Tätä kertomusta voi monessa suhteessa sanoa surulliseksi tarinaksi.
Oltakoon koululaitoksen järjestämisestä yleensä ja erityisesti meidän maassamme mitä mieltä tahansa, kukaan ei kuitenkaan voi olla valittamatta sitä lainsäädäntötapaa, jota on noudatettu koulua järjestettäessä ja josta kertomus antaa hyvin peitellyn, mutta silti riittävän murheellisen kuvauksen. Se antaa vaikutelman juonittelusta, jossa apua etsitään monessa tapauksessa siirtämällä ratkaisu instanssille, jolta ei voida odottaa eikä myöskään pidä vaatia asiaa koskevaa näkemystä. Ja valitettavasti nähdään myös kovin vähän vastalauseita niiltä, joilta olisi oikeus odottaa jonkin verran asiantuntemusta. Voidaan sanoa, että heidän asemansa oli tuona aikana niin arkaluontoinen, että se kehotti myöntyväisyyteen. Tämäkin järjestely kuului epäilemättä tuohon peliin. Sen virheellisyys on nyttemmin tunnustettu ja korjattu. Kunpa tulevaisuus näyttäisi, että korjaus kantaa hedelmää. Tähän mennessä mitään sellaista ei ole näkynyt.
Yksinkertaisimmissakin maan taloudellisia oloja koskevissa määräyksissä etsitään tavallisesti tietoa sieltä, mistä sitä katsotaan voitavan saada. Kun sitä ei pidetä soveliaana, asetetaan komiteoita. Mutta koulunuudistusta varten sellaista ei katsottu tarvittavan. Ei myöskään mitään laadittujen suunnitelmien julkaisemista. Vuoden 1867 valtiopäivät olivat myös huolehtineet siitä, että lehdistö oli asianmukaisella tavalla sidottu. Verstas, jossa uusi koulujärjestys tehtiin, oli yhtä suljettu kuin ne, joista muinoin etsittiin viisasten kiveä. Tälle oppikoulujen järjestämistä koskevalle menettelylle, joka niin läheisesti koskettaa perheitten intressejä, ja jota jokaisen valistuneen kansan keskuudessa oikeutetusti korostetaan, on turha etsiä vertaista tällä puolen Balkania.
Oliko uudistus niin kiireellinen? Olivatko viimeksi vuonna 1857 uudistetut koulumme niin hunningolla, että hyvät neuvot olivat tarpeen? Siitä ei kertomus mainitse mitään. Pidättäkää! Pidättäkää! Niin sanotaan eräässä komediassa. Uudistakaa! Uudistakaa! on vastaavanlainen patenttilääke kaikkien niiden suissa, joilla kaikkein vähimmin on tietoa ja näkemystä. Jälkeen päin heidän sopii kyllä sitten olla vastausta vailla, kun kysytään oliko mikään uudistus tarpeen. Kertomus mainitsee oikeastaan vain kaksi kouluhallituksen toiminnan kohdetta: lukioitten ja yläalkeiskoulujen yhdistämisen sekä porvarikoulujen perustamisen. Ensiksi mainitulle toimenpiteelle oli jo hyviä malleja. Tällä kohden menettely oli myös sikäli viisas, että sitä ei annettu opettajien toteutettavaksi heitä kuulematta. Samoin tehtiin porvarikoulun ja reaalikoulun suhteen se viisas päätös, että perustettiin kokeilukouluja ja odotettiin kokemuksen neuvoja – sikäli kuin päätös oli tarkoitettu noudatettavaksi. Näiden ohella tuli kaikki muu uudelleen muokkaus niin sanotusti kaupan päälle. Sillä mainitut kaksi muutosta eivät millään muotoa tehneet välttämättömäksi uutta koulujärjestystä – ei varsinkaan jälkimmäinen, sillä sehän oli toistaiseksi vain kokeilu.
Mitä hedelmiä uusia koulujärjestys on kantanut, sitä ei vielä kukaan ole ottanut tutkiakseen, ja myös Kouluylihallitus on ollut kyllin vaatimaton jättääkseen kysymyksen käsittelemättä kertomuksessaan. Myöskin tehtyjä päätöksiä, ja toimenpiteitä, joihin on ryhdytty, perustellaan tuossa kertomuksessa kovin harvoin, ja silloinkin perin kummallisesti. Niinpä perustellaan reaalikoulujen perustamista näin: Pysyvistä kouluista oli ala-alkeiskoulut ”havaittu vähiten tarkoitustaan vastaaviksi. Niiden opetus katsottiin käsillä olevia tarpeita ajatellen mieluummin olevan syytä järjestää niin, että tarkoituksena on valmistaa oppilaita tulevaan toimintaan eri ammateissa, joita varten heitä sittemmin koulutettaisiin erikoislaitoksissa, kuten teknisissä kouluissa, merenkulkukouluissa jne.” Toki niin voidaan ”katsoa”. Mutta muille kuin Kouluylihallitukselle on sekä teoreettisesti perusteltua että myös kaikkien maitten kokemuksen vahvistamaa, että kaikkea maan miespuolista nuorisoa ei pidä eikä voida, heti kun sen opetus on kansakoulussa saatavaa laajempaa, ajaa oppikouluun lukemaan latinaa ym. ja rakentamaan tulevaisuutta valtion varoista saatavan palkan varaan. Ja varsinkin meidän aikanamme tarvitsevat silti nuo ”eri ammattien” harjoittajat hyvän kirjatiedollisen perustan. Myös omassa maassamme tämä on jo kauan ennenkin tunnustettu, joskin ajan mittojen mukaan. Entisaikojen triviaalikoulujen pedagogiot ja apologistinluokat triviaalikouluissa – mikäli ne satutaan tuntemaan – olivat sellaisia reaalikouluja. Ja Turun katedraalikoulussa oli lehtorin- ja kollehtorinluokka, eikä tässä osastossa luettu vanhoja kieliä, mutta silti sillä oli oikeus antaa oppilaille päästötodistus yliopistoa varten. Aiemmat koulunuudistajat hävittivät nämä järjestelyt perustamalla ns. ala-alkeiskouluja. Heillä näkyy olleen hämärä käsitys siitä, että oppikouluun astumista varten tarvitaan valmistava koulu, ja että valtion olisi kustannettava se ainakin köyhien lapsille. Mutta aivan turhan takia näiltä kouluilta jätettiin pois tuo toinen, yhtä olennainen tehtävä, jonka pedagogiot olivat yksinkertaisella tavalla täyttäneet niin, että pedagogi hoiti tarpeen mukaan kolmea, neljää tai viittä eri osastoa. Nyt on Kouluylihallitus palauttanut jälkimmäisen tehtävän, mutta jättänyt pois edellisen, mikä yhdessä sen kanssa, että opetuskieli on tolkuttomalla tavalla jaettu usean vuoden ajaksi, on saanut aikaan, että suuri osa näistä reaalikouluista on tyhjillään. Sellaisilta ”näyttävät” tarkkailijan mielestä uudistajien viisaat järjestelyt – ainakin kunnes niistä tulee vakuuttavammalla tavalla perusteltuja.
Tässä lehdessä ei tila salli minun selvittää asiaa perusteellisemmin. Mitä ei voi saada selville perusteluista, voidaan ehkä saada selville oppikursseja ja lukujärjestystä koskevista määräyksistä. Mutta minun on myönnettävä, että niitä en tunne. Minulla on käytettävissä ”Koulujärjestys ja muita koululaitosta koskevia säädöksiä”, Kouluylihallituksen kertomus ja ”Tilastollinen katsaus alkeisoppilaitosten tilaan jne.”. Kyseistä asiaa koskevat tiedot eivät olisi olleet häpeäksi tilastollekaan, varsinkin kun se lienee tarkoitettu antamaan tietoa myös ulkomaalaisille.
