Pienillä, omistajalta toiselle siirtyvillä maapalstoilla ei voida harjoittaa pystymetsän hakkuuseen tähtäävää metsänhoitoa. Myös vientiä on tähän mennessä ylläpitänyt vain aarniometsien ajalta vielä säilynyt metsä. Sen raiskaaminen ei ole voinut saada aikaan vaurautta. Siellä missä tämä elinkeino yhä on väestön toimeentulon lähteenä, siellä on raakuus ja köyhyys sen seuralaisena, ja sellaisilla seuduilla on valtion tuki menneinä vuosina ollut eniten tarpeen. Mutta tämä kaikki kuulunee siirtymäajan oloihin, ja kiistämätöntä on, että tämä vara on ollut mittaamaton onni katojen raivotessa. Se tulee kuitenkin katoamaan. Ja sitäkin valitettavampaa on, mikäli maanviljelys ei ole tuolloin saavuttanut tasoa, jolla katojen laajuus ja vaikutus on vähentynyt. Juuri tätä niin suuresti tarpeellista edistystä jarruttaa omalta osaltaan maanviljelijän nykyinen kyvyttömyys antaa työtä. Ja kaikkein valitettavinta on, että tuota kyvyttömyyttä on tällä hetkellä mahdotonta poistaa. Velat ovat kulutusvelkoja. Niiden muuttaminen kiinteiksi lainoiksi on turmiollista. Maanviljelykseen käytetty työ taas korvautuu hitaasti, ja tähän tarkoitukseen otetulle lainalle voi muutama epäonnistunut sato muodostua sitä tuhoisammaksi mitä huonompi lainanottajan asema on tähän asti ollut. Kukaan siis tuskin neuvoo antamaan rahvaalle nyt tilaisuutta velkaantua entisestään. Järkevimmät eivät edes käyttäisi tilaisuutta hyväkseen. Valitettavasti on aikojen ankaruus saanut aikaan sen, että melkoinen osa Hypoteekkiyhdistyksen ulkomaanlainasta on mennyt lainanottajille, jotka ovat hädän hetkenä tarttuneet tähän tilaisuuteen selviytyä hetkellisesti, ilman mitään mahdollisuutta lainan vuosimaksujen jatkuvaan maksamiseen määräysten mukaisesti. Mikään ajateltavissa oleva koronalennus ei ilmeisesti muuttaisi tilannetta, ennen kuin hyvät sadot ovat vahvistaneet maanviljelijää siinä määrin, että hän todella pystyy käyttämään saamansa lainan asemansa kohentamiseen.

Tuskallista täytyy olla kenelle tahansa katsella huutokaupattavaksi kuulutettujen tilojen luetteloa. Maksamattomien kruununverojen takia takavarikoitujen tilojen osuuden voidaan kuitenkin toivoa vähenevän, koska yleistä on, että väliin tulee maksu. Lisäksi on velallisille annettu kaikki mahdolliset helpotukset. Kahden vuoden verojen maksun lykkäämisen salliminen tuskin auttaisi ketään. Sitä paitsi kuuluu veronkantoon kunnallisia veroja, joiden maksulle ei hallitus voi myöntää lykkäystä. Mitä erityisesti tulee kruunulta saatuihin lainoihin, annetaan lykkäystä kaikkialla, missä kipeä tarve niin vaatii ja maksuaika on kahdessa *** lainassa jaettu 5–7 vuodelle. Mutta mitäpä mahdollisuuksia olisi estää tilojen myyntiä, kun saamamiehenä on yksityinen? Lainanantaja tarvitsee pääomaansa tai katsoo sen olevan epävarmana sijoituksena maatilassa, joka velkojien käsissä päivä päivältä menettää arvoaan. Kuoletuslainojen saatavuus voisi ehkä joissakin tapauksissa hyödyttää. Mutta monessa tapauksessa tällainen myynti on omistajan kevytmielisten kei­not­telujen loppunäytös. Yleensäkin on syytä olettaa, että pakkomyynnit siirtävät maata omistajilta, joka ei kykene sitä hoitamaan, sellaisille, joilla on tarvittava pääoma tai ainakin luottoa.

Aina kun maanviljelijöille suunnitellaan tilaisuuden järjestämistä lisälainan ottoon, on syytä ajatella seuraavaa satoa. Jos se epäonnistuu, ja uusi laina tarvitaan leipäviljaan ja kylvösiemeneen, niin millä silloin maksetaan jo saatujen lainojen korot ja kuoletukset? On esimerkkejä mitä kunnollisimmista maanviljelijöistä, jotka ovat joutuneet perikatoon saamiensa viljelylainojen takia. He ovat tunnontarkasti käyttäneet lainan suonviljelykseen ja muihin hankkeisiin. Mutta on käynyt niin, että he ovat jopa kuutena vuotena peräkkäin kylväneet vainionsa voimatta korjata kylvösiementään. Jos nyt esim. Hypoteekkiyhdistys yrittäisi hankkia lisäpääomaa ulkomailta , niin pelättävissä olisi, että sen solidaarisesti vastuulliset osakkaat saisivat kantaa tästä yrityksestä koituvan tappion, ja mikä tahansa muu yhdistelmä johtaisi samanlaiseen tulokseen.

Edellä esitetty koskee toki lähinnä maanviljelystä kadon ankarimmin koettelemissa lääneissä. Mutta sitä voidaan enemmän tai vähemmän soveltaa kaikkiin maamme osiin. Sillä sielläkin, missä velkaantuminen on ollut vähäisempää tai se on voitu välttää, ovat säästöt ehtyneet, ja viimeksi saatu sato on saanut täyttää syntyneen vajauksen.

Voidaan lisäksi kysyä: Onko maanviljelijän asema maassa vaikeampi nyt kuin aikaisemmin maata kohdanneitten katojen jälkeen? Jokainen asiat tunteva ja totuutta rakastava vastaa tähän kysymykseen: ei. Katojen kestäminen on käynyt vaikeammaksi, koska ruokittavana on kaksinkertaistunut väestö. Mutta tästä huolimatta ovat hätä, taudit ja kuolema raivonneet vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ainoa seikka, joka nyt vaikeuttaa tilannetta on se, että maanviljelijä on enemmän velassa, koska mahdollisuudet ottaa lainaa ovat olleet suuremmat. Mutta tämän vastapainona on, että suuri osa tästä velasta on kuoletuslainoja ja että hyvien satojen sattuessa on helpompi maksaa takaisin velkoja. Ero nykyisen ja aikaisemman välillä on, että tilanteen vaikeus on yleisesti tiedossa – ja paljon enemmänkin, olkoonkin että suuren osan vääristä tiedoista ja liioitteluista on jo kumonnut tapahtumien oma logiikka.

Valittaa täytyy sitäkin, että on tapahtunut monia konkursseja. Mutta jo se, mikä on tullut yleisön tietoon, osoittaa, että syynä niihin ei ole ollut tilapäinen ahdinko vaan todellinen maksukyvyttömyys. Jokaisessa liiketoimessa pitäisi ottaa huomioon myös huonommat suhdanteet ja liike-elämään liittyvät tappiot. Sitäkin enemmän olisi ennakolta ymmärrettävä, että tulee aika, jolloin lainoja muuntamalla ei enää voi ylläpitää kestämätöntä tilannetta. Moni aloittelija voi toki tulla toimeen tilanteessa, jossa varat vain hieman ylittävät velat. Mutta sellaista tilannetta ei voi ylläpitää pitkään. Vielä vähemmän voi kannattaa lisätä velkaa kymmenkunta vuotta ilman että tuottavuus kohentuu. Moni esimerkki valitettavasti osoittaa, että sellaista on tapahtunut hämmästyttävän suuressa määrin. On moitittu, että Suomen Pankki on rohkaissut velkaantumaan sillä tavoin. Sen valtavan rahamäärän, joka pankilla on nyt saatavina konkurssipesissä, voidaan katsoa olevan sellaisen väitteen todisteena. Mutta pankin menettely on tässä ollut vallitsevan ajattelutavan mukaista – pääoman puute on nähty ainoana elinkeinojen kohentumisen esteenä. Nyt moititaan yhtä kiivaasti pankkia siitä, että se ei ole enää jatkanut sellaista lainanantoa.

Tunnettua on, että myös luoton järkkyminen ulkomailla ja viennin epäsuotuisat suhdanteet sekä kulutuksen väheneminen maassa ovat saattaneet vakaallakin pohjalla toimivia elinkeinonharjoittajia ahdinkoon. Mutta tähän mennessä ei yksikään sellainen ole joutunut keskeyttämään maksujaan, mikä todistaa, että keinoja sen voittamiseksi on löydetty. Seuraavassa artikkelissa esitetään, mitä valtio on tehnyt tähän asiaan vaikuttamiseksi.