Lahjoitusmaatilojen lunastaminen valtionlainalla, lausunto senaatin täysistunnossa 6.2.1865

Tietoka dokumentista

Tietoa
6.2.1865
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

…jolloin senaattori Snellman ilmoitti mielipiteensä kirjallisena: Koska Hänen Keisarillisen Majesteettinsa tätä asiaa koskevassa armollisessa esityksessä säädyille on myös ehdotettu kotimaista lainaa keinona lahjoitusmaatilojen lunastamiseksi, ja säädyt ovat vaihtoehtoisena hyväksyneet tämän keinon, rohkenen nykyisissä oloissa alamaisimmin esittää sen hylkäämistä. Voidaan nimittäin ennustaa, että sellaisesta tietyksi ajaksi asetetusta lainasta saataisiin varsin vähän rahaa. Ja Hypoteekkiyhdistyksen kokemus tässä maassa on selvästi osoittanut, mitä vaikeuksia ja tappioita lainanottajalle voi koitua irtisanomattomista obligaatioista. Mutta koska selvää on, että maanviljelys ja manufaktuuriteollisuus maassamme kärsivät suuresta pääomien pulasta, niin olisi myös maan todellisen edun vastaista ottaa täällä kerralla lainaksi suuria pääomia annettavaksi suurimmaksi osaksi keisarikunnassa asuville lahjoitusmaatilojen omistajille.

Ja koska myös laina ulkomailla ei ainoastaan kohtaisi nykyisissä rahaoloissa suuria vaikeuksia vaan myös saisi aikaan suuremman ulkomaanvaluuttojen tarpeen vuosimaksujen kattamiseksi, jota tarvetta maamme kauppa tuskin pystyisi kattamaan, koska kestää välttämättä kauan, ennen kuin tuotanto merkittävässä määrin kasvaa seurauksena lahjoitusmaan luovuttamisesta asukkaille, niin on minun pidettävä jokaista yritystä sellaisen lainan ottamiseksi mitä suurimmassa määrin arveluttavana.

Lisäksi on niin, että halutaanpa sitten kerralla lunastettavan kaikki tai ainakin suurin osa lahjoituksista, johon tarvittavien varojen täytyy olla useita miljoonia hopearuplia, tai lunastuksen tapahtuvan vähitellen, jolloin on otettava sarja valtionlainoja, niin kummassakin tapauksessa olisi kaikki muut lainahankkeet kulkuyhteyksien ja elinkeinojen kohentamiseksi pakosta lykättävä epämääräiseen tulevaisuuteen.

Jäljellä ei oman alamaisen käsitykseni mukaan ole muuta keinoa kuin että lunastaminen jätetään lahjoitustilojen rahvaalle itselleen ja valtio tukee sitä vain säätyjen jo myöntämällä määrärahalla, ja säästöillä, joita voidaan vähitellen käyttää tarkoitusta varten, sekä tarvittaessa hallituksen takauksella. Jos kuitenkin suuria tiloja lunastetaan tällä tavoin yhteisesti, niin tämän on tapahduttava asettamalla korkoa tuottavia obligaatioita, jotka maksetaan määräajoin. Tähän asti saadun kokemuksen mukaan näyttää lahjoitustilojen rahvas kykenevän maksamaan jopa kahdeksan prosenttia vuodessa kohtuullisesta kauppasummasta. Jos tällöin lasketaan koron olevan viisi ja puoli prosenttia, niin tavallisten kuoletuslainan laskelmien mukaan maksu olisi pääosin suoritettu kahdenkymmenenkahden vuoden sisällä. Mikäli valtiolla olisi kaupasta sovittaessa varaa antaa lainaksi jokin osa kauppasummasta, voisi myyjä vieläkin aikaisemmin saada täyden maksun, jolloin ostajat hyvittäisivät valtion ennakon vasta sen jälkeen. Jotta kuitenkaan ei maasta tälläkään tavoin äkisti poistuisi liian paljon pääomaa, tulisi hallituksen osallistuminen lunastukseen rajoittaa johonkin tiettyyn vuosittaiseen rahamäärään.

Jos Hänen Majesteettinsa armollisimmin periaatteessa hyväksyisi sellaisen lunastustavan, jota säädyt puolestaan ovat vaihtoehtoisesti kannattaneet, on silti odotettavissa, että yksittäiset lahjoitusmaatilojen omistajat nostaisivat kohtuuttomasti vaatimuksiaan, jotka oikeuttaakseen he rasittaisivat alustalaisiaan suuremmalla korolla ja lisätyillä suorituksilla. Sellainen menettely heidän puoleltaan olisi sitä enemmän pelättävissä, mitä pitemmäksi ajaksi heidän lahjoitustilojensa lunastusta olisi tarpeen lykätä. Jos tätä ei voida estää, niin vaatimukset kasvavat siinä määrin, että lunastaminen käy mahdottomaksi, ja Hänen Keisarillisen Majesteettinsa ilmaisema armollinen aikomus parantaa lahjoitusmaitten talonpoikien asemaa olisi antanut aiheen heidän rasittamiseensa vielä lisää. Siksi olisi välttämätöntä, että niin sanottu rälssikorko määrättäisiin tietyn suuruiseksi ja muuttumattomaksi, joko peruuttamattomasti tai ainakin viidenkymmenen vuoden ajaksi, ja että niinikään taattaisiin asukkaitten hallintaoikeus heidän nyt viljelemäänsä maa-alueeseen.

Maan säädyt ovat alamaisimmin esittäneet, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa antaisi armollisimmin laatia tätä tarkoittavan määräyksen. Mutta jos toisaalta voidaan väittää, että hallitsijalla ja talonpojilla on oikeus ryhtyä kaikkiin valtion yleisen parhaan vaatimiin lainsäädäntötoimiin, niin on toisaalta arveluttavaa, että sellaisin toimin puututaan omistusoikeuteen. Ja kiistämätöntä on, että lahjoitusten saajille on 25. marraskuuta 1826 annetun asetuksen mukaisesti ja erityisesti sen laillisen pätevyyden takia, joka niille on sittemmin tuomioistuimissa tunnustettu, taattu omistus- ja käyttöoikeus lahjoitettuun maahan.

On kuitenkin riittävästi selvitetty, ja minulla on omalta alamaiselta osaltani ollut tilaisuus siitä täysin vakuuttua, että Hänen Majesteettinsa, autuaasti edesmennyt keisari Nikolai I ei mainittua armollista asetusta antaessaan ollut saanut asiaankuuluvalla tavalla tietoa sen tarkoittamista asioista. Myös on tiedossa, että sen seurauksena maan luonto lahjoitustilojen suurimman osan kohdalla muuttui vero- tai kruununtiloista rälssitiloiksi, eikä tämä muutos ole maan perustuslakien mukainen. Ja koska kyseinen asetus, vähintään yhtä oikeutetusti kuin se on syntynyt, voitaisiin uudella säädöksellä kumota, niin rohkenen katsoa, että sekä oikeus että kohtuus vaativat toimenpidettä, jolla kyseisen asetuksen aikaansaamat valitettavat asiaintilat, sikäli kuin niin vielä voi tapahtua, oikaistaan ja tasoitetaan.

Alamaisimmin saanen siis esittää, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin päättäisi antaa 25. marraskuuta 1826 annetun asetuksen tarkoituksesta sellaisen julistuksen, että sen tarkoitus ei ollut antaa lahjoitusten saajille mielivaltaista vapautta päättää asukkaitten korosta, taksvärkkivelvollisuudesta ja muista suorituksista, minkä johdosta Hänen Majesteettinsa, koska kuitenkin toisenlainen käsitys on ollut vallalla ja saanut aikaan näissä asioissa määräyksiä, joita ei nyttemmin ole mahdollista mitätöidä, kaikkein armollisimmin haluaa, siksi kunnes Hänen Majesteettinsa voi katsoa hyväksi lopullisesti säännöstellä nämä asiaintilat, pääasiassa yhtäpitävästi sen kanssa, mitä säädyt ovat tässä asiassa alamaisimmin esittäneet, säätää seuraavaa: 1: että nykyiset asukkaat saavat loukkaamatta pitää hallinnassaan ja viljellä maata, sekä nauttia muita etuja, joista he nyt maksavat veroa; 2: että heidän korkojansa ja muut suorituksiansa lahjoituksen saajille ei ilman keskinäistä sopimusta saa muuttaa; 3: että häätöä ei saa tapahtua muista syistä kuin huonon hoidon tai pysyvien sitoumusten täyttämättä jättämisen takia sekä siinäkin tapauksessa ainoastaan laillisessa järjestyksessä.

Mikäli Hänen Keisarillinen Majesteettinsa suvaitsisi armollisimmin päättää antaa sellaisen julistuksen, rohkenen yhtä lailla alamaisuudessa esittää, että Hänen Majesteettinsa sallisi senaatin asettaa komission, jonka johdolla ja valvonnan alaisena lahjoitusten saajat ja asukkaat voisivat päästä tarkempaan ja täsmälliseen sopimukseen kullekin asukkaalle kuuluvan maan laajuudesta, sen käytön ehdoista ym. sekä siitä menevistä koroista ja suorituksista. Komission velvollisuus olisi esittää nämä sopimukset senaatin talousosaston vahvistettaviksi, ja missä sellaiseen sopimukseen ei ole voitu päästä, esittää kohtuullista osapuolten välistä sovitteluratkaisua, minkä jälkeen senaatin tulisi jättää Hänen Majesteettinsa oman korkean määräysvallan varaan, kuinka pitkän aikaa tämän säännöstelyn tulisi olla voimassa, ja Hänen Majesteettinsa asettanee tämän määräajan sen ajanjakson pituuden mukaan, jonka aikana voidaan katsoa olevan mahdollista panna toimeen ehdotettu lahjoitustilojen lunastaminen.

Sellaisella armollisella määräyksellä tilat saisivat vakaan arvon lahjoituksen saajien käsissä, ja nämä havaitsisivat edulliseksi suostua niiden luovuttamiseen niiden arvon mukaiseen kauppahintaan, johon lasketaan mukaan heidän mahdollisesti kärsimänsä tappio heidän myydessään kauppahinnan suorituksena kirjoitettavia obligaatioita.

Koska merkittävä osa maasta on Venäjän kruunun hallussa, saanen alamaisimmin esittää, että nämä alueet toistaiseksi jätettäisiin yllä esitettyjen toimenpiteitten ulkopuolelle, ja että sen sijaan Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin määräisi tehtäväksi erityisen tutkimuksen näiden kruununtilojen oloista, mahdollisesta tuotosta ja niiden arvosta sekä samoin armollisesti sallisi Senaatin valita muutamia lainoppineita suomalaisia miehiä valvomaan tätä tutkimusta ja antamaan senaatin kautta Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen erityisen alamaisen lausunnon. Ja rohkenen ilmaista vakaan toivoni, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin tämän tutkimuksen perusteella määräisi sellaiset ehdot maan luovuttamiselle näillä mailla asuvalle väestölle, että se voi ainoastaan liittää omansa niiden miljoonien siunauksiin, joille Hänen Majesteettinsa on koko laajassa valtakunnassaan lahjoittanut vapauden ja turvatun olemassaolon.

Säätyjen alamaista esitystä komission asettamisesta tutkimaan lahjoitusmaitten omistus- ja käyttöoikeuksia koskevia oikeussuhteita, samoin kuin säätyjen esitystä, jonka mukaan lahjoitusmaan mahdollisen lunastuksen yhteydessä asukasoikeutta ei annettaisi sen haltijalle, vaan sille, joka voi osoittaa itsellään olevan siihen laillinen oikeus, en omasta puolestani voi puoltaa. Niin lahjoitusten omistusoikeudet kuin asukkuuskin ovat, sikäli kuin tiedetään, kulkeneet kädestä toiseen, minkä lisäksi asukkaitten hallussa oleva tilusala on monesti muuttunut, ja tiluksia on heiltä otettu ja asetettu hovikartanoitten alaisiksi. Kaikki tämä on tapahtunut lailliseksi oletetulla tavalla. Kaikkien näitten uusien omistussuhteitten purkaminen ja lähes neljäkymmentä vuotta sitten vallinneitten palauttaminen ei ainoastaan merkitsisi hankitun omaisuuden väkisin pois ottamista ja sen seurauksena suurempaa epävarmuuden tilaa ja kurjuutta, kuin se jota halutaan parantaa, vaan olisi myös mahdotonta toteuttaa, ottaen huomioon, miten vaikeaa olisi selvittää, ketkä nyt olisivat silloisten asukkaitten oikeuksien haltijoita, ja erityisesti koska, kuten on tuotu ilmi, kruununmaan viljelijöillä Käkisalmen läänin pohjoisosassa ei ole vanhastaan ollut varsinaista asukasoikeutta maahan, joka on luovutettu heille vuokralle.

Mitä säädyt muuten ovat armollisen esityksen mukaan puoltaneet, asettanee Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin lahjoitusten tulevan lunastamisen perustaksi.

Lopuksi saanen alamaisimmin jättää Hänen Keisarillisen Majesteettinsa harkittavaksi, katsoisiko Hänen Majesteettinsa sopivaksi kuulla säätyjä sen ajan pituudesta, jonka kuluessa hallintaoikeus ja korko olisivat edellä alamaisimmin esitetyllä tavalla muuttumatta voimassa, vai haluaisiko Hänen Majesteettinsa vain antaa jättää säädyille kertomuksen toimista, joihin Hänen Majesteettinsa on antanut asian johdosta ryhtyä, minkä myös säädyt ovat jo alamaisessa lausunnossaan jättäneet Hänen Majesteettinsa armollisen ratkaisun varaan. Kuitenkin rohkenen alamaisimmin esittää, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa armollisimmin pyytäisi senaatin oikeusosastolta lausunnon lahjoitussuhteitten tämänhetkisestä tilasta oikeudellisesta näkökulmasta, sekä lausunnon siitä, olisiko niiden siitä riippuva järjestäminen toivottavaa tai edes mahdollista. Sillä uskallan olla sitä mieltä, että tätä koskeva ratkaisu olisi mitä suurimmassa määrin tarpeen, ei ainoastaan opastukseksi maan säätyjen vakaumukselle, vaan myös lahjoitustilojen talonpoikien mielten rauhoittamiseksi ja halukkuuden aikaansaamiseksi heidän keskuudessaan osallistua niihin maanisällisiin toimiin, joihin Hänen Majesteettinsa voi armollisimmin päättää ryhdyttävän näiden olojen kohtuudenmukaiseksi järjestämiseksi.

 

 

Vertailu