Keisarillinen Talousseura on suvainnut kunnioittaa minua kirjeellä 22. toukokuuta tänä vuonna ja kehottanut ilmaisemaan seuralle vähäpätöisen mielipiteeni eräistä maatalouden kohentamista koskevista toimenpiteistä, joita seuran pitäisi esittää alamaisessa lausunnossaan, joka sitä on kehotettu laatimaan Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen.
Tietoisena vähäisestä tietämyksestäni ja kokemuksestani kyseisistä aiheista olen kuitenkin katsonut asianmukaisen kunnioituksen Keisarillista Talousseuraa ja sen isänmaallisia pyrkimyksiä kohtaan vaativan minua nöyrästi esittämään, mitä kyseisen ehdotuksen suhteen on mielestäni muistutettavaa.
Kukaan ei kai epäile, etteivätkö opetus ja esimerkki paremmasta olisi ensimmäinen ehto kaikkien elinkeinojen kohentamiselle joka maassa. Myös tieteellisen oppilaitoksen perustaminen maataloutta varten on epäilemättä kantava hyvää hedelmää. Mutta sellainen oppilaitos vaatii huomattavia määrärahoja; nykyoloissa maassa ei ole sellaista varten opettajia ja samoin puuttuu teoreettisesti koulutetuilta oppilailta tilaisuus täydentää koulutustaan näkemällä ja kokemalla. Vaatimaton mielipiteeni olisi siis, että päämäärän voisi aluksi sopivammin ja täydellisemmin saavuttaa, jos seuralla olisi tarkoitusta varten käytettävissään stipendirahasto, jolla se voisi tukea nuoria miehiä valmentavissa opinnoissa, jonkin ulkomaisen oppilaitoksen käymisessä sekä lyhytaikaisissa matkoissa loppuun suoritetun oppikurssin jälkeen. Myös tuo matka tulisi tehdä seuran ohjeiden mukaan, ja tehtävänä olisi hankkia tietoa jostakin erityisestä maatalouden haarasta sekä laatia siitä seuralle kertomus.
Otan itselleni myös vapauden kiinnittää Keisarillisen Talousseuran huomiota siihen, että juuri työpaikan saamisen vaikeus tai suorastaan mahdottomuus estää tämän maan oppineita nuoria miehiä omistautumasta maanviljelykselle tai muille elinkeinoille. Suuri joukko kotimaisen tieteellisen maatalousoppilaitoksen kasvattamia oppilaita näkisi, ettei heillä ole täällä mitään tulevaisuutta, ja etsisi toimeentuloaan Venäjältä, niin kuin jo nyt tekevät reaalikoulujen menestyneimmät oppilaat. Siksi olisi välttämätöntä pitää huoli siitä, että seura jakaa ehdotettua tukea vain siinä määrin kuin näyttää mahdolliselta käyttää stipendiaatteja agronomeina tai pienempien maatalouskoulujen opettajina. Toisaalta olisi hyödyllistä ja kohtuullistakin, että jokainen stipendiaatti sitoutuisi tiettyinä vuosina palvelemaan seuraa ja yleisöä mainitussa ominaisuudessa, ja hänet velvoitettaisiin muussa tapauksessa maksamaan takaisin tuen määrä, josta takaisinmaksusta olisi annettava takaus ennen stipendin saamista.
Vaikka tässä nöyrimmästi esitetty keino saavuttaisikin Keisarillisen Talousseuran suosion, tuntuisi sopivalta, että seura pyytäisi alamaisesti saada vastaisuudessa, asiaintilojen sen salliessa, esittää Keisarilliselle Majesteetille ehdotuksen tieteellisen opetuslaitoksen perustamisesta maataloutta varten.
Mitä tulee käytännön agronomian hyvien esimerkkien puutteeseen, on suoranainen keino sen poistamiseksi epäilemättä mallitilojen perustaminen. Ruotsissa omaksuttu periaate, jonka mukaan valtion määrärahoilla tuetaan maatalouskouluja, joille maatalousseura tai jokin yhtiö on myöntänyt tietyn rahamäärän, näyttäisi soveltuvan myös mallitiloihin, jotka voitaisiin yhdistää sellaiseen kouluun. Muussa tapauksessa olisi koroton perustamislaina kaikki, mitä kohtuudella voidaan vaatia. Kummassakin tapauksessa tuki olisi valtiolle vähiten rasittava ja hankkeen kannalta ehkä hyödyllisin, mikäli tarkoitusta varten voitaisiin luovuttaa tietyksi ajaksi jokin kruununvirkatalo. Tällöin tarvittaisiin nimittäin pienempi pääoma, eikä maanoston kauppahinta tulisi hankkeessa riskinalaiseksi.
Peltoviljelyn työvälineitä valmistavia verstaita voi valtio käsittääkseni edistää vain antamalla perustamislainoja. Sellaiset hankkeet on edullisinta jättää yksityiselle spekulaatiolle, jota valtion väliintulo tällaisissa tapauksissa rasittaisi, ilman että siitä koituisi mitään yleistä hyötyä.
Keisarillisen Talousseuran korkeasti kunnioitetussa kirjelmässä sanotaan:
”4. Sellaisiin verotus- ja lainkäyttötoimiin ryhtyminen” jne.
Rohkenen nöyrimmin olettaa, että tässä on kyseessä painovirhe, ja että tarkoitus oli sanoa: lainsäädäntötoimiin.
Verotustoimet, joilla parannettaisiin työtätekevän palkollisluokan asemaa maanviljelyksen ja käsityön osalta, ovat arviointikykyni ulkopuolella. Tiedän vain, että Savossa torpparit maksavat kruunulle veroa. Tämä verotus on tuntematon muualla maassa ja tuskin edes syntynyt laillisella tavalla, ja sen kumoaminen näyttäisi joka tapauksessa olevan kohtuullista. Tällä seikalla ei kyseisessä asiassa kuitenkaan ole erityisemmin painoa.
On tunnettu ja tunnustettu asia, että Ruotsin lainsäädäntö, joka on myös meidän lainsäädäntömme, on palkollisten ja tilattomien työntekijöiden osalta lähtenyt siitä, että varakkaammat voivat hankkia palvelijoita hyvään hintaan. Nykyisen palkollissäännön, irtolaisuusasetuksen ym. säädösten tulisi totisesti saada inhimillisempi muoto. Olisi myös epäilemättä tarpeen, että kaupunkien erityiset maistraattisäännökset koskien kaupunkiin muuttamisen oikeutta ja laillista suojelusta tarkistettaisiin, koska ainakin osa kaupungeista on mennyt paljon pitemmälle pelossaan tilattomia kohtaan kuin mitä yleiset säädökset sallivat. Ehkä jotain sellaista on havaittavissa myös maalaiskunnissa. – Mutta jos odotetaan lainsäädännöltä jotain myönteistä päämäärän saavuttamiseksi, niin tällöin vaadittaneen kirjaimelta enemmän kuin mitä se voi saada aikaan. Taloudellista hyvinvointia samoin kuin siveellistä mielenlaatua ja elämää varten vaaditaan ihmisen oma halu ja tahto, eikä sitä voi saada aikaan mikään laki.
Sen selostaminen mitä Keisarillinen Talousseura mahdollisesti voisi tehdä tarkoituksen hyväksi, kävisi tässä liian pitkäksi eikä sitä paitsi kuuluisi kysymykseen. Mutta ainoa vaikuttava toimenpide, jota hallitukselta voidaan vaatia, on varmasti kansakoulujen perustamisen edistäminen maassamme. Ajattelevat valtiomiehet ja kansantaloustieteilijät ovat yhtä mieltä siitä, että tämänkaltaisissa kysymyksissä on aikuinen sukupolvi jätettävä oman onnensa nojaan ja kaikki huolenpito suunnattava kasvavaan sukupolveen. Ja sen tarve on sivistys. Keisarillisen Talousseuran pyrkimysten näkökulmasta toivottavia ovat kiinteät kansakoulut, eivät pelkästään kiertävät koulumestarit jotka avustavat pappeja ja lukkareita katekismuksen opettamisessa. Kansakoulut ovat luonnollisesti yhtä tarpeen maata omistavalle rahvaalle kuin palveluammateissa toimiville. Palvelijoiden hyvinvoinnin ja siveellisyyden kannalta on myös välttämätöntä että työnantajana on sivistynyt ja koulutettu henkilö.
Paranneltu luottolainsäädäntö on kauan ollut toivomusten kohteena. Hypoteekkiyhdistykset ja yksityispankit ovat erityisesti tarpeen maatalouden kohentamiseksi, molemmat siksi että ne saattavat kotimaiset pääomat liikkeeseen ja lisäävät sitä luottojen muodossa, ja ensiksi mainitut myös hankkimalla maahan vierasta pääomaa. Hallitus voi suosia niiden syntymistä antamalla lupia niiden perustamiseksi, ja erityisesti yksityispankkien osalta niitä koskevalla vapaamielisellä lainsäädännöllä ja poistamalla kaikki sellainen valtionpankin kanssa tapahtuva kilpailu, joka ei perustu asian luonteeseen, mihin muun muassa ja ensi sijassa kuuluu valtionpankin nykyisen rahantarpeesta ja rahan saatavuudesta täysin riippumattoman diskonttokoron muuttaminen. Mikään yksityinen yritys ei nimittäin pysty kilpailemaan valtionlaitoksen kanssa, jonka ei tarvitse lainkaan tuottaa liiketoiminnassaan voittoa. Voidaan sanoa, että tämä on yleiseltä kannalta voitto. Näin todella olisikin, jos valtionpankki ensiksikin olisi talletuspankki kaikkien vapaiden pääomien kokoamiseksi ja toiseksi jos se voisi myöntää luoton yhtä helposti, yhtä pienille summille ja yhtä pieninä erinä kuin yksityispankki. Yksityispankit ovat kiistatta maan kannalta tarpeellisia, ja olisi erittäin merkittävää, jos Keisarillinen Talousseura voisi kiinnittää hallituksen huomiota tähän tarpeeseen ja pankkien perustamisen tiellä oleviin esteisiin.
Uskallan lopuksi edellyttää, että Keisarillinen Talousseura pitäisi mitä suurimmassa määrin olennaisena keinona maatalouden kohentamiseksi ja maamiestuotteiden myynnin helpottamiseksi rautateiden rakentamista, ensi sijassa maamme eniten viljellyissä ja viljavimmissa osissa. Niiden saamiseksi ei liene ainakaan aluksi muuta toivoa kuin hallituksen väliintulo.
Nöyrimmin anoen, että Keisarillinen Talousseura suvaitsisi suopeasti ottaa vastaan nämä minun ainoastaan hyvää tahtoa osoittavat ja suurelta osin varmasti tarpeettomat huomioni, on minulla kunnia mitä suurinta arvonantoa osoittaen lähestyä teitä.
Keisarillisen Talousseuran
nöyrin palvelija
Joh. Wilh. Snellman
