Hyvät Herrat! Minun on tuskin tarpeen logiikan ollessa yhteisen tut­ki­muksemme kohteena muistuttaa teitä siitä, että logiikka sellaisena kuin Hegelin nerous sen on esittänyt, toisin sanoen siinä kehitysvaiheessa, jonka varassa meidän aikamme spekulaatio on, ansaitsee tieteen nimen. Vieläkin tarpeettomampaa on muistuttaa vaikeudesta tyydyttävästi käsittää ja selvittää tätä syvällistä oppia. Siksi minun onkin edellytettävä, että Te, Hyvät Herrat, vähäiseen oivallukseeni luottaen haluatte johdatustani, ja että te samalla otatte huomioon miten paljon aikaa ja kuinka monien yhteistä vaivannäköä tarvitaan, jotta voidaan edistyä inhimillisen tiedon saattamisessa kaikkien tai edes ensi sijassa niin sanottujen sivistyneiden haltuun. Yliopistollamme on verrattuna useimpiin Euroopan yliopistoihin se etu, että täällä on aikaisin oivallettu Hegelin spekulaation syvällinen merkitys ja että se pian vuosikymmenen on ollut filosofisen tutkimuksen kohteena. Vaikka toisaalta onkin syytä arvella, että siellä, missä tämän suurmiehen omat oppilaat julistavat hänen oppiaan, se olisi selvemmin ja varmemmin käsitetty, voidaan toisaalta myös kohtuudella päätellä, että opin käsittäminen ja arvioiminen ei meillä riipu yhtä paljon auktoriteettiuskosta ja kaikesta siitä, miten ylivoimaisen neron persoonallisuus aina vaikuttaa vakaumukseen. – Tulevaisuudessa Teidän, Hyvät Herrat, on helppo huomata virheet, jotka olen tehnyt. Teidän täytyy kuitenkin löytää virheitä, vaikkakaan ei kovin olennaisia, myös järjestelmän huomattavimpien tulkitsijoiden kirjoituksista. Enemmän virheitä on kuitenkin pikkukirjasissa, jotka muodostavat tämän päivän filosofisen kirjallisuuden. Kukaan ei voi välttää virheitä. Siksi vähäinenkin voi kaikella kunnioituksella toisten ylivertaisuutta kohtaan rohkaista mielensä ja tunnustaa todeksi siinä, mikä ei koske vallitsevaa jumalallista ja inhimillistä järjestystä, vain sen, minkä hän rauhallisen ja vakavan harkinnan jälkeen itse käsittää todeksi. Se, joka toisin elää ja opettaa, kieltää ihmisarvonsa, järjellisyytensä.

Logiikka! Jo nimi ilmaisee tieteen luonteen, kyseessä on sanaa koskeva tiede. Sana, kieli tekee ihmisestä eläintä paremman, ei kuitenkaan sana huudahduksena, hämärän tunteen hämäränä ja monimielisenä ilmauksena vaan järjellisen ajatuksen ilmauksena. Huomaamme myös, että kieli, johon paras perinteemme ensimmäiseksi pukeutui, ja kansa, jossa tämä perinne ilmeni, ei tarkoittanut logoksella ainoastaan sanaa vaan myös järkeä. Tässä mielessä logiikka ei ole ainoastaan sanan tiede vaan samassa ja samalla myös järjellisen tiede, jonka kohteena on se, mikä tekee ihmisestä ihmisen. Sillä sana ei ole ajatuksen merkki, jota ilmankin ajatus voisi olla olemassa; sana on ajatus. Tietoisuus on aina sanallista, koska se on ajattelua, myös ei-ajateltu on ajattelua. Ei ole pelkästään niin, että aistittavissa oleva kohde on tietoisuudelle sanassa ja tämän määritelmässä (sanallisessa selityksessä), myös korkein yliaistillinen, kaikkein korkein, on ajatuksissa, sanassa. Siksi sanotaankin: ”Alussa oli sana ja sana oli Jumalan luona, ja Jumala oli sana”.

Tämän muistaminen suojelee meitä parhaiten eksymästä käsitykseen, jonka mukaan totuus olisi aina pelkästään subjektiivista, ajattelun satunnaisia sanoja ja määritelmiä. Yksittäinen ihminen ei saa sanoja itseltään. Sanat ovat vuosituhanten perintö, ihminen saa sanassa ja ilmaisee sanassa koko ihmiskunnan kehitysprosessin, historian, Jumalan ilmestymisen. Samoin kaikki, mitä ihminen haluaa teoissaan, on vain sitä (voitaisiin sanoa niitä ideoita, periaatteita, mielikuvia, joita) hän on aiemmin äärellisyydessään omaksunut.

Toiminnan maailmassa itsekkyyden alistaminen sovittaa meidät elämän kanssa. Yhtä tarpeellista on itsekkyyden alistaminen ajattelussa. Siinä tunnustamme ajatuksen eläväksi, kaikkien aikakausien ja yksilöiden kuvan läpäiseväksi ajatussubstanssiksi, jonka ajallista ilmenemistä varten ja vain sitä varten niin kulttuurijaksot kuin yksittäiset ajattelijatkin ovat olemassa. Olemme olemassa ainoastaan ajattelevina ja ajattelevia olemme ainoastaan kasvatuksen ja sivistyksen ansiosta. Lapsuusvuosistamme lähtien olemme imeneet tiedostamattamme tätä sivistystä, siitä on tullut omamme, ja minämme pyrkii sekä ajattelun että toiminnan maailmassa vakuuttumaan omasta olemassaolostaan tekemällä mielivaltaisia päätöksiä. Subjektiivisuuden ja annetun, objektiivisuuden eli ulkoisessa maailmassa ja toisissa yksilöissä ilmenevän välillä on näin ollen ristiriita. Tieteistä filosofia kaikkein ilmeisimmin kykenee sovittamaan tämän ristiriidan. Tämä kuitenkin jo edellyttää luonteenlaatua, jonka ainoastaan se itse kehittää kirkkaaksi. Tämä luonteenlaatu on usko, kristillinen nöyryys.

Antakaamme tämän vuoksi nyt ryhtyessämme tutkimaan ajatusta, sanaa, sanan hallita ja katsokaamme ainoastaan, mitä se itsessään ja itselleen sisältää ja miksi se itsestään kehittyy, vakuuttuneina siitä, ettei tämä ole hetken tai yksilön vaikutusta vaan samaan tapaan alkuperäinen kuin olemassaoleva jumalallinen ilmestys, joka hetki sama ikuinen totuus.