Kreivi Berg, käsikirjoitus

Editoitu teksti

Suomi

Tieto kreivi Bergin kuolemasta on helposti ymmärrettävistä syistä herättänyt tässä maassa muistoja menneiltä ajoilta. Sanomalehtien kielenkäytön perusteella näyttää siltä, että mielipide on kumma kyllä muuttunut sen lyhyen vuosikymmenen kuluessa, joka on kulunut kreivi Bergin lähdöstä maan kenraalikuvernöörin paikalta.

Sen sijaan ei ole aihetta hämmästellä sitä, että arviot tuon ansioituneen miehen toiminnasta tällä paikalla ovat hyvin epävarmoja. Vasta tulevaisuus voi valaista tuon ajan oloja, joiden tarkasteluun epäilemättä vielä usein palataan. Luotiinhan silloin perusta paljolle, mikä on sittemmin kehittynyt – käsittääkseni yleensä isänmaan parhaaksi.

En tosin arvioi seuraavilla tätä aihetta koskevilla tiedoilla olevan historiallista merkitystä, mutta koska ne kuitenkin voivat antaa tutkijoille aihetta selvittää niiden todenperäisyyttä, luovutan ne julkisuuteen. Teen tämän erityisen mielelläni, koska niiden sisältö tarjoaa aineksia vainajan muiston kunnioittamiseen oikeudenmukaisella tavalla.

Henkilökohtaisesti minulla ei ole aihetta kiittää kreivi Bergiä muusta kuin ystävällisestä kohtelusta; ja olen täysin varma siitä, etten olisi hänen hallintokaudellaan saanut ylennystä yliopiston professorin virasta – ylennystä, jota en ollut myöskään koskaan toivonut saati tavoitellut.

Kun minut nimitettiin professorin virkaan, kreivi oleskeli Pietarissa. Ilmoitus nimityksestä tuli tavanmukaista tietä kanslerilta konsistorille. Valtiosihteerin viraston kirje, jonka perusteella keisarillinen senaatti antaa virkaan valtakirjan, viipyi kuitenkin vielä, huom., kolme kuukautta. Kreivi halusi itse tuoda sen sanoakseen minulle, että hän oli hankkinut minulle nimityksen. Tämä nyt ei aivan pitänyt paikkaansa. Varmaa kuitenkin on, että halutessaan hän olisi pystynyt sen estämään. Minulle on kerrottu, että hyväntahtoiset henkilöt olivat varoittaneet häntä siitä, että olin valtakunnalle vaarallinen, mutta hän oli lohduttanut heitä vakuuttamalla, että hän kyllä käännyttäisi minut. Jos noin oli tapahtunut, meidän kummankin suunnitelmat olivat in petto [salaisia]. Tuon ensitapaamisen jälkeen sain usein kutsun kreivin puheille saadakseni valaistusta siihen, ”was wir gethan haben” [mitä olemme tehneet] ja ”was wir thun werden” [mitä ryhdymme tekemään], toisinaan julkaisutoimintani takia, mutta myös ilman mitään yhteyttä siihen, vain kuuntelemaan ja vastaamaan. Kreivi oli tunnetusti mieluimmin itse äänessä. Ei tarvitse sanoakaan, että hän puhui hyvin ja osoitti ymmärtävänsä asioita hyvin. Jokainen hänen kanssaan keskustellut tietää kuitenkin myös, että hän osasi kuuntelemisen taidon erinomaisesti. Ja hyvin monet saivat tilaisuuden kokea tämän. Hän nimittäin halusi tietoja kaikilta ja kaikesta. Hän vastasi hyväntuulisesti vastaväitteisiin ja kuunteli käsityksiä jopa omasta asemastaan tässä maassa ja yleisen mielipiteen suhtautumisesta osoittamatta minkäänlaista penseyttä. Usein hän sanoi: ”Minä kunnioitan mielipidettänne, mutta teidänkin pitää kunnioittaa minun mielipidettäni.”

Kreivi Bergin ansiot Suomen asioiden hoitamisessa voidaan todeta muutamalla rivillä, mutta niillä onkin painavaa sisältöä:

Valtiopäivien elvyttäminen, tullisuhteiden järjestäminen keisarikunnan suuntaan, rahauudistus, kansakoulut, kruununmetsien hoito, maan ensimmäinen rautatie – kaikki tämä on saatu aikaan hänen vaikuttaessaan asioihin voimakkaasti. Minusta tämä on kiistaton totuus. Tulevaisuudessa selvitetään tarkemmin, missä määrin hän osallistui näistä asioista erikseen jokaisen edistämiseen. Kaikkien noiden hankkeiden ensimmäinen virallinen julkisuuteen saattaminen tapahtui hänen toimiessaan kenraalikuvernöörin virassa.

Tuhansilla suomalaisilla on minun kanssani myös aihetta ylistää kreivi Bergiä siitä, että hän tunnusti epäoikeudenmukaisiksi olot, jotka jättivät maan suomenkielisen väestön osattomaksi ihmiskunnan yleisestä sivistyksestä.

Senaatille annettu armollinen käsky ryhtyä valtiopäivillä käsiteltäviksi otettavien kysymysten valmisteluun sai alkunsa ”kenraalikuvernöörin alamaisesta esityksestä”. Esitän tässä pari hänen tätä asiaa koskenutta kannanottoaan.

Kun nykyinen piispa Schauman piti tunnetun hohdokkaan juhlapuheensa, jonka rinnalla Reinin samaa tarkoittava päivän painetussa ohjelmassa julkaistu varovainen toivomus jäi varjoon ja unohtui, puhe julkaistiin maan kaikissa sanomalehdissä. Pari viikkoa myöhemmin aioin painattaa sen myös Litteraturbladetiin. Sensuuri kuitenkin pyyhki sen pois. Minut kutsuttiin kreivin puheille. Hän näytti minulle Pietarista saapuneen sähkeen, jossa kiellettiin tähän aiheeseen puuttuminen kokonaan. Omasta puolestaan hän sanoi: ”Asia ei ole minulle uusi. Minne tahansa olen Suomessa matkustanutkin, minulle on kerrottu valtiopäivien järjestämisen olevan välttämätöntä. Siitä ei kuitenkaan pidä huudella torilla. Katsokaahan: Liivinmaalla meillä on maapäivät. Yksikään ihminen ei kuitenkaan puhu niistä mitään. Sillä tavalla me olemme saaneet pitää ne.” (Tähän vakuuttavaan esimerkkiin hän palasi usein ja mielellään.) – Kun edellä mainittu senaatille osoitettu käsky sitten julkistettiin, kaikkia sanomalehtiä kiellettiin kommentoimasta sitä. Minä protestoin – perusteluillani ei ole tässä merkitystä. Kreivi toisti vaati­muksensa, että oli oltava vaiti. Hän lisäsi: ”Sonst verderben sie mir mein Werk.” [Muuten tuhoatte työn, jota olen tekemässä.]

Suuri yleisö ei ymmärrä, miten suuri merkitys Venäjän ja Suomen välistä kauppaa säätelevällä asetuksella on. Tuontitulli tuottaa lähes puolet valtiomme tuloista. Sitä maksetaan lähinnä väkijuomista, viineistä ja siirtomaatavaroista. Jos näitä saataisiin tuoda maahan Venäjältä tullitta, Pietarista tulisi koko meidän tämän tuontimme tapulipaikka. Toisin sanottuna valtionhallintomme taloudellinen pohja ja sen myötä itsehallintomme romahtaisi. Ellei venäläisen paloviinan tuonti olisi kiellettyä, meidän paloviinaverollamme ei olisi mitään merkitystä. Venäläisestä tupakasta perittävän tullin takia on ulkomailtakin tuodun tupakan verottaminen mahdollista. Valitettavaa vain on, ettei tämän tavaran verotusta voida kiristää. Paroni v. Haartman suojeli vaikeina aikoina ansiokkaasti näitä sangen tärkeitä etujamme – vaikka hänen käyttämistään keinoista ei vielä voida puhua. Vuoden 1859 asetuksella asia järjestettiin selkeästi ja avoimesti vakaalle kannalle. Tähän on lisättävä helpotukset, joita on myönnetty meidän manufaktuurituotteidemme Venäjälle suuntautuvalle viennille.

Kunnia sekä tämän asian järjestämisestä että rahauudistuksen valmisteluvaiheista kuuluu toki silloiselle valtiovaraintoimituskunnan päällikölle Langenskiöldille – täysin aiheellisesti. Itse hän kuitenkin kertoi kernaasti ja verrattomalla esitystaidollaan tuesta, jonka hän oli saanut kreivi Bergiltä. Esim. tämän kreivi Nesselroden1 luona pitämä rahauudistusta puoltava puhe oli hioutuneen tyylin mestarinäyte eikä luultavasti menettänyt tehostaan mitään, vaikka Langenskiöld esitti sen muistinvaraisesti.

Edellä oleva kertomukseni osoittanee riittävästi, että olen hankkinut parhaista lähteistä tietoni kreivi Bergin osallisuudesta kummankin viimeksi mainitun asian järjestämiseen. On selvää, ettei nerokaskaan kenraalikuvernööri voi toimia aloitteikkaasti oloissa, jotka väistämättä ovat hänelle vieraita. Onnekasta kuitenkin on, jos hän osaa arvioida, millaiset toimet ansaitsevat hänen tukensa, ja jos hänellä on oivalluskykyä ja lahjakkuutta riittävästi näiden ohjaamiseksi hyviin tuloksiin.

Rahauudistus toteutettiin loppujen lopuksi vastoin silloisen kenraalikuvernöörin tahtoa. Kreivin aikana tuollainen tilanne ei varmaankaan olisi ollut mahdollinen. Asia olisi kuitenkin luultavasti saatu nopeammin ratkaistuksi, jos se olisi saanut pysyä niissä käsissä, joihin se ensiksi joutui.

Maan metsänhoitolaitoksesta tuli suorastaan paroni Langenskiöldin lempilapsi. Hän vaelteli itse metsissä Lapin rajoilla saadakseen selvän käsityksen asian valtiontaloudellisesta puolesta. Moni kuitenkin muistanee vielä hyvin, että kreivi Berg oli yhtä innokas tämän asian ystävä. – Hän kutsui samaa sukunimeä kantavan henkilön, saksilaisen Tharandtin tutkimus­laitoksen johtajan, arvioimaan metsiämme ja antamaan niistä lausuntonsa. Koska tämä asia kuitenkin koski vain meitä itseämme, hänen myötä­vaikutustaan ei tässä tarvittu samassa määrin kuin edellä mainituissa asioissa.

Käsky perustaa kansakouluja kuului niihin, jotka Hänen Majesteettinsa käydessään ensimmäisen kerran keisarina Helsingissä ja johtaessaan puhetta senaatissa tälle antoi. Tämän käskyn toimeenpanossa kreivi Berg ennätti osallistua vain seminaarin perustamista koskeviin järjestelyihin. Näyttää kuitenkin siltä, että hänen alkuperäinen intonsa hieman hiipui joidenkin vielä selvittämättömien vaikutteiden takia. Ainakin hänelle kuulemma syötettiin epäluuloja pastori Cygnaeuksen hankkeen johtoon asettamista vastaan, henkilön, johon minulla oli ollut ilo kiinnittää hänen huomiotaan. Hän ei kuitenkaan lakannut edistämästä hyvää asiaa.

 

Kreiviä voidaan hyvällä syyllä pitää Hämeenlinnaan johtavan rautatien isänä, vaikka senkin aikaansaamiseksi oli laadittu erilaisia suunnitelmia jo ennen hänen saapumistaan tänne. Häntä on toki moitittu kaksiraiteisuuden kalleudesta, aseman sijoittamisesta kaupungin keskustaan, asemarakennuksen jonkinmoisesta loistokkuudestakin jne. Tätä kysymystä sietäisi kylläkin selvitellä tarkemmin, mikäli se nyt enää olisi vaivan arvoista. Jo etukäteen kuultiin hänen saapuvan tänne pää täynnä rautatiesuunnitelmia. Hän oli ruhtinas Paškevitšin adjutanttina Puolassa toiminut saman asian edistämiseksi. Hän oli vakaasti päättänyt saada aikaan ratayhteyden Pietariin, jos hänelle vain olisi suotu aikaa hankkeen käynnistämiseen. Miljoonasummat säikäyttivät tuolloin monia meidän joukossamme; kreivi oli kuitenkin jo tottunut lukuihin, joissa on kuusi nollaa; ja hänen vakaa käsityksensä, että rautatiet ovat välttämättömiä kaikkien maiden aineelliselle ja henkiselle kehitykselle, oli järkkymätön ja asiantuntemuksensa näissä kysymyksissä suuri ja hänen kaunopuheisuutensa näiden asioiden esittelemisessä loistokasta.

Kreivi oli kiinnostunut suomen kielestä valistuneelle miehelle ominaisella tavalla. Hän kokosi luokseen muutamia suomen kielen ystäviä, joista Lönnrot oli merkittävin, saadakseen tietää, mitä asian hyväksi pitäisi ja voitaisiin tehdä. Hän olisi halunnut käännättää lakikomission työn tulokset. Tätä ei kuitenkaan hyväksytty, ja päädyttiin vain uuteen lainsuomennokseen, johon lisättiin tehdyt lakien muutokset, ja tätä työtä varten hän hankki – huomattakoon – kahdenkymmenentuhannen markan määrärahan valtion varoista. Tuohon aikaan pelättiin ylemmän tahon sekaantumista Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran asioihin, ja kreivi näytti hämmästyvän siitä, miten viileästi suhtauduttiin kysymykseen valtion pysyvän määrärahan myöntämisestä seuralle. Esteitäkin lienee noussut hankkeen tielle. Saihan seura vuosittain 1 200 markkaa Hänen Majesteettinsa suomalaisesta käsikassasta, joka lahja on aina otettu vastaan asiaan kuuluvaa kiitollisuutta osoittaen ilahduttavana ilmauksena Hänen Majesteettinsa suopeudesta seuran pyrintöjä kohtaan.

Lisättäköön tähän pieni tarina osoitukseksi siitä, miten vähin seremonioin kreivi Berg hoiti asioita. Pahamaineinen säädös, joka kielsi melkein kaiken suomenkielisen tekstin painattamisen ilman kenraalikuvernöörin myöntämää erikoislupaa, oli edelleenkin voimassa, vaikka sensuuria oli 1856 muuten löysennetty. Otin vapauden pyrkiä kreivin puheille, mutta tein sen perin sopimattomaan aikaan päivänä, jona hän oli lähdössä Pietariin. Eteishuone oli täynnä odottavia henkilöitä virkamiesten käydessä vuorotellen esittelemässä hänelle asioitaan. Kun kreivi tuli huoneestaan, hän pyysi anteeksi, ettei hän voinut enää ottaa vastaan ketään, ja kysyi silloin minultakin, oliko minulla asiaa ja vaatiko se pitkää selitystä. Kuultuaan vastaukseni hän ohjasi minut verhon taakse ikkunasyvennykseen. Muutaman sanan kuunneltuaan hän sanoi: ”Gut, gut! Geben sie dem Antell eine Nota” [Hyvä on, hyvä on! Antakaa muistiinpanolappunen Antellille]. Luovutin ”muistiinpanolappusen” kansliapäällikölle, joka oli lähdössä matkalle mukaan, ja tiesin hyvin sen joutuneen hyviin käsiin. Palatessaan kreivi toi määräyksen, joka kumosi rajoittavan asetuksen, ja tällä päätöksellä siis suomenkielisille painotuotteille suotiin Suomessa tasa-arvoinen asema ruotsinkielisten – ja sitä paitsi kaikkien muiden mesopotamialaisten – kanssa.

En aio kirjoittaa ylistyslaulua, mutta en arvosteluakaan. Tasapuolisuus vaatii kuitenkin paria lisäystä viimeksi mainittuun suuntaan. Paroni v. Haartman erosi 1858 [senaatin varapuheenjohtajan ja valtiovaraintoimituskunnan päällikön tehtävästä]. Näyttää olleen itsestään selvää, ettei hänen säästäväinen ja varovainen tapansa hoitaa hallintoa voinut sopia yhteen kreivi Bergin yritteliäisyyden kanssa.

Paroni Langenskiöldin kausi [valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä] oli valitettavan lyhyt. Jo edellä esitetystä käy vähintäänkin viitteellisesti ilmi, että tuo aika käytettiin hyvin ja että hän oli juuri sopiva mies paikalleen, kun kenraalikuvernöörillä oli Bergin mielenlaatu. Valtion menot pyrkivät kuitenkin tuolloin kiistatta kasvamaan nopeasti, ja valtionvelka kasvoi. Kukaan ei voi sanoa, millaiseksi tulevaisuus olisi hahmottunut, mutta voidaan olettaa, että valtionhallinnon varojen niukentuessa kreivi olisi tuskin viihtynyt virassaan hyvin eikä toisaalta paroni Langenskiöld olisi ylittänyt tiettyjä rajoja. Mainitsematta ei voida kuitenkaan jättää sitä, että samaan aikaan perustettiin kuoletusrahasto, jossa valtiolla on nyt varoja 8 miljoonaa.

Pääasiassa sensuuri lienee vahingoittanut kreivi Bergin kansansuosiota suuren yleisön keskuudessa. Toki sensurointi oli ollut ankarampaa ennen hänen aikaansa. Vapauden vaatimukset olivat kuitenkin voimistuneet, ja kreivin tiedettiin henkilökohtaisesti puuttuvan sensuuriasioihin. Onneksi on päästy sellaiseen tilanteeseen, että tämä hermosäie on maassa herkin. Kreivi sanoi tästä asiasta: ”En minä voi odottaa saavani Pietarissa eteeni raportteja siitä, mitä teidän sanomalehdissänne on julkaistu; te ette tunne omaa asemaanne; minä suojelen teitä estämällä harkitsemattomat hyökkäykset.” Tuohon aikaan eräät venäläiset lehdet alkoivat julkaista vihamielisiä vihjailuja Suomen oloista. Ne kuitenkin loppuivat äkkiä. Kerrottiin, että Venäjän sanomalehdet joutuivat kokonaan vaikenemaan Suomen olemassaolosta. Kreivi Bergin eron jälkeen Pietarissa myönnettiin tämä tapahtunut muutos. Hän oli sanonut ruhtinas Menšikovin tavoin: minun on vastattava hallitsijalle Suomen asioista. Kenelläkään muulla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Ja hänen sanansa painoi.

Tammikuun valiokunnan syntyyn kreivillä ei ollut minkäänlaista osuutta. Sen syntyhistoria voitaneen tiivistää näin: edessä oli Venäjän olojen suuri uudistus, maaorjuuden lakkauttaminen, ja lähitulevaisuus oli sen takia hämärän peitossa; Puolan levottomuudet olivat alkaneet, vaikka samaan aikaan käytiin vielä keskusteluja tuota maata varten suunnitellusta, jonkinlaiseen itsehallintoon tähdänneestä uudistuksesta. Noissa oloissa Suomelle ei voitu vielä suostua myöntämään valtiopäiviä; oli kuitenkin tehtävä jotakin, mikä rauhoittaisi mielet niitä odotettaessa. Ehdotuksen alullepanijat pelkäsivät, että kreivin mukaantulo vaarantaisi tavoitteen saavuttamisen. Nähtävästi ei otettu huomioon sitä, ettei lopullista päätöstä kuitenkaan voitu tehdä häntä kuulematta. Hänen kerrotaan ensimmäiseksi sanoneen: ”Was in Gottes Namen haben sie gethan!” [Mitä Herran nimessä te olette tehneet!] Kun päätös ei kuitenkaan ollut estettävissä, hän antoi asian mennä menojaan. Senkään jälkeen, kun valiokuntaa vastustava myrsky oli puhjennut, kukaan ei silti voinut aavistaakaan hänen suhdettaan tähän kysymykseen. Voitaneen pitää itsestään selvänä, ettei valiokuntaa aiottu käyttää varsinaisen lainsäädännön aikaansaamiseen, saati sitten verotuskysymysten ratkaisemiseen. Silloisessa tilanteessa ei tarvittu [lisää] rahaa. Tullitulot olivat vielä 1863 suuremmat kuin koskaan ennen. Kaikki välittömät verot tuottivat melkein normaalin rahamäärän. Suunnitelman mukaan valiokunnan tehtävänä oli antaa lausuntonsa Suomen Pankin hallinnosta, yksityispankeista, kansakoululaitoksesta, aitausvelvollisuuden säätävästä asetuksesta ym. tuontapaisista asioista. Paroni Langenskiöld säilytti valitettavan lähellä olleeseen kuolemaansa saakka sen vakaan käsityksen, että valiokunnan kutsuminen koolle oli ollut aiheellista ja että siitä olisi ollut hyötyä myös sille alkuaan suunnitellussa muodossa. Antaen periksi muiden mielipiteelle hän kuitenkin omaksui jo seuraavana päivänä asetuksen senaatille esittelemisen jälkeen sen kannan, että valiokunnasta piti tulla vain eräänlainen komitea valtiopäiväkysymysten valmistelua varten, kuten samana päivänä Allmänna Tidningenissä julkaistu tiedonanto osoittaa.

Vaikka jo kahden viikon kuluttua tähän ratkaisuun saatiin vahvistus silloin julkaistulla valiokunnan nimitetylle puheenjohtajalle osoitetulla armollisella käskykirjeellä, tietyn puolueen aloittama kiihotus jatkui tavoitteena saada valiokuntaan valittavat henkilöt vastalauseeksi sen koollekutsumiselle kieltäytymään antamasta mitään lausuntoa sille esitetyistä kysymyksistä. Tämän takia lienee pohdittu valiokunnan kokoontumisen peruuttamista tai sen ajankohdan lykkäämistä. Jos tästä olisi tullut totta, valtiopäivienkin tulevaisuus olisi epäilemättä jäänyt yhtä epävarmaksi.

Yritin silloin Litteraturbladetia varten kirjoittamassani artikkelissa osoittaa valiokunnan kokoontumisesta koituvan hyödyn sekä sen, että valiokunta oli takeena valtiopäivien pikaisesta koollekutsumisesta. Artikkelin takia sain jälleen kutsun kreivin puheille. Sensori, herra Heimbürger, oli tapaamisessa läsnä. Kreivi oli tehnyt punaisella musteella tekstin saksankieliseen käännökseen useita muutoksia, jotka pyyhkivät pois artikkelin koko tarkoituksen. Hän sanoi: tuo on aivan oikein; valiokunnan kokoontumisen täytyi johtaa valtiopäiviin; me emme kuitenkaan saaneet osoittaa kärsimättömyyttä; ”man darf Seine Majestät nicht brüskieren” [Hänen Majesteettiaan ei saa hätyyttää]. Tietysti kieltäydyin hyväksymästä muutoksia. Koko kirjoituksen kieltäminen näytti olevan kreiville vastenmielistä. Hän taivutteli minut ottamaan käännöksen mukaani ja harkitsemaan kotona asiaa tarkemmin. Palasin seuraavana päivänä ja tarjouduin muuttamaan sanamuotoa muutamissa kohdissa. Hän ei ollut tähän tyytyväinen, ja artikkeli oli jätettävä lehdestä pois.

Ilmaisin närkästykseni suorasukaisesti. Kreivi oli muuttumattoman tyyni ja ystävällinen. Hän ojensi minulle kätensä hyvästiksi ja sanoi: ”Besuchen Sie mich öfter, recht oft” [Käykää luonani useammin, oikein usein]. Mutta koska olin unohtanut tuoda mukanani kreivin kehitelmän, hän saattoi minut ulos huoneestaan ja lähetti mukaani kasakan noutamaan sen takaisin. Valitettavasti tapasin kreivin tuolloin viimeisen kerran, mutta olen aina muistanut myönteisesti hänen erinomaista ja ystävällistä persoonallisuuttaan.

Täyttääkseni lehden kirjoitin sitten varsin nopeasti sen samaa aihetta koskevan artikkelin, joka tarjosi Ruotsalaisen puolueen asian ajajille tervetulleen aiheen kunniani ja maineeni mustaamiseen yleisön osoittaessa äänekkäästi suosiotaan – minkä kansallispalkinnon olen myös säilyttänyt asian edellyttämällä tavalla muistissani.

Minulla oli kielletyn artikkelin osalta mielestäni vielä jäljellä se keino, että alistaisin sen ylemmän tahon harkittavaksi, ja lähetin sen Pietariin, jonne myös kreivi Berg oli lähtenyt. Se palasi melko pitkän ajan kuluttua painatusluvan saaneena – mutta samalla saapui uutinen kreivi Bergin erosta ja aikeesta asettaa komitea tarkistamaan sensuurimääräyksiä ja kutsua minut sen jäseneksi. Tuloksena oli painovapauskomitea. Julkaisin artikkelin lehdessä, vaikkakin paljon post festum [juhlan jälkeen = myöhässä], sillä tuolloin oli valiokunnan jäsenten vaalit pidetty ja se (elokuun 1861) julistus annettu, jolla senaatin ehdottamat valtiopäiväkysymykset esitettiin valiokunnalle ja tämän tehtävä täsmennettiin. Protestisuunnitelmista ei silti ollut luovuttu, minkä vielä osoitti muutamien valiokunnan jäsenten pitämä kokous2 päivää ennen valiokunnan istuntojen avaamista. Hanke ei kuitenkaan saanut tukea.

Kreivi Bergin hallintokaudelta voidaan lisäksi mainita merkittävän monia uusia toimia, mm. maatalouskoulujen perustaminen, agronomien palkkaaminen, elinkeinovapauden laajentaminen, maaseudulla tapahtuvan kaupankäynnin edistäminen, höyrylaivayhtiöt ym. Komiteoita istui laatimassa ehdotuksia maaseudun kunnallishallinnon ym. asioiden järjestämiseksi. Voidaan sanoa, että siihen aikaan pantiin tuulemaan. Paljon siitä on kuitenkin luettava ajan olojen ansioksi heti sodan aiheuttaman pysähdystilan ja sen tuottamien vahinkojen jälkeen. Silti tiedetään, että kreivi oli mukana kaikessa, mitä silloin tapahtui, ja aivan erityisen riemuissaan, jos ympärillä oli melskettä. Koululaitoksen opettajien kokoontumiset, yleiset maatalouskokoukset, hypoteekkiyhdistys ja yhdyspankki ovat peräisin samalta ajalta. Julistuksilla perustetuille uusille kaupungeille toki hymyiltiin. Kauppalat ovat kuitenkin jäljellä ja kasvavat, ja Kuopio ja Joensuu saivat tapulioikeudet. Lääkintälaitos järjestettiin uudelleen, maan hallinnollista ja oikeudellista jakoa yhdenmukaistettiin jne.

Kaikki tämä jääköön kuitenkin vain maininnan varaan. Jo tämän kirjoitelman alussa on sanottu, mikä on olennaista arvioitaessa kreivi Bergin asennoitumista tehtäväänsä Suomen kenraalikuvernöörinä. Hänelle itselleen hänen asemansa täällä oli rakas, koska täällä oli paljon tekemistä, ja luultavasti siitäkin syystä, että hän oli täällä riippumaton Venäjän ministeriöistä. Kukaan, joka edes jollakin tavoin tunsi hänet, ei liene kuvitellut, että häneltä olisi puuttunut jaloa kunnianhimoa ja halua hallintonsa hoitamiseen mallikelpoisella tavalla, toteuttamalla toimia maan parhaaksi. Hän loikin niin sanoillaan kuin teoillaankin sellaisen vaikutelman, että hän olisi sijoittanut Suomen kultakehyksiin, jos se olisi ollut hänelle mahdollista. Ei kuitenkaan voitu odottaa, että hänenlaisensa mies olisi tuossa asemassa ollut innokas liberalismin kannattaja. Koko hänen sivistyksensä oli kuitenkin länsimainen, ja hän oli sekä opiskellut että kokenut kylliksi ymmärtääkseen, että meidän aikanamme on tehtävä myönnytyksiä kansojen itsehallintovaatimuksille. Kreivi Berg ei olisi koskaan päästänyt suustaan sellaista typeryyttä, että ”kansat ovat ymmärtämättömiä lapsia, jotka tarvitsevat holhoojan” – kuten muuan hän seuraajistaan on sanonut. Hän myös toisteli mielellään, että keisari oli antanut hänelle kaikkein tärkeimmäksi ohjeeksi sen, että hänen on kunnioitettava meidän lakejamme – minkä kehotuksen myös molemmat hänen seuraajansa ovat tiettävästi saaneet. Kreivi Berg oli sivistykseltään ja mielipiteiltään liivinmaalainen, eikä hänen mieleensä olisi voinut juolahtaa venäläisen propagandan levittäminen täällä.

 

 

  • 1. Vaikutusvaltainen todennäköisesti siitä syystä, että kuului valtakunnanneuvostoon, vaikka ei tuolloin enää ollut ministeri.
  • 2. Silloisen professori Schaumanin luona.

Vertailu

Alkuperäinen