (14) äänestäjän 24:stä asettaneen A:n ensimmäiselle ehdokassijalle. Voisi luulla, että 14 on enemmän kuin 10. Hra L. kuitenkin laskee näin:
A on saanut 14 x 3 + 10 x 1 = 52 pistettä,
B – ” – 9 x 3 + 14 x 2 + 1 x 1 = 56 ”
C – ” – 1 x 3 + 10 x 2 + 13 x 1 = 36 ”
eikä hra L. epäröi sijoittaessaan B:n ensimmäiselle ehdokassijalle. Näin hra L. tulkitsee enemmistön mielipidettä. Toistamme: älköön hra L. puhuko enää enemmistöstä.
Mutta esille ottamisen ansaitsee muuan toinenkin asia, jonka olemme toistuvasti esittäneet, mutta johon hra L. ei lainkaan suostu ottamaan kantaa. Tämä asia on perusta, jolta lähtien hra L. tulee laskentatavallaan sellaisiin tuloksiin kuin edellä on esitetty. Selittäkäämme selvyyden vuoksi tätä asiaa viimeksi esitetyn esimerkin perusteella.
A:lle ensimmäisen ehdokassija antaneilla 14 äänestäjällä eli enemmistöllä on ollut tehtävänään myös jommankumman muun ehdokkaan asettaminen toiselle ehdokassijalle. Kolmetoista heistä eli edelleenkin äänestäjien enemmistö on sijoittanut tälle toiselle ehdokassijalle B:n. Miksi he ovat antaneet äänensä B:lle? Tietysti antaakseen hänelle mahdollisuuden päästä toiselle ehdokassijalle. A:lle he sen sijaan ovat antaneet ensimmäisen sijan.
Tämäkään enemmistön tahto ei kelpaa hra L:lle. Niillä äänillä, jotka enemmistö on antanut B:lle toista sijaa varten, hra L. sijoittaa samaisen B:n ensimmäiselle sijalle ja torjuu siltä A:n, jolle enemmistö on tämän sijan tarkoittanut. Vähemmistö ei pysty saamaan tätä aikaan äänillään, vaikka sen kaikki 10 edustajaa olisivat äänestäneet B:tä ensimmäiselle sijalle. Sillä perusteella, että enemmistö on äänestänyt B:n toiselle sijalle, hra L. antaa hänelle ensimmäisen sijan. Enemmistö saa siis tyytyä äänestämään oman tahdonilmauksensa kumoon.
Temppu tehdään näin: arvioidessaan A:n ja B:n pätevyyttä virkaan enemmistön neljätoista jäsentä on saattanut päätyä siihen, että heidän ansioidensa välinen suhde on 100:1. Mutta koska B on kuitenkin parempi valinta kuin C, kolmetoista heistä on antanut hänelle äänensä toista sijaa varten. Hra L. ei anna heille kuitenkaan oikeutta arvioida itsenäisesti hakijoiden ansioiden välisiä suhteita. Kun he kerran ovat antaneet äänensä 1. ja 2. sijan täyttämiseksi, hakijoiden pätevyyksien välisen suhteen on pakko olla 3:2. Tämä perustuu siihen, että jos äänestämällä suoritetaan ehdokasasetteluja päivittäin muutamia tuhansia tai kymmeniätuhansia vuosia, hakijoiden ansioiden väliseksi suhteeksi (eli kaikkien äänestyksissä ilmenevien erojen keskiarvoksi) osoittautuu todennäköisimmin hra L:n esittämä 3:2. Kulloinenkin äänestäjien enemmistö saa tyytyä tähän. Ja juuri tämä taitotemppu kaataa enemmistön tahdon. B sijoitetaan siis ensimmäiselle ehdokassijalle, A toiselle. Enemmistö jää ihmettelemään!
Ei ole kuitenkaan varmaa, että enemmistön on tässä maailmassa hallittava. Järki ei välttämättä ole sen puolella. Mutta äänet on laskettava silloin, kun useita yksilöitä osallistuu päätöksentekoon; silloin oikeastaan yhden yksilön ääni ratkaisee, kuten olemme aiemmin osoittaneet. Tilanne on samanlainen kuin yksilön toimissa: joskus on harkitsemisen loputtava ja päätös on tehtävä, muuten toiminta jää toteutumatta.
Mutta vaikka mielipiteet voivat hajota moneen suuntaan, on kuitenkin pidettävä kiinni siitä, että äänestyksen jälkeen jokaisen osallistujan ääni on laskettava hänen tahtomansa ja tarkoittamansa ratkaisun hyväksi. Enemmistöllä ei ole ehdotonta oikeutta saada tahtoaan läpi; mutta äänten enemmistöllä on oikeus puolellaan, kun asia on ratkaistava äänestyksellä.
Kun äänestysesityksenä ei ole yksinkertainen valinta ”kyllä vai ei”, vaan äänestyksessä voidaan ilmaista useita erilaisia mielipiteitä, pidetään täysin oikein voittavana sitä mielipidettä, joka on saanut eniten ääniä. Vaali, jossa on useita ehdokkaita, on juuri tällainen äänestys. Ja ehdokasasettelu on tällainen äänestys. Jos ehdollepanon suorittajat voisivat täyttää viran, sen saisi tietysti henkilö, joka saa useimmat äänet ensimmäiselle ehdokassijalle. Tässä suhteessa mikään ei muutu, vaikka kyseessä onkin vain ehdollepano. Siinä tapauksessa asia vain on kahden auktoriteetin ratkaistavana, joista ensimmäinen ilmaisee mielipiteensä, mutta ylempi taho voi hyväksyä tai hylätä sen.
Jos hakijoita on vain yksi, on ehdokasasettelussakin ratkaisuvalta ehdottomalla enemmistöllä, 13 äänellä 24:stä eli 12 äänestäjällä, joiden joukossa on ratkaisevan äänen antaja. Äänestysesitys on tässä tapauksessa kyllä vai ei.
Jos hakijoita on kaksi, mielipiteitä voi olla kolme: A tai B tai ei kumpikaan. Tällöin ehdoton enemmistö ei enää ole ratkaisun perusteena, vaan suhteellinen enemmistö riittää. Esim. 9 ääntä A:lle, 8 B:lle, 7 kummankin hylkäämiselle. A saa tällöin viran tai ensimmäisen sijan ehdollepanossa.
Emme todellakaan tiedä, onko hra L. samaa mieltä kanssamme tähän asti. Uskoaksemme kukaan muu ei kuitenkaan kiistä edellä mainitun menettelyn olevan oikein. Siitä käy kuitenkin ilmi, että 9 voi olla enemmistö 24:stä. Ja jos kaikkien äänet vain ovat samanarvoisia, asiaa ei voida millään laskutavalla maailmassa muuksi muuttaa. Hra L:n laskelmille ei ole tässä mitään sijaa.
Kun tehdään ehdollepano eikä hakijoita ole enempää kuin kaksi, ei pienemmän äänimäärän saanut saa kuitenkaan aina ilman muuta 2. ehdokassijaa. Hän saa sen ainoastaan sillä edellytyksellä, että hänet on aiemmin jotakin menettelytapaa noudattaen todettu henkilöksi, jolla on oikeus tulla huomioon otetuksi ehdollepanossa. Jos tämä on todettu kummankin hakijan osalta, äänestysesitys supistuu muotoon: A vai B; ratkaisuun vaaditaan ehdoton enemmistö tai votum decisivum [ratkaiseva ääni], ja jos B on saanut vähemmän ääniä, hän saa ilman muuta toisen ehdokassijan. Hän saa sen siinäkin tapauksessa, ettei hän ole saanut yhtään ääntä.
Mutta jos mukana on kolme päteviksi julistettua hakijaa, kysymystä ei voida ratkaista yksinkertaisella äänestyksellä. Kaikkien kolmenhan on saatava ehdokassija. Kun ensimmäisessä äänestyksessä on ratkaistu, kuka saa ensimmäisen ehdokassijan, on siis vielä ratkaistava, kumpi kahdesta muusta saa toisen.
Ensimmäisessä äänestyksessä äänestysehdotus on siis: A, B vai C. Voi käydä niin, että A saa ehdottoman enemmistön, B loput eikä C ääniä lainkaan. Tällainen enemmistö ei ole kuitenkaan ratkaisuun pääsemiseksi välttämätön. Jos ääniä annetaan 24, A voi saada 9, B 8 ja C 7. Silloin enemmistö on 9 ääntä.
Jos joku kiistää tämän, hän suvainnee selittää, miksi 9 ääntä on enemmistö silloin, kun äänestysehdotus on: A, B vai ei kumpikaan, mutta ei nyt, kun äänestysesitys on: A, B vai C.
Kun äänestetään toisesta ehdokassijasta ja äänestysesitys on: B vai C, tarvitaan jälleen ehdoton enemmistö.
Äänestys kolmannesta ehdokassijasta tai äänten antaminen millä tavalla tahansa tätä sijaa varten on selvästikin pelkkä muodollisuus, kun hakijoita ei ole useampia kuin kolme – ja kaikki päteviä ehdolle asetettaviksi. Silloinhan C:llä on ilman muuta kaikkien äänet kolmannelle ehdokassijalle.
Jos taas hakijoita on neljä tai useampia (kaikki päteviä, joten kolme ehdokassijaa on täytettävä), kolmas äänestys tai äänten antaminen tätäkin ehdokassijaa varten on välttämätön. Silloinhan on äänestysesityksenä vielä: C vai D – tai C, D, E jne.
Hra L. ei myönnä, että toimituksen lyhentämiseksi kaksi tai kolme äänestyskertaa voidaan korvata yhdellä – ellei hra L. nimittäin saa laskea ääniä omalla tavallaan eli vastoin äänestäjien tarkoitusta – vaikka hra L. ei voikaan kiistää sitä, että tämän ainoan äänestyksen tulos voidaan laskea siten, että se on sama kuin se olisi ollut kahden tai kolmen äänestyksen jälkeen. Tästä ei kannata kiistellä. Hra L. ei silti piittaa toistuvasti esittämästämme selityksestä, että äänestyksellä ja laskennalla pyritään ainoastaan säästämään aikaa. Hän todistelee laveasti ja tarpeettomasti, että siinä tapauksessa laskenta on suoritettava eri lailla ensimmäistä ja toista ehdokassijaa ratkaistaessa. Hänelle sanotaan turhaan: älkää lyhentäkö toimitusta! Äänestäkää kaksi tai kolme kertaa, jos niin haluatte! Hän palaa joka tapauksessa vanhaan virteensä: Kas niin, nyt lyhennetään toimitusta; äänestetään yhden kerran; sittenpä minä näytän herrasväelle jne.
Emme sen sijaan ymmärrä, miksi Finl. Allm. Tidningissä julkaistun kirjoituksen lähettäjä pitää vääränä sitä, että jokaisen ehdokassijan täyttämisestä äänestetään erikseen. Hän sanoo: jokainen äänestäjä on velvollinen ilmaisemaan mielipiteensä hakijoiden ”ansioiden välisistä suhteista”. Tämähän toki tapahtuu kun äänestetään kaikista hakijoista ensimmäisen ehdokassijan täyttämiseksi.
Jos kirjoittaja haluaa, että kaikkien suhteellisista ansioista toiselle ehdokassijalle jne. on äänestettävä, tulos tuollaisesta toisesta äänestyksestä pysyy pakostakin samana. Jos A on saanut 9, B 8 ja C 7 ääntä ensimmäiselle sijalle, aivan samat äänet heille varmastikin annettaisiin toista sijaa varten. Tuollainen äänestäminenhän olisi toki tarkoituksetonta pelleilyä. Se hakija, joka on saanut enimmät äänet ensimmäiselle ehdokassijalle, on samalla asetettu muiden edelle kaikkien ehdokassijojen osalta. Niinpä hänet jätetään pois seuraavista äänestyksistä ja vertailu toisen ehdokassijan täyttämiseksi tapahtuu pelkästään jäljelle jääneiden kesken jne.
Kirjoittaja esittää lisävaatimuksen: kun äänet menevät tasan, ratkaisee ensimmäistä ja toista ehdokassijaa varten annettujen äänten summa; kun nämäkin summat ovat yhtä suuret, ratkaisu tehdään ehdokkaille ensimmäistä sijaa varten annettujen äänten mukaan.
Jos hakijoita on vain kolme ja kaikista ehdokassijoista äänestetään samalla kertaa, saavat kaikki hakijat aina saman määrän ääniä. Esim. 24 äänestäjältä saavat ääniä:
I. II. III.
A 9 7 8
B 8 9 7
C 7 8 9
Kirjoittajan laskentatavan mukaan B saisi ensimmäisen ehdokassijan, koska B on saanut molemmille ylimmille sijoille 8 + 9 = 17 ääntä, A vain 16.
Hra L:n laskentatavan mukaan taas kumpikin sai 49 pistettä ja ensimmäisen sijan saa siis heistä se, jota puheenjohtaja on tälle sijalle äänestänyt. Lukija siis havaitsee, että tässäkin tapauksessa mainittu kirjoittaja ja hra L. ovat eri mieltä. Kumpikin laskee 2. ja 3. ehdokassijaa varten annetut äänet ikään kuin ensimmäistä sijaa varten annetuiksi; muuten laskentatavat ja myös niillä saatu tulos ovat kuitenkin erilaiset.
Jos äänestetään kahdesti, A saa ensimmäisen ehdokassijan ja B toisen. Samoin käy, jos äänestyksiä on vain yksi, mutta äänet lasketaan ikään kuin olisi äänestetty kahdesti. Ts. A on saanut enemmistön ensimmäiselle sijalle; 8 + 9 = 17 äänestäjää on asettanut B:n C:n edelle, mutta tätä on vain 7 + 8 = 15 äänestäjää pitänyt B:tä parempana; niinpä B saa toisen ja C kolmannen ehdokassijan.
Usein mainittu Allmänna Tidningenin kirjoittaja vetoaa mielipiteensä tueksi erääseen 6. lokak. 1746 päivättyyn kuninkaalliseen kirjeeseen. Katsokaamme, onko kirjoittajalla todellakin laissa tukea mielipiteelleen. Mainitussa ”Kiertokirjeessä kaikille kollegioille” sanotaan, että ne ”ehdotukset, jotka vapaiden virkojen täyttämiseksi Meille esitetään, on laadittava äänten enemmistön mukaisesti siten, että eniten ääniä saanut asetetaan 1. sijalle, vähemmän saanut 2. sijalle ja vähiten saanut 3. sijalle”.
Jos tätä säädöstä noudatetaan, äänestystä ei saa lainkaan suorittaa ehdokassijoittain eli jokainen äänestäjä äänestää vain yhtä hakijaa. Esim. 24 äänestäjästä 9 äänestää A:ta, 8 B:tä, 7 C:tä, ja nuo kolme asetetaan ehdolle tässä järjestyksessä.
Silloin voi kuitenkin käydä niin, että kaikki 24 äänestävät A:ta, jolloin ainoastaan A pannaan ehdolle, tai esim. 13 äänestää A:ta ja 11 B:tä, jolloin C jää pois ehdollepanosta.
Säädöstä ei siis voida lainkaan soveltaa tapauksiin, jolloin kolme henkilöä on pantava ehdolle ja kun ilmaantuu näin monta hakijaa, joilla on oikeus tulla ehdollepanossa huomioon otetuksi.
Esim. yliopiston ohjesäännössä on nimenomaisesti määrätty, että ensin on äänestettävä professorinviran hakijoiden pätevyydestä ja sitten suoritettava ehdollepano.
Jos tällöin kolme hakijaa julistetaan päteviksi, kaikki kolme on pantava ehdolle. Näin on ehdollepanot suoritettava yleensä myös kirkollisten virkojen täyttämistä varten, koska ehdokassijaa ei voida evätä henkilöltä, joka on suorittamillaan tutkinnoilla osoittanut oikeutensa tulla huomioon otetuksi.
Kaikissa tällaisissa tapauksissa äänestäjien on annettava kolme ääntä, yksi kutakin ehdokassijaa varten. Muutenhan jää sattuman varaan, asetetaanko ehdolle yksi, kaksi vai kolme hakijaa.
Kirjoittaja on nyt siis edellä mainitulla kannalla, että jokaisen äänestäjän on annettava kolme ääntä, ääni kunkin ehdokassijan täyttämistä varten ja kukin ääni tietylle hakijoihin kuuluvalle henkilölle, ja että kunkin hakijan saama äänimäärä ratkaisee hänen sijoittumisensa ehdollepanoon. Tästä ei mainitussa kiertokirjeessä sanota mitään.
Ja ensiksi: tämä äänestys tuottaa tuloksen vain silloin, kun hakijoita on enemmän kuin kolme ja osa äänistä on annettu sellaisille hakijoille, jotka eivät pääse ehdokassijoille; toiseksi: hakija, joka on saanut enimmät äänet kolmannelle ehdokassijalle, ohittaa toisen, joka on saanut yhden äänen vähemmän esim. ensimmäiselle ehdokassijalle, mistä olemme edellä esittäneet esimerkin.
Jos hakijoita taas on vain kolme, kaikki kolme saavat aina saman määrän ääniä eikä kiertokirjettä voida lainkaan soveltaa.
Kirjoittaja haluaa nyt, että tässä tapauksessa kysymys ehdokassijasta ratkaistaan laskemalla yhteen ensimmäistä ja toista sijaa varten annetut äänet. Tästä ei kiertokirjeessä ole sanottu mitään. Kyseessä on kirjoittajan oma mielipide asiasta.
Olemme samaa mieltä, koska äänestyksestä ei saada muuten aikaan minkäänlaista tulosta. Kirjoittaja kuitenkin haluaa tämän lisäksi, että 2. ja 3. ehdokassijaa varten annetut äänet on laskettava samanarvoisiksi, niin että henkilö, joka on saanut esim. 13 ääntä toiselle ehdokassijalle, ohittaa hakijan, joka on saanut 12 ääntä ensimmäiselle sijalle. Tämäkin on tietysti vain kirjoittajan mielipide.
Tämä vaatimus seuraa toki johdonmukaisesti aiemmin esitetystä kannasta, että myös 3. sijaa varten annetut äänet ovat tasa-arvoisia 1. sijaa varten annettujen kanssa. Nämä molemmat vaatimukset ovat kuitenkin ristiriidassa koko äänestystavan järjellisen tarkoituksen kanssa, sillä äänethän annetaan erikseen 1., 2. ja 3. ehdokassijaa varten.
Jos sen sijaan äänestetään erikseen kunkin ehdokassijan täyttämisestä, ”äänten enemmyys” ratkaisee tuloksen kullakin kerralla. Tällainen äänestysmenettely on kiistatta tuossa kiertokirjeessä annetun määräyksen vastainen. Kuten jo tuli todetuksi, kiertokirjeen vaatima menettely ei kuitenkaan johda tulokseen silloin, kun on täytettävä kolme ehdokassijaa ja tarjolla on kolme ehdollepanoon oikeutettua henkilöä, kun taas mainittu äänestystapa täyttää kaiken äänestämisen tarkoituksen, ratkaisuun päätymisen äänten enemmyyden perusteella. Kuten olemme osoittaneet, tämä on ainoa yleisesti sovellettavissa oleva menetelmä, äänestetäänpä millaisen tahansa äänestysesityksen perusteella, ja sitä käytettäessä jokainen ääni luetaan juuri sen tarkoituksen hyväksi, johon se on annettukin.
Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, ettei mainitun kirjoittajan esittämää laskentatapaa käytetä virkojen täytössä eikä se myöskään ole käyttökelpoinen vaaleissa eikä muissa äänestyksissä.
Olemme aiemmin osoittaneet, että hra L:n laskentatapa soveltuu niihin vielä huonommin. Molemmat ovat samanlaisia myös siinä suhteessa, ettei annettuja ääniä lueta sen tarkoituksen hyväksi, johon ne on annettu.
J. V. S.
