Kotimaista kirjallisuutta

Nykyisissä olosuhteissa olisi naurettavaa odottaakaan varsinaista tieteellistä kirjallisuutta suomen kielellä. Suomenruotsalainenkin kirjallisuus, joka sentään nojautuu seitsemänsadan vuoden sivistykseen, on tässä suhteessa niin köyhää, että kaikkien tämän alan kirjojen luetteleminen viimeisten 25 vuoden ajalta veisi tuskin yhtä tällaista sivua. Suomenkielistä kirjallisuutta on sen sijaan samana aikana rikastutettu varsin monilla, osin koulukäyttöön tarkoitetuilla kirjoilla. Ne ovat käännöksiä, mutta jotkut varsin itsenäisesti muokattuja, ja mahtuupa joukkoon joitain alkuperäisteoksiakin.

Mehiläisen mukana ovat ilmestyneet seuraavat teokset:

- J. F. Kainonen (Joh. Fredr. Kajan): Suomen Historia, koetteeksi kerrottu, lyhykäisessä järjestyksessä. Helsinki 1839–40.

- Muistelmia ihmisten elosta kaikina aikoina. Oulu 1836.

- Wenäjän historia lyhykäisesti kerrottu. Oulu 1842.

Ensinnä mainittu on hyvin ansiokas teos, paras tähän asti ilmestynyt Suomen historia. Se on paljon asiapitoisempi kuin Riihin laajempi teos ja kirjoitettu kauniilla sekä virheettömällä kielellä. Kirjoittaja on vielä nuori mies, joka laati teoksensa osin Lönnrotin avustuksella, mutta sen jälkeen hän ei ole julkaissut mitään. Hänen lupaavien kykyjensä vuoksi tätä voisi pitää valitettavana, ellei tietäisi, että hän on tänä aikana valmistellut uutta laitosta, julkaisijana nyt Suomalaisen kirjallisuuden seura. Muistelmia on Lönnrotin käännös Beckerin maailmanhistoriasta. Se ulottuu kuitenkin vain peloponnesolaissodan loppuun. Venäjän historia taas on osin Gust. Ticklenin, osin Lönnrotin kirjoittama. Näiden kolmen, yhteensä 50 painoarkkia käsittävän teoksen julkaiseminen todistaa Lönnrotin yritteliäisyydestä ja innostuksesta.

Joh. Ahlholm on jo aiemmin julkaissut maailmanhistorian oppikirjan, joka ulottuu Länsi-Rooman valtakunnan tuhoon saakka. Kirjan nimi on Yhteinen Maailman Historia (Oulu 1830).

Opetuskäyttöä varten ovat ilmestyneet myös seuraavat teokset:

- Geografia eli Maan Opas. Suom. Ahlqvist, Kuopio 1844.

- Yhteinen Historia lyhykäisesti Suomen kansalle, Kuopio 1845.

- Biblia historia. Kuopio 1845, suom. maist. Keckman.

- Lyhykäinen kertomus Kristuksen Armonvaltakunnan menoista. Kuopio 1845, suomennos.

Viimeksi mainittu on ensimmäinen suomenkielinen kirkkohistoria. Yhdessä nämä kaikki muodostavat ensimmäisen perustan kansakouluissa annettavalle opetukselle. Samaa tarkoitusta palvelevat myös kaksi Suomen karttaa, joista toinen on ilmestynyt Maamiehen Ystävä -lehden mukana ja toinen ”Lukemisia Suom. Kansan” toisen vihon liitteenä. Ensimmäisen vihon liittenä olivat maailman sekä Euroopan kartat, joita saa kirjakaupoista myös erikseen. Samassa kirjasessa on myös lyhyt rahvaalle tarkoitettu esitys yleisestä maantieteestä ja ansiokas alku Suomen maantieteen esittämiselle.

- Suomalainen Luvunlasku- eli Räkinki-kirja J. Fr. Wallinilda (Turku 1839) ei kelvottoman kielensä vuoksi juuri kiitosta ansaitse. Paljon parempi on

- Luvun-Laskun oppikirja, jonka Nuoren Kansan hyödytykseksi on toimittanut A. F. Borenius, Helsinki 1844.

Tämä on lyhyytensä ja täsmällisyytensä ansiosta varsin hyvä oppikirja. Myös kieleen on paneuduttu niin, että kirjan suomenkielistä terminologiaa voi pitää yhtä osuvana kuin kieleen istuvana. Vuoden sisällä odotetaan myös Eukleideen neljän kirjan suomennosta sekä ensimmäistä kirjaa Heikelin muokkaamana. Tässäkin suhteessa on alemman asteen opetuksesta siis huolehdittu hyvin. Näiden kirjojen joukkoon voisi lisätä vielä tunnetun ”Tidsfördrif för mina barn”- kirjan, jonka O. Tarvanen (Otto Tandefelt) on suomentanut nimellä ”Ajanviete Lapsille” (Helsinki 1836), sekä R. Herzbergin ”Suoma­laisista Biblioista”, Åbo 1842.

Seuraavat kirjat kuuluvat kansankirjallisuuteen, mutta niiden joukossa on myös sellaisia, joista on huvia ja hyötyä kirjallisesti sivistyneellekin lukijalle.

1. Terveyden Opetuskirja Kaarlo Nordbladilta. Suom. J. H. Keckman, Åbo 1837.

2. Suomalaisen talonpojan Koti-lääkäri. Nordbladin teoksen pohjalta muokannut Lönnrot, Helsinki 1839.

3. H. E. Hornborg: Vähän totuutta kolmessa Jako-luokassa. Viborg 1818.

4. Rikkauden Avain ja Onnen ohjat, suomennos Franklinin tunnetusta teoksesta, Oulu 1832.

5. Hyviä tapoja opettavaisten juttu J. P. A. Snelliltä. Suom. H. Chytraeus, Turku 1830.

6. H. Renqvist: Wiinan Kauhistus. Helsinki 1835.

7. Lyhykäinen kertomus Taivaasta ja Maasta, kuusta ja tähdistä. Suom. E...r, Turku 1836.

8. Hyödylliset tiedot yhteiselle kansalle. Käännös P. J. Sumeliuksen teoksesta ”Läsning för Folket”. Vihot 1, 2 ja 3 Helsinki 1836-37. 19 arkkia oktaavo.

9. Tri Nyman: Hyödyttäväisiä ja huvittavaisia kertomuksia yhteiselle kansalle. Oulu 1842, 10 arkkia oktaavo.

10. Hyödyllisiä ajaan kuluja yhteiselle kansalle. Osittain käännetty ”Läsning för Folket” -teoksesta. Vihko 1, Vaasa 1844.

11. Mintähden ja Sentähden, Kysymyksiä ja Vastauksia luonnon tietoon kuuluvissa asioissa. Suom. tri S. Roos, Turku 1845.

12. Perheen vanhinten ja palveliain velvollisuudet. Suomennos, Helsinki 1841.

13. A. Varelius: Enon opetuksia Luonnon Asioista, Helsinki 1845.

14. Lukemisia Suomen Kansan Hyödyksi. Savo-Karjalaisen osakunnan ylioppilaiden tunnettu kansankirjanen. Vihot 1 ja 2, Helsinki 1845-46.

15. Lemminkäinen, kokoon haravaittu joutomiesi Sakari Sakarinpojalta (Cajander), Helsinki 1845.

Jotkut näistä kirjoista ovat erinomaisia niin sisältönsä, esitystapansa kuin kielensäkin suhteen. Paras on ehkä numero 13, mutta myös numerolla 14 on monia ansioita. Hyvän kielensä puolesta erottuvat kirjan 4 molemmat painokset sekä kirjat 6, 9 ja 11. On turha mainita, että sama koskee myös Lönnrotin julkaisemaa lääkärikirjaa. On yllättävää huomata, että useimmat näistä kirjoista käsittelevät luonnontiedon tärkeimpiä kysymyksiä. Voidaankin toivoa, että tällaisen tiedon levittäminen saa monet ennakkoluulot ja sokean taikauskon vähitellen katoamaan.

Rahvaalle tarkoitetuista taloudellisia asioita käsittelevistä kirjoista voimme tässä yhteydessä mainita ainoastaan seuraavat:

16. C. c. Böcker: Neuvoja pellavan ruokkojille ym. 2. painos Turku 1823.

17. Hyvätahtoisia neuvoja katovuosina. Schartaun teoksesta suomentanut Lönnrot.

18. Opetus kirja Maanviljelemisessä Suomen yhteiselle kansalle. Kotimaisen, ruotsinkielisen alkuteoksen mukaan julkaissut Suomen Talousseura, Turku 1844.

19. Lyhyt Kertomus Vouti-Oppilaille ym. Suom. tohtori Roos, julkaisija Suomen Talousseura, Turku 1845.

Näiden puhtaasti opettavaisten kirjojen lisäksi on muutamia, jotka esitystapansa suhteen lähestyvät kaunokirjallisuutta ja joista pari voitaisiinkin laskea siihen kuuluviksi. Koska ne on kuitenkin kirjoitettu nimenomaan kansalle ja koska tässä ei ole kysymys minkään tarkan luokittelun laatimisesta, niin mainitsemme ne tässä.

20. Kultala, Zchokken teoksesta ”Gulddalen” suomentanut C. N. Keckman. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1 osa, Helsinki 1834.

21. Nuoruuven Syvän taikka kuinka Heikki Jäykkänen oppi Jumalata tuntemaan. Suomennos, Helsinki 1836.

22. Kansakunnan kirja. Työnkunnia. Almqvistin teoksesta ”Arbetets ära” suomentanut J. J. Malmberg, Kuopio 1843.

23. Viinamyrkystä surullinen Tarina. Suomennos, julkaisija Suomalaisen Kirjalllisuuden Seura, Helsinki 1844.

24. K. H. J. Ignatius: Harjulan onnettomuus. 1845

25. K. H. J. Ignatius: Tohtori Martti Lutherus. 1846.

26. Naapurit merensaaristossa. Almqvistin teoksesta ”Grannarne i Skärgården” suomentanut Lindberg, Helsinki 1846.

27. O. T: Kristopher Kolumbuksen elämän vaiheet. 1845

28. Kertomus kuinka Heikki Tamminen oppi Jumalata tuntemaan. Suom. O. T. (Tandefelt) 1845.

Almqvistin kansankirjat ovat tuttuja. Ahlqvist on suomentanut myös ”Grimstahamns Nybyggen” nimellä Putkinotkon Uudispaikka. Kirja on ilmestynyt Lukemisia Suomen Kansan Hyödyksi -sarjassa. O. T:n pienet kirjat mainitsemme tässä hyvien käännöstensä vuoksi. Myös Herra Ignatiuksen kansankirjaset ovat erinomaisia moitteettoman ja kauniin kielensä ansiosta.

Jo sanomalehtiemme kirjakauppailmoituksista huomaa, että suomenkielistä hartauskirjallisuutta on runsaasti. Viime aikoina on myös tässä kirjallisuudessa paneuduttu kielen puhtauteen ja oikeinkirjoitukseen niin että jotkut tämän lajin kirjoista ovat tyyliopillisesti esimerkillisiä. Näiden kirjojen nimiä löytyisi helposti niin paljon, että niiden luetteleminen tässä veisi aivan liian paljon tilaa. Mainitsemme vain muutamia kielen kehittelyn kannalta tärkeimpiä:

- Försök till en omarbetad Finsk tolkning af Apostlarnes Sändebref af Matth. Gottlund, Åbo 1821.

Tämä kirja on merkittävä, koska se on ainoa yritys paremman raamatunkäännöksen tekemiseksi. Vaikka tulkinta Lönnrotin arvion mukaan on monessakin mielessä ansiokas, niin kieli on silti liian laveaa kelvatakseen esikuvaksi. Kieleltään erinomainen sitävastoin on ”Tuomas Kempiläisen kirja Kristuksen seuraamisesta”, Oulu 1836. Sen on suomentanut C. J. Kemell, tuo Suomen kirjallisuuden kannalta aivan liian varhain poismennyt runollisesti lahjakas maanmiehemme, jonka lyömättömistä Bellman-käännöksistä jotkut ovat jääneet elämään perinteessä.

Ja edelleen:

- Pieni Kempi eli lyhykäiset opetukset jne, suomentanut Renqvist, Helsinki 1833, sekä

- Jesus ihmisten sydäntä kolkuttava – Gossnerin teoksesta suomentanut Jaako Jaakonpoika (Ignatius), Porvoo 1843.

Lönnrotin mukaan myös näiden kirjojen kieli on hyvää ja sujuvaa. Sujuvuus onkin Lönnrotin mukaan ominaista kaikille Renqvistin kirjoille, joita on julkaistu yli 30 erillistä nidettä. Åbo Underrättelser -lehden asiantunteva arvostelija on osoittanut, että myös vuoden lopulla Vaasassa ilmestyvän Lutherin Kirkkopostillan kieli on erityisen huoliteltua ja hyvää.

Lopetamme tämän luettelon kertomalla tähänastisista suomenkielisistä sanomalehdistä. Ensimmäinen oli Suomenkielisiä Tietosanomia, Turussa 1776–77 ilmestynyt ja siten varsin lyhytaikaiseksi jäänyt viikkolehti. Sen jälkeen ei vuoteen 1820 saakka ollut ainoatakaan suomenkielistä sanomalehteä. Tämä osoittaakin paremmin kuin mikään muu, miten tuoretta rakkaus isänmaalliseen kirjallisuuteen on.

v. Becker alkoi viimemainittuna vuonna julkaista Turun Viikko-Sanomia, joka menestyikin meidän maassamme ainutlaatuisen hyvin niin kauan kuin v. Becker itse huolehti sen toimittamisesta. Hän luovutti kuitenkin työn pian (neljän vuoden jälkeen) kirkkoherra Boijerille, jonka johdolla lehti vähitellen kuihtui merkityksettömäksi niin että se vuonna 1831 oli lakkautettava.

Vuonna 1829 oli kuitenkin syntynyt Oulun Viikkosanomat. Jollemme väärin muista, sitä toimitti jonkin aikaa tohtori P. Ticklén, opintojensa kautta ylivertaisen suomen kielen tuntemuksen hankkinut mies, jonka varhainen kuolema luultavasti vei suomenkieliseltä kirjallisuudelta uutteran työntekijän. Myöhemmin lehteä kuuluu tehneen nykyinen kirkkoherra S. V. Appelgren. Parin vuoden tauon jälkeen lehti jatkoi ilmestymistään vuoteen 1841 saakka. Lehden kieli oli vakaata, puhdasta ja hyvää. Aluksi se julkaisi myös vakavasisältöisiä artikkeleita, mutta rappeutui vähitellen hupaisien kertomusten esittäjäksi.

Sanansaattaja Viipurista alkoi ilmestyä 1833. Sen toimittamiseen ovat jonkin aikaa osallistuneet myös herrat Judén ja Ignatius. Merkittäväksi lehti on tullut vasta sen jälkeen, kun toimittajaksi tuli P. Hanén [Hannikainen] ja lehti alkoi vuoden tauon jälkeen ilmestyä uudestaan Kanava-nimellä.

Vuosina 1836–38 ilmestyi Helsingissä pietistinen Hengellisiä Sanomia. Kaikkine yksipuolisuuksineen ja ylilyönteineenkin, jotka tosin kumpusivat varmasta vakaumuksesta, se vaikutti hyödyllisesti ja herätti monet välinptämättömyyden unesta ajattelemaan ihmisen tärkeimpiä asioita, uskonnollista vakaumusta ja elämän puhtautta. Lehden julkaiseminen lopetettiin siis vuonna 1838. Ei voi kieltää, etteikö sen oppien kumoaminen olisi vaatinut sekä oivallusta että vaivannäköä. Viikkolehti Mehiläinen on jo edellä esiteltykin.

Herra Gottlundin julkaisema Suomalainen ei lyhyenä elinaikanaan ehtinyt antaa edes täsmällisiä lupauksia. Kiireisesti ja vaihtelevasti tehdyltä lehdeltä puuttui varsinainen sisältö ja selkeä tarkoitus. Sisällöllä tarkoitamme tässä sitä tosiasiallista tai periaatteellista pohjaa, jolle sanomalehtikirjoittelua voi rakentaa.

Mistään kovin suuresta rikkaudesta tämä luettelomme ei kerro, tosin siitä varmasti puuttuu moniakin merkittäviä suomenkielisiä kirjoja. Varsinkin ulkomaalainen ihmettelisi sitä, että Suomessa, joka sentään on niin kauan ollut osallisena Euroopan kulttuurissa, on niin vähän suomenkielistä kirjallisuutta. Neljännesvuosisadan aikana ei ole ilmestynyt sataakaan nidettä. Mutta suomalainen tietää, kuinka halveksittuja isänmaamme kieli ja kirjallisuus tähän asti ovat olleet, ja moni maanmies huomaa vähäiset toiveensa jopa ylitetyn. Erityiseti häntä ilahduttaa se, että viime vuosikymmenen lopussa vähäisessä tarjonnassa näkyy nopeaa kasvua. Kuinka epätäydelliseksi tämä yrityksemme kertoa suomenkielisestä kirjallisuudesta sitten jääneekin, niin meille on kuitenkin suuri ilo edes mainita ne maanmiehemme, jotka ovat omistaneet usein vähälle huomiolle jääneen työnsä suomenkielisen kirjallisuuden hyväksi. Jos suomenkielisellä kirjallisuudella on tulevaisuus – ja kukapa ei sitä nykyään toivoisi? – niin jälkimaailma tulee kiittämään niitä, jotka epäsuotuisissa olosuhteissa ja pelkkien epävarmojen toiveiden varassa ovat luoneet tämän kirjallisuuden ensimmäisen perustan.

Myös melkoinen osa tämän aikakauden yhtä niukasta suomenruotsalaisesta kirjallisuudesta osoittaa kiinnostusta isänmaan kieltä kohtaan ja pyrkimystä kansallisen sivistyksen luomiseen. Castrénin Kalevala-käännös, hänen muu kirjallinen toimintansa, pääosa Suomi-aikakauskirjan sisällöstä, Fosterländskt Album, suomenkielestä käännetyn kirjallisuuden antologiat jne. edustavat aivan ilmeisesti tätä yleistä suuntausta. Jokainen ymmärtää helposti, että tällaiset kirjat ovat olosuhteiden vaatimaa johdatusta ja selitystä siihen kirjallisuuteen ja niihin pyrkimyksiin, joita ne käsittelevät.

Jos laskemme yhteen suomenruotsalaisen kirjallisuuden muut tuotteet, niin lukuja vertailemalla voidaan todeta, kuinka paljon perää on siinä väitteessä, että maamme kirjallinen toiminta sammuisi, jos suomesta tulisi sen ja maan sivistyksen kieli. Äskeinen luettelo osoittaa, että suomenkielisten kirjojen määrä kasvaa vuosi vuodelta – ja luulemme, että tästä poisjätetty hartaus- ja saarnakirjallisuus todistaisi aivan samaa. Tästä voidaan päätellä, että suomen- ja ruotsinkielisten kirjojen lukumäärän suhde tulee vuosi vuodelta muuttumaan edellisen eduksi. On kuitenkin syytä toivoa, että tuotteliaisuus lisääntyisi myös jälkimmäisen piirissä. Mutta ei pidä myöskään epäillä sitä, että tämäkin ilahduttava seikka johtuu samasta elävämmästä, tietoisemmasta kansallishengestä, joka on sytyttänyt suuremman rakkauden suomen kieltä ja kirjallisuutta kohtaan.