Lehdistökomitean nimissä laadittuja perusteluja kahta säädösehdotusta varten 21.12.1862, konsepti

Tietoka dokumentista

Tietoa
21.12.1862
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Sen tehtävän, jonka Teidän Keisarillinen Majesteettinne on armollisimmin 1. joulukuuta 1861 päivätyllä käskykirjeellään antanut allekirjoittaneille, olemme alamaisesti kuuliaisina T. K. M:n käskylle ja vakuuttuneina asian tärkeydestä isänmaalle koettaneet parhaan kykymme mukaan täyttää. Neuvonpitomme päätettyämme jätämme syvimmin alamaisina seuraavat ehdotukset:

– esitys Suomen- ja ruotsinkielisiä painotuotteita koskevasta painovapauslaista,

– esitys Asetukseksi Suomessa julkaistavista venäjänkielisistä ja vieraskielisistä painotuotteista sekä ulkomaisista painotuotteista,

– sekä Taulukko näissä lakiesityksissä mainituista rikkomuksista ja rangaistusmääräyksistä.

Vakuuttuneena siitä, että yksilön oikeudet yhteiskunnassa ja valtiossa jokaisen kansan keskuudessa välttämättä riippuvat sen yleisestä sivistyksestä ja siihen liittyvästä yhteiskunnallisten instituutioiden kehityksestä, on komitea tästä näkökulmasta käsittänyt myös vaatimuksen sananvapaudesta. Komitean ehdotuksen lähtökohta on siten käsitys vapaudesta, jonka Suomen kansan nykyinen sivistystaso sallii ja jota se myös edellyttää.

Suomen kansa, joka on verrattain varhain tullut osalliseksi läntisen Euroopan kulttuurista, on kasvanut ankarasti lakiin nojaavan ja vapaan yhteiskuntajärjestyksen alaisena. Se ei ole kristinuskon omaksumisesta lähtien tuntenut orjuutta missään muodossa, vaan on alati nauttinut tasa-arvoa lain edessä. Näin on myös sen vakaumukseen ja tapoihin niin syvälle juurtunut lain ja yhteiskuntajärjestyksen kunnioitus, että sen historiasta tuskin on osoitettavissa ainuttakaan esimerkkiä siitä, että se olisi ase kädessä noussut tuota järjestystä vastaan. Ainoa aikakirjojen kertoma esimerkki sellaisesta tapahtumasta sai aiheensa, paitsi laittomasta sorrosta, myös hallitsijahuoneen sisäisten välienselvittelyjen aiheuttamasta epävarmuudesta, kun ei tiedetty, kuka oli laillinen esivalta.

Jos siis kysytään, voisiko painetun sanan vapaus Suomessa saada aikaan yhteiskuntajärjestyksen todellisen murenemisen, on komitean jäsenten lujalla perustalla seisova mielipide, jonka jokainen valistunut suomalainen myös heidän kanssansa jakaa, että sellaista ei koskaan ole pelättävissä. Maan voimassa oleva laki sisältää sitä paitsi niin äärimmäisen ankarat rangaistusmääräykset kaikista yhteiskuntajärjestykseen ja valtiovaltaan kohdistuvista rikkomuksista, myös sanallisesti tapahtuvista, että mikä tahansa uusi tätä tarkoittava lain säädös olisi tarpeeton. Loukkaavat kirjoitukset monarkkia vastaan, hänen laillisten neuvonantajiensa kunniaa loukkaavat vihjailut, kehotukset kapinaan tai vain tottelemattomuuteen hallitsijaa kohtaan, tai niitä kohtaan, jotka antavat määräyksiä esivallan ominaisuudessa, maan turvallisuutta koskevien tai yleistä levottomuutta ja hälyä aikaansaavien väärien huhujen levittäminen – kaikesta sellaisesta on rangaistuksena kuolema, karkotus tai ankara ruumiillinen kuritus. Myös uskontojen pyhyyttä ja yleistä siveyttä suojaavat ankarat rangaistusmääräykset. Lisättäköön, että Suomen liitto itseään paljon voimakkaamman valtakunnan kanssa tekisi jokaisesta yrityksestä häiritä yleistä järjestystä niin mielettömän, että vaikka lainkuuliaisuus ei olisikaan väestön keskuudessa niin järkkymätön kuin se on, estäisi järki kaikkein kiihkomielisimpiäkin kuuntelemasta kapinaa lietsovien päähänpistoja.

Lain rajoittama painovapaus aiheuttaisi siten Suomen kansalle vähemmän vaaroja kuin millekään muulle Euroopan kansalle, joka ei vielä ole varautunut painetun sanan vapaaseen käyttöön.

Kuitenkin on Suomen kansa itse asiassa jo suuren osan 1700-luvusta nauttinut tätä vapautta. Että se ei täällä Suomessa aiheuttanut mitään pahempia väärinkäytöksiä, siitä voidaan saada historian todistus. Suomi menetti tämän vapauden yhdessä Ruotsin kanssa kuningasvallan taistelussa ruotsalaista aatelistoa vastaan, ja Ruotsissakin oli tavalla, jolla painovapautta hyödynnettiin, varsin vähän tekemistä tämän kanssa. Vielä vuosien 1809–1829 välisenä aikanakaan, vaikka silloin ei sensuroitu muita kuin teologisia ja lääketieteellisiä kirjoituksia, ei sattunut ainuttakaan oikeudenkäyntiin johtanutta väärinkäytöstä. Myöskään sen jälkeen ei 30 vuoden kuluessa – tuona ainoana aikana, jolloin maassamme on ollut voimassa yleinen sensuuri – ole juuri voitu osoittaa, että olisi yritetty julkaista jotakin varsinaisesti rikollista. Kuitenkin juuri sensuurin olemassaolo ja etenkin se mielivaltainen tapa, jolla sitä on sovellettu, olisi ollut omiaan herättämään katkeruutta, josta olisi helposti voinut olla seurauksena rikkomuksia.

Tämän historiallisen kokemuksen perusteella, ja maassa vallitsevan yleisen hengen tuntien, on komitea yhtä mieltä siitä, että painovapauden palauttaminen ei saisi aikaan merkittäviä haittoja, todellisesta vaarasta puhumattakaan. Mutta komitean jäsenet pitävät yhtä varmana, että maan väestön ollessa nykyisellä sivistyksen ja poliittisen tietoisuuden tasolla ei mikään vähempi kuin ehkäisevän sensuurin lakkauttaminen voi tyydyttää sen oikeutettuja toivomuksia. Sillä tämän väestön kaikissa luokissa, jotka ovat kantaneet sensuurin iestä, on kasvanut tällainen tahto.

Kun Teidän Keisarillinen Majesteettinne on armossaan suonut suomalaisille alamaisilleen mittaamattoman arvokkaan hyvän työn tekemällä totta maan perustuslaista ja lupaamalla pian kutsua koolle säädyt, tulee myös painovapaudesta ehdoton välttämättömyys, koska ilman sitä olisi perustuslaillinen yhteiskuntamuoto nykyaikana mahdoton. Erityisesti lisää vapaan keskustelun tarvetta se, että perustuslain mukaan on suurehko osa maan sivistyneimmistä asukkaista suljettu valtiopäivien ja valtiopäivävaalien ulkopuolelle. Näihin poissuljettuihin kuuluu myös suuri osa maan virkamiehistä. Näitä edustusta vaille jääneitä mielipiteitä ja intressejä varten tarjoaa painovapaus ainoan keinon saada äänensä kuuluville.

Tähän asti voimassa ollut painopakko ei ehkä ole aiheuttanut merkittävää haittaa tieteelliselle tutkimukselle maassamme. Kotimaisen kirjallisuuden edistymistä se on kuitenkin suuresti estänyt. Ja olisi enemmän kuin kova kohtalo, jos Suomen kansa, vaikka sen yhteiskunnalliset olot sallisivat suuremman vapauden, jäisi kuitenkin sitä vaille eikä näin edelleenkään voisi seurata ajan nopeasti kasvavaa valistusta.

Mutta tuo sama poliittinen asema, joka tekee Suomessa mahdottomiksi kaikki painovapaudesta seuraavat väkivaltaiset purkaukset, asettaa toisaalta Suomen kansalle erityisiä velvoituksia sitä valtakuntaa kohtaan, jonka kanssa maa on yhteydessä. Tätä vapautta tulee siksi sillä tavoin hillitä, että se ei voi saada aikaan mitään, mikä loukkaisi keisarikuntaa tai aiheuttaisi siinä levottomuutta.

Onneksi on niin, että kieliero tekee sananvapauden Suomessa mahdolliseksi enemmässä määrin kuin mihin muuten ehkä voitaisiin suostua. Suomessa puhutuilla kielillä, ruotsiksi ja suomeksi, laaditut kirjoitukset eivät löydä lukijoita Venäjällä. Mitä sitä vastoin tulee venäjän kielellä tai muilla keisarikunnassa enemmän tai vähemmän yleisesti luetuilla vierailla kielillä laadittuihin kirjoituksiin, tulisi sananvapaus rajoittaa sen vapauden mukaan, joka siellä voidaan sellaisille julkaisuille myöntää. Suomea ei myöskään pidä tehdä tapulipaikaksi ulkomailla painettujen, sisällöltään mahdollisesti keisarikuntaa loukkaavien kirjoitusten maahantuonnille.

Näiden syiden perusteella on komitea niin sopivaksi nähtyään jakanut ne lakisäädökset, joita se katsoo tarvittavan painovapauden toteuttamiseksi Suomessa, kahdeksi erilliseksi säädökseksi.

Ensimmäinen niistä, lehdistölaki, nojaa periaatteeseen painovapaudesta ilman ennakkosensuuria, mutta kuitenkin niin, että vapautta säätelevät tarkat lakimääräykset. Se koskee, kuten otsikko ilmoittaa, Suomessa ilmestyviä kirjoituksia, kuitenkin vain ruotsin- ja suomenkielisiä, sekä maassa painettuja jäljenteitä *** ym. ja täällä laadittuja vastauskirjoituksia.

Tähän säädökseen sisältyvät kaikki määräykset, jotka koskevat kirjapainoja ja kirjakauppaa, kirjallista omistusoikeutta, lehdistön valvontaa sekä syytteeseenpanoa ja oikeudenkäyntiä niin tähän kuuluvissa järjestysasioissa kuin varsinaisissa painovapausrikkomuksissakin.

Toinen säädös, ”Asetus Suomessa julkaistuista venäjänkielisistä ja vieraskielisistä painotuotteista sekä ulkomaisista painotuotteista”, sisältää siis vain määräyksiä, jotka koskevat poikkeuksia säädetystä painovapaudesta, ehkäisevän sensuurin alaisia tapauksia, sekä määräyksiä siitä, missä järjestyksessä tätä sensuuria on harjoitettava. Tähän kuuluvat, kuten otsikko ilmaisee, kaikki Suomessa painetut, muulla kielellä kuin ruotsiksi tai suomeksi julkaistut kirjoitukset, sekä kaikenlaiset ulkomailta Suomeen tuotavat painotuotteet.

Esityksen mukaan tultaisiin Suomessa painettujen sellaisten kirjoitusten sensuuri toimittamaan seuraavasti:

1. että venäjänkieliset kirjoitukset tarkastettaisiin, kuten tähänkin asti, käsikirjoituksina Pietarissa

2. että vieraskieliset kirjoitukset, niinikään käsikirjoituksina, sensuroitaisiin Suomessa Painoasiain ylihallituksen valvonnassa. Kyseisen ylihallituksen asiamiehet taas tarkastavat ulkomailta tuodut painotuotteet, jolloin päätös niiden sallittavuudesta siirretään:

jos ne koskevat Venäjän keisarikunnan asioita, painoasiain ylihallitukselle; jos niiden sisällön muutoin havaitaan olevan lehdistölain säädösten mukaisesti rangaistavaa, asianmukaiselle tuomioistuimelle.

Tätä eroavuutta sellaisten kirjoitusten käsittelyssä perustellaan siten, että komitean mielestä tuomioistuin voi hyvin ratkaista, mikä on voimassa olevan lain vastaista, mutta sen tehtäväksi ei ole sopivaa uskoa selvittää, mikä loukkaa keisarikuntaa ja mikä ei. Sitä paitsi ei sellaisen selvityksen pidä saada tuomioistuinkäsittelyn antamaa julkisuutta.

 

Tällöin edellytetään, että jos Pietarin kautta tulevat ulkomaiset lehdet on siellä sensuroitu, niin säädetty tarkastus Suomen rajapaikkakunnalla jää pois. Säännös koskee lähinnä ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia aikakauslehtiä, jotka tulevat Suomeen suoraan (postitse).

Nämä ovat kyseisen asetusesityksen olennaisimmat kohdat. Ne käsittävät kaiken, mikä erityisesti koskee ehkäisevän sensuurin säilyttämistä, ja niiden tarpeellisuuden selittänee riittävästi Suomen mainittu poliittinen erikoisasema.

Mitä ensiksi mainittuun esitykseen lehdistölaiksi tulee, pyytää komitea saada alamaisimmin perustella sen sisältöä seikkaperäisemmin.

Tämän ehdotuksen mukaan valvoisi lehdistöasioita erityinen Painoasiain ylihallitus, joka koostuu presidentistä ja kahdesta jäsenestä. Tämä ylihallitus nimittää tarpeellisen määrän avustavia asiamiehiä kaikille niille paikkakunnille, joilla on kirjapainoja, joilla julkaistaan sanomalehtiä, joille tuodaan ulkomaisia painotuotteita myyntiä varten tai joille saapuu aikakausjulkaisuja postitse.

Kypsän harkinnan jälkeen on komission enemmistö päätynyt ehdottamaan, että presidentin paikka ylihallituksessa pitäisi täyttää vakituisella viranhaltijalla.

Tämän ehdotuksen perustelut ovat seuraavat. Ylihallituksen tehtävänä on päättää

– milloin maassa julkaistu kirjoitus antaa aihetta syytteeseen

– milloin asiamiehen suorittama sellaisen kirjoituksen takavarikko pidetään voimassa ja milloin ei

– mitä ulkomaisia kirjoituksia on pidettävä loukkaavina

– onko asiamiehen suorittama ulkomaisen aikakausjulkaisun numeron jakelusta poisto hyväksyttävä

– mitä ulkomaisia kirjoituksia voidaan pitää loukkaavina, erityisesti keisarikuntaa loukkaavina.

Kaikissa näissä tapauksissa, erityisesti niissä, joihin liittyy ehkäisevä sensuuri, on ylihallituksen toimiessaan tunnettava paitsi kotimaista, myös ulkomaista kirjallisuutta.

On helppo sanoa, että jokainen kirjallisesti sivistynyt ihminen voi lehdistölaki kädessään päättää, esiintyykö käsillä olevassa kirjoituksessa painovapausrikkomuksia vai ei. Mutta silloin tällöin käy niin, että tuomioistuimella on tästä asiasta eri käsitys kuin asiamiehellä ja ylihallituksella. Ja jokainen ymmärtää, miten haitallista lain kunnioituksen kannalta on, jos usein käy niin, että tuomioistuin hylkää nostetun syytteen. Jotta tällä kohden ei tehtäisi virheitä, vaaditaan ratkaisun tekijältä sekä jonkinlaista kirjallisuuden tuntemusta että kokemusta virassaan.

Kaikki painoasiarikkomukset eivät myöskään ole senkaltaisia, että niistä olisi viisasta nostaa syyte, vaikka olisikin varmasti odotettavissa, että tuomioistuin sen sellaiseksi toteaisi. Tällainen oikeusjuttu herättää aina suurta huomiota, ja lehdistö seuraa tarkoin sen kulkua. Lausumat, joiden leviämistä halutaan syytteen avulla estää, tulevat silloin yleisesti tunnetuiksi. Sitä paitsi on rangaistavuus usein arvioitava yleisesti kirjallisuuden laadun mukaan eikä yksittäisen tapauksen mukaan. Sillä muutoin nostettaisiin joskus syyte siitä, mitä on siedetty kymmenesti tai vieläkin useampia kertoja, ja sellainen menettely näyttää haitallisella tavalla mielivaltaiselta. Erityisesti on lehtien rikkomuksia arvioitaessa kiinnitettävä huomiota lehden yleiseen linjaan. Hätiköity ilmaisu voi helposti esiintyä sellaisessa yhtä päivää varten kirjoitetussa lehdessä, ja sellainen tapaus on parasta jättää unohduksen huomaan. Jossakin toisessa tapauksessa taas, jossa on ilmeistä, että lehden linjan mukaista on kiertää tai uhmata lakia, täytyy tehdä siitä ennakkotapaus. Myös kaikkien näiden seikkojen arvioiminen edellyttää siis niiltä henkilöiltä, joista ylihallitus koostuu, halua ja aikaa seurata kohtuullisessa määrin kirjallisuutta.

Saattaisi näyttää helpommalta tarkastella kirjoitusta sen lajin perusteella, siis onko sen ote enemmän tai vähemmän tieteellinen vai onko se tarkoitettu suuremmalle yleisölle, ja näin arvioida siinä esiintyvien oppien ja lausumien merkitystä. Mutta tämäkin edellyttää kirjallisuuden tuntemusta, ei vain kotimaisen, vaan myös ulkomaisen. Arvioitaessa mikä on sallittua ja mikä kiellettyä ei ole mahdollista eikä toivottavaa, että seurattaisiin jotain abstraktia sääntöä. Oppeja, joita on yleisesti pidetty hyvin vaarallisina, suvaitaan muutaman vuosikymmenen kuluttua kaikkien maiden kirjallisuudessa. Kansa ei tällä kohden voi eristäytyä muista, ja mitä valistunut mielipide ei muissa kansakunnissa tuomitse, sitä ei voi panna syytteeseen ilman vaaraa, että se herättää yleistä vastenmielisyyttä.

Sen, jonka tehtävänä on arvioida, onko levitys sallittava, on oltava perillä siitä, mitä ajan henki tunnustaa sallituksi ja mitä on sellaisena pidettävä maassa jo nykyisin käsillä olevan kirjallisuuden huomioon ottaen. Sopimaton ankaruus saa aikaan vain ulkomaisten kirjoitusten salaista tuontia, eikä sellaista tuontia voida nykyajan liikenneoloissa estää. Meidän maassamme tämä koskee varsinkin sellaista Ruotsissa painettua, jota täällä uhkaa syytteeseenpano ja takavarikointi. Selvää on, että kirjoitusten sisältö ei parane sen takia, että ne näin painetaan ulkomailla.

Painoasiain ylihallituksen on otettava huomioon kaikki nämä seikat, ei vain omaa lopullista ratkaisuaan tehdessään, vaan myös asiamiehiään neuvoessaan. Se ei siksi komitean mielestä voi koostua henkilöistä, joiden muut virkatoimet estävät heitä omistamasta näille asioille erityistä huomiota ja jotka voivat ehkä ottaa tehtävän hoitaakseen vain lyhyehköksi aikaa ja joiden olisi pakko luottaa sihteerin tai asiamiesten näkemykseen ja hyvään tahtoon. Mutta sellainen hallinto olisi vahingollinen niin yleiseltä kannalta kuin yksityiseltäkin, lehdistölain hänelle takaamaa oikeutta ajatellen. Siksi on ainoastaan kustannuskysymys estänyt komiteaa alamaisesti esittämästä, että ylihallituksen kaikki kolme jäsentä hoitaisivat paikkaansa vakinaisina. Komitea uskaltaa kuitenkin pitää aivan välttämättömänä, että ainakin presidentille annetaan tilaisuus omistautua häiriöttä toimelleen, jotta hän kokonaisuutta johtaessaan voi toimia niin johdonmukaisesti ja varovaisesti kuin toivottavaa on tällä arkaluontoisella hallinnon alalla.

Edellä alamaisesti esitetystä käynee myös ilmi, kuinka toivottavaa on, että presidentti, paitsi että hän nauttii Teidän Keisarillisen Majesteettinne korkeaa luottamusta, on samalla myös maan asukkaiden silmissä mies, jonka integriteetti on loukkaamaton ja jolla on rakkaus tieteeseen ja taiteeseen ja jalo into yleisen valistuksen edistämiseen. Komitea on siksi alamaisesti esittänyt, että presidentin, jonka Teidän Majesteettinne nimittäisi keisarillisen senaatin esityksestä, pitäisi myös nauttia arvostettua ulkoista yhteiskunnallista asemaa niin, että hänen arvoasemansa ja palkkansa olisi sama kuin senaattoreilla.

Voidaan ehkä sanoa, että muissa maissa ei ole mitään tätä ylihallitusta vastaavaa. Tavallisesti on kuitenkin sisäasiainministeriöissä erityinen toimisto lehdistöasioita varten, ja perustuslaillisissa valtioissa on ministeri näissäkin asioissa toimistaan vastuussa, minkä lisäksi hänen asemansa riippuu edustajiston paheksunnasta tai tuesta. Näissä maissa on siksi painovapaudella suoja, jota sen on Suomessa vielä etsittävä niiden miesten viisaasta suvaitsevaisuudesta, jotka on asetettu sitä tarkkailemaan. Toisaalta ei painovapaus riipu pelkästään maan sisäisistä olosuhteista, ja ehdotettu ylihallitus on samalla kertaa painovapauden vaalija ja sensuurin hoitaja.

 

Tämän ylihallituksen tehtävänä olisi jo mainittujen asioiden lisäksi:

– vastaanottaa ja arvioida ilmoituksia poliittisten lehtien julkaisemisesta suomen tai ruotsin kielellä,

– antaa lausuntoja kirjapainojen, kirjakauppojen ym. perustamista koskevista ilmoituksista,

– tarkastaa tai tarkastuttaa kirjapainojen puolivuotisluettelot toimeenpannuista painotöistä,

– antaa asiamiehen luetteloida valtiolle menetetyt, tuomion saaneet tai muuten kielletyt kirjat ym.,

– tehdä tuomioistuimena ratkaisu kaikissa järjestysasioissa ja antaa asianomaisena viranomaisena periä tuomitut sakot.

Kaikki nämä asiat osoittavat, aikaisemmin mainittujen lisäksi, että niiden asianmukaiseen hoitamiseen tarvitaan asioiden luonteeseen perehtynyt johtaja.

Ylihallituksen kaksi jäsentä ehdotuksen mukaan Teidän Majesteettinne vain määräisi, ja he nauttisivat säännön mukaista palkkiota. Koska ei näytä tarpeelliselta, että jäsenet osallistuisivat juoksevien asioiden käsittelyyn, jossa tämä ylimääräinen toimi sitoisi heitä liiaksi, ehdotus on, että ylihallitus kokoontuisi täydessä kokoonpanossaan vain toimiessaan tuomioistuimena sekä sihteeriä ja yliasiamiestä valittaessa. Presidentti taas hoitaisi yksinään muut asiat ja vastaisi yksinään asioiden lainmukaisesta kulusta yleensä.

Yliasiamiehen palkkaamista komitea on pitänyt tarpeellisena pääasiassa ulkomaisten kirjoitusten tarkastamista ajatellen. Hänelle tulisi jättää Helsingissä tapahtuvan kirjatuonnin faktuurat, jolloin hän vaatisi tarkastettavaksi niissä esiintyvät tuntemattomat, sallituiksi toteamattomat kirjoitukset. Samoin lähettäisivät asiamiehet hänelle sellaisia kirjoituksia. Hän jakaisi ne sitten tarkastettavaksi pääkaupungin muille asiamiehille. Hänen velvollisuutenaan olisi myös valvoa pääkaupungissa ilmestyviä lehtiä ja yleensäkin pitää silmällä maan lehdistöä. Kuitenkaan ei hänen asianaan ole tehdä mitään ratkaisuja, vaan hänen tulee ainoastaan ilmoittaa presidentille siitä, mikä on havaittu rangaistavaksi.

Varsinaisissa lehdistörikkomuksissa ei, kuten edellä on jo mainittu, tuomioita anna ylihallitus, joka vain määrää tehtäväksi syytteen.

Komitea on nähnyt haitalliseksi sen, että kaupunkien raastuvanoikeudet käsittelisivät painovapausasioita, koska näissä tuomioistuimissa ei useinkaan ole muita kirjallisesti sivistyneitä henkilöitä kuin puheenjohtaja. Mutta kun on vaikea muodostaa tuomioistuinta muullakaan tavalla, ja kun jury olisi tapoihin ja muuhun oikeudenkäyttöön nähden kovin vieras laitos, ei komitean enemmistö ole uskaltanut esittää mitään sellaista. Mainittua haittaa lievittää se, että haaste- ja syyteasiakirjoissa on rikkomus otsikoitava tarkoin lehdistölain määräysten mukaan, ja että kirjoituksen rangaistavat kohdat on osoitettava tuomioistuimelle, samoin kuin se, että tämänkaltaiset asiat alistetaan aina hovioikeuden harkittaviksi, ja sen tuomioista saa tavallisessa järjestyksessä valittaa keisarillisen senaatin oikeusosastoon. Että todellinen rikollinen ei siten välty rangaistukselta, siitä on kaikki se varmuus minkä maan lait takaavat muissa rikosasioissa. Syyttömällä taas on tavallista parempi turva siinä, että itse syytteen aiheuttanut kirjoitus on korkeimmalle tuomioistuimelle samanlainen todiste kuin mitä se oli tai olisi ollut ensimmäisessä oikeusasteessa.

Myös järjestysasioissa on syylliseksi todetulla esityksen mukaan takautumisoikeus painoasiain ylihallituksesta keisarillisen senaatin talousosastoon.

Toivottavaa kuitenkin olisi, että keisarillisen senaatin prokuraattori velvoitettaisiin, hänen ohjesääntöönsä tehtävällä lisäyksellä, erityisesti huolehtimaan siitä, että sananvapauden hyväksi tulee kaikki lain suoja.

Sen lisäksi, mitä yleinen laki säätää kirjallisesti ja painetun sanan muodossa tehdyistä rikkomuksista, sisältyy ehdotukseen, kuten oheistetusta taulukosta käy ilmi, melkoinen joukko erityisiä painovapauden väärinkäyttöä koskevia säännöksiä. Mutta siinä on myös rangaistusmääräyksiä, ja komitean jäsenten velvollisuus on mitä kunnioittavimmin kiinnittää Teidän Keisarillisen Majesteettinne huomiota siihen, että yleisen lain määräyksistä pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä säädetyt sakot kaksinkertaistetaan, koska ne muutoin olisivat aivan liian vähäiset ja merkityksettömät.

Mainitut rikokset ja rangaistusmääräykset niiden lisäksi, joista säädetään yleisessä laissa, on suureksi osaksi lainattu muiden maiden kirjapainotoimintaa koskevasta lainsäädännöstä. Komitea on tällä kohden yrittänyt noudattaa mitä suurinta tarkkuutta, jotta ei kävisi niin, että kun olemme mitä alamaisimmin rohjenneet esittää Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne painovapautta Suomen kansan nykyisen sivistystason ja maan yhteiskuntajärjestyksen vaatimana välttämättömyytenä, niin olisimme jättäneet huomioimatta jonkin seikan, joka voisi antaa sijaa tämän niin suuren ja kallisarvoisen vapauden väärinkäytölle. Komitean jäsenten vakaumus on, että se kaikkien muiden yhteiskunnallisten oikeuksien tavoin vakiintuu ja kantaa hyvää hedelmää sitä enemmän, mitä ankarammin se on sidoksissa lakiin. Toivomme myös, että kun olemme pyrkineet tähän päämäärään, emme silti olisi ehdottaneet mitään, mikä sopimattomalla tavalla rajoittaisi sen toimintaa. Lienee tarpeetonta erikseen perustella kaikkia esitettyjä säännöksiä, koska ne eivät sisällä mitään muuta kuin takuita, jotta ei loukattaisi sitä, mitä on jokaisessa valistuneessa yhteiskunnassa pidettävä pyhänä, eikä yleistä tai yksityistä oikeutta.

Esityksessä ”Asetus Suomessa julkaistuista venäjänkielisistä ja vieraskielisistä painotuotteista sekä ulkomaisista painotuotteista” on säännös, jolla estetään Venäjän keisarikuntaa loukkaavien kirjoitusten sisällyttäminen näihin painotuotteisiin. Niinikään on lehdistölain § 30 momentissa säädetty suuret sakot Venäjää koskevista sopimattomista mielipiteistä ja vääristä tiedoista, ja kun painovapausrikoksen rangaistuksesta aina seuraa kirjoituksen takavarikointi, on sellaisten loukkausten levittäminen myös suomen ja ruotsin kielellä estetty.

Rangaistusmääräykset on kaikissa kohdin asetettu rahasakkoina aina 000 mk asti, ja ainoastaan siinä tapauksessa, että niiden maksamiseen ei ole varoja, ehdotetaan niiden vastineeksi vankeutta. Ottaen huomioon rikkomusten luonteen ja niiden henkilöiden yhteiskunnallisen aseman, joihin rangaistusta useimmissa tapauksissa ehkä tultaisiin soveltamaan, ja joille jo vapauden menetyksen voidaan olettaa olevan mitä ankarin rangaistus, on komitea tältä osin katsonut sopivaksi esittää yksinkertaista vankeutta ilman pakkotyötä. Mutta tästä on väistämättä ollut seurauksena, että komitealla ei ole ollut yleisessä laissa mittapuuta, jolla rikoksesta tuomitut sakot muutettaisiin vankeudeksi vedellä ja leivällä tai työvankeudeksi. Muuntamisen perusmääräykseksi on tällöin otettu, että markkasakot vastaavat päivää vankeutta, minkä lisäksi päivää vankeutta lasketaan jokaisen ylitettävän 300 mk osalle. Myöskin on useimmissa tapauksissa sakkojen rahamäärä paljon suurempi kuin yleisen lain seuraamassa asteikossa, koska yleisesti tunnustetaan, että se ei vastaa nykyoloja ja nykyistä rahan arvoa. Komitea on kaikissa kohdin jättänyt tuomioistuimelle suuren vapauden päättää sakon määrästä. Tämä ei ainoastaan vastaa nykyajan käsitystä siitä, mikä on rikoslaissa tarkoituksenmukaista, vaan saa perustelunsa myös rikkomusten luonteesta, sillä niiden aste ei milloinkaan ole vaikeammin määritettävissä kuin silloin kun niitä on etsittävä kirjoitetusta sanasta.

Kaikista painovapausrikkomuksista, jotka eivät ole varsinaisesti poliittisia ja sen tähden sakoilla sovittamattomia rikoksia, ovat epäilemättä rahasakot tehokkain ojennuskeino. Kustannustoimi on nykyään voittoa tuottava ammatti, jota harjoitetaan suurten pääomien varassa, ja verrattain harvoin julkaistaan nyttemmin painotuotteita, joihin ei liittyisi muodossa tai toisessa myös voiton tavoittelu. Rangaistusmääräys, joka mitätöi saatavaksi lasketun voiton tai vain pienentääkin sitä, koskee näin ollen samalla rikkomuksen tarkoitusta ja motiivia. Tämä rangaistusmuoto ei myöskään herätä yleisössä samalla tavalla osanottoa kuin vapausrangaistus. Suomessa ei tosin kustannuselinkeino ole vielä pitkälle kehittynyt. Mutta painovapauden käyttöönotto tulee sitä epäilemättä pian edistämään.

Kaikissa maissa ovat spekulaatiokohteita erityisesti ne säännöllisesti ilmestyvät uutis- ja ilmoituslehdet, jotka tavallisesti ovat samalla poliittisten puoluemielipiteiden äänenkannattajia. Nämä lehdet, jotka innokkaasti osallistuvat eri mielipiteitten väliseen kiistelyyn, ja jotka valvovat hyödyllisellä tavalla niitä, jotka hoitavat yleisiä asioita, ovat myös helpoimmin alttiit loukkaamaan yleistä tai yksityistä oikeutta. Kaikissa maissa ovat siksi lehdistölait erityisen lainsäädännön kohteena.

Myös komitea on nähnyt asian tällä tavoin ja siksi ehdottanut, että säännöllisesti ilmestyvät poliittiset lehdet asettaisivat niiden sakkojen vakuudeksi, joihin ne saatettaisiin tuomita, joko takuun tai tietyn suuruisen talletuksen. Kyseinen rahamäärä, ehdotuksen mukaan 500 markasta 4 000 markkaan, näyttää melko vähäiseltä. On kuitenkin otettava huomioon olot tässä maassa, jossa sellaisten lehtien levikki on välistä vain 400–500 kappaletta ja tilaushinta 2 mk kappaleelta (vuosikerralta). Silloin ovat bruttotulot 800–1 000 mk, eivätkä edes maan laajimmalle leviävän lehden bruttotulot ole enempää kuin 28 000 mk. Näin ollen on mainittu vakuus itse asiassa varsin riittävä. Lisättäköön, että kun tästä määrästä on vähennetty maksetut sakot, ja vakuus on jälleen asetettava, tarjoaa se kaiken sen varmuuden mitä sellaisissa oloissa voidaan vaatia.

Komitea on muuten katsonut, ettei sen pidä ehdottaa muita ehkäiseviä vaatimuksia kuin tämän välttämättömän, jota ilman lehdistöä tarkoittavat sakkomääräykset saattaisivat käydä täysin näennäisiksi. Ylihallitukselle ei ole siksi annettu oikeutta estää lehtien julkaisemista; sen tulee ainoastaan tarkistaa, että julkaisija on täysi-ikäinen ja oikeutettu hallitsemaan vapaasti omaisuuttaan ja että häntä ei ole tuomittu häpeällisestä rikoksesta, sekä arvioida asetetun vakuuden riittävyys ja varmuus. Lisäksi ehdotukseen kuuluu, että kirjanpainaja ei saa luovuttaa painosta sellaista lehteä, ennen kuin hän on saanut todistuksen siitä, että lehdestä on jätetty kappale asianomaiselle asiamiehelle. Tämä taas on oikeutettu kyseisen todistuksen annettuaan heti takavarikoimaan lehden kyseisen numeron, missä sen kappaleita sitten tavataankin. Tällä tavoin on ylihallituksella vallassaan estää kaiken rangaistavana pidettävän levittäminen, kunnes tuomioistuin on siitä antanut määräyksen.

Yhtäläiset oikeudet on asiamiehelle kaikkien muiden kirjoitusten ja painotuotteiden suhteen.

Eräiden maiden lehdistölakeihin on katsottu tarpeelliseksi sisällyttää määräys, että tietynkokoiset pienehköt brosyyrit tulee jättää asianomaiselle viranomaiselle tietty määrä päiviä tai tunteja ennen niiden levitystä. Komitea on puolestaan katsonut tarpeettomaksi kuormittaa kotimaista lehdistöä sellaisella säädöksellä. Sillä ottaen huomioon lukevan yleisön vähäisen lukumäärän maassamme koostuu kotimainen kirjallisuus suureksi osaksi pienistä kirjasista. Siitä huolimatta ne leviävät varsin hitaasti, joten kun lehdistöylihallitus noudattaa tarpeenmukaista valppautta, ei kirjoitusta ehditä levittämään kuin muutama kappale ennen kuin painos voidaan saattaa takavarikkoon.

Komitea toivoi tällä alamaisella esityksellänsä onnistuneensa saamaan Teidän Keisarillisen Majesteettinsa vakuuttuneeksi siitä, että ehdotus itse asiassa sisältää kaikki tarpeelliset takuut painovapauden mahdollista väärinkäyttöä vastaan. Tämä toivomus on sitäkin hartaampi, kun komitean jäsenet, luottaen Teidän Keisarillisen Majesteettinne Armoon ja tietoisina omien mielipiteittensä rehellisyydestä, rohkenevat mitä syvimmin alamaisina lopettaa esityksensä pyyntöön, jonka tarkoitukseen tuhannet ja taas tuhannet Teidän Keisarillisen Majesteettinne suomalaiset alamaiset yhtyvät:

 

Suuri Aleksanteri, Keisari ja Suuriruhtinas!

 

Nyt alamaisuudessa ehdotetun lehdistölain kaltaisella lailla ei juuri ole kansalle arvoa, jos se annetaan tänään ja peruutetaan huomenna.

Kansat laskevat henkisen ja aineellisen kehityksensä ajanjaksot päivistä, joina niille suodaan tuollaisia suuria etuja. Koko Suomen kansa odottaa saavansa laskea sellaisen ajanjakson alkavan siitä päivästä, jolloin Teidän Keisarillinen Majesteettinne suvaitsee lahjoittaa sille sananvapauden siunaukset.

Suvaitkoon siis Suuri Aleksanteri, Keisari ja Suuriruhtinas, tehdä tämän lahjansa peruuttamattomaksi, saattamalla Teidän Majesteettinne Armollisen lupauksen mukaisesti pian kokoontuvat säädyt osallisiksi päätettäessä siitä laista, jolla tämän maan kielillä tässä maassa julistetaan painosensuuri kumotuksi ja saadaan aikaan järjestys, jossa uutta kaivattua painovapautta voidaan käyttää, olkoonpa sitten niin, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne viisaudessaan katsoo tämän esityksen sopivan sellaiseksi laiksi, tai niin, että Teidän Majesteettinne antaa armollisimmin laatia uuden esityksen, joka paremmin onnistuu vastaamaan Teidän Majesteettinne armollisia aikomuksia.

Ei ollut tyhjä sana, kun komitean jäsenet uskalsivat vakuuttaa koko Suomen kansan odottavan päivää, jona sille suodaan sananvapauden lahja. Nämä toivomukset elävät myös suomalaisen talonpojan tuvassa. Ne ovat siellä heränneet eloon aikoina, jolloin ei ollut sallittua ilman kenraalikuvernöörin antamaa erillistä lupaa painaa suomen kielellä muita kuin sisällöltään taloudellisia ja askeettisia kirjoituksia. Juuri tämä, että historiassa ennenkuulumattomalla tavalla kiellettiin Suomen kansan oikeus inhimilliseen sivistykseen, on opettanut myös mökin pojan arvostamaan sananvapauden siunauksia. Teidän Keisarillisen Majesteettinne oikeudenmukaisuus on poistanut tuon painavan ikeen. Teidän Majesteettinne on myös muulla tavoin lievittänyt sitä mielivaltaista sensuuripakkoa, jonka alaisena sananvapaus on viime aikoihin asti kärsinyt. Mutta noiden aikojen jättämiä vaikutelmia ei ole voitu hetkessä poistaa kansan mielistä.

Jokaisen suomalaisen rinta on täynnä luottamusta Teidän Majesteettinne aikomuksiin Suomen menestykseksi. Myös komitean jäsenet ovat siksi järkkymättömän vakuuttuneita siitä, että jos Teidän Keisarillinen Majesteettinne suvaitsee lahjoittaa Suomen kansalle sananvapauden, tapahtuu tämä niin, ettei tätä oikeutta ole tarkoitus jatkossa rajoittaa. Mutta sananvapaus, kuten kaikki muukin inhimillinen vapaus, tuo mukanaan mahdollisuuden väärinkäytöksiin, eivätkä mitkään lait riitä kokonaan niitä estämään. Varsinkin uusi vapaus on altis väärinkäytöksille. Kaikissa maissa, joissa todella on painovapaus, on se kuitenkin itse oikaissut itseään. Ja jos painovapautta halutaan, niin tähän pitää luottaa. Sellaista luottamusta ei aina ole kaikilla niillä, jotka ennen muita ovat väärinkäytöksille alttiina, ja heihin kuuluvat, kuten kokemus opettaa, usein he, jotka pitävät hallussaan hallituksen korkeimpia paikkoja. Tottumattomuus nähdä omia toimiaan julkisuudessa arvioitavan ja moitittavan tekee ihmisen herkäksi, ja hän sekoittaa usein häneen henkilökohtaisesti kohdistuvat huomautukset ja moitteet niihin, jotka kohdistuvat hallitukseen ja valtioon. Parhaatkin tarkoitukset ja vilpittöminkin isänmaallisuus voivat tällä tavoin tulla sokaistuksi ja väärinkäytetyksi. Väärinkäytösten vaaroja liioitellaan; ensimmäinenkin rajoitustoimi saa aikaan tyytymättömyyden purkauksia lehdistön puolella; uudet rajoitukset ovat enemmän tarpeen kuin aikaisemmat. Näin jatkuu, kunnes painovapaudesta on jäljellä vain nimi, jos edes nimeä enää siedetään. Tämän tarinan on voitu nähdä toistuvan lähes kaikissa Euroopan maissa. Vaihtelut lehdistön vapaudesta lehdistön sensuuripakkoon ovat loppuneet vasta sitten, kun painovapaus on taattu peruuttamattomalla lailla. Perustuslaillisissa maissa on siksi painovapaus yleensä perustuslaillinen määräys.

Myös Suomessa on koettu nämä kohtalot maan ollessa Ruotsin yhteydessä. Vuonna 1766 tuli painovapauslaista perustuslaki, mutta se tuli sellaisena kumotuksi vuoden 1772 vallankumouksessa ja sen vuoden uudessa hallitusmuodossa. Tämä valtakuntaa turmelevia aatelispuolueita vastaan suunnattu vallankumous ei kuitenkaan riistänyt kansalta sen sanavapautta, vaan se taattiin sille vuoden 1774 painovapausasetuksella. Tämä asetus ei kuitenkaan ollut säätyjen myötävaikutuksella syntynyt laki, joten hallitus katsoi olevansa oikeutettu mielensä mukaan muuttamaan sen määräyksiä. Näin tapahtuikin vähitellen, niin että vuonna 1808 oli sananvapaudesta jäljellä enää varsin vähän. Ruotsin parhaat historioitsijat ovat valistuneen mielipiteen kanssa yhtä mieltä siitä, että tuon vapauden puuttuminen vaikutti huomattavassa määrin vuoden 1808 sotaan ja vuoden 1809 vallankumoukseen Ruotsissa.

Sellaiset esimerkit silmiensä edessä on Suomen kansan katsottava, että joka kerta kun myönnetään suurempi sananvapaus, on se jokseenkin vailla arvoa ja aiheuttaa jopa tulevaisuudessa haittaakin, ellei näistä myönnytyksistä tule lakia.

Monet seikat, ja erityisesti olojen vielä välttämättömiksi tekevät sananvapauden rajoitukset, antavat kuitenkin komitealle aiheen kunnioittavimmin ilmaista sen ajatuksen, että lehdistölaista ei vielä pidä tehdä perustuslakia, vaan ainoastaan säätyjen hyväksymänä annettu yleinen laki. Sellaista lakia voidaan olojen niin vaatiessa muuttaa hallituksen ehdotuksesta, jota tukee kolme säätyä, eivätkä Suomen kansan edustajat varmasti milloinkaan kieltäytyisi muuttamasta säännöksiä, joista kokemus on osoittanut, että ne ovat olleet isänmaalle turmiollisia.

Ehdotetun lehdistölain luonne on Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne vielä yksi syy kuunnella komitean alamaista esitystä.

Tämä esitys määrittelee, ja komitean vakaan käsityksen mukaan jokainen ehdotus painovapauslaiksi välttämättä määrittelee, melkoisen joukon maan voimassa oleville laeille tuntemattomia rikoksia ja rangaistuksia. Se sisältää uusia säännöksiä kirjallisesta omistusoikeudesta ja omaisuuden takavarikoinnista. Tästä johtuen ehdotetaan muutoksia oikeudenkäyntijärjestykseen ja, kuten edellä on mainittu, myös muutoksia voimassa olevaan rikoslakiin. Maan perustuslait säätävät: Monarkki älköön säätäkö mitään uutta lakia säätyjen siitä tietämättä älköönkä kumotko mitään vanhaa. Sellaisiksi laeiksi on aina luettu siviili- ja rikoslait kuten myös oikeudenkäyntijärjestys. Hallitus on kyllä säätyjä kuulematta säätänyt rangaistuksia annettujen taloudellisten ja järjestystä koskevien asetusten rikkomisesta. Sen perustuslaillista oikeutta tehdä niin on kuitenkin aina pidetty kyseenalaisena, ja on edellytetty, että ainakaan mitään raskaita rangaistusmääräyksiä ei saa sisältyä sellaisiin yksipuolisiin hallituksen laatimiin asetuksiin. Komitean ehdotus sisältää nyt kuitenkin rangaistusmääräyksiä, joissa sakot ovat moninkertaiset siihen verrattuna, mikä yleisen lain mukaan vastaa ankarinta ruumiillista rangaistusta. Edelleen ehdotetaan näiden sakkojen muuntamista jopa kahden ja puolen vuoden linnarangaistukseksi. Komitea ei voi eikä halua alamaisvelvollisuuksiaan vastaan ehdottaa, että niin ankaria rangaistussäännöksiä voitaisiin määrätä vain Keisarillisella asetuksella. Vielä vähemmän rohkenee se ehdottaa, että mainitut yleisen lain muutokset voitaisiin saada aikaan sillä tavalla. Päinvastoin täytyy komitean katsoa, että on ehdottoman välttämätöntä, ja sopusoinnussa perustuslain hengen ja kirjaimen kanssa, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne kaikkein armollisimmin antaa valtiopäiville tilaisuuden päättää näistä lainmuutoksista ja uusista lakisäädöksistä.

Tuomioistuin, Prosessi – Omistusoikeus = siviililaki.

Jos taas tämä osa lehdistölakiehdotuksesta on esitettävä säädyille, jotta siitä tulisi laki, ei muita tämän ehdotuksen osia voida mitenkään siitä erottaa. Ei voida odottaa, että maan säädyt hyväksyisivät lakisäännökset siten, että niitä voitaisiin soveltaa minkä tahansa lehdistöasetuksen voimassa ollessa, vaikkapa niin, että esim. sensuuri säilytettäisiin. Rangaistukset ovat välttämättömiä vain, jotta annettu oikeus olisi sidottu lakiin; ja on pidettävä selvänä, että säädyt vaatisivat, että myös oikeus, eikä vain sen väärinkäytöstä koituva rangaistus, saa lain pyhyyden.

Älköön tämä komitean mielestä ehdoton välttämättömyys tehdä lehdistölaista peruuttamaton laki saako Teidän Keisarillista Majesteettianne kavahtamaan lahjoittamasta suomalaisille alamaisilleen sitä sananvapauden astetta jonka tuo laki takaisi. Tällä lahjalla Teidän Keisarillinen Majesteettinne lisää muihin Suomen kansalle suomiinsa hyviin tekoihin sen, että sille lahjoitetaan jälleen vapaus, joka sillä on ollut jo vuosisata sitten, mutta jonka se on kokonaan ilman omaa syytään menettänyt. Tämän lahjan peruuttamattomuus on silloin jälkimaailmalle todistuksena siitä, että Aleksanteri II:n valtikan alla on Suomen niin monissa vaiheissa koetellulle kansalle sarastanut uusi, onnellisempi aikakausi, ja että tämä aikojen vaihtuminen ei ole ollut sille vain onnellinen hetki lepoa pakosta, jonka alaisena se on ollut, ja joka jälleen palaa, vaan että se on todella luonut perustuksen tämän kansan vapaalle ja lainalaiselle, minkään tulevan muutoksen keskeyttämälle kehitykselle. Ihaileva maailma on Teidän Keisarillisen Majesteettinne hallitustoimissa tunnustanut teot, jotka Jumala on alusta alkaen leimannut pysyvyyden sinetillä. Myös Suomen kansa on uskova, että siitä vapaudesta, jonka se ottaa vastaan Teidän Keisarillisen Majesteettinne kädestä, on Kaitselmus määrännyt, että se ei sitä koskaan enää menetä.

Lopuksi rohkenee komitea mitä syvimmin kunnioittaen kiinnittää Teidän Keisarillisen Majesteettinne huomiota siihen erinomaiseen ankaruuteen, jopa julmuuteen, jolla Suomen voimassa olevan lain määräykset uhkaavat sitä, joka puhein tai kirjoituksin syyllistyy johonkin vakavampaan rikkomukseen, ja joista oheinen taulukko alamaisimmin antaa tietoa. Kun sana on todella antanut aiheen tekoihin, jotka saattavat vaaraan yhteiskunnan laitokset, on oikeudenmukaista, että siitä rangaistaan samalla lailla kuin noista teoista. Mutta kun sanasta ei ole ollut enempää seurauksia, on hengenmenetys, ruoskinta tai maanpako barbaarinen rangaistus, ei vain kevytmieliselle vaan myös pahansuovalle. Niin kauan kuin nämä ankarat lait ovat voimassa, on Teidän Keisarillisen Majesteettinne, ei vain sydämensä vaan myös oikeudentuntonsa pakottamana aina osoitettava armonsa tuomitulle rikolliselle. Ja rangaistuksen ankaruuden täytyy tehdä myös jokainen tuomari haluttomaksi sitä soveltamaan.

Koko Suomen vanhentunutta rikoslakia odottaa epäilemättä Teidän Keisarillisen Majesteettinne suojeluksessa merkittävä uudistus. Mutta sen säännösten joukossa vaativat sitä varmasti erittäinkin tässä mainitut. Ja kun voidaan ennustaa, että kokonaisuudistus kuitenkin tulee välttämättä viipymään vielä kauan, rohkenee komitea mitä syvimmin alamaisena ehdottaa harkittavaksi, voisiko Teidän Keisarillinen Majesteettinne pitää sopivana antaa maan kokoontuville säädyille erityisen ehdotuksen tässä kysymyksessä olevien säännösten muuttamiseksi.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: