Herra Snellman: Ei varmaankaan herätä ihmettelyä, jos ilmoitan, että olen pyytänyt puheenvuoroa suuresti epäröiden. Epäröintini ei perustu vain siihen, että esiintymiseni koskee armollista esitystä, ja että asemani takia katson olevani sitoutunut Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollisiin esityksiin, mutta nyt kuitenkin olen valmis ottamaan edustajan kutsumukseni suoman vapauden tehdäkseni esityksen, joka ei ole miltään osin yhtäpitävä keisarillisen esityksen kanssa. Minun ei tarvitse salata tätä epäröintiäni. Toisaalta olen yrittänyt noudattaa tahdikkuutta sikäli, että armollisten esitysten kyseessä ollessa en ole äänestyksissä osallistunut niiden hyväksymiseen. Se on kuitenkin vain minua koskeva asia. Mutta esiinnyn epäröiden myös siksi, että julkenen tuoda esiin ehdotuksen jo ennen kuin asiasta on käyty lainkaan keskustelua, ja pelkään pahoin, että kunnianarvoisa ritaristo ja aateli pitää tällaista sopimattomana julkeutena. Pyydän tätä nöyrimmin anteeksi ja pyydän, että ritaristo ja aateli näkisivät itse kysymyksen tärkeydessä syyn suoda minulle tämä anteeksianto.
Lakivaliokunnan Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollisen ehdotuksen johdosta antamaa mietintöä painovapaudesta Suomessa sekä sen käyttämisen ehdoista en voi eikä minun pidäkään moittia. Näkökulmasta, josta katsoen valiokunta on käsittänyt tehtävänsä, nimittäin että sen tulee lausua mielipiteensä siitä, mitä lehdistölain olisi oltava, on tämä mietintö hyvin arvokas, ja annankin sille kaiken kunnioitukseni. Toivon, ettei kukaan tässä korkeasti valistuneessa piirissä usko mitään muuta (kuten myös toivon samaa kaikista kansalaisista) kuin että olen painovapauden ystävä. Jos en kirjailijana olisi sitä periaatteessa, niin kokemukseni pitkältä ajanjaksolta elämässäni, sen voin sanoa, on opettanut minua ikävöimään päivää, jona maassamme jälleen olisi painovapaus. Jos siis vain olisi kysymys siitä, millainen lain pitäisi olla, jotta se olisi sellainen kuin sen mieluiten toivottaisiin olevan, niin yhtyisin täysin valiokunnan mietintöön. Toivottavaa kuitenkin olisi ollut, että valiokunta olisi ymmärtänyt tehtävänsä hieman laajemmin.
Painovapauslaki ei ole vain tavallinen järjestyssääntö, ei myöskään rikoslaki. Se on myös poliittinen laki. Kun siis asetetaan vaatimuksia siitä, mitä sellaisen lain tulisi olla, pitäisi minun mielestäni myös tarkastella poliittisia oloja. Periaatteessa on sitä pidetty sellaisena kaikkialla, ja siksi painovapauslaki on myös monin paikoin periaatteeltaan perustuslaki. Olisi ollut toivottavaa, että valiokunta olisi ottanut tarkastelussa huomioon myös maamme poliittiset olot ja siten ehkä päätynyt hieman toisenlaiseen esitykseen kuin siihen, joka nyt käy ilmi mietinnöstä. Tällä hetkellä ei nimittäin ole kysymys tällaisesta tai tuollaisesta lehdistölaista, vaan kysymys on, ”laki vai ei lakia”. Tämä vaikea asema olisi myös valiokunnan mielestäni pitänyt ottaa huomioon, ja toivoisin, että jokainen, joka on lausuva mietinnöstä mielipiteensä, tämän hyvin ymmärtäisi. Jos joku olisi varma siitä, että nyt voimassa olevan lain tilalle tulisi voimaan valiokunnan säädyille hyväksyttäväksi ehdottama laki, niin myönnän, että valinta ei olisi vaikea. Mutta jos tätä varmuutta ei ole, jos kysymys on asetettava näin: onko meillä oleva jokin lehdistölaki vai jäämmekö ilman sitä, niin luullakseni epäröintiin on paljonkin syytä. Jos joku voi antaa minulle varmuuden siitä, että meillä varmasti olisi oleva jokin lehdistölaki jonkin toisen sijasta, niin vaikenisin heti. Tunnustan omasta puolestani, että minulla ei ole tätä varmuutta. Päinvastoin, minun on pakko uskoa, että joudumme valitsemaan näiden vaihtoehtojen välillä: ”laki tai ei lakia”, ei tämän tai tuon lain välillä. Ja kun ajattelen sen seurauksia, että tulos olisi, että lakia ei ole, että lehdistö voitaisiin asettaa pelkästään hallinnollisen valvonnan alaiseksi, liittyipä siihen sensuuri tai ei, niin on minun kavahdettava tätä mahdollisuutta, ei ainoastaan painovapautta ajatellen, vaan myös ajatellen yleensäkin isänmaamme poliittista tulevaisuutta. Millainen sitten onkin se ehdotus, jonka Hänen Keisarillinen Majesteettinsa esityksessään on antanut tuoda esiin, niin ajattelen Euroopassa olevan maita, joissa sen lain katsottaisiin olevan suuri etu siihen nähden, että mitään lakia ei olisi. Uskon myös, ja pelkään, että nousee esiin ääniä, jotka sanovat: ”mikä on se kansa, jolle tarjotaan sananvapautta suojelevaa lakia, ja joka sanoo: me hylkäämme sen, emme halua sitä”. Ajattelen, että kun sellaisia mielipiteitä lausutaan, on sillä suuri vaikutus siihen, voidaanko valiokunnan suosittelema laki saada aikaan vai ei. Mutta vielä enemmän! Jos meitä odottaa tulevaisuus ilman lehdistölakia, niin olemme palanneet aikaan ennen vuotta 1863. Jokainen muistanee, mikä tyytymättömyys maassa silloin vallitsi sen pakon suhteen, johon lehdistö oli alistettu. Jokainen muistanee nuo agitaatiot, nuo mielenosoitukset toinen toisensa perään. Minun ei ole tarpeen puhua noista kirjeenvaihdoista, jotka olivat ainoa pakotie ja jotka aiheuttivat maallemme niin paljon vahinkoa. Näiden aikojen takaisin saaminen, eläminen hamaan epämääräiseen tulevaisuuteen näiden konfliktien alla, saisi aikaan seurauksia, joita yksikään ihminen ei voi ennustaa. Kun siksi tästä näkökulmasta tarkastelen sitä mahdollisuutta, että säädyt hyväksyisivät ehdoitta valiokunnan mietinnön, niin tunnustan vapisevani ajatellessani sitä ja sellaisen hyväksymisen mahdollisesti maallemme valmistamaa tulevaisuutta. Kysymys ei ole pelkästään lehdistön asioista, kysymys on koko poliittisesta asemastamme. Tästä näkökulmasta olen ottanut itselleni vapauden esiintyä, ja näihin syihin vedoten pyydän nöyrimmin, että ritaristo ja aateli suovat minulle anteeksi tämän niin aikaisen esiintymiseni. Näihin syihin vedoten rohkenen kunnioittaen ehdottaa, että kunnianarvoisa ritaristo ja aateli päättäisivät seuraavaa: Ensinnäkin, koska Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollinen tahto tässä asiassa on tiedossa, ja mitään muuta takuuta ei ole tarjolla, mitään muuta valintaa ei ole kuin hyväksyä laki siinä muodossa kuin sitä ehdotetaan armollisessa esityksessä, mutta toivoen, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin hyväksyisi valiokunnan siinä tarkoituksessa esittämät perustelut hyväksyä tämä laki olemaan voimassa samalla tapaa kuin nykyinen laki, seuraavien valtiopäivien loppuun asti. Ja toiseksi anoa alamaisimmin Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa ennemmin tai myöhemmin kyseisenä aikana, kun Hänen Keisarillinen Majesteettinsa havaitsee nyt käyttöön otetut rajoitukset tarpeettomiksi, poistaisi ne, sanalla sanoen, anoa sitä, mitä valiokunnan mietintö on tässä tarkoituksessa esittänyt.
On eri asia esiintyä Hänen Majesteettinsa edessä ja sanoa: ”joko sellainen laki kuin me haluamme tai ei lakia ollenkaan” ja sanoa ”me peräännymme, se on Teidän Majesteettinne armollinen tahto, mutta me luotamme Teidän Majesteettiinne, että Teidän Majesteettinne nyt niin kuin aiemminkin armollisesti ajattelee maan parasta.”. Tämä luottamus ei vielä koskaan ole pettänyt.
Saanen lopuksi nöyrästi pyytää, että kunnioittava esitykseni saisi yleistä kannatusta niiden ritariston ja aatelin jäsenten keskuudessa, jotka jakavat ajattelutapani, sillä vähäiseen kannatukseen en voi olla tyytyväinen.
– –
Herra Snellman: Ei ole sopivaa esittää tämän kaltaisessa kysymyksessä varauksia käsiensä pesemiseksi, mutta en kuitenkaan voi olla tekemättä niin ja esittämättä varausta ritariston ja aatelin nyt tekemää päätöstä vastaan, valittaen sen hedelmiä.
