Sattumalta vasta nyt on toimituksen tietoon tullut L. L. Laurénin ”Selvitys Pietarsaaren tyttökoulun ohjelmasta, menetelmistä ja toiminnasta”, vaikka se on ilmestynyt jo 1857.

On siis voinut tapahtua, että monella tämän lehden lukijalla on jo kauan tätä ennen ollut ilo tutustua tähän erinomaiseen kirjoitukseen, varsinkin kun se nimiölehden kertoman mukaan on jaettu Wasabladetin mukana. Mutta he varmaan suovat meille anteeksi, että tässä palautamme kirjasen heidän mieleensä; ja ne monet, jotka meidän laillamme saavat siitä uuden tuttavuuden, pitävät toivoaksemme niitä palstoja hyvin täytettyinä, jotka sen sisältö vie.

Erään turkulaisen lehden myöhemmästä selvityksestä olemme kuulleet, että koulun opetus on ulottunut paljon yli sen mitä siltä on voitu odottaa. Siinä nimittäin sanotaan, ellemme muista väärin, että koulun oppilaat ovat käyneet läpi paitsi lukuisia ruotsalaisia kirjailijoita myös ”useimmat” Schillerin draamateokset. Se on toden totta enemmän kuin mitä voidaan vaatia. Olemmekin sitä mieltä, että myös tällaisella lukemisella pitää olla rajansa, olkoonpa se kaikin puolin miten asianmukaista tahansa, ja koulun on jätettävä siinä herätetylle halulle jotain vapaasti harjoitettavaa. Myös liian varhain kylläiseksi tuleminen on virhe. Emme todella ymmärrä kuinka koulussa on ollut mahdollista ehtiä niin paljon. Emme halua suositella naispuoliselle nuorisolle mitään kriittisiä luentoja, mutta mielestämme olisi kuitenkin paikallaan, että lukemista, joka on edennyt johonkin mainitun oppimäärän viittaamaan kohtaan, pitäisi ohjata selvittämällä jotain luetusta, sen totuudesta ja kauneudesta.

Samalla kun suuresti kiitämme sitä, että vieraiden kielten opinnoilla lähinnä tarkoitetaan kykyä lukea, ei puhe- ja kirjoitustaitoa, otamme itsellemme vapauden kysyä, eikö tarkempia tietoja kieliopista voisi rajoittaa korkeintaan kahteen, äidinkieleen ja toiseen sille välttämättömään vertailukieleen.

Meistä on aivan luonnollista, että laskuteoriat ja yhtälöteoria eivät ole viehättäneet nuoria, kun päässälaskuakaan ei ole mitenkään suuremmin harjoitettu. Jos oppilaita opetettaisiin laskemaan päässä jopa nk. yksinkertaisen regula di trin [kolmen säännön] lajeja, tilanne varmasti jossain määrin muuttuisi. Mutta tytöiltä ei missään tapauksessa voi vaatia kiinnostusta niin ajatuksettomaan harjoitukseen kuin numerolaskuun. Tämän kiinnostuksen mittapuuna on heidän tuleva tarpeensa voida pitää kotitalouskirjaa. Olisi paljon mieluisampaa ja hyödyllisempää käyttää vapaa opetusaika geometrian opetukseen sen verran kuin vaaditaan käsittämään, mikä kiinteä kappale on ja miten suuntaissärmiön sisältö lasketaan. Tämä tieto on sitäkin soveliaampaa, kun se voidaan yhdistää piirustuksen perspektiivi- ja varjo-oppiin.

Kyseistä selvitystä lukiessa emme voi vaimentaa yhtä ajatusta. Kun maassa joku tai jotkut henkilöt osoittavat harrasta kiinnostusta asiaan ja tietävät siitä paljon, kuten selvitys todistaa, niin tästä maasta ei löydy ketään, jonka asiana olisi saada tämä tieto käyttöön koko maan hyväksi. Ajattelemme asiasta näin. Jos vallassamme olisi, sanoisimme sille miehelle, joka on järjestänyt opetuksen Pietarsaaren tyttökoulussa: Matkustakaa, käykää maan tyttökouluissa. Selvittäkää, minkä olette niissä huomanneet olevan hyvin tai huonosti. Valitkaa niistä mikä tahansa. Kutsukaa apuopettajiksi ketä haluatte. Näyttäkää meille mallikoulu, missä opettajat ja opettajattaret voivat käydä muille opettamassa, mikä tyttökoulu on ja miten sen opetusta pitää hoitaa. Lisäksi luonnollisesti määrätkää itse ehtonne; määrätkää ne niin, että mikään huoli ei teitä paina. Sata ruplaa enemmän tai vähemmän on pikku asia. On kyse perhe-elämästä – vain sivistyneimpien tietenkin, mutta heistä tulee esimerkki vähemmän sivistyneille ja sivistymättömille, ja perhe-elämä on koko yhteiskuntaelämän juuri. Mitä teemmekään tyttökouluilla, jos ne ovat kelvottomia. Omistakaa elämänne pyrkimykset niiden kohottamiseen. Yksikään maailman kansa ei ole liian köyhä palkitsemaan sellaista palvelusta.