Kertomus toimenpiteistä Suomen rahaoloja koskevien säännösten laatimiseksi, konsepti

Tietoka dokumentista

Tietoa
1.9.1863
Pvm kommentti: 
Päivämäärä ei ole tarkka
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Nämä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armolliset määräykset on voitu panna toimeen vain sikäli, että viimeksi mainitut 1 ja 3 markan setelit on vaihtorahan puutteen helpottamiseksi saatettu kiertoon, ja niitä oli kierrossa 31. elokuuta 1863 yhteensä 3 630 980 markkaa. Sen sijaan ei armollista säädöstä hopea- ja kuparirahasta ole voitu panna toimeen, ennen kuin pankille on tullut mahdolliseksi lunastaa setelirahansa ehdoitta nimellisarvoonsa metallirahana.

Tämän seurauksena on Suomen Pankki mainitusta päivästä lähtien alkanut laskea liikkeelle mainittua setelirahaa, kun taas vanhempia talletusseteleitä on poistettu liikkeestä, sitä mukaa kuin niitä on tullut Pankin kassoihin tai lääninrahastoihin. 31. elokuuta mennessä oli näitä arvomäärältään suurempia markkaseteleitä laskettu liikkeelle yhteensä 16 640 000 markkaa. Ruplamääräisten talletusseteleitten arvo on 5 753 000 hopearuplaa, joten niitä on edelleen liikkeessä 2 753 310 ruplaa.

Tämän yhteydessä oli 10. joulukuuta 1862 annetulla Keisarillisella julistuksella säädetty, että tämän vuoden heinäkuun 1. päivästä lähtien ei ainoastaan ole käytettävä markkoja ja pennejä tilinpidossa kruununverojen ja säädettyjen maksujen laskemiseen ja suorittamiseen, vaan on myös sakot, uhkasakot ym. ja kaikki julkisten virastojen ja laitosten vastaanottamat ja suorittamat maksut määrättävä samassa rahalajissa. Samoin on mainitusta päivästä lähtien sallittua päättää yksityisistä rahansiirroista markkoina ja penneinä – sen suhteen mukaisesti, joka on säädetty tämän rahalajin ja hopearuplan välille. Mitä näin on säädetty, se on myös toteutettu siltä osin kuin se koskee kruunun ja julkisten laitosten tilejä, niin että ainoastaan Suomen Pankki sattuneista syistä vielä tekee tilinpitonsa ja transaktionsa hopearuplissa.

Kyseisenä aikana on myös annettu määräys rahapajan rakentamisesta ja rahalaitoksen perustamisesta. Tämän laitoksen kustannusarvio on esityksen mukaan 45 835,65 ruplaa; ja määrärahana päätettiin myöntää [tyhjä tila] hopearuplaa. Koneista, leimauksesta, kaiverruksista ym. aiheutuvia kustannuksia on kuitenkin ollut vaikea määrittää etukäteen, mikä on aiheuttanut sen, että mainittu kustannusarvio on osoittautunut liian pieneksi. Se tullaan ilmeisesti ylittämään noin 5 000 ruplalla eli 20 000 markalla, jolloin todelliset kustannukset nousevat 50 000 ruplaan eli 200 000 markkaan. Myös Rahapajan määrärahan on työläisten palkkauksen osalta havaittu olevan liian pieni, ja sitä on toistaiseksi lisätty 4 000 markalla. Laitoksen perustamis- ja ylläpitokustannukset tulee kuitenkin vähitellen korvaamaan pankin vaihtorahasta saama voitto. Samoin voidaan sen määrärahoja jonkin verran vähentää, kun vuotuiset leimaustyöt ovat vähentyneet.

Kaikkien näiden toimien tarkoitus on ollut valmistella maan rahajärjestelmän uudistusta, jonka avulla pankki saataisiin kykeneväksi jatkuvasti lunastamaan seteleitään nimellisarvoonsa. Näin ei ole voinut tapahtua viimeksi kuluneen kahdeksan vuoden aikana. Näin on siksi, että Porvoon vuoden 1809 valtiopäivillä, kun Suomella ei vielä ollut omaa rahaa, säädyt esittivät ja Hänen Majesteettinsa armollisesti sen hyväksyi, että Venäjä hopearupla olisi maan pääraha ja että Venäjän pankkilaitosten liikkeelle laskemat setelit olisivat maassa laillisia maksuvälineitä. Siitä lähtien on maan rahajärjestelmä ollut koko ajan riippuvainen keisarikunnasta ja sen rahaoloissa tapahtuneista vaihteluista. Mainitusta ajankohdasta lähtien oli kuitenkin myös Ruotsin seteliraha maassa käypää hopearuplaan nähden vaihtelevaan kurssiin, aina vuoteen 1840, jolloin se keisarillisella 9. päivän manifestilla otettiin pois käytöstä. Tällöin Suomen Pankki huolehti sen vaihtamisesta hopeaan Ruotsin Valtakunnanpankissa. Tällä tavoin saatu hopea antoi Suomen Pankille mahdollisuuden vaadittaessa lunastaa omia liikkeelle laskettuja seteleitään valuuttaa vastaan. Tätä Pankki jatkoi niin kauan kuin Venäjän setelirahaa lunastettiin Keisarikunnassa hopealla, vahvistettuun kurssiin. Mutta vaikka Suomen Pankki ei tuosta ajasta lähtien ole milloinkaan ollut vailla riittävää valuuttaa omien seteliensä lunastamista varten, oli senkin pakko lopettaa hopeanvaihtonsa, kun vuosien 1854–56 sodan aikana Venäjällä hopean vaihto lakkasi ja venäläisen setelirahan arvo alkoi laskea. Voimassa olevan lain mukaan on nimittäin Venäjän seteliraha laillista, ja sitä on otettava vastaan laillisena maksuvälineenä pankin ja valtion kassoissa. Venäläisen paperirahan arvon heikkeneminen sai siis aikaan, että myös Suomen Pankin setelien arvo laski. Tästä sekä viennin estymisestä sodan aikana seurasi, että kun setelien kurssi ulkomailla nopeasti laski, katosi lyhyen ajan sisällä kaikki hopearaha yleisestä liikkeestä.

Suomen hallitus on vuodesta 1859 lähtien ponnistellut saadakseen Suomen rahalaitoksen erilleen Venäjän rahalaitoksesta, jotta tähän maan talou­delle turmiolliseen epävarmuuteen saataisiin parannus. Tähän asti uudistus on pysähtynyt lähinnä siihen, että Venäjän finanssihallinto on epäillyt venäläisen setelirahan käytöstä poistamisen Suomessa voivan vaikuttaa haitallisesti sen luottoon. Mutta sellaisen uudistuksen on myös pitkään estänyt mainituista syistä johtunut Suomen setelirahan heikentynyt arvo yleisessä liikkeessä. Tämän seurauksena kaikki ne, jotka tänä sen arvonalennuksen aikana ovat ottaneet lainaa, kuten myös vienninharjoittajat, joilla on tällä hetkellä saatavia ulkomailla, kärsisivät tappioita kyseisestä pääomasta, jos pankki alkaisi vaihtaa hopeaa setelien nimellisarvosta. Nuo tappiot voisivat olla jopa [tyhjä tila] prosenttia, jos laina olisi otettu setelirahan heikoimman arvon aikaan. Niiden ponnistusten seurauksena, joita Venäjällä on vuoden ajan tehty tuon arvon nostamiseksi, on viimeksi mainittu este nyttemmin vähäpätöinen ja häviää pian kokonaan, kun Venäjän pankkihallinto on sitoutunut 13. tammikuuta 1864 alkaen lunastamaan venäläistä setelirahaa al pari [nimellisarvoonsa].

Ottaen huomioon mainitut seikat ja myöskin valitukset niistä johtuvista haittavaikutuksista, suvaitsi Hänen Majesteettinsa, keisarikunnan valtiovarainkomiteaa kuultuaan, armollisimmin antaa Suomen ministerivaltiosihteerin kirjelmällä 5.10.1864 *** kenraalikuvernöörille ja senaatille Korkean myöntymyksensä sille, että metalliraha julistettaisiin maassa ainoaksi lailliseksi arvon mittariksi, kun hallitus on ensin ehtinyt ryhtyä erityisiin tarkoitusta valmisteleviin toimiin. Kuitenkin on keisarikunnan valtiovarainministerin kanssa sovittava sellaisen julistuksen tarkasta ajankohdasta. Mainitut maan hallituksen suorittamat valmistelevat toimet, jotka tuolloin katsottiin ehdittävän toteuttaa syyskuuhun mennessä, olivat seuraavat: 1. Valtion irtisanottavat kotimaiset lainaobligaatiot oli lunastettava. Niitä oli kierrossa suunnilleen 3 ½ miljoonan hopearuplan arvosta, mikä voisi suuren ulkomaanremissien tarpeen sattuessa saattaa valtion vaikeuksiin, kun sen pitäisi lunastaa ne, ja vaikka se siihen pystyisikin, voisi seurauksena olla kohtuuton pankin metallirahan poistuminen maasta. 2. Suomen Pankkiin oli hankittava runsaammat hopeavarat, ottaen huomioon, ettei hopeaa ole lainkaan yleisessä liikkeessä. Kun pankki nimittäin aloittaa hopeanvaihdon, on sen heti annettava pois huomattava määrä metallirahaa, arviolta 1 ½ miljoonaa. Tällä tavoin pankki, jos sen hopeavarat olisivat nykyiset suhteessa liikkeelle laskettuihin seteleihin, joutuisi yhtä äkisti poistamaan kierrosta vastaavan määrän seteleitään, ja siis samassa suhteessa vähentämään antolainaustaan; 3. Rahapaja oli saatava valmiiksi, ja ensimmäistä vaihtoa varten oli leimattava riittävä varasto metallirahaa markkoina ja penneinä.

On kuitenkin osoittautunut, että näitä toimia ei ole voitu toteuttaa edellytetyssä ajassa.

Valtion irtisanottavat lainaobligaatiot, jotka oli tarkoitettu sotakustannusten kattamiseen ja rautateiden rakentamiseen, voitiin poistaa kierrosta vain konvertoimalla näillä obligaatioilla otetut kotimaiset lainat ei-irtisanottavaksi ulkomaanlainaksi. Sen avulla pankki saisi myös rahauudistukseen tarvitsemansa suuremman metallirahavaraston. Tuon lainan ottamista oli lykättävä rahamarkkinoiden epäedullisen tilan takia. Kun se oli syksyllä 1862 pakko ottaa, koska vaikean kadon ja siitä johtuvan epätavallisen suuren viljantuonnin vuoksi oli saatava ulkomaan valuuttoja, saavutettiin kyllä tällä tavoin vähitellen toinen päämääristä, irtisanottavan kotimaisen valtionvelan konvertointi. Mutta koska viljan tuonti vaati myös 3 ½ miljoonaa hopearuplaa, jäi lainalla hankituista valuutoista suunnilleen 1 200 000 taalaria heti ulkomaille sillä välin tuota tuontia varten siellä otettuja luottoja kattamaan. Myös pankin maahan saamista rahoista, joita oli 1 254 688,29 *** Preussin taaleria, jouduttiin samasta syystä suuri osa luovuttamaan viljantuojille. Pankilla oli ennen katoa saatavia ulkomaan asiamiehillään 1 175 265,19 hopearuplan arvosta. Mutta pankin johtokunnalla oli sen ohjesäännön mukaan oikeus laskea nämä kiistattomat ulkomaansaatavat metallirahoiksi, ja tämän johdosta laskea liikkeelle setelirahaa 2 1/4 kertaa niiden arvon verran. Johtokunta oli kaupan ja teollisuuden tukemiseksi käyttänyt tätä oikeutta aina sen äärirajoille asti. Näin ei pankilla ollut kadon sattuessa käytettävissä lainkaan valuuttaa viljantuonnin tarpeisiin, joten sen täytyi käyttää siihen melkein kaikki se, mitä saatiin valtion pankille ottamana lainana. Vain niistä 13 796 00 taalerista, jotka lainasta on varattu kotimaisille kapitalisteille optiona, lienee pienehkö osa pysynyt maassa, kaikki muu meni viljantuontiin.

Niinpä on vain ensimmäinen yllä mainituista toimista toistaiseksi saatu toteutetuksi sikäli, että kaikki kotimaiset 4 % korkoa korolle tuottavat obligaatiot on irtisanottu lunastusta varten, ja 1. syyskuuta lähtien niille on kokonaan lakattu maksamasta korkoa. Samoin on 3 3/5 sitoumuksista, vaikka niitä ei ole vielä irtisanottu lunastusta varten, saatu kuoletusrahastoon mainittuun päivään mennessä 515 050 ruplaa, niin että koko kotimaisesta lainasta oli irtisanomatta ja pankkiin saamatta enää yhteensä 584 950 ruplaa. Tämä summa vastaa viljantuojille vielä maksamattomia ennakkoja, jotka valtion välityksellä annettiin ulkomailla otetusta lainasta. Niiden tultua maksetuksi takaisin lokakuussa ja marraskuussa ei mikään enää estä lunastamasta kotimaisen lainan viimeisiäkin obligaatioita.

Myös rahapajan perustaminen on edennyt niin pitkälle, että leimaaminen voi alkaa joulukuun alussa.

Vain järjestyksessä toinen ehto, riittävän valuutan hankkiminen pankille, on siis yllämainituista syistä edelleen täyttämättä.

Pankilla on, ja sillä on vuodesta 1841 lähtien aina ollut, ohjesäännön edellyttämä valuutta, 4/15 sen kierrossa olevasta setelikannasta, osittain metallina ja osittain ulkomaansaatavina, ja nykyisin huomattavalta osin tavarana. Obligaatioina valtion mainituista taloista ovat nimittäin pankkihuone M. A. Rotschildin ottamat lainat, jotka voidaan tarvittaessa myydä ulkomailla, jolloin saadaan metallivaluuttaa. Mutta koska, kuten edellä on muistutettu, metallirahaa ei tällä hetkellä ole kierrossa, ei mainittu varasto riitä, sillä hopeanvaihdon aloittaminen pankissa aiheuttaisi välttämättä sen äkillisen poistumisen. Voidaan kyllä toivoa, että tänä vuonna epätavallisessa määrin kasvaneen viennin seurauksena pankki voi säästää diskontattavaksi tarjoamissaan ulkomaanvekseleissä, laskemalla liikkeelle ulkomaansaataviaan vastaan vain niitä vastaavan yksinkertaisen määrän seteleitä. Mutta tällä tavoin sen valuutta lisääntyisi merkittävässä määrin vain jos useampi vuosi peräkkäin olisi yhtä suotuisa. Jotta se siis saataisiin kasvamaan kyseiseen tarkoitukseen tarvittavaan määrään, on ulkomaanlaina ainoa keino.

Nyt on Suomen Hypoteekkiyhdistys, joka on saanut Armollisen luvan lainata ulkomailta enintään 4 500 000 hopearuplaa, pyytänyt saada korkoa vastaan tallettaa 5 miljoonaa yhdistyksen ottamasta lainasta. Pankin johtokunnan alamaisesta esityksestä, ja sen mukaisesti, mitä Senaatti on ehdottanut, on Hänen Majesteettinsa armollisimmin sallinut pankin määrätyin ehdoin vastaanottaa tästä lainasta talletuksena 3 miljoonaa ruplaa eli 12 miljoonaa markkaa. Myöhemmällä Armollisella päätöksellä on Hänen Majesteettinsa myös senaatin esityksestä ja keisarikunnan valtiovarainministerin lausunnon saatuaan säätänyt, että heti kun pankki on näin saanut vastaanottaa talletuksena 8 miljoonaa markkaa hyvinä ulkomaisina valuuttoina, voidaan markka- ja pennimääräinen metalliraha senaatin määräämästä ajankohdasta lähtien julistaa maassa ainoaksi lailliseksi arvon mittariksi. Nyt tämä maan rahajärjestelmän uudistus riippuu lähinnä Hypoteekkiyhdistyksen kyseisen lainaoperaation menestyksestä.

Hypoteekkiyhdistys tarvitsee vasta vähitellen pankkiin tallentamiaan varoja, ja ne voidaan sille maksaa pankin seteleinä. Näin muodostuisi pankin valuutan ja liikkeellä olevan setelikannan suhde sellaiseksi, että kun se nykyään on 4:15, olisi se 11:18 sitten kun pankki on vastaanottanut Hypoteekkiyhdistykseltä 2 miljoonaa, mutta se olisi edullisempi, jos pankin setelikanta olisi talletusta vastaanotettaessa nykyistä pienempi. Kun kuitenkin voidaan olettaa, että yleisessä liikkeessä tarvittaisiin heti 4 miljoonaa markkaa hopearahaa, olisi mainittu suhde 9:16. Tätä vähennystä ei kuitenkaan tapahtuisi, jos Hypoteekkiyhdistys tallentaisi pankkiin koko sallitun määrän eli 12 miljoonaa.

Mainitut pankin valuutan ja kierrossa olevien setelien suhdeluvut ovat siis niin edulliset, ettei tässä tapauksessa voi syntyä lainkaan epäröintiä hopeanvaihdon aloittamisesta ilman ehtoja.½

Jos Hypoteekkiyhdistys ei onnistuisi hyväksyttävin ehdoin hankkimaan tarkoitettua lainaa, tai jos se saisi sitä ½olennaisesti½ vähemmän kuin 8 miljoonaa markkaa, on hallituksen ja säätyjen harkittava jotakin muuta keinoa täyttää pankilta rahauudistuksen toteuttamiseen vaadittavan valuutan vajaus. Jos säädyt päättävät ottaa rautatielainaa ulkomailla, tarjoaa se yhden keinon valuutan hankkimiseksi.

Epäilemättä on näissä oloissa tarpeen, että rahauudistus ei tapahdu ennen tammikuun 13. päivää 1864, jolloin venäläinen seteliraha on oleva al pari [nimellisarvossaan]. Toisaalta sitä ei myöskään pitäne lykätä kauaksi tuon aikarajan jälkeen. Voidaan myös toivoa, että Hypoteekkiyhdistyksen lainaneuvottelujen tulos on ratkennut syyskuun puoliväliin mennessä, niin että hallituksella ja säädyillä on riittävästi aikaa ryhtyä toimiin, joiden todetaan mainittuun aikarajaan eli 13. tammikuuta 1864 mennessä olevan tarpeen mainittujen neuvottelujen mahdollisesti epäonnistuessa.

 

Vertailu