Kunnianarvoisat kuulijat. Koska on vanha tapa avata akateemiset väitöstilaisuudet joillakin alkusanoilla, pyydän nöyrimmin, että annatte minullekin luvan tuoda tässä esiin muutamia harvoja näkökohtia
Filosofian merkityksestä akateemisissa opinnoissa.
Epäilemättä kaikki tieteet ja vapaat taiteet innostavat hyvin muovatun mielen opintoihin, jotka koituvat isänmaan ja ihmiskunnan hyväksi. Mutta kaikkien oppiaineiden yhteys toisiin ei ole suinkaan yhtäläinen, eivätkä ne siksi osoittaudu sinänsä yhtä merkityksekkäiksi todellisen sivistyksen vaalimisessa. Voisi uskoa joidenkin oppiaineiden vaativan vaalijaltaan ikään kuin runsaampaa uhrausta, koska ne antavat ihmiselle liian vähän elämän kannalta tarpeellista tietoa, ei yhtäkään neuvoa uskossa ja käytöksessä. Kukin voinee helposti myöntää, että tätä lajia ovat matematiikka, matemaattiset oppiaineet sekä useimmat luonnontieteelliset oppiaineet. Sillä näillä opinnoilla epäilemättä kasvatetaan opiskelijan älyä, ja niiden hyvä edistyminen tuo myötään erittäin suuren hyödyn ihmiskunnalle, koska ne aikanaan tulevat edistämään todellista sivistystä. Tosin ne eivät sinänsä anna opettajalle eikä opiskelijalle mitään neuvoja säädylliseen elämään, ei mitään periaatteita, joihin nämä nojautuvat, joiden tarkoituksena on selittää ihmisen järki hengelliseksi. Kuka esimerkiksi matematiikalle omistautunut on ammentanut tämän opiskelemisesta jotain tietoa ihmiselämän järjestä ja tarkoituksesta, kansalaisten yhteisestä elämästä ja velvollisuuksista valtiota kohtaan? Kuka oikeastaan on niistä opinnoista saanut vakaan toivon täydellisemmästä sivistyksestä, joka kerran tarjoaa lohtua ihmissydämiin?
Mutta olemme jo tuoneet esiin sen, että nämä samaiset oppiaineet vaativat vaalijaltaan sen tähden suurempaa ajatustyön uhraamista. Todellakin nöyrästi elää elämäänsä jokainen, joka uurastaa totuuden edistämisen toiveen johdattamana tehdäkseen maailmankaikkeuden tunnetuksi itselleen ja muille, vaikka itse ei saa mainitusta opiskelusta edes sitä hyötyä, että oppisi elämään elämäänsä ja kohtaamaan kuolemansa. Mutta jo sinänsä tämä ajatustyön uhraaminen saa aikaan säädyllisen elämän ja uskon perustan, joka tarjoaa elämässä hyveellisyyden ja kuolemassa lohdun. Sillä jokainen, joka tunnustaa, että ihminen ei elä itseään varten, vaan ihmiskuntaa varten, varmasti mielellään sallii sydämensä täyttyä todellisella sivistyksellä ja olla sen ohjauksessa. (Tästä asiasta Scholasticus sanoo: ”On olemassa ihmisiä, jotka haluavat tietää vain tietääkseen, ja tämä on hyödytöntä uteliaisuutta; toisten tarkoituksena on, että heistä tiedetään, ja tämä on ylimielistä turhamaisuutta. Mutta opi sinä rakentaaksesi itseäsi ja ollaksesi rakentava; edellinen on uskontoa, jälkimmäinen rakkautta.”)
Mutta tuo mainittu mielen tarkkaavaisuus sinänsä omaksuu filosofian vaalimisen, jonka luonnontutkijat – jollei heitä otaksuta täysin raaoiksi ja vailla kaikkea sivistystä – varmasti tunnustavat, vaikka he välillä kerskailevat väheksyvänsä systemaattisen filosofian oppiainetta. Mutta jos he eivät käsitä asioita ja asioiden syitä ja yhteyksiä mietiskelyn avulla, he eivät voi luonnon tutkimisessa tuoda esiin mitään merkitystä, joka edistäisi todellista sivistystä; eli jos he eivät pääse käsiksi ihmishengen, ihmiselon ja historian järkeen, he eivät mitenkään voi tajuta, mikä on luonnon tutkimisen ylimmäinen hyöty. Sillä olisi todella mielettömän hommaa olla maininnut abstraktin totuuden, joka on ihmiskunnan päämäärän ulkopuolella! Niinpä esimerkiksi matematiikan totuus ei olisi mitään, jollei filosofian välityksellä asioita pohtimalla voitaisi viitata kaikkeen ihmisiin liittyvään, millä tahansa hengenviljelyn tavalla, lujittamalla ihmisissä sitä, mikä on todellista ja säädyllistä.
Ei myöskään ole epäilystä siitä, etteivätkö kaikkien tieteiden kaikki vaalijat kunnioita myös filosofiaa. He vieläpä tavallaan suosivat systemaattista maailman tutkiskelua. Useimmiten on kuitenkin vastenmielistä se, että filosofia ei ole muuttumaton, vaan että se etenee systeemin uuteen muotoon osoittaessaan uusia oppeja asioiden perusteluista. Mutta kun ihmiset moittivat tätä, he todellisuudessa väittävät, että maailman tutkiskelun perusteluiden pitäisi olla samanlaiset halki vuosisatojen – tai he sanovat, että filosofia on julkaistu jo tervejärkistä täsmällisemmin ja juuri siihen takertuneina he tähdentävät, että se on oleva paikkansa pitävä tulevaisuudessakin.
Tämä nurinkuriselle ymmärrykselle tyypillinen luulo voidaan kaivaa esiin ja kääntää paremmaksi ainoastaan mitä ankarimmalla filosofian opiskelemisella. Niinpä nähdäkseni tämä on lähin ja itse kullekin kyllin selvä syy, miksi opiskeleva nuoriso perehdytetään filosofian oppiaineeseen: itse kunkin mielessä on ollut tavallista tunnollisempi opiskelu. Siitä seuraa, kuten sanotaan, negatiivisesti, että ihminen arvelee omien maailman tutkiskelemisen perustelujen olevan kaikkea muuta kuin absoluuttisia tai hän arvelee oman luulonsa olevan muita tervejärkisemmän, mutta saman lähtökohdan olevan velkaa jälkimmäiselle tai edelliselle filosofiselle koulukunnalle, ja alituisesti uupumattomalla opiskelulla hän tajuaa yhä enemmän sen tarvitsevan selittämistä. Sen sijaan positiivisesti tämän selittämisen perustuksen asettaa filosofian opiskelu, niin että on systeemi milloin mikin, jo kumottuun systeemiin nojautuva, niin jälleen on kumottava filosofian kehittymisen aikaansaava momentti. Tosin inhimillisten voimien heikkous ja elämän lyhyys eivät salli hylätä nykyistä, opiskelun ja kokemuksen vahvistamaa luuloa ja sovittaa maailman tutkiskelua uuteen uskoon. Mutta tervejärkistä on alituisesti pyrkiä selittämiseen, joka on yhtäpitävä ihmisten elintavan kanssa. Niin muodoin tieteiden opiskelussa vaalitaan sivistystä. Sivistymättömänä siis voinee pitää sitä, että hylkää jonkin uuden filosofisen systeemin vain sen vuoksi, että se on systeemi – eli siksi, että systeemin väitteet eivät ole yksimielisiä ns. terveen (harvoin systemaattisen) järjen kanssa. Mutta sivistymätöntä on myöskin joidenkin niiden filosofien ajattelu- ja toimintatapa, jotka eivät tunnusta oikeaksi mitään opiskelua, eivät mitään tuntemusta, jollei niitä mahduteta systeemin väitteisiin. On kuitenkin sallittava heidän pyrkiä ymmärtämään tieteiden periaatteet systemaattisen järjestyksen mukaisesti.
Ainesta, josta nämä hyvin vähäiset asiat mainitsimme, on kyllä erittäin runsaasti. Seuraten tapaa meidän on tunnustettava, että olemme käyttäneet väkinäisesti kieltä, joka on roomalaisilla kirjailijoilla todella selkeää ja merkittävää, mutta suussamme vaivoin ajan ja paikan arvoista. Enkä siis aio vaivata, kunnianarvoisat kuulijat, kärsivällisyyttänne pitkällä puheella. Mainituista sanoista jo käy ilmi käsityksemme filosofian opiskelemisesta olevan se, että filosofia johdattaa tieteitä opiskelevan todelliseen sivistykseen paremmin kuin muut oppiaineet. Filosofoidessaan hän tietenkin tulee oppimaan, että hänen käsityksensä maailmankaikkeudesta on todellisuudessa hengenviljelyn hedelmä, joka on kypsytetty vuosisatojen ajan. Kun hän siis kiivaasti puolustaa tätä käsitystään, hän tulee puolustamaan sitä hengenviljelyn hedelmänä. Edelleen hän oppii, että tätä käsitystä ei ole pidäteltävä vuosisatoja, vaan ihmiskunnan yhteisellä vaalimisella sitä tullaan selittämään. Lopulta se sulauttaa siihen tietoon muut tieteiden edustamat oppiaineet, koska se tajuaa näiden keskinäisen yhteyden ja merkityksen sivistyksen edistämisessä. Älköön se siis pitäkö mitään inhimillistä itselleen vieraana jalostaessaan sivistystä minkä tahansa opiskelun myötä.
